Nykyään useille nuorille lapsiperheille näyttää käyvän näin, että jo sen ensimmäisen lapsen ollessa vasta 3-4 kuukautta.
Vanhemmat on saaneet ihan tarpeekseen lapsiarjesta. Siitä pitää päästä äkkiä irti ja mielummin vielä usein. Heti kun imetysaika on ohi. Äidit alkaa riuhtomaan itseään irti lapsestaan ja vaatimaan vapaa-aikaa ilman vauvaa. Vedoten aina rasituksiin ja masennuksiin ym. Vanhemmat alkaa taistelemaan siitä, kumman vuoro on mennä bilettämään kavereiden kanssa ja vetämään perseet.
Tästä vapaudesta taistellaan ja niiden menohalujen vuoksi, vauva ollaan valmis jättämään kenen hoiviin hyvänsä. Tai sitten lapsenhoito delegoidaan höveleille isovanhemmille.
Jotka lapsenlapsiaan jatkuvasti hoitamalla, ajattelemattomuuttaan tekee lapsilleen vain karhunpalveluksen. Antaessaan heille mahdollisuuden olla edelleen, kuin lapsettomia sinkkuja ja mennä vapaasti, vailla vanhemmuuden vastuita.
Ei ole oikein, että sen vastuun lastenlapsistaan ovat ottaneetkin isovanhemmat.
Lapsi siis ei selvästikään ole edes ensimmäisten elinkuukausiensa aikana nykyvanhemille tärkein asia maailmassa. Vaan se typerä bilettäminen ulkona ja kännääminen. Voiko lapsi olla tärkeä sitten myöhemminkään? Lapsia kyllä pitää tehdä, mutta niiden kanssa ei sitten jakseta olla ja nauttia siitä ajasta kun he ovat pikkuisia ja tarvitsevat enemmän vanhempiaan, kuin ne biletyskaverit. Ei se niin pitkä aika ole, kun lapset kasvaa isommaksi. Mutta, kun ei sitäkään aikaa haluta, eikä muka jakseta omistaa omille lapsilleen. Käsittämätöntä itsekkyyttä ja kypsymättömyyttä!
Ennen äidit ei olleet tälläisiä. Vaikka lapsiarki oli paljon työläämpää. Ei ollut äitejen apuna pesukoneita, tiskikoneita ym. lastenhoito apuvälineitä ja valmisruokia.
Silti jaksettiin olla paljon parempia äitejä lapsille.
Eikä taisteltu, riidelty lasten isien kanssa siitä, että molemmat varmasti pääsee tasapuolisesti ilman lasta/lapsia huvittelemaan. Äidit otti lastenhoidosta ennen erilaisen ja vastuullisemman roolin, kuin miehet. Se oli itsestäänselvyys.
Vanhemmat on saaneet ihan tarpeekseen lapsiarjesta. Siitä pitää päästä äkkiä irti ja mielummin vielä usein. Heti kun imetysaika on ohi. Äidit alkaa riuhtomaan itseään irti lapsestaan ja vaatimaan vapaa-aikaa ilman vauvaa. Vedoten aina rasituksiin ja masennuksiin ym. Vanhemmat alkaa taistelemaan siitä, kumman vuoro on mennä bilettämään kavereiden kanssa ja vetämään perseet.
Tästä vapaudesta taistellaan ja niiden menohalujen vuoksi, vauva ollaan valmis jättämään kenen hoiviin hyvänsä. Tai sitten lapsenhoito delegoidaan höveleille isovanhemmille.
Jotka lapsenlapsiaan jatkuvasti hoitamalla, ajattelemattomuuttaan tekee lapsilleen vain karhunpalveluksen. Antaessaan heille mahdollisuuden olla edelleen, kuin lapsettomia sinkkuja ja mennä vapaasti, vailla vanhemmuuden vastuita.
Ei ole oikein, että sen vastuun lastenlapsistaan ovat ottaneetkin isovanhemmat.
Lapsi siis ei selvästikään ole edes ensimmäisten elinkuukausiensa aikana nykyvanhemille tärkein asia maailmassa. Vaan se typerä bilettäminen ulkona ja kännääminen. Voiko lapsi olla tärkeä sitten myöhemminkään? Lapsia kyllä pitää tehdä, mutta niiden kanssa ei sitten jakseta olla ja nauttia siitä ajasta kun he ovat pikkuisia ja tarvitsevat enemmän vanhempiaan, kuin ne biletyskaverit. Ei se niin pitkä aika ole, kun lapset kasvaa isommaksi. Mutta, kun ei sitäkään aikaa haluta, eikä muka jakseta omistaa omille lapsilleen. Käsittämätöntä itsekkyyttä ja kypsymättömyyttä!
Ennen äidit ei olleet tälläisiä. Vaikka lapsiarki oli paljon työläämpää. Ei ollut äitejen apuna pesukoneita, tiskikoneita ym. lastenhoito apuvälineitä ja valmisruokia.
Silti jaksettiin olla paljon parempia äitejä lapsille.
Eikä taisteltu, riidelty lasten isien kanssa siitä, että molemmat varmasti pääsee tasapuolisesti ilman lasta/lapsia huvittelemaan. Äidit otti lastenhoidosta ennen erilaisen ja vastuullisemman roolin, kuin miehet. Se oli itsestäänselvyys.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Äidit olikin ennen turvallisempia ja luotettavampia ja epäitsekkäämpiä.
Aika kultaa muistot eli lapsiperheiden kasvatusongelmia on ollut Suomessa kautta vuosisatojen suomalaisissa lapsiperheissä vanhempien fyysisten ja mielenterveydellitsen sairauksien takia.
Kaikesta huolen pitävä paapova hallinto estää ihmisiä kasvamasta aikuisiksi.
Ongelma lienee siinä että keskenkavuiset menevät lisääntymään.
Sitten kun se lapsi on jo kuvioissa niin jotkut äidit alkavat vasta itse siinä vaiheessa aikuistua ja tulee siksi sitä irtiottoa perheestä ja lopulta ero, valitettava trendi on että sitä isää syytetään kaikesta, se tuntuisi olevan eräille lastensuojelun naisille oikea kutsumushomma jonka vuoksi alalle on hakeuduttu, siis vallankäyttö ja miesten kimppuun hyökkääminen.
Linkki väitteeseesi, kiitos.
"Ei ollut äitejen apuna pesukoneita, tiskikoneita ym. lastenhoito apuvälineitä ja valmisruokia."
-
Se fyysinen tekeminen toimi kuntouttavana tekijänä esim. synnytyksenjälkeisessä masennuksessa, unikin maittaa paremmin kun on heittäny kunnon hiet.
Nykyajan nuoret äidit edellyttävät itselleen myös ns. omaa aikaa. Itse sain ainoan lapseni ollessani 32v ja olin siihen ikään saanut liehut tarpeeksi matkoilla ym. joten hyväksyin sen että nyt on rauhoituttava ja elettävä pienen lapseni ehdoilla. Vaikka olin tuttavieni ja sukulaisteni mukaan jo vanha synnyttäjä itse olin tyytyväinen synnytysikääni.
Normaalistihan se lapsi hankitaankin juuri siksi että saa elää sen lapsen kanssa ja nauttia yhdessä siitä ainutkertaisesta yhteisestä ajasta.
Jos synnyttäjä on iältään kypsä eli ei enää kaipaa ainakaan muutamaan vuoteen lapsen synnyttyä matkustelemaan ja yökerhoihin.