Tampere alkaa jakaa maskeja vähävaraisille tiistaina ensimmäiset maskit tulivat jakoon jo perjantaina – Katso hakupaikat tästä jutusta
Paikkoja on useita, ja ne on valittu sillä perusteella, että niissä kohdataan vähävaraisia muutenkin.
Tampereen kaupunki alkaa jakaa kasvomaskeja tiistaina. Jo perjantaina erä maskeja tuli jakoon SPR:n ruokajakelun kautta.
Tampereen kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualueen johtaja kertoo, että maskeja tulee jakoon vähävaraisille paikkoihin, joissa heitä muutenkin kohdataan: ruoka-apupisteissä ja sosiaalipalvelujen neuvonnassa.
Lisäksi kaupunki jakaa maskeja kohdennetusti esimerkiksi työ- ja päivätoiminnassa tai kotihoidossa palveluliikenteessä, kun ikäihmiset matkustavat päiväkeskuksiin.
– Tätä seurataan koko ajan ja selvitämme, onko tarvetta muihin pisteisiin, Kuosmanen sanoo.
Maskit
Jakopaikat vähävaraisille
Pääministeri Sanna Marin (sd.) linjasi torstaina, että vähävaraiset saavat maskeja maksutta, vaikka pääasiallisesti maskit on tarkoitus hankkia itse.
Maskeja saa aluksi neljä kappaletta/hakukerta.
Jo perjantaina maskeja oli jaossa erä maskeja kello 16 alkaen SPR:n ruokajakelun kautta osoitteessa Otavalankatu 12 A.
Tampere jakaa maskeja kaupungin eri palveluissa tiistaista 18. elokuuta alkaen.
Hoitotarvikejakelu, Kuninkaankatu 14–16, avoinna: ma, ti ja to klo 8–16, ke klo 8–18 ja pe klo 8–14.
Sosiaalipalveluiden neuvonta, Hatanpäänkatu 3 J, avoinna ma ja to klo 9–15, ti, ke ja pe klo 9–14.
Maskeja on myös jaossa seurakunnan Hävikkiruokajakelupisteissä.
Kasvomaskeja suositellaan käytettäväksi joukkoliikenteessä, matkalla koronavirustestiin ja testin tulosta odottaessa, jos kodin ulkopuolella on välttämätöntä liikkua, ja palatessa riskialueelta Suomeen sekä matkoilla esimerkiksi lentokentältä karanteeniolosuhteisiin. ja muutenkin paikoissa, joissa etäisyyttä ei voi pitää.
Kuosmanen sanoo, että tuloja tai vähävaraisuutta ei maskeja jaettaessa kysytä.
– Korostamme kuitenkin, että ensisijaisesti pitäisi hankkia itse. Muuten luotamme siihen, mitä ihminen sanoo ja että hän tarvitsee maskit.
Kuosmanen sanoo, että Tampereen toive oli, että maskien hankintakulut olisi huomioitu perustoimeentulotuessa,kuntouttavan työtoiminnan kulukorvauksessa ja esimerkiksi minimieläkkeissä. Se olisi ollut hänen mukaansa helpompi tapa kaupungille
Toistaiseksi kaupungilla ei ole tarkkaa arviota siitä, miten paljon maskeja kuluu. Määrää on kuitenkin arvioitu muun muassa ruoka-apua hakevien ja sosiaalipalvelujen neuvonnan asiakasmäärien mukaan. Sen lisäksi on arvioitu, minkä varren tarvitsijoita on heissä, jotka eivät näissä palveluissa käy. Maskeja lasketaan Kuosmasen mukaan aluksi neljä hakukertaa kohden. Määriä ja kysyntää arvioidaan jakelun lähdettyä käyntiin.
Maskien riittävyydessä ei pitäisi olla ongelmaa, sillä kertoi aiemmin Aamulehden haastattelussa. että maskitilanne on hyvä ja varastossa on miljoonia maskeja.

