Saksalaiset teloitti Suomessa 1918 herkästi vankejaan

Yleensä kerrotaan saksalaisten olleen inhimillisiä ja humaaneja vangiksi saamiaan punaisia kohtaan, mutta Helsingissäkin he toimeenpanivat pika- ja joukkoteloituksia ampuen punaisina pitämiään ihmisiä.

Syrjäntaan taisteluiden aiheuttamien tappioiden jälkeen punavankien kohtelu oli mm. Lahdessa hyvin armotonta.

Kirjassaan Kansanopisto ja Vapaustaistelu (1920) Rope Kojonen kertoo sivuilla 172-184, kuinka saksalaiset saapuivat Lahden Kansanopistolle ja hänetkin meinattiin ampua välittömästi! Lahden Kansanopisto oli tuolloin punaisten sairaalana ja kaikki aseistautuneet vangit ammuttiin heti (s. 178), samoin paikalle saapuneet punaisten lähetit, jotka eivät tietäneet saksalaisten vallanneen Kansanopiston.

Rope Kojonen (toim.) Kansanopisto ja vapaustaistelu. Edistysseurojen kustannus, Helsinki 1920

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Rope_Kojonen

Hennalassa 1918 pantiin 13 vuotias Rope Kojosen poika lahtariksi konekiväärin kahvoihin ja juuri saksalaiset pojan pakottivat ampujaksi tämän oman hengenlähdön uhalla! Poika oli siis 13 vuotias isänsä kertomuksen mukaan kun saksalaiset valtasivat Lahden Kansanopiston (s.177 Kojonen).

Tässä kuvassa samainen poika on vielä kovin nuori...

https://www.naistenaani.fi/edla-kojonen-opistomamma/

Pojan isä Rope oli toki myöhemmin tuomitsemassa eläviä ja kuolleita jonkinlaisen "oikeuden" jäsenenä ja ruumispinot kasvoivat...

Anelma Vuorio kertoo omassa muistelmakirjassaan Kukaton morsian (s.183-184)
"Vuoteissa oli kahdeksan punaupseeria univormu potilasasun alla. Isää ampunut "lääkäri" oli korkea komentaja."

Ne 8 siis tietenkin ammuttiin heti...

Anelma kertoo kuinka saksalaisten suorittamat teloitukset jatkuivat koko yön ja "aamulla auringon noustessa oli piha, puutarha ja ajotie täynnä ryöstettyjä ruumiita. Aamupäivän kuluessa ne korjattiin puuliiteriin. Se tuli niin täyteen että pilkottuja halkoja sai vain kipuamalla ruumiitten yli. Ja takapihalla pinosivat saksalaiset tilavaan halkovajaan siistejä motteja vainajista."

Samoin Anelma kertoo kirjassaan äitinsä Edlan kertomaa tapatumakuvausta tuolta ajalta ja että kuinka hän vain 11 vuotiaana kävi katsomassa joukkoteloituksia läheisellä hiekkakuopalla. Entisellä leikkipaikallaan...

Tässä tyttärensä Anelman kirjassa (s.191) Edla (kuvassa pojan äiti) kertoo teloitustapahtumista konekiväärillä
ja kuinka 14v (Ropen mukaan 13v.) poika pantiin ampujaksi ja millaisia painajaisia se hänelle toi loppuiäkseen. Anelma sulki korvansa kun papatus aamuisin alkoi...

Anelma Vuorio: Kukaton morsian : kuva isovanhempieni sekä vanhempieni Rope ja Edla Kojosen elämäntaipaleelta. Karisto 1975
1451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Teloitukset ja vankileirit

Saksalaisia kuoli Helsinkiä vallattaessa noin 60 miestä. Punaisten tappiot olivat noin viisinkertaiset kuolleisiin saksalaisiin ja valkoisiin verrattuna. Punaisten tappiolukuun sisältyvät saksalaisten Huopalahdessa teloittamat 20–50 henkeä.

Tutkija pitää todennäköisenä, että suojeluskuntalaisilla oli oma osuutensa teloituksessa:

”Punakaartin ja työväenliikkeen johtomiesten osuus teloitettavien joukossa oli siinä määrin huomattava, että surmattuja on selvästi valikoitu. On myös säilynyt tietoja siitä, kuinka ammuttavia henkilöitä olisi haettu kotoa.”

Teloitukset Helsingissä siirtyivät myöhäisemmäksi eivätkä nousseet samoihin mittoihin kuin muualla Suomessa. Helsingin punavangit menehtyivät pääasiassa vankileirien kurjiin olosuhteisiin.

