Kansan mitta on tullut täyteen
Anonyymi
16<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
"Sosialidemokraattien ja vihreiden paikallisosastojen toimistot joutuivat ilkivallan kohteeksi Kotkassa."
Suomen kansahan tässä on joutunut ilkivallan kohteeksi jo 90 alusta asti.
Suomen kansa sai syksyllä 2015 mittansa täyteen, 35 000 kertaa ei enää kepua, kokoomusta ja sinipersuja hallitusvastuuseen!
Turha yleistää suomalaisia rikollisiksi. Kyllä tässä on kyseessä vain korkeintaan muutaman ongelmatapauksen toiminta.
Näin on laittomasti maahan tulleet matut eivät ole tyytyväisiä palvelun tasoon ja toimivat kuten kotimaissaankin toimitaan kun ei saada mitä halutaan.
Potkaistaan vihervassarit lemmikkiensä kanssa ulos Suomesta. Rakentakoot ihanneyhteiskuntansa johonkin muualle.
Menkööt itään ihannevaltioonsa!
Vaan kun meitä on maan enemmistö niin taitaa käydä että me potkaisemme kansallismieliset persut ja natsit pilaamasta rakasta maatamme.
Ne merimetsojen sontimat luodot ja asumattomat saaret on vihreille lemmikkiensä kanssa just sopivia asuinpaikkoja. Äänestäkööt haaviston sinne presidentikseen.
Eiköhän potkaista lemmikit maahan tuottaneet porvarit näiden kera ulos maastamme. Kokoomuksen Ilkka Kanerva on ehdottanut että Suomen tulisi kustantaa jonkun Afrikan maan koko koulujärjestelmä esikouluta tohtorin tutkintoihin asti. Kokoomus (ja kepu sekä porvaripersut) voisivat lähteä lemmikkiensä kera rakentamaan Afrikkaan sitä rikastuttajakouluaan. Me suomalaiset voisimme käyttää työläisten tuottamat verotulot oman maamme hyvinvointivaltion kehittämiseen.
Onko tämä sitä suoraa palautetta?
Yksittäistapaus.
Asiasta on tehty rikosilmoitus.
TIETOA:+Lukekaapa+ajatuksella+loppuun:
Italiassa+mainitaan+olevan+151+kuollutta+lääkäriä+tutkijatohtoreita,+jne.,+luku+kuulostaa+isolta,+mutta+mennäänpä+nyt+tuolla.++
KOPIN+OTON+arvoinen+asia+sen+sijaan+lopulta+on+katsoa+KUINKA+MONTA+SAIRASTUNUTTA+lääkäriä+Italiassa+mahtoi+olla+keväällä.+Jopa++Amnesty+Internarional+on+sivunnut+aihetta+viesteissään.+
Voidaan+aloittaa+siitä,+että+kun+työikäisen+koronaan+kuolleisuus+on+hyvini+alle+0,1%+niin+tuosta,+seuraa,+että+käytännöllisesti+katsoen+jokainen+italialainen+lääkäri+on+ollut+koronassa.+Ellei+useampikin,+jolloin+tuo+luku+151+olisi+mahdoton,+ja+siksi+jostain+syystä+liioiteltu,+mutta+palaan+siihen+myöhemmin.+En+aivan+viela+mainitse+tuota+mahdottomaksi.
Voin+katsoa+sen+Suomesta,+THL+antaa+tarvittavan,+mutta+otankin+nyt+ensin+toisen+esimerkin.
Jos+avaat+Worldometersista+sellaisen+osavaltion+esille,+kuin+UTAH,+niin+tuolla+on+Infektion-Fatality+rate,+eli+KUOLLEISUUS+0,78%
Siis+vahingot+/+tartunnat+on++0.0078,+kuten+sanottu+0.78%+ja+se+on+vahvistetuista+tartunnoista,+ja+vahvisttuista+kuolemista+koko+väestölle.+Otan+tämän+Utahin+esimerkiksi,+koska+se+on+todiste+siitä,+että+voi+olla+tilanne+jossa+on+paljon+tartuntoja,+mutta+ainoastaan+vähän+kuolleita.+Se+toteutuu+esimerkiksi+silloin+kun+hoitolaitoksia+ei+juuri+tartuteta.+Eli+tartunnan+saaneet+ovat+enemmän+nuoria+ja+työikäisiä.
Koska+on+selvää,+että+Italiassa+lääkärit+ovat+olleet+ainakin+useinmiten+työikäisiä,+(eivätkä+esim.+hoitolaitoksessa+hoidettavia+vanhuksia),+käytän+tuossa+samaa+lukua++Italialle,+0.0078++mutta+lisävarauksella+joka+tulee+lopussa.
Kuolleisuus+on+kuolleiden+lkm+/+sairastuneiden+lkm.+siksi+sairastuneiden+lkm.+on+kuolleet+/+kuolleisuus.
151+/+0.0078+=+19358++(sairastunutta+lääkäriä).
Ja+sitten+se+lisävaraus:
Mutta+tuo+Utah+0.0078+eli+0,78%+on+siellä+koko+väestölle+vanhukset+mukaan+lukien,+ja+ainakin+jonkin+verran+heitäkin+siis+sisältyy+tuohon+lukuun.+Työikäisten+koronakuolleisuus+on+siis+tuotakin+alempi.
Eli+(sairastuneita+lääkäreitä)+täytyy+olla+vielä+paljon+enemmän.+Ja+on+mahdollista,+että+tietyillä+alueilla+esiintyvyys+on+ollut+korkea.
Tämä+korreloi+hyvin+sen+kanssa,+että+tietyt+laitokset+ilmoittivat+koronatilanteensa+melko+runsaaksi.+On+jo+olemassa+myös+jonkinlaista+tietoa,+ja+raportteja,+jotka+tukevat+tätä+samaa+käsitystä.
Onhan se kai toisaalta selvää, etta jos on kuolleita, niin on vastaavasti sairastuneitakin, taikka kolme.
Jos mokutusta ei haluttaisi kokoomuksen ja kepun toimostojen ikkunat olisi hajalla, hehän PersKeKo-porvarihallituskaudella tekivät sekä vuosikohtaisen Suomen kaikkien aikojen mokutusennätyksen (35.000) että hallituskausikohtaisen Suomen kaikkien aikojen mokutusennätyksen ( 51.000). Jyrki Katainen kertoi vielä kokoomusagendan tarvitsevan Suomeen lähivuosina 1,8 miljoonaa mokua.
Yksittäistapauksia. Petterit hieman turhautuneita.