Vastaukset 21
Vanhimmat
Vaadimme myös kaljaa! Muuten ei tulla hakemaan naamareita.
Nokialla vasta harkitaan ensviikolla
Kukahan näitä maskeja saa ?
Saako työtön / opiskelija maskeja ?
Syksy saa, minä en.
Myyntiin ne kiertää
Tampereen kaupunki jakaa kertakäyttömaskeja vähävaraisille. Maskeja jaetaan muun muassa Puutarhakadun hoitotarvikejakelussa ja Tampereen seurakuntien järjestämien ruokakassijakeluiden yhteydessä. Maskit on tarkoitettu henkilöille, joilla ei ole itse niitä varaa ostaa.
Tiistaina maskeja oli jaettu Tampereella puoleen päivään mennessä hieman yli 1 000 kappaletta. Maanantaina 17.8. maskeja oli jaettu hoitotarvikejakelussa noin 200 kappaletta.
Huomenna saa nokialaisetkin
Näistä toimipisteistä maskeja voi noutaa:
– Sosiaalipalvelujen neuvonnasta (Harjukatu 21), maanantaista perjantaihin kello 9 ja 12 välisenä aikana.
– Terveysasemalta (Vihnuskatu 3), maanantaista perjantaihin kello 12 ja 15.00 välisenä aikana.
· Työllisyyspalvelut neuvontapiste (Nansotalo, Tanhuankatu 2), maanantaista perjantaihin kello 9.00-15.00.
– SPR:n toimipisteeltä (Pirkkalaistori 1, 2. kerros), maanantaista torstaihin kello 10 ja 16välisenä aikana.
– Nokian seurakunnan diakoniatoimistolta (Korkeemäenkatu 20, sisäänkäynti talon takaa), tiistaisin kello 10 ja 12 välisenä aikana. Maskeja saa myös diakoniatyöntekijöiden välityksellä.
Haen tänään maskeja .
Neljä maskia per paikka saa maskeja
Tampereella maskeja pitkin katuja .
Eihän nämä akupekat mitään käytä,kaikki pöpöt tulee suomen ulkopuolelta
Kaljarevohka jonon ohi. Kaikki pilalla. Oksennusta ja ties mitä. Ei voi käyttää enää.
Tampere jakoi vähävaraisille yli 8 vuotta sitten vanhentuneita maskeja
Kuvasta erottaa selvästi maskin pintaan painetun tekstin: ”Expiry Date 2012/06”, eli että maskin päiväys umpeutuu kesäkuussa 2012. Maskin päiväys on siis mennyt umpeen yli kahdeksan vuotta sitten.
https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000006607306.html
Miksi pitäisi jakaa priimaa tavaraa sekundakansalaisille?
Hyvätuloiset hamstrasivat vähävaraisten ilmaisia maskeja
Mielestäni kohtuullinen korvaus suurista veroista, joita maksavat köyhien elättämiseksi.
Kaupoista loppumassa kankaat ja kuminauhat hae omasi
Tampereen äidinkielen ope olikin murre.
Joko rikkaat kävivät sikailemassa?
Jäikö sikojen jäljiltä mitään? Veivätkö taulut ja matotkin?
Tampereen kaupunki jakaa sekä kertakäyttöisiä maskeja että kangasmaskeja. Kangasmaskit (kuvassa) lainaus mtv on hankittu Polar-Concept SIA:lta.
Kangasmaskin hinta on 1,60 euroa. Kaupungin on kuitenkin vaikea arvioida, kuinka paljon maskit tulevat yhteensä maksamaan, koska menekistä ja jaon pituudesta ei ole tarkkaa tietoa.
Maskeja on jaettu yhteensä 62 000 kappaletta. Arvioiden mukaan maskeja ei jaeta jatkossa enää yhtä paljon, sillä kangasmaskeja voi käyttää useaan kertaan.
Kaupunki korostaa, että he ovat hankkineet maskeja riittävästi.