Tuomas Hoppu toteaa, että hänen kirjansa ei ole lopullinen selvitys taisteluista Helsingissä 1918. Joka tapauksessa se on paras tähän mennessä ilmestyneistä asiaa käsittelevistä tutkimuksista.

Tuomas Hoppu: Vallatkaa Helsinki. Saksan hyökkäys punaiseen pääkaupunkiin 1918. Gummerus 2013. 402 sivua.

Äänestä

"Saksalaiset teloitti Suomessa 1918 herkästi vankejaan"

Eivät kovin herkästi kun kerran vain yksi tapaus tiedetään.

Äänestä
  • Olekos lukutaidoton?

    Helsingissä tehtiin isompi joukkoteloitus, kaikkien muiden lisäksi ja Lahden Kansanopistolla toinen, pitempikestoinen joukkoteloitussessio, jota Kalmin pirut jatkoivat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olekos lukutaidoton?

    Helsingissä tehtiin isompi joukkoteloitus, kaikkien muiden lisäksi ja Lahden Kansanopistolla toinen, pitempikestoinen joukkoteloitussessio, jota Kalmin pirut jatkoivat.

    Aika vähän kuitenkin. Valkoiset olisivat voineet olla tarmokkaampia!

    Äänestä

  • Baltian maat ovat EU:n ja Naton jäsenmaina osa läntistä valtapiiriä.
    Suomelle ne ovat hyödyllinen työvoiman lähde.

    Persläpi ne olivat neuvostoaikana,jolloin kommunistit riistivät ja tuhosivat niitä.

    Äänestä

Viron varapäämieskin lahdattiin mahdollisesti saksalaisten toimesta. Joku kertomus syyttää Kyösti Vilkunaa tästä teosta.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Jüri_Vilms

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Pohjois-Haagan_veljeshauta

Helsingin valtauksen yhteydessä etenevät saksalaiset teloittivat 12. huhtikuuta 1918 noin 40–50 kiinniottamaansa henkilöä, jotka olivat enimmäkseen punakaartilaisia. Teloitus tapahtui kahdeksan aikaan illalla turvesuolla, joka sijaitsi nykyisen Vihdintien liikenneympyrän ja Riistavuoren puolivälissä. Paikkakuntalaisten haettua ruumiskasasta omaisensa, jäljelle jääneet vieraspaikkakuntalaisten ruumiit kuljetettiin syrjäisessä paikassa sijainneeseen joukkohautaan.

Äänestä
  • Enimmäkseen punakaartilaisia... ketäs tai mitäs ne muut tapetut sitten olivat?

    Äänestä

Saksalaiset polttivat Syrjäntaan kylän ja vankeja ammuttiin puolin ja toisin.
Saksalaiset saivat pahasti selkäänsä liki 10 kertaista ylivoimaa vastaan otellessaan ja kosto oli sen mukaista.

Lähde: Syrjäntaan taistelu 1918, toim. Kyllikki Kaloinen, Karisto, Hämeenlinna 1986

Äänestä

Missä viipyy PÖTYÄ -kommentaattorin "tyhjäksi tekevä" pötyä-sepustus?

Äänestä
  • Pötyähän stallarit aina työntävät. Avaus on malliesimerkki hölynpölystä.

    "Yleensä kerrotaan saksalaisten olleen inhimillisiä ja humaaneja vangiksi saamiaan punaisia kohtaan,"

    Missä tällaista kerrotaan? Saksalaiset kohtelivat vankejaan melko armottomasti,mutta vain tietyissä tilanteissa. Vankeja ammuttiin joukoittain,jos heistä katsottiin olevan vaivaa vartioinnin,huollon ja kuljetusten puolesta.
    Toisaalta punavangit usein luovutettiin valkoisille, vaikka heidän kohtalonsa hyvin tiedettiin.

    " mutta Helsingissäkin he toimeenpanivat pika- ja joukkoteloituksia ampuen punaisina pitämiään ihmisiä."

    Punaisia ammuttiin Selsingissä melko vähän,koska taisteluvaihe oli lyhyt. Punaiset luovutettiin maan alta nousseiden valkoisten haltuun ja kuskattiin Viaporin linnoitukseen.

    "Syrjäntaan taisteluiden aiheuttamien tappioiden jälkeen punavankien kohtelu oli mm. Lahdessa hyvin armotonta."

    Siinä oli osuutensa myös valkoisella Kalmin pataljoonalla ja Lahden kaupungin komendantilla.Kuolemantuomioita jaeltiin löysällä kädellä.

    Lopuksi vangit luovutettiin valkoisille ja saksalaiset ryhmitettiin taistelujen jälkeen pääasiassa Itä-Suomen varuskuntiin,joista vangit lähetettiin länteen suuriin leireihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pötyähän stallarit aina työntävät. Avaus on malliesimerkki hölynpölystä.

    》》》Siinä oli osuutensa myös valkoisella Kalmin pataljoonalla ja Lahden kaupungin komendantilla.《《

    Äläpä tollisko yritä vierittää vastuuta ja syyllisyyttä muille. Avauksessa mainitut asiat tapahtuivat Lahden Kansanopistolla jo ennen Kalmin roskajoukon saapumista. Saksalaiset majoittuivat Kansanopistolle ainakin komppanian vahvuudella ja Kalmin roistot tuli paikalle vasta myöhemmin norkoilemaan.

    Niin niin.

    Kalmin pataljoona tuli paikalle kohta sakujen jälkeen.
    Sakut lähtivät matkoihinsa ja valta jäi Kalmille ja kaupungin komendantille.

    Sitten perustettiin valtava vankileiri.

    Äänestä

Varmaan ajankohtaista vihervassareiden mielestä, mutta kaipaisin näkemystä 30 vuotiseen sotaan ja olisikohan siinä jotain kaveltavaa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Yleensä kerrotaan saksalaisten olleen inhimillisiä ja humaaneja vangiksi saamiaan punaisia kohtaan, mutta Helsingissäkin he toimeenpanivat pika- ja joukkoteloituksia ampuen punaisina pitämiään ihmisiä.

Syrjäntaan taisteluiden aiheuttamien tappioiden jälkeen punavankien kohtelu oli mm. Lahdessa hyvin armotonta.

Kirjassaan Kansanopisto ja Vapaustaistelu (1920) Rope Kojonen kertoo sivuilla 172-184, kuinka saksalaiset saapuivat Lahden Kansanopistolle ja hänetkin meinattiin ampua välittömästi! Lahden Kansanopisto oli tuolloin punaisten sairaalana ja kaikki aseistautuneet vangit ammuttiin heti (s. 178), samoin paikalle saapuneet punaisten lähetit, jotka eivät tietäneet saksalaisten vallanneen Kansanopiston.

Rope Kojonen (toim.) Kansanopisto ja vapaustaistelu. Edistysseurojen kustannus, Helsinki 1920

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Rope_Kojonen

Hennalassa 1918 pantiin 13 vuotias Rope Kojosen poika lahtariksi konekiväärin kahvoihin ja juuri saksalaiset pojan pakottivat ampujaksi tämän oman hengenlähdön uhalla! Poika oli siis 13 vuotias isänsä kertomuksen mukaan kun saksalaiset valtasivat Lahden Kansanopiston (s.177 Kojonen).

Tässä kuvassa samainen poika on vielä kovin nuori...

https://www.naistenaani.fi/edla-kojonen-opistomamma/

Pojan isä Rope oli toki myöhemmin tuomitsemassa eläviä ja kuolleita jonkinlaisen "oikeuden" jäsenenä ja ruumispinot kasvoivat...

Anelma Vuorio kertoo omassa muistelmakirjassaan Kukaton morsian (s.183-184)
"Vuoteissa oli kahdeksan punaupseeria univormu potilasasun alla. Isää ampunut "lääkäri" oli korkea komentaja."

Ne 8 siis tietenkin ammuttiin heti...

Anelma kertoo kuinka saksalaisten suorittamat teloitukset jatkuivat koko yön ja "aamulla auringon noustessa oli piha, puutarha ja ajotie täynnä ryöstettyjä ruumiita. Aamupäivän kuluessa ne korjattiin puuliiteriin. Se tuli niin täyteen että pilkottuja halkoja sai vain kipuamalla ruumiitten yli. Ja takapihalla pinosivat saksalaiset tilavaan halkovajaan siistejä motteja vainajista."

Samoin Anelma kertoo kirjassaan äitinsä Edlan kertomaa tapatumakuvausta tuolta ajalta ja että kuinka hän vain 11 vuotiaana kävi katsomassa joukkoteloituksia läheisellä hiekkakuopalla. Entisellä leikkipaikallaan...

Tässä tyttärensä Anelman kirjassa (s.191) Edla (kuvassa pojan äiti) kertoo teloitustapahtumista konekiväärillä
ja kuinka 14v (Ropen mukaan 13v.) poika pantiin ampujaksi ja millaisia painajaisia se hänelle toi loppuiäkseen. Anelma sulki korvansa kun papatus aamuisin alkoi...

Anelma Vuorio: Kukaton morsian : kuva isovanhempieni sekä vanhempieni Rope ja Edla Kojosen elämäntaipaleelta. Karisto 1975

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu