Keskusta selvästi väärässä ryhmässä hallituksessa

Perussuomalaiset ei tohdi hallitukseen, liian liki Soinin kuppaamiknenulos hyvästä hallituksesta.
Marinin hallitus taas lepsuna
Anonyymi
Tänään 07:33

Vaikka Marinin hallitusta on opastettu kädestä pitäen, ei se saa ratkaisuja aikaiseksi.

Keväällä Marineiden lipsuilu lentokentillä linkosi koronan koko Suomeen. Lasku oli 20 miljardia euroa. Nytkään päätöksiä ei saada aikaan ja korona on taas vauhdissa. Riittääkö nyt lepsuilun kustantamiseen uudet 20 miljardia?

Sama kykenemättömyys päätöksentekoon näkyy myös työllisyysasioissa. Päätöksiä vain siirretään ja miljardilasku kasvaa. Ainoa missä on oltu vauhdissa on etujen jakamisessa omille. Myös eteläeurooppaan vilahti miljardeja soljuvasti.

Olemme historian huonoimman hallituksen uhreja. Hallitus tuhoaa nuorten tulevaisuuden hymyssä suin.
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Presidentin tulla taas ohjaamaan pääministeriä, että miten toimia.

Äänestä
  • Liity SDP:hen , tuhotaan Suomi yhdessä
    Eikä tarvitse perusteluja , teot puhuvat puolestaan ....

    Äänestä

Marinin hallitus hoiti loistavasti koronan ensimmäisen aallon. Kaikki tuki hallitukselle nyt toisen aallon uhatessa. Saukko on asiassa ollut pelkkä statisti eikä hänellä edes ole toimivaltaa sisäpolitiikassa. Alkiolainen keskusta toimii Matti Vanhasen johdolla vastuuta kantaen hallituksessa. Persut öyhöttävät oppositiossa hamaan maailmanloppuun asti.

Äänestä
  • Ei Marinin oppitytöt mitään hoitaneet, edes miten tulisi hoitaa, onneksi kuitenkin presidentti vähän ohjasi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei Marinin oppitytöt mitään hoitaneet, edes miten tulisi hoitaa, onneksi kuitenkin presidentti vähän ohjasi.

    Saukko ylitti valtuutensa ja sekoili. Mitään nyrkkiä ei perustettu eikä siinä olisi ollut mitään järkeä. Asiat täytyy hoitaa virkavastuulla eikä hyvävelityöryhmissä. Sellainen olisi sotkenut vastuita.

    Äänestä

Takuuvarmasti näin on ja pysyy.

Äänestä

Ei vasemmistolla ole vastuuta, rääkyvät vain muualla.

Äänestä

Keskusta on tuhon tiellä, siihen ei auta edes Saarikon kovaääninen puhetapa...

Äänestä
  • Keskusta on tuhon tiellä, jos antaa persujen vaikuttaa omaan poliittiseen tekemiseensä. Pitäisi tehdä selvä pesäero fasistiseen äärioikeistolaisuuteen.

    Äänestä

Näin on näreet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Perussuomalaiset ei tohdi hallitukseen, liian liki Soinin kuppaamiknenulos hyvästä hallituksesta.
Marinin hallitus taas lepsuna
Anonyymi
Tänään 07:33

Vaikka Marinin hallitusta on opastettu kädestä pitäen, ei se saa ratkaisuja aikaiseksi.

Keväällä Marineiden lipsuilu lentokentillä linkosi koronan koko Suomeen. Lasku oli 20 miljardia euroa. Nytkään päätöksiä ei saada aikaan ja korona on taas vauhdissa. Riittääkö nyt lepsuilun kustantamiseen uudet 20 miljardia?

Sama kykenemättömyys päätöksentekoon näkyy myös työllisyysasioissa. Päätöksiä vain siirretään ja miljardilasku kasvaa. Ainoa missä on oltu vauhdissa on etujen jakamisessa omille. Myös eteläeurooppaan vilahti miljardeja soljuvasti.

Olemme historian huonoimman hallituksen uhreja. Hallitus tuhoaa nuorten tulevaisuuden hymyssä suin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu