Raamatun pedon kuva - mikä se voisi olla?

Teknologia on kehittynyt muutamassa vuodessa huimasti ja kehittyy edelleen. Mikähän tuo pedon kuva voisi olla? Hologrammi?

"Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin." Ilmestyskirja 13:15
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin"

BLM

Äänestä

Mekkaan päin jotkut islamistit kumartelevat, siellä se peto on.

Äänestä

..tai sitten alkeellista kommunikointia 2000 vuoden takaa. sosalismilla tapettiin yli 100 miljoonaa ihmistä, silti SDP:llä liehuu punalippu. Kyllä näitä petoja aina ilmestyy, onneksi amerikka on olemassa...

Äänestä

Eiköhän se ole tietokone.

Meille se on niin tuttu ettei eksytystä välttämättä siksi huomaa. Siitähän sanotaankin että se on "väkevä" eksytys eli tehokas. Mutta kun miettii yhteiskunnan kehitystä niin meidän nuoruudessa ei ollut edes metroa. Joten tuo "tavallinen" peto sopii kaikkeen ennustettuun kuten vaikka "ilman sitä ei voi ostaa eikä myydä".

Joten kun tulee valinnan paikka niin valinta ei tule "koneen ja ilman konetta" - välillä vaan "ostamisen ja ei ostamisen" välillä.

Eli menetkö helvettiin koska haluat ostaa vai menetkä taivaaseen ilman ostamisia.

Kumartamista on myös monenlaista: kysytkö elämän ohjeita koneelta vai Jumalalta, kysytkö neuvoa ohjausta elämää rahaa toimeentuloa ystäviä opastusta koneelta vai Jumalalta.

Tällä hetkellä jo kone määrää kaikesta Suomessakin, se määrää saatko kelasta rahaa kaupasta ruokaa , toimiiko maksukorttisi bussissa , saatko rahaa tililtäsi, siis saatko OMIA RAHOJASI pankista, sen määrää KONE. eli peto,

Äänestä

Kun KONE sammuu niin loppuu illuusio ja se mahtava valtakunta jota nyt rakennetaan. Se tulee olemaan kuin uni jota ei enää koskaan löydetä. Kannattaako sellaiseen turvautua ja luottaa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Teknologia on kehittynyt muutamassa vuodessa huimasti ja kehittyy edelleen. Mikähän tuo pedon kuva voisi olla? Hologrammi?

"Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin." Ilmestyskirja 13:15

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu