Ihmisuhrit Tanakh’issa

.

Koska monet ortodoksijuutalaiset väittävät, ettei Tanakh’issa missään kohden mainita Jumalan vaatineen ihmisuhreja, niin on syytä oikaista tuollainen virheellinen väittämä.

Oletan, että saan tähän ’kuumaa palautetta’ esim. nimimerkeiltä Mikimalek ja Roshanah. Toivon heidän kuitenkin perustelevan eriävät mielipiteensä ainoastaan Tanakh’in Kijroituksilla :)

Otan lukuisista esimerkeistä esille seuraavat kolme:

1)_2.Ms.32 Kultaisen vasikan palvonnan vuoksi Jumala raivostui kansalleen. Hän Pyysi Moosesta esittämään kaikelle israelille kutsun: ”Joka on Herran oma, se tulkoon minun luokseni !”. Mooseksen luo kokoontuivat kaikki leeviläiset. Jumalan käskystä Mooses vaati noita leeviläisiä, jotka olivat vastanneet Mooseksen kutsuun, sitomaan miekkansa vyölleen ja käymään edestakaisin leirin halki portista porttiin ja tappamaan, jokaisen, olkoon vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen. Näin israelilaisia surmattiin 3000 miestä (plus naisia ja lapsia). Jakeen 32:35 mukaan: ”Niin Herra rankaisi kansaa, koska he olivat teettneet vasikan, jonka Aaron teki.
- Siis suuri määrä ihmisuhreja lepytti Herran vihan !

2)_2.Sam.24 Daavidin suorittama väenlasku, jonka seurauksena Herra surmasi israelilaisia aina Daanista Beershebaan asti 70 000 miestä (plus naisia ja lapsia). Luemme jakeesta 1 seuraavaa: ”Mutta Herran viha syttyi taas Israelia kohtaan, niin että Hän yllytti Daavidin heitä vastaan, sanoen: ”Mene ja laske Israel ja Juuda !”. Tanakh ei kerro miksi Herran viha syttyi kansaansa kohtaan, mutta ilmeisesti syynä oli synninteko, kuten niin usein aiemminkin ja myöhemminkin tuon kansan historiassa. Toisaalta Tanakh kertoo kohdassa 1.Aikak.21:1 seuraavaa: ”Mutta saatana nousi Israelia vastaan ja yllytti Daavidin laskemaan Israelin. – Oli asia sitten joko niin, että Herra yllytti tai että yllyttäjänä oli saatana, niin joka tapauksessa tuo väenlaskeminen katsottiin niin suureksi synniksi, että väkeä surmattiin suuret määrät äkkikuolemalla. Merkillisintä asiassa oli se, että nuo surmatut eivät olleet syypäitä väenlaskemiseen, vaan Daavid, jota ei surmattu !
–Mainittakoon, että jakeen 1.Aikak.21:22 mukaan Daavid koki, että hänen tuli noitten ihmisuhrien lisäksi uhrata myös Härät polttouhriksi jebusilaisen Ornanin puimatantereella, jonka oletetaan olevan sama kuin Moorian vuori, jolla aikoinaan Aabraham oli valmis uhraamaan oman poikansa koetuksella ollessaan ja joka myös Golgatana tunnetaan eli paikkana, jossa Jumala itse antoi Poikansa uhrata itse itsensä kristillisen ajanlaskun alun paikkeilla.

3)_Gibeonilaisten kosto: he saivat Daavidilta (joka oli voideltu Pyhällä Hengellä) luvan UHRATA 7 juutalaista jumalalle lävistämällä heidät elävinä paaluihin, johon he kuolivat (2.Sam.21:1-14) Lainaan tähän muutaman olennaisimman jakeen ko. kohdasta:
"1.Daavidin aikana oli nälänhätä, jota kestyi 3 vuotta peräkkäin...
3. Daavid sanoi gibeonilaisille: "Mitä minun on tehtävä teidän hyväksenne, ja millä minun on teidät SOVITETTAVA, että siunaisitte Herran perintöosaa ?"
5-6 "Sen miehen, joka tahtoi meidät lopettaa ja joka tahtoi meidät hävittää... hänen jälkeläisistään luovutettakoon meille 7 miestä lävistääksemme heidät paaluihin Herralle Saulin, Herran valitun Gibeassa...
9. ...nämä lävistivät heidät paaluihin vuorella Herran edessä...
14. ...niin Herra leppyi maalle."

Siis Saulin kyseisen synnin vuoksi täysin syyttöminä surmatun 7 ihmisuhrin vuoksi Herra leppyi Israelin maalle, vaikka kyseiset ihmisuhrit olivat muutoin syntisiä, tavallisia ihmisiä !

Miten paljon enemmän Herra leppyykään meille meidän syntiemme sovittajan ja Lunastajamme, tahrattoman ja synnittömän, oman Poikansa, VAPAAEHTOISESTA uhrista meidän syntiemme vuoksi !

Koska jo Tanakh’in vanhemman Liiton aikana olivat ihmisuhrit välttämättömiä aina silloin, kun synnit tulivat liian raskaiksi, niin on mielestäni täysin johdonmukaista, että sama Herra, joka ei muutu, päätti lopettaa kaikki ihmisuhrit kertakaikkiaan ikuisiksi ajoiksi. Ja sen Hän teki uhraamalla OMAN POIKANSA kristillisen ajanlaskumme alun paikkeilla koko maailman synnin sovitukseksi. Tästä jo Daniel ennusti jakeessa 9:24. Tuo ennustus sisältää ajan 70 vuosiviikkoa eli 490 vuotta laskettuna tarkoin määritellystä tapahtumasta eteenpäin, joten Messiaan piti syntymän ja sovittaman jakeessa mainitut synnit kristillisen ajanlaskumme alun paikkeilla.

Kannattaisi lukea Tanakh'ia tarkasti, eikä väittää, ettei siellä ole mainittu Jumalan vaatineen ihmisuhreja…

PS. Vastailen saamiini palautteisiin taas viikon kuluttua. Valitettavasti edellinen aloittamani keskustelu tuli jo niin raskaaksi ja hitaaksi vastata, etten vanhalla PC:lläni kyennyt enää siirtämään siihen vastauksiani, jotka olin laatinut MsWord’issä, vaan koneeni jämähti….

Siunausta Yeshuassa !
.

18

1168

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Roshanan24

      ..

      Voi hyvänen aika.
      Tämä keskustelu on yhtä hyödyllinen kuin kukkien kastelu vesisateella.

      Sinun mielipiteesi, ja uskosi on jo ihmisten tiedossa, eikä juutalaisuus pyri käännyttämään ketään..

      NÄistä asioista on täällä puhuttu jo monta monituista kertaa.. Mikä on ilmeisesti aina yhden kerran liian vähän.
      Ja on jatkossakin.

      Minulla ei ole sinua tai kristinuskoa vastaan yhtään mitän. Jokainen saa uskoa miten haluaa, se vapaus on ja se on ihanaa.

      Mainitsemissasi kohdissa ei voi puhua ihmisuhreista J-lan "lepyttämis" tarkoituksessa.

      Jos J-la on esim Israelin puolella taistelemassa Tanachissa lukuisia hyökkääjiä vastaa, onko silloinkin kyse ihmisuhreista, kun vastapuolella ihmisiä kuolee..
      Sodassa on aina uhreja ja jos ovat ihmisiä, ne ovat ihmisuhreja, mutta sillä ei ole mitään tekemistä uskonnollisen lepyttelyn kanssa.

      Ne jotka ovat julkeasti J-laa vastaan, kärsivät kohtalonsa. Se on J-lan asettama oikeus, ei uhri, joka lepyttäisi Häntä.

      Ja tuosta gibeonilaisten jutusta olen jo vastannut aiemmin, että kun lukee koko luvun ja oikean käännöksen kera, ei tule edes mieleen että kyseessä olisi lepytysuhri.

      J-la on jossakin asioissa Tanachissa järkkymätön. Varsinkin, kun Hän teki itseään tunnetuksi kansalleen. Koetti saada heitä ymmärtämään, että Hän ei ole mikään pullamössöjumala, kuten Egyptin jumalat, jotka eivät kuule eivätkä näe.
      Jos H-rra vaatii ihmistä tekemään jotakin, ja ihminen tekee päin vastoin, häntä kohtaa oikeamielinen rangaistus. Se ei ole uhri.
      (jokainen israelilainen oli taipunut J-lan vallan alle lähtiessään Hänen mukaansa Egyptistä)

      J-la sanoo, että jumalille uhraaminen on KAUHISTUS.
      Jos siis väität, että J-la samassa kirjassa vaatii! ihmisuhreja sinä teet J-lan valehtelijaksi.

      Sitä miten ortodoksijuutalaiset asian näkevät, en tiedä, sillä en ole juutalainen ollenkaan.. (vielä)

      Kun Liitto oli annettu ja koko kansa siihen sitoutunut, oli jokainen vastuussa siitä ,että liito pitää.
      Ei ollut vain kyse yksittäisitä ihmisistä vaan koko kansasta.

      J-la ei vaadi ihmisuhreja koskaan lepyttämään häntä.
      Jos niin olisi, eläinuhreja ei olisi ollenkaan ollut. Sillä Tanachista käy ilmi miten J-la tahtoo eläimistä huolehdittavan, eikä Hän tahtoisi yhdenkään olennon kuolevan "syyttä".
      Ja jos ihmisuhri olisi kyseessä kun synti käy liian raskaaksi, sekin olisi Laissa, Liitossa, muiden uhrien rinnalla. Sitä ei ole.
      Koska se on J-lalle kauhistus.
      Sen pituinen se.

      • .
        Kirjoitit, ettei juutalaisuus pyri käännyttämään ketään. Siihen on olemassa ainakin neljä syytä:

        1) Enin osa heistä ei usko Tanakh'iin, vaan heille riittää pelkkien perinteiden noudattaminen, tosin reformijuutalaiset pyrkivät vähitellen eroon niistäkin.

        2) Enin osa ortodoksijuutalaisista uskoo, että vain heille ja juutalaisuuteen kääntyville on olemassa Korkeimman lupaukset koskien sekä maallisia että taivaallisia. Tosin monet ortodoksijuutalaisista eivät enää usko iankaikkiseen elämäänkään, sillä he eivät usko sielun kuolemattomuuteen. He eivät pyri käännyttämään muihin kansoihin kuuluvia, koska silloinhan (ilmeisesti heidän käsityksensä mukaan) heidän osuutensa maallisista ja taivallisista siunauksista 'ohenisi', koska saaliinjaolle tulisi myös muihin kansoihin kuuluvia...

        3) Koska juutalaiset ovat kärsineet, vielä elossa olevista kansoista, kansana muita kansoja enemmän, niin he eivät tahdo lisää ihmisiä kärsimään samanlaisia kärsimyksiä. Siis näinkin jalosti ajattelevia juutalaisia on !

        4) Enemmistö heistä ei välitä omasta eikä muihinkaan kansoihin kuuluvien ihmisten ikuisuuskohtalosta.
        - Toisin on laita ns. messiaanisten juutalaisten, sillä he käsittävät muitten (muista kansoista) Yeshuaan Messiaanaan uskovien yeshualaisten lailla, miten hirvittävä kohtalo odottaa niitä, jotka eivät ota vastaan Pelastusta Yeshuassa.

        - - -

        Tiedän toki, ettet ole juutalainen. Kirjoituksistasi päätellen tahdot kuitenkin liittyä juutalaisuuteen. Sinulla on täysi valinnanvapaus ja valintasi seuraukset kannat ainoastaan sinä yksin.

        Kirjoitit aiemmin, ettei kristinusko tarjoa sinulle mitään, vaan että löydät uskomisen arvoista vain juutalaisuudesta. Se osoitti harvinaisen selvästi sen, miten vähän tunnet kristinuskoa, sillä juuri se on Tanakh'in koko opetuksen huipentuma Yeshuan sanoin:

        "Kaiken mitä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te samoin heille, sillä tämä on Laki ja profeetat." (Matt.7:12)

        Ja:

        " 'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.
        Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'.
        Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki Laki ja profeetat." (Matt.22:37-40)

        Kirjotit myös, ettei Jumala vaadi Tanakh'issa ihmisuhreja. Siinä olet mielestäni täysin väärässä. Kuten alustuksessani osoitin, joutuivat kuningas Saul'in jälkeläisistä 7 miestä olemaan nimenomaan IHMISUHREINA Saul'in synnin sovitukseksi. Heidät surmattiin rauhan, eikä sodan aikana. Kyseinen Tanakh'in kohta osoittaa kiistatta, että Jumala tuon uhrin vuoksi ja heti sen jälkeen leppyi maalle.

        Mitä tulee eläinuhreihin, olivat ne ainoastaan muistuttamassa Israelia siitä, että he olivat ja ovat syntisiä ja tarvitsevat sovitusta. Eläinuhreissa oli suuri viisaus siinä, että kyseisten eläinten piti olla täysin virheettömiä sen lisäksi, että ne olivat viattomia israelilaisten tekemiin synteihin.

        Tällä tavoin kyseiset eläinuhrit olivat parhaimmillaankin vain hämäriä esikuvia siitä, mitä Korkein itse aikoi jatkossa tehdä ja sen Hän tekikin: Antoi, juutalaisten pahoinpideltäväksi ja tapettavaksi yhdessä Lakia tuntemattomien roomalaisten kanssa, oman Poikansa maailman synnin sovitukseksi reilut 2000 vuotta Lain antamisen jälkeen ja liki 2000 vuotta nykyajasta taaksepäin.

        Mitä tulee mainitsemiisi sodissa aiheutuneisiin ihmisuhreihin, niin siinä on kysymys aivan muusta. Kaikille käydyille sodille on se yhteistä, että sodan uhreiksi joutuneet ovat saaneet kärsiä joko omiensa tai jonkun muun syntien vuoksi. Tanakh'issa on kirjoitettu, että J-H-V-H Elohim on myös sodan Jumala.

        Korkein itse sanoo profeetta Jesajan kautta, koskien myös sodan kauhuja, seuraavaa (Jes.45:5-7, josta otan vain olennaisimman):

        "Minä olen Herra, eikä toista ole, paitsi minua ei ole yhtään jumalaa...
        paitsi minua ei ole yhtäkään: minä olen Herra, eikä toista ole,
        ...minä, joka teen valkeuden ja luon pimeyden, joka tuotan onnen ja LUON ONNETTOMUUDEN; minä, Herra, teen KAIKEN TÄMÄN."

        Koska Herra siis tekee kaiken tuon, niin on turha syyttää yhtäkään hirmuhallitsijaa, koska ne ovat olleet (ja tulevaisuudessakin tulevat olemaan) vain 'työrukkasia' Korkeimman langettamien kansoja koskevien, niitten syntien vuoksi kohtaavien, rangaistustuomioitten toimeenpanemiseksi.

        Maailmassa ei ole käyty yhtäkään sotaa, jota Korkein ei ole sallinut tapahtuvaksi tai ainakin eräitä niistä, Tanakh'in mukaan, jopa määrännyt käytäväksi. Useimmissa sodissa on ollut aina samat askeleet:

        a)Jokin kansa on vajonnut syvälle syntiin
        b)Jumala on kehoittanut sitä useita kertoja parannukseen
        c)Se ei ole tehnyt parannusta
        d)Jumala on nostanut sitä vastaan jonkin vahvemman kansan kurittajaksi jne.jne.jne...

        On kuitenkin kiva keskustella kanssasi, vaikka oletkin eri mieltä paljossa. Keskustelemalla itse kunkin käsitykset asioista kirkastuvat, mikäli keskustelija aidosti etsii totuutta ja asian syvintä olemusta.

        Siunausta Adonai Yeshuassa !
        .

      • Roshanan24
        Yakov kirjoitti:

        Nuo syyt ovat sinun omia mielipiteitäsi, minä en ainakaan niihin yhdy.

        Ortodoksijuutalaiset (ja muutkin) sitä paitsi uskovat, että jokainen joka on oikeamielinen pääsee tulevaan maailmaan.

        Ei tarvitse kääntyä.

        Saaliinjaolle?

        Huhuh.

        Mukava minustakin on jutella, ja silloin kun se pitäytyy asiallisissa asioissa.. mikä tässä alkaa hivenen hämärtyä.

        Ja olen jo kirjoittanut tänne tuosta gibeonilaisista.
        H-rra ei leppynyt maalle, vaan kuuli maan rukoukset. Eikä todellakaan heti vaan meni useita kuukausia.
        Sitten kun koko prosessi oli käyty loppuun. Lue koko luku, en jaksa taas sitä kirjoittaa tähän.

        Ja kyllä, minä olen kääntymässä juutalaisuuteen.
        Ja kyllä, minä olin 8 vuotta fundamantalisti kristitty, joka antoi elämänsä täysin tämän Jeesuksen käsiin. Jokainen valinta mitä elämässäni tein kulki tuon ihmisen kautta..

        SInun on turha tulla kritisoimaan, miten minä olen uskonut tai elänyt.
        MInä tiedän oman elämäni pikkusen paremmin kuin kukaan teistä selän takana ilvehtijöistä.

        On ihanaa että ihmisellä on rauha sielussaan, mutta mikä hitto siinä on, että sen saa vain muitten rauhaa halventamalla ja helvetillä syyttelemällä.

        Elä ja anna muiden elää.

        Kukaan, korostan sanaa KUKAAN, ei tiedä lopullista totuutta. Jokaisella on oma käsityksensä siitä.
        Ja jollei voi TODISTAA vedenpitävästi olevansa vain ja ainoastaan oikeassa, voisi olla hyvä ettei vanno mitään.

        Minäkin luulin, että Jeesus olisi herra, mutta havatsinkin hänet joksikin muuksi.
        ja se on MINUN totuuteni.

        Voi että..

        MIkä siinä on, että kristityt ei osaa kunnioittaa elämää ja toistia ihmisiä..

        Tottakai J-la on sodan J-la, ja rakkauden ja anteeksiannon ja uudistuksen ja ja jaj jajajajajaja.

        J-la on kaikki ja Hänessä olemme kaikki.
        Niin sinussa kuin minussakin on Hänen henkensä, elossahan tässä ollaan.
        Se on se elämän kipinä, jota yksikään tiedemies ei ole pystynyt aikaansaamaan laboratoriossaan.

        Sinulla luotuna, eikä minulla luotuna ole koskaan oikeutta sanoa mikä on lopullinen totuus, tai mikä kauheampaa, tuomita toista luotua, samanarvoista, jos hän ei usko kuten itse.
        Usko on kuitenkin uskoa.

        Sitä ei voi todistaa, sitä ei voi käsittää, kuin itse vain.

        Ole vain varma OMASSA totuudessasi, mutta pyydän, älä nouse itsesi yläpuolelle, saat siitä vain vahinkoa itsellesi ajan mittaan.

        Muista mitä mestarisi sanoi,ÄLKÄÄ tuomitko.

        Miten se voi olla niin hankalaa muistaa...

        Rakkauden kasksoiskäsy ja muut Jeesuksen vastaavat opetukset ovat kotoisin juutalaisuudesta, hän ei opettanut sillä saralla mitään uutta.

        Ja ennen kaikkea, koetetaan muistaa, että on kyse 2 täysin eri uskonnosta, eikä yritetä väkisin sulauttaa niitä yhteen. Se ei tule onnistumaan.

        Koeta sulauttaa islamilaisuutta ja kristinuskoa toisiinsa.. yhtä mahdotonta.

        Syvästi väsyneenä maailman raadollisuuteen, Roshanan24

      • Roshanan24 kirjoitti:

        Luin tekstisi läpi ja tulin siihen lopputulokseen, että olet syvässä hengellisessä kriisissä. Rukoilen puolestasi tässä välissä.
        - - - - - - - - - - - - - - - - - Amen.

        Tulin myös siihen tulokseen, ettet ymmärrä mitä tarkoittaa uudestisyntyminen. Se EI tarkoita sitä, että meissä on henki, vaan että meihin on elämänhengen LISÄKSI tullut Ruah HaKodesh silloin, kun otimme uskossa Yeshuan vastaan Vapahtajanamme ja Herranamme.

        Jostain syystä olet ollut ikäänkuin välitilassa: Toisaalta olet halunnut uskoa, mutta toisaalta olet epäillyt Yeshuan julistamaa totuutta. Et ole koskaan kokenut sitä yliluonnollista rakkautta, jolla Yeshua koskettaa Ruah HaKodeshin kautta Häneen uskovien sisintä olemusta mukaanlukien sielu ja keho. Syy ei ole Hänessä, vaan esteenä on ollut epäuskosi.

        Jos olisit uskonut Hänen julistamaansa totuuteen, niin et IKINÄ kirjoittelisi kuten äsken kirjoitit, seuraavsti:
        "Minäkin luulin, että Jeesus olisi herra, mutta havaitsinkin hänet joksikin muuksi.
        ja se on MINUN totuuteni."

        Koska et ole uudestisyntynyt, etkä ottanut vastaan Ruah HaKodesh'ia, niin olet jäävi arvostelemaan Yeshuaa. Hänen opetuksensa on luonnollisesti Tanakh'in jatkoa, sillä Hän on sama Sana, joka tuli Tanakh'in profeetoille ja joka otti muodon ihmisenä, jonka nimi "Adonai Yeshua HaMashiach" kertoo kuka Hän todellisuudessa on.

        Kyllä Gibeonin tapauksessa vain ja juuri se lepytti Korkeimman vihan, että ne 7 Saul'in jälkeläistä uhrattiin hyvitykseksi gibeonilaisille, jotka Saul yritti hävittää vastoin Korkeimman nimessä vannottua valaa Joosuan kautta. Toki kansa rukoili, vaikkei sitä luvussa mainita, sillä olihan maassa ollut nälänhätä 3 vuotta peräkkäin. Ilman noitten 7 Saulin jälkeläisen uhraamista, ei nälänhädälle olisi tullut loppua. Verivelkaa ei voida sovittaa kuin verenvuodatuksella.

        Jos ymmärtäisit syntisen tilasi Aadamin jälkeläisenä ja sen että olet verivelan alainen, niin ymmärtäisit, kuka Yeshua todella on ja ylistäisit Häntä Hänen jalojen tekojensa vuoksi sekä ajassa että ikuisuudessa.

        Saat ihan vapaasti olla mielestäsi uskonnoltasi Mooseksenuskoinen, vaikkei kukaan voikaan minun ja B'rit HaDashah'in mukaan olla Mooseksenuskoinen, ellei usko Yeshuaa Adonaiksi, sillä Yeshuasta Mooses on kirjoittanut.

        Siunausta Yeshuassa ja Hänen tuntemisessaan !

        PS. Olen ollut uskossa Yeshuaan reilut 30 vuotta ja tulen olemaan sitä vastakin aina Hänen tulemukseensa saakka, sillä Häntä totellessa ja seuratessa luottamus Häneen vain syvenee.

        Taas se alkaa..

        Ei, en todellakaan ole missään hengellisessä kriisissä. J-la on minulle polkuni näyttänyt.
        Minua vain tympäsee ihmisten ahtaat aatteet.. Mutta onneksi nekin vain satunnaisesti.

        Tässä taas tullaan ihmisten itsetietoisuuteen ja minäolenainaoikeassa- asenteeseen.

        Sinä et voi tietää miten olen uskonut.
        Ymmärrä kun kerron.

        Kyllä, minä olin uudestisyntynyt sanan varsinaisessa merkityksessä.

        Osakseni tuli tämä "hengen kaste", josta puhut.

        En todellakan ollut missään välitilassa.
        Lapsenuskossa olin siihen sti, kun teininä tein henkilökohtaisen ratkaisuni seurata Jeesusta, joka otin vapahtajakseni.
        Ihan kuin oppikirjan mukaan. Ja täydestä sielusta ja rakkaudesta, muusta kun en tiennyt.

        Olin aktiivinen tiedon etsinnässä ja rukoilussa, eikä minulla ollut mitään todellista ongelmaa uskossa, kunnes Kristittyjen testamenttien epäkohdat alkoivat hirtämään ihan tosissaan. Kukaan ei osannut niihin vastata, sanottiin vain että pitää uskoa ja olla kuin lapsi, epäkohtiin ei saanut tarttua.

        MInä rukoilin J-laa, että jos Jeesus ei ole Messias, että Hän näyttäisi sen minulle. Samoin rukoilin Jeesusta, että jos Hän on Messias, auttakoon minua ymmärtämään nuo epäkohdat ja ristiriidat.. enkä silloin tiennyt mitään juutalaisittain uskovien Raamatun tulkinnoista.

        Kristityksi olin syntynyt, kristittynä elänyt ja luulin siten kuolevanikin.

        Helvetin pelko piti minut kiinni Jeesuksessa, mutta voit uskoa sitä raivoa, mitä tunsin, kun miulle alkoi valjeta, että kaikki ei olekaan sitä mitä olen aina luullut, miltä näytti ja miten oli opetettu.

        Ymmärsin, että kristittyjen suurin pelko on omilla aivoillaan ajatteleva ihminen. Kun aivopesun alta pääsee joku luikahtamaan ja sanomaan, että entä jos asiat on näin, niin välittömästi on antikristuksen henki.
        AIka hyvä taktiikka saada ihmiset olemaan ajattelematta itse. :)

        Sitten hyvin pitkän ajan kuluttua löysin viimeiset todisteet siitä, että Jeesus ei ole juutalasten Messias, ja koin valtavan vapautumisen.

        Ei mitään hengellistä hurmostilaa tai hengen valtaan joutuimista. ;)

        Kun rukoilin J-laa ja pyysin Häneltä varmistusta asiaan, sain sen.
        Kertakaikkinen varmuus sisälläni.
        Kiitin J-laa ja kiitän yhä.

        Jos sinä olet sitä mieltä, että minulla on kriisi, se on sinun mielipide, eikä hetkauta minua suuntaan tai toiseen.
        Jokainen seisoo tai kaatuu H-rransa edessä.
        MInä seison. Ja jos joskus kaadun, sekin on armoa.
        J-la on minut tälle tielle vienyt, ja uskon, että Hän ei vie ketään harhaan.

        Jos J-laan ei voi luottaa, mihin sitten?
        Olen havainnut, ettei ihmisiin ainakaan..

        On hienoa, että sinulla on oma uskosi.
        Niin minullakin omani.

        Sinä voit lukea Raamattua aivan niinkuin haluat ja nähdä sillä paljon asioita, mitä sillä ei välttämättä ole.
        Ehkä totuus on, että varmasti kukaan ei tiedä ,mikä totuus on. Jokainen pitää totuutena sitä minkä on joltakin toiselta oppinut, toisen tulkintojen kautta. Kenellekään tietääkseni ei ole J-la tullut alas kuin entisaikojen profeetoille, ja kertonut miten asiat oikeasti ovat.

        Meillä on vain menneiden ihmisten sanat, kertomukset siitä mitä tapahtui, mitä sanotiin, mitä J-la teki.

        Ja jokainen näkee ne oman menneisyytensä ja nykyisyytensä läpi. Omien ajatustensa värittäminä jokainen niitä lukee.

        J-la on.

        Ihminen häilyy.

        Ennemmin minä luotan J-laan kuin ihmiseen, mutta se onkin minun Totuuteni ja minun maailmankatsomukseni.

        Sinulla on omasi, eikä se minuun vaikuta.

        Eiköhän jätetä J-lalle nämä tuomitsemiset.
        Samoin jätetään nämä henkilökohtaisuudet sikseen.
        Enää en niihin reagoi.

        Kirjoitit: "Sitten hyvin pitkän ajan kuluttua löysin viimeiset todisteet siitä, että Jeesus ei ole juutalasten Messias, ja koin valtavan vapautumisen."

        Lue Jesajan kirjan luvut 49-66 huolellisesti läpi. Esimerkiksi heti luvussa 49 puhutaan jostakusta joka on oleva "pakanoiden valkeus" ja Hän on tuova pelastuksen maan ääriin asti (mikä tarkoittaa juuri sitä mitä siinä sanotaan eli todellakin maan ääriin aina Brasilian sademetsistä pimeimpiin Afrikan viidakoihin ja Australian aavikoilta Kiinan muureille).

        Siellä puhutaan myös Herran käsivarresta, joka EI VOI TARKOITTAA Israelin kansaa, Jesajaa tai ketään muutakaan tuohon aikaan elänyttä henkilöä, koska Jesajan 51. luvussa kerrotaan tästä käsivarresta, että: "Heräjä, heräjä, pukeudu voimaan, sinä Herran käsivarsi; heräjä niinkuin muinaisina päivinä, ammoisten sukupolvien aikoina. Etkö sinä ole se, joka löit Rahabin kuoliaaksi, joka lävistit lohikäärmeen? Etkö sinä ole se, joka kuivasit meren, suuren syvyyden vedet, joka teit meren syvänteet tieksi lunastettujen kulkea?" (Jes.51:9-10)

        Kyseisestä kohdasta käy vastaansanomattomasti ilmi, että Jumalan käsivarsi ja Jumala itse ovat yhtä. Jumalan käsivarresta kerrotaan lisää Jesajan kirjan luvussa 53...

      • Roshanan24
        S.J.Koivisto kirjoitti:

        että on ihan sama mitä sanoo, se ei niinkuin mene läpi.

        Jeesus voi olla aivan hyvin pakanoiden messias, mutta hän ei ole juutalaisittain uskovien.

        Ja sillä siisti.
        Jos olisi, koko kansa ottaisi hänet vastaan, koko maailma!
        Koska Raamattu sanoo, että Messias tuo KAIKKI ihmiset tuntemaan J-lan, että kukaan, kukaan ei kysy, missä on H-rra, koska kaikki, KAIKKI Hänet tuntevat.
        Niin ei ole nyt.

        Samoin, sanotaan ,että H-ra hävittää kaikki pakanakansat jotka Jerusalemia vastaan hyökkäävät, niin ei ole käynyt, vaikka 2000 vuoteen on jos jonkinlaisia valloittajia ollut.

        Jo ihan näistä perussyistä, M e s s i a s ei ole vielä tullut.!!

        Jokainen voi tulkita miten haluaa mitä haluaa, siihen en voi sanoa mitään. Mutta ma tulkinta on aina oma tulkinta.
        Mitä missäkin lukee, ja mikä on kätkettyä...

        En ole nyt omalla koneella, joten en pääse katsomaan tuon mainitsemasi kodan alkukielen käännöstä enkä voi siihen sen puitteissa nyt puuttua.

        Mutta luulempa, että asia ei ole koskaan niin yksinkertainen kuin kristityt väittävät, tai muslimit, tai Jehnut tai new agelaiset tai tai..

        "Samoin, sanotaan ,että H-ra hävittää kaikki pakanakansat jotka Jerusalemia vastaan hyökkäävät, niin ei ole käynyt, vaikka 2000 vuoteen on jos jonkinlaisia valloittajia ollut."

        Tähän on ihan pakko tarttua... ;)

        Eli siis Sakarjan kirja luku 12:
        1. Ennustus, Herran sana Israelista. Näin sanoo Herra, joka on
        jännittänyt taivaan ja perustanut maan ja joka on luonut ihmisen hengen hänen sisimpäänsä:
        2. Katso, minä teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille yltympäri, ja myös Juudan kohdalle se on tuleva Jerusalemia piiritettäessä.
        3. Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä; ja kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan.

        Tämä Sakarjan kirjan ennustus ei ole voinut vielä tapahtua. Koskaan Israelin valtion monituhatvuotisen historian aikana ei ole ollut tilannetta, jolloin KAIKKI kansakunnat hyökkäävät Jerusalemia vastaan. Esimerkiksi vuonna 1948 eri kansakuntia hyökkäsi Israelia vastaan "vain" viisi (mikä sekin oli suuri määrä ja Israelin valtion selviäminen oli yliluonnoliinen Jumalan ihme). Mutta että kaikki YK:hon kuuluvat kansat (ja nekin jotka eivät kuulu) hyökkäisivät Jerusalemia vastaan? Tämä on vielä edessä.

        Ja Sakarja jatkaa:
        4. Sinä päivänä, sanoo Herra, minä lyön kaikki hevoset vauhkoudella ja niiden ratsastajat hulluudella. Mutta Juudan heimoa kohti minä avaan silmäni, ja kaikki kansojen hevoset minä lyön sokeudella.
        5. Silloin Juudan sukuruhtinaat sanovat sydämessään: "Minun väkevyyteni ovat Jerusalemin asukkaat Herrassa Sebaotissa, heidän Jumalassansa".
        6. Sinä päivänä minä teen Juudan sukuruhtinaat ikäänkuin tulipannuksi puitten sekaan ja ikäänkuin tulisoihduksi lyhteitten sekaan, ja he kuluttavat oikealta ja vasemmalta, kuluttavat kaikki kansat yltympäri. Ja Jerusalem saa yhäti asua paikoillansa - Jerusalemissa.
        7. Ja Herra on ensiksi vapauttava Juudan majat, ettei Daavidin suvun kunnia ja Jerusalemin asukasten kunnia ylvästelisi Juudaa vastaan.
        8. Sinä päivänä on Herra suojaava Jerusalemin asukkaita; ja kompastuvainen heidän seassansa on sinä päivänä oleva niinkuin Daavid, ja Daavidin suku on oleva niinkuin jumal'olento, niinkuin Herran enkeli heidän edessänsä.
        9. Mutta sinä päivänä minä tahdon hävittää kaikki pakanakansat, jotka hyökkäävät Jerusalemia vastaan.

        OK. Jumala tekee jälleen ihmeen ja pelastaa Israelin.

        Sitten Sakarja jatkaa edelleen:
        10. Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista.
        11. Sinä päivänä pidetään Jerusalemissa suuret valittajaiset, niinkuin olivat Hadadrimmonin valittajaiset Megiddon laaksossa.
        12. Ja maa pitää valittajaisia, kukin sukukunta erikseen: Daavidin huoneen sukukunta erikseen ja heidän naisensa erikseen, Naatanin huoneen sukukunta erikseen ja heidän naisensa erikseen,
        13. Leevin huoneen sukukunta erikseen ja heidän naisensa erikseen, siimeiläisten sukukunta erikseen ja heidän naisensa erikseen. Kaikki muut sukukunnat, kukin sukukunta erikseen ja heidän naisensa erikseen.

        Väität sinä sitten mitä tahansa, niin tämän Sakarjan kirjan 12. luvun tapahtumat eivät ole vielä tapahtuneet!

        Seuraavassa luvussa (13) Sakarja kertoo:
        1. Sinä päivänä on Daavidin suvulla ja Jerusalemin asukkailla oleva
        avoin lähde syntiä ja saastaisuutta vastaan.
        2. Ja sinä päivänä, sanoo Herra Sebaot, minä hävitän epäjumalain nimet maasta, eikä niitä enää muisteta. Myöskin profeetat ja saastaisuuden hengen minä ajan maasta pois.
        3. Ja jos joku vielä ennustaa, sanovat hänen isänsä ja äitinsä, hänen vanhempansa, hänelle: "Sinä et saa elää, koska olet puhunut valhetta Herran nimeen". Ja hänen isänsä ja äitinsä, hänen vanhempansa, lävistävät hänet hänen ennustamisensa tähden.
        4. Sinä päivänä häpeävät profeetat itsekukin näkyään, kun he ennustavat, eivätkä he valhetellakseen pue yllensä karvaista vaippaa.
        5. Hän sanoo: "En ole profeetta, vaan peltomies, sillä eräs mies on ostanut minut orjaksi jo nuoruudessani".
        6. Ja jos häneltä kysytään: "Mitä ovat nuo haavat sinun rinnassasi?" vastaa hän: "Ne lyötiin minun ystäväini huoneessa".
        7. Heräjä, miekka, minun paimentani vastaan ja minun lähintä miestäni vastaan, sanoo Herra Sebaot. Lyö paimenta, ja joutukoot lampaat hajallensa; mutta minä käännän jälleen käteni pienimpiä kohden.
        8. Ja näin on käyvä koko maassa, sanoo Herra: kaksi osaa siitä hävitetään ja saa surmansa, mutta kolmas osa siitä jää jäljelle.
        9. Ja sen kolmannen osan minä vien tuleen; minä sulatan heidät, niinkuin hopea sulatetaan, ja koettelen heitä, niinkuin kulta koetellaan. He huutavat avuksi minun nimeäni, ja minä vastaan heille. Minä sanon: "Se on minun kansani", ja se sanoo: "Herra, minun Jumalani".

        Ja luvussa 14:
        1. Katso, Herran päivä on tuleva, ja sinun saaliisi jaetaan sinun
        keskelläsi.
        2. Minä kokoan kaikki pakanat sotaan Jerusalemia vastaan. Kaupunki valloitetaan, talot ryöstetään, naiset raiskataan, ja puoli kaupunkia lähtee pakkosiirtolaisuuteen, mutta jäljelle jäävää kansaa ei hävitetä kaupungista.
        3. Ja Herra on lähtevä liikkeelle ja sotiva näitä pakanoita vastaan, niinkuin sotimispäivänänsä, taistelun päivänä.
        4. Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla itää kohti. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen hyvin suureksi laaksoksi: toinen puoli mäkeä siirtyy pohjoiseen ja toinen puoli etelään päin.

        Tähän väliin on pakko laittaa pätkä Ilmestyskirjan kuvausta tästä samasta tapahtumasta (Ilm.19:11-16):
        11. Ja minä näin taivaan auenneena. Ja katso: valkoinen hevonen, ja sen selässä istuvan nimi on Uskollinen ja Totinen, ja hän tuomitsee ja sotii vanhurskaudessa.
        12. Ja hänen silmänsä olivat niinkuin tulen liekit, ja hänen päässään oli monta kruunua, ja hänellä oli kirjoitettuna nimi, jota ei tiedä kukaan muu kuin hän itse,
        13. ja hänellä oli yllään vereen kastettu vaippa, ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on Jumalan Sana.
        14. Ja häntä seurasivat ratsastaen valkoisilla hevosilla taivaan sotajoukot, puettuina valkeaan ja puhtaaseen pellavavaatteeseen.
        15. Ja hänen suustaan lähtee terävä miekka, että hän sillä löisi kansoja. Ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla, ja hän polkee kaikkivaltiaan Jumalan vihan kiivauden viinikuurnan.
        16. Ja hänellä on vaipassa kupeellaan kirjoitettuna nimi: "Kuningasten Kuningas ja herrain Herra".

        Mutta annetaan Sakarjan jatkaa:
        5. Ja te pakenette minun mäkieni väliseen laaksoon, sillä mäkien välinen laakso on ulottuva Asaliin asti. Te pakenette, niinkuin pakenitte maanjäristystä Ussian, Juudan kuninkaan, päivinä. Ja Herra, minun Jumalani, tulee; kaikki pyhät sinun kanssasi.
        6. Sinä päivänä ei ole valoa: loistavat tähdet sammuvat.
        7. Se on oleva yhtämittaista päivää - Herralle on se tunnettu - ei vaihdu päivä ja yö; ja ehtoolla on oleva valoisata.
        8. Sinä päivänä elävät vedet virtaavat Jerusalemista: toiset puolet niistä Idänmerta kohti, toiset puolet Länsimerta kohti. Niin on tapahtuva kesät ja talvet.
        9. Herra on oleva koko maan kuningas. Sinä päivänä on Herra oleva yksi ja hänen nimensä yksi.
        10. Koko maa muuttuu tasaiseksi kuin Aromaa Gebasta Rimmoniin asti, Jerusalemin eteläpuolelle. Ja tämä on oleva korkea ja oleva asuttu, paikallansa, Benjaminin portista entisen portin sijaan asti, Kulmaporttiin ja Hananelin-torniin asti, kuninkaan viinikuurniin asti.
        11. He asuvat siellä, eikä vihitä sitä enää tuhon omaksi, ja Jerusalem on oleva asuttu, oleva turvassa.
        12. Ja tämä on oleva vitsaus, jolla Herra rankaisee niitä kansoja, jotka sotivat Jerusalemia vastaan: hän mädättää siltä kansalta lihan, kun se vielä seisoo jaloillaan, sen silmät mätänevät kuopissansa, ja sen kieli mätänee sen suussa.
        13. Sinä päivänä on tuleva Herralta suuri hämminki heidän sekaansa, niin että he käyvät kiinni toinen toisensa käteen ja toisen käsi kohoaa toisen kättä vastaan.
        14. Myös Juuda on sotiva Jerusalemissa, ja kaikkien pakanakansojen rikkaudet kootaan joka taholta: kullat ja hopeat ja ylen paljon vaatteita.
        15. Samoin on vitsaus kohtaava hevosia ja muuleja ja kameleja ja aaseja ja kaikkea karjaa, mitä niissä leireissä on - samankaltainen vitsaus.
        16. Mutta kaikki niiden pakanakansain tähteet, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, käyvät vuosi vuodelta sinne ylös kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa.
        17. Ja mitkä maan sukukunnista eivät käy ylös Jerusalemiin kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, niille ei tule sadetta.
        18. Ja jos egyptiläisten sukukunta ei käy eikä tule sinne ylös, ei tule sitä heillekään; vaan heitä on kohtaava se vitsaus, millä Herra rankaisee niitä pakanakansoja, jotka eivät tule sinne ylös viettämään lehtimajanjuhlaa.
        19. Tämä on oleva egyptiläisten synnin palkka ja kaikkien niiden pakanakansojen synnin palkka, jotka eivät käy sinne ylös viettämään lehtimajanjuhlaa.
        20. Sinä päivänä on oleva hevosten kulkusissa kirjoitus: "Pyhitetty Herralle". Ja padat Herran temppelissä ovat uhrimaljain vertaisia, jotka ovat alttarin edessä.
        21. Ja jokainen pata Jerusalemissa ja Juudassa on oleva pyhitetty Herralle Sebaotille, ja kaikki uhraajat tulevat ja ottavat niitä ja keittävät niissä. Eikä ole enää sinä päivänä yhtään kaupustelijaa Herran Sebaotin temppelissä. (Sakarja 14:5-12)

        Tästä ajasta kertoo myös Jesaja (Jes.65:17-25):
        17. Sillä katso, minä luon uudet taivaat ja uuden maan. Entisiä ei enää muisteta, eivätkä ne enää ajatukseen astu;
        18. vaan te saatte iloita ja riemuita iankaikkisesti siitä, mitä minä luon. Sillä katso, iloksi luon minä Jerusalemin, riemuksi sen kansan.
        19. Minä iloitsen Jerusalemista ja riemuitsen kansastani; eikä siellä enää kuulla itkun ääntä eikä valituksen ääntä.
        20. Ei siellä ole enää lasta, joka eläisi vain muutaman päivän, ei vanhusta, joka ei täyttäisi päiviensä määrää; sillä nuorin kuolee satavuotiaana, ja vasta satavuotiaana synnintekijä joutuu kiroukseen.
        21. He rakentavat taloja ja asuvat niissä, he istuttavat viinitarhoja ja syövät niiden hedelmät;
        22. he eivät rakenna muitten asua, eivät istuta muitten syödä; sillä niinkuin puitten päivät ovat, niin ovat elinpäivät minun kansassani. Minun valittuni kuluttavat itse kättensä työn.
        23. He eivät tee työtä turhaan eivätkä lapsia synnytä äkkikuoleman omiksi, sillä he ovat Herran siunattujen siemen, ja heidän vesansa ovat heidän tykönänsä.
        24. Ennenkuin he huutavat, minä vastaan, heidän vielä puhuessaan minä kuulen.
        25. Susi ja lammas käyvät yhdessä laitumella, ja leijona syö rehua niinkuin raavas, ja käärmeen ruokana on maan tomu; ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa, sanoo Herra.

        Ja Ilmestyskirjassa samasta ajasta:
        1. Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole.
        2. Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu.
        3. Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa;
        4. ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt."
        5. Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki". Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet".
        6. Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.
        7. Joka voittaa, on tämän perivä, ja minä olen oleva hänen Jumalansa, ja hän on oleva minun poikani.
        8. Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema."
        9. Ja tuli yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli ne seitsemän maljaa täynnä seitsemää viimeistä vitsausta, ja puhui minun kanssani sanoen: "Tule tänne, minä näytän sinulle morsiamen, Karitsan vaimon".
        10. Ja hän vei minut hengessä suurelle ja korkealle vuorelle ja näytti minulle pyhän kaupungin, Jerusalemin, joka laskeutui alas taivaasta Jumalan tyköä,
        11. ja siinä oli Jumalan kirkkaus; sen hohto oli kaikkein kalleimman kiven kaltainen, niinkuin kristallinkirkas jaspis-kivi;
        12. siinä oli suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia ja porteilla kaksitoista enkeliä, ja niihin oli kirjoitettu nimiä, ja ne ovat Israelin lasten kahdentoista sukukunnan nimet;
        13. idässä kolme porttia ja pohjoisessa kolme porttia ja etelässä kolme porttia ja lännessä kolme porttia.
        14. Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä.
        15. Ja sillä, joka minulle puhui, oli mittasauvana kultainen ruoko, mitatakseen kaupungin ja sen portit ja sen muurin.
        16. Ja kaupunki oli neliskulmainen, ja sen pituus oli yhtä suuri kuin sen leveys. Ja hän mittasi sillä ruovolla kaupungin: se oli kaksitoista tuhatta vakomittaa. Sen pituus ja leveys ja korkeus olivat yhtä suuret.
        17. Ja hän mittasi sen muurin: se oli sata neljäkymmentä neljä kyynärää, ihmismitan mukaan, joka on enkelin mitta.
        18. Ja sen muuri oli rakennettu jaspiksesta, ja kaupunki oli puhdasta kultaa, puhtaan lasin kaltaista.
        19. Ja kaupungin muurin perustukset olivat kaunistetut kaikkinaisilla kalleilla kivillä; ensimmäinen perustus oli jaspis, toinen safiiri, kolmas kalkedon, neljäs smaragdi,
        20. viides sardonyks, kuudes sardion, seitsemäs krysoliitti, kahdeksas berylli, yhdeksäs topaasi, kymmenes krysoprasi, yhdestoista hyasintti, kahdestoista ametisti.
        21. Ja ne kaksitoista porttia olivat kaksitoista helmeä; kukin portti oli yhdestä helmestä; ja kaupungin katu oli puhdasta kultaa, ikäänkuin läpikuultavaa lasia.
        22. Mutta temppeliä minä en siinä nähnyt; sillä Herra Jumala, Kaikkivaltias, on sen temppeli, ja Karitsa.
        23. Eikä kaupunki tarvitse valoksensa aurinkoa eikä kuuta; sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppu on Karitsa.
        24. Ja kansat tulevat vaeltamaan sen valkeudessa, ja maan kuninkaat vievät sinne kunniansa.
        25. Eikä sen portteja suljeta päivällä, ja yötä ei siellä ole,
        26. ja sinne viedään kansojen kunnia ja kalleudet.
        27. Eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää eikä ketään kauhistusten tekijää eikä valhettelijaa, vaan ainoastaan ne, jotka ovat kirjoitetut Karitsan elämänkirjaan. (Ilm.21:1-27)

        Ja Ilmestyskirjan viimeinen luku:
        1. Ja hän näytti minulle elämän veden virran, joka kirkkaana kuin kristalli juoksi Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta.
        2. Keskellä sen katua ja virran molemmilla puolilla oli elämän puu, joka kantoi kahdettoista hedelmät, antaen joka kuukausi hedelmänsä, ja puun lehdet ovat kansojen tervehtymiseksi.
        3. Eikä mitään kirousta ole enää oleva. Ja Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva, ja hänen palvelijansa palvelevat häntä
        4. ja näkevät hänen kasvonsa, ja hänen nimensä on heidän otsissansa.
        5. Eikä yötä ole enää oleva, eivätkä he tarvitse lampun valoa eikä auringon valoa, sillä Herra Jumala on valaiseva heitä, ja he hallitsevat aina ja iankaikkisesti.
        6. Ja hän sanoi minulle: "Nämä sanat ovat vakaat ja todet, ja Herra, profeettain henkien Jumala, on lähettänyt enkelinsä näyttämään palvelijoilleen, mitä pian tapahtuman pitää.
        7. Ja katso, minä tulen pian. Autuas se, joka ottaa tämän kirjan ennustuksen sanoista vaarin!"
        8. Ja minä, Johannes, olen se, joka tämän kuulin ja näin. Ja kun olin sen kuullut ja nähnyt, minä lankesin maahan kumartuakseni sen enkelin jalkojen eteen, joka tämän minulle näytti.
        9. Ja hän sanoi minulle: "Varo, ettet sitä tee; minä olen sinun ja sinun veljiesi, profeettain, kanssapalvelija, ja niiden, jotka ottavat tämän kirjan sanoista vaarin; kumartaen rukoile Jumalaa".
        10. Ja hän sanoi minulle: "Älä lukitse tämän kirjan profetian sanoja; sillä aika on lähellä.
        11. Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen, saastukoon edelleen, ja joka on vanhurskas, tehköön edelleen vanhurskautta, ja joka on pyhä, pyhittyköön edelleen.
        12. Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.
        13. Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.
        14. Autuaat ne, jotka pesevät vaatteensa, että heillä olisi valta syödä elämän puusta ja he pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin!
        15. Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.
        16. Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti."
        17. Ja Henki ja morsian sanovat: "Tule!" Ja joka kuulee, sanokoon: "Tule!" Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi.
        18. Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan;
        19. ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.
        20. Hän, joka näitä todistaa, sanoo: "Totisesti, minä tulen pian". Amen, tule, Herra Jeesus!
        21. Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Amen. (Ilm.22:1-21)

        Mahdollisesti koko maapallo (joka on uusi tai uudistettu) tulee olemaan Messiaan paluun jälkeen Israelin kansan hallittavana ja meille pakanoille on varattu toisenlainen osa.

        turhan pitkä.

        Mutta ilmastyskirjalla ei ole mitään merkitystä. Vähän kuin tarjoaisit Dharmapadaa Tanachin selitykseen..

        Siinä ei puhuta ristiinnaulitsemisesta vaan miekalla lävistämisestä. (ja kannattaa muistaa että siinä on edelleenkin minä ja hän, ei minä ja minä)
        Ja totta on, että näin ei ole vielä käynyt,
        Koska Messias ei ole vielä tullut!

        Niin yksinkertaista se on.

        Kun hän tulee, hän tuo maailmanrauhan tullessaan ja kaikki, KAIKKI tuntevat Israelin J-lan.

        Ja Messias tulee vain yhdesti.

      • niilo
        Roshanan24 kirjoitti:

        Jerusalemia vastaan edellyttää itsenäistä Israelin valtiota.Aikaisemmin sitä ei siis ole edes voinut tapahtua.Pakanakansojen hyökkäys on viimeisiä tapahtumia ennen Messiaan ikuista valtaa.Hyökkääjät ovat niitä jotka ovat ahdistaneet aikaisemminkin kansojen seassa ollutta kansaa.Siksi meillä pakanoilla, jotka uskomme, että juutalaisilla on valmistautumisen paikka nyt varmistaa että olemme oikealla puolella valinnassamme.Tätä varten meillä on Raamatun kautta kerrottu etukäteen asiasta.Ymmärtäminen edellyttää vilpitöntä halua tutkia Jumalan tahtoa.Jeesus on kulmakivi tässä ymmärtämisessä.
        Jokapäiväinen tapahtumien kehitys maailmalla on johtamassa ennustettuun loppuun.Elämme uskovina siis kiinni todellisessa elämässä toisin kuin ne jotka kuvittelevat kaiken olevan menossa koko ajan vain parempaan suuntaan."Oikeaa" ei ole joko juutalaisuus tai kristinusko, vaan jako voi kulkea molempien läpi.

      • Roshanan24
        niilo kirjoitti:

        Kristinusko ja juutalaisuus ovat 2 täysin eri uskontoja.
        Niitä ei voi yhdistää vaikka kuinka haluaisi.
        Vaikka kristinusko on ottanut juutalaisten termejä ja perinteitä ja kääntänyt ne päälaelleen, se ei tee kristinuskosta juutalaista jatkantoa.

        Kristityt voivat tulkita miten tahto toisten tekstejä ja sanoa että ne ovat kristityjen. Silloin ne ovatkin. Mutta alkuperäinen totuus ei muutu, vaikka joku sanoisikin että se on nyt tällainen kuin meidän.

        Ymmärtäminen edellyttää vilpitöntä halua tutkia Jumalan tahtoa.Jeesus on kulmakivi tässä ymmärtämisessä.
        -sanoit-
        Se ei ole vilpitöntä ja avointa, jos ovena on pikkuriikkinen ihminen.

        Uskonnon oieudesta ei olekään kyse, vaan siitä että yritetään muuttaa toista joksukin mitä toinen ei ole.
        Juutalaisuus on juutalaisuutta, ja ollut jo kauan, ja tulee aina olemaan, koska niin on J-la sanonut.

      • Roshanan24 kirjoitti:

        turhan pitkä.

        Mutta ilmastyskirjalla ei ole mitään merkitystä. Vähän kuin tarjoaisit Dharmapadaa Tanachin selitykseen..

        Siinä ei puhuta ristiinnaulitsemisesta vaan miekalla lävistämisestä. (ja kannattaa muistaa että siinä on edelleenkin minä ja hän, ei minä ja minä)
        Ja totta on, että näin ei ole vielä käynyt,
        Koska Messias ei ole vielä tullut!

        Niin yksinkertaista se on.

        Kun hän tulee, hän tuo maailmanrauhan tullessaan ja kaikki, KAIKKI tuntevat Israelin J-lan.

        Ja Messias tulee vain yhdesti.

        .
        Kirjoitit:
        "Ja Messias tulee vain yhdesti."

        Väite on ristiriidassa Tanakh'in kanssa. Perustelen sen lyhykäisesti seuraavassa. Kiitos, että luet perusteluni ja pohdit asiaa uudelleen :)

        Adonai Yeshua Messiaan ensimmäisestä tulemisesta kärsivänä Messiaana ja syntien sovittajana on kosolti aineistoa ja nimenomaan Tanakh'issa !

        Esim. paljon lainattu Jesaja 53 on siitä kiistaton eikä sen teksti muutu, vaikka Yeshuan vihaajat niin toivovatkin. Myös Daniel kirjoitti Liiton Ruhtinaasta tarkoittaen Uuden Iankaikkisen Armoliiton Ruhtinasta, joka sovitti nimenomaan Israelin synnit ja otti pois siinä ohessa koko maailman syntivelan. Daniel 9:24 ja 11:22.

        On lisäksi olemassa se mielenkiintoinen ennustus Messiaasta, että Korkein (Isä eli Ylhäisin Kirkkaus) lyö LÄHINTÄ MIESTÄÄN Israelin Paimenta (eli Israelin Messiasta) ja lauman lampaat hajoitetaan. Sak.13:7. Ja kuten Raamatun tuntijat tietävät, ei profetioita ole siroteltu Tanakh'in kirjojen joukkkoon kronologisessa järjestyksessä vaan Korkein on ne kätkenyt kuin siemenen peltoon ja ne polpahtavat esiin oikeaan aikaan.

        Noille Sakarjan ja Danielin kirjojen profetioille Kärsivästä Messiaasta antaa Jesaja tyhjentävän selityksen jakeissa 53:6-11

        "6. Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme.
        7. Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut.
        8. Ahdistettuna ja tuomittuna hänet otettiin pois, mutta kuka hänen sukupolvestaan sitä ajatteli? Sillä hänet temmattiin pois elävien maasta; MINUN KANSANI RIKKOMUKSEN TÄHDEN tähden kohtasi rangaistus HÄNTÄ.
        9. Hänelle annettiin hauta jumalattomain joukossa; mutta rikkaan tykö hän tuli kuoltuansa, sillä hän ei ollut vääryyttä tehnyt eikä petosta ollut hänen suussansa.
        10. Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa.
        11. Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa."

        Vielä on olemassa esim. Jeremian kirjassa seuraavat kaksi ennustusta Messiaan ensimmäisestä tulemuksesta:

        1) Jer.14:8 "Sinä Israelin toivo, sen Vapahtaja (=MESSIAS !) ahdingon aikana, minkätähden sinä olet kuin muukalainen maassa, kuin matkamies, joka poikkeaa majaan vain yöpyäksensä?"

        2) Jer.14:8 "Minkätähden sinä olet kuin tyrmistynyt mies, kuin sankari, joka ei voi auttaa? Ja kuitenkin sinä olet meidän keskellämme, Herra (=ADONAI !), ja me olemme otetut sinun nimiisi; älä meitä jätä."

        Kohdan 1) vastaus löytyy jakeista Joh.1:9-11
        "9. Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.
        10. Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut.
        11. Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan."
        - Siis Israel kansana hylkäsi oman Messiaansa !
        Tämä Messiaan hylkääminenkin oli ennustettu Tanakh'issa (Ps.118:22-23a ) "Se Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät on tullut kulmakiveksi. Adonailta tämä on tullut...".

        Edelleen samasta kulmakivestä on seuraava ennustus: (Jes.28:16) "16. sentähden, näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä lasken Siioniin peruskiven, koetellun kiven, kalliin KULMAKIVEN, lujasti perustetun; joka uskoo, se ei pakene."

        Myös seuraava Tanakh'in kohta vahvistaa sen, että kuka tuo Kulmakivi on: (Jes.8:13-14-16) "13. Herra Sebaot pitäkää pyhänä, häntä te peljätkää ja kauhistukaa.
        14. Ja HÄN on oleva pyhäkkö, hän LOUKKAUSKIVI ja kompastuksen kallio molemmille Israelin huonekunnille, paula ja ansa Jerusalemin asukkaille.
        15. Monet heistä kompastuvat ja kaatuvat ja ruhjoutuvat, monet kiedotaan ja vangitaan.
        16. Sido todistus talteen, lukitse laki sinetillä minun opetuslapsiini."

        Lopuksi kuin sinettinä tämän kohdan 1) selitykseksi Yeshuan omat sanat B'rit Hadashah'sta: (Luuk.20:17-18) "17. Mutta hän katsahti heihin ja sanoi: "Mitä siis on tämä kirjoitus: 'Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi'?
        18. Jokainen, joka kaatuu siihen kiveen, ruhjoutuu, mutta jonka päälle se kaatuu, sen se murskaa."

        - - -

        Mitä tulee Jeremian yo. kohtaan 2) ("Miksi Adonai oli kansansa keskellä kuin tyrmistynyt sankari, joka ei voinut auttaa ?"), löytyy siihen useita selityksiä. Seuraavassa aiemmin mainitun lisäksi (sen, ettei israel kansana huolinut Häntä Messiaakseen) yksi niistä: (Matt.13:58) "Ja heidän EPÄUSKONSA tähden Hän ei tehnyt siellä (kotikaupungissaan Nasaretissa) MONTA voimallista tekoa...".

        - - -

        Sori vaan, että tuli pitkänlainen vastaus, sillä mieleeni nousi jatkuvasti jakeita Tanakh'ista eikä nille olisi tullut loppua, ellen nyt olisi päättänyt laittaa vihdoin pistettä.

        Mityä Messiaan toiseen tulemukseen tulee on siitä vielä enemmän ennustuksia sekä Tanakh'in vanhassa, että Uudessa Liitossa, joihin en nyt puutu tässä.

        PS. Tämä vastaus riittää myös edellä olevaan vastaukseesi, jossa mainitsin sinun olevan hengellisessä kriisissä. Palailen jälleen viikon päästä Foorumille.

        Siunausta Yeshuassa !
        .

      • Roshanan24 kirjoitti:

        Taas se alkaa..

        Ei, en todellakaan ole missään hengellisessä kriisissä. J-la on minulle polkuni näyttänyt.
        Minua vain tympäsee ihmisten ahtaat aatteet.. Mutta onneksi nekin vain satunnaisesti.

        Tässä taas tullaan ihmisten itsetietoisuuteen ja minäolenainaoikeassa- asenteeseen.

        Sinä et voi tietää miten olen uskonut.
        Ymmärrä kun kerron.

        Kyllä, minä olin uudestisyntynyt sanan varsinaisessa merkityksessä.

        Osakseni tuli tämä "hengen kaste", josta puhut.

        En todellakan ollut missään välitilassa.
        Lapsenuskossa olin siihen sti, kun teininä tein henkilökohtaisen ratkaisuni seurata Jeesusta, joka otin vapahtajakseni.
        Ihan kuin oppikirjan mukaan. Ja täydestä sielusta ja rakkaudesta, muusta kun en tiennyt.

        Olin aktiivinen tiedon etsinnässä ja rukoilussa, eikä minulla ollut mitään todellista ongelmaa uskossa, kunnes Kristittyjen testamenttien epäkohdat alkoivat hirtämään ihan tosissaan. Kukaan ei osannut niihin vastata, sanottiin vain että pitää uskoa ja olla kuin lapsi, epäkohtiin ei saanut tarttua.

        MInä rukoilin J-laa, että jos Jeesus ei ole Messias, että Hän näyttäisi sen minulle. Samoin rukoilin Jeesusta, että jos Hän on Messias, auttakoon minua ymmärtämään nuo epäkohdat ja ristiriidat.. enkä silloin tiennyt mitään juutalaisittain uskovien Raamatun tulkinnoista.

        Kristityksi olin syntynyt, kristittynä elänyt ja luulin siten kuolevanikin.

        Helvetin pelko piti minut kiinni Jeesuksessa, mutta voit uskoa sitä raivoa, mitä tunsin, kun miulle alkoi valjeta, että kaikki ei olekaan sitä mitä olen aina luullut, miltä näytti ja miten oli opetettu.

        Ymmärsin, että kristittyjen suurin pelko on omilla aivoillaan ajatteleva ihminen. Kun aivopesun alta pääsee joku luikahtamaan ja sanomaan, että entä jos asiat on näin, niin välittömästi on antikristuksen henki.
        AIka hyvä taktiikka saada ihmiset olemaan ajattelematta itse. :)

        Sitten hyvin pitkän ajan kuluttua löysin viimeiset todisteet siitä, että Jeesus ei ole juutalasten Messias, ja koin valtavan vapautumisen.

        Ei mitään hengellistä hurmostilaa tai hengen valtaan joutuimista. ;)

        Kun rukoilin J-laa ja pyysin Häneltä varmistusta asiaan, sain sen.
        Kertakaikkinen varmuus sisälläni.
        Kiitin J-laa ja kiitän yhä.

        Jos sinä olet sitä mieltä, että minulla on kriisi, se on sinun mielipide, eikä hetkauta minua suuntaan tai toiseen.
        Jokainen seisoo tai kaatuu H-rransa edessä.
        MInä seison. Ja jos joskus kaadun, sekin on armoa.
        J-la on minut tälle tielle vienyt, ja uskon, että Hän ei vie ketään harhaan.

        Jos J-laan ei voi luottaa, mihin sitten?
        Olen havainnut, ettei ihmisiin ainakaan..

        On hienoa, että sinulla on oma uskosi.
        Niin minullakin omani.

        Sinä voit lukea Raamattua aivan niinkuin haluat ja nähdä sillä paljon asioita, mitä sillä ei välttämättä ole.
        Ehkä totuus on, että varmasti kukaan ei tiedä ,mikä totuus on. Jokainen pitää totuutena sitä minkä on joltakin toiselta oppinut, toisen tulkintojen kautta. Kenellekään tietääkseni ei ole J-la tullut alas kuin entisaikojen profeetoille, ja kertonut miten asiat oikeasti ovat.

        Meillä on vain menneiden ihmisten sanat, kertomukset siitä mitä tapahtui, mitä sanotiin, mitä J-la teki.

        Ja jokainen näkee ne oman menneisyytensä ja nykyisyytensä läpi. Omien ajatustensa värittäminä jokainen niitä lukee.

        J-la on.

        Ihminen häilyy.

        Ennemmin minä luotan J-laan kuin ihmiseen, mutta se onkin minun Totuuteni ja minun maailmankatsomukseni.

        Sinulla on omasi, eikä se minuun vaikuta.

        Eiköhän jätetä J-lalle nämä tuomitsemiset.
        Samoin jätetään nämä henkilökohtaisuudet sikseen.
        Enää en niihin reagoi.

        .
        ..."Sama Messias tulee toistamiseen" :)

        Siunausta ainoassa oikeassa Yeshua Messiaassa !
        .

      • Roshanan24
        Yakov kirjoitti:

        .
        Kirjoitit:
        "Ja Messias tulee vain yhdesti."

        Väite on ristiriidassa Tanakh'in kanssa. Perustelen sen lyhykäisesti seuraavassa. Kiitos, että luet perusteluni ja pohdit asiaa uudelleen :)

        Adonai Yeshua Messiaan ensimmäisestä tulemisesta kärsivänä Messiaana ja syntien sovittajana on kosolti aineistoa ja nimenomaan Tanakh'issa !

        Esim. paljon lainattu Jesaja 53 on siitä kiistaton eikä sen teksti muutu, vaikka Yeshuan vihaajat niin toivovatkin. Myös Daniel kirjoitti Liiton Ruhtinaasta tarkoittaen Uuden Iankaikkisen Armoliiton Ruhtinasta, joka sovitti nimenomaan Israelin synnit ja otti pois siinä ohessa koko maailman syntivelan. Daniel 9:24 ja 11:22.

        On lisäksi olemassa se mielenkiintoinen ennustus Messiaasta, että Korkein (Isä eli Ylhäisin Kirkkaus) lyö LÄHINTÄ MIESTÄÄN Israelin Paimenta (eli Israelin Messiasta) ja lauman lampaat hajoitetaan. Sak.13:7. Ja kuten Raamatun tuntijat tietävät, ei profetioita ole siroteltu Tanakh'in kirjojen joukkkoon kronologisessa järjestyksessä vaan Korkein on ne kätkenyt kuin siemenen peltoon ja ne polpahtavat esiin oikeaan aikaan.

        Noille Sakarjan ja Danielin kirjojen profetioille Kärsivästä Messiaasta antaa Jesaja tyhjentävän selityksen jakeissa 53:6-11

        "6. Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme.
        7. Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut.
        8. Ahdistettuna ja tuomittuna hänet otettiin pois, mutta kuka hänen sukupolvestaan sitä ajatteli? Sillä hänet temmattiin pois elävien maasta; MINUN KANSANI RIKKOMUKSEN TÄHDEN tähden kohtasi rangaistus HÄNTÄ.
        9. Hänelle annettiin hauta jumalattomain joukossa; mutta rikkaan tykö hän tuli kuoltuansa, sillä hän ei ollut vääryyttä tehnyt eikä petosta ollut hänen suussansa.
        10. Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa.
        11. Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa."

        Vielä on olemassa esim. Jeremian kirjassa seuraavat kaksi ennustusta Messiaan ensimmäisestä tulemuksesta:

        1) Jer.14:8 "Sinä Israelin toivo, sen Vapahtaja (=MESSIAS !) ahdingon aikana, minkätähden sinä olet kuin muukalainen maassa, kuin matkamies, joka poikkeaa majaan vain yöpyäksensä?"

        2) Jer.14:8 "Minkätähden sinä olet kuin tyrmistynyt mies, kuin sankari, joka ei voi auttaa? Ja kuitenkin sinä olet meidän keskellämme, Herra (=ADONAI !), ja me olemme otetut sinun nimiisi; älä meitä jätä."

        Kohdan 1) vastaus löytyy jakeista Joh.1:9-11
        "9. Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.
        10. Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut.
        11. Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan."
        - Siis Israel kansana hylkäsi oman Messiaansa !
        Tämä Messiaan hylkääminenkin oli ennustettu Tanakh'issa (Ps.118:22-23a ) "Se Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät on tullut kulmakiveksi. Adonailta tämä on tullut...".

        Edelleen samasta kulmakivestä on seuraava ennustus: (Jes.28:16) "16. sentähden, näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä lasken Siioniin peruskiven, koetellun kiven, kalliin KULMAKIVEN, lujasti perustetun; joka uskoo, se ei pakene."

        Myös seuraava Tanakh'in kohta vahvistaa sen, että kuka tuo Kulmakivi on: (Jes.8:13-14-16) "13. Herra Sebaot pitäkää pyhänä, häntä te peljätkää ja kauhistukaa.
        14. Ja HÄN on oleva pyhäkkö, hän LOUKKAUSKIVI ja kompastuksen kallio molemmille Israelin huonekunnille, paula ja ansa Jerusalemin asukkaille.
        15. Monet heistä kompastuvat ja kaatuvat ja ruhjoutuvat, monet kiedotaan ja vangitaan.
        16. Sido todistus talteen, lukitse laki sinetillä minun opetuslapsiini."

        Lopuksi kuin sinettinä tämän kohdan 1) selitykseksi Yeshuan omat sanat B'rit Hadashah'sta: (Luuk.20:17-18) "17. Mutta hän katsahti heihin ja sanoi: "Mitä siis on tämä kirjoitus: 'Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi'?
        18. Jokainen, joka kaatuu siihen kiveen, ruhjoutuu, mutta jonka päälle se kaatuu, sen se murskaa."

        - - -

        Mitä tulee Jeremian yo. kohtaan 2) ("Miksi Adonai oli kansansa keskellä kuin tyrmistynyt sankari, joka ei voinut auttaa ?"), löytyy siihen useita selityksiä. Seuraavassa aiemmin mainitun lisäksi (sen, ettei israel kansana huolinut Häntä Messiaakseen) yksi niistä: (Matt.13:58) "Ja heidän EPÄUSKONSA tähden Hän ei tehnyt siellä (kotikaupungissaan Nasaretissa) MONTA voimallista tekoa...".

        - - -

        Sori vaan, että tuli pitkänlainen vastaus, sillä mieleeni nousi jatkuvasti jakeita Tanakh'ista eikä nille olisi tullut loppua, ellen nyt olisi päättänyt laittaa vihdoin pistettä.

        Mityä Messiaan toiseen tulemukseen tulee on siitä vielä enemmän ennustuksia sekä Tanakh'in vanhassa, että Uudessa Liitossa, joihin en nyt puutu tässä.

        PS. Tämä vastaus riittää myös edellä olevaan vastaukseesi, jossa mainitsin sinun olevan hengellisessä kriisissä. Palailen jälleen viikon päästä Foorumille.

        Siunausta Yeshuassa !
        .

        kristitty ja tulkitsemisesi on kristityn tulkintaa..

        edelleenkin on kyseessä 2 eri uskontoa, ja vaika ottaisi samoja termejä ja antaisi niille uuden merkityksen, se ei tee aluperäistä kumotuksi.

        Voit vallan mainiosti pitää omat näkemyksesi, kuten minäkin pidän omani.

        Tässä alkaa samojen asioiden jankkaus uudestaan ja uudestaan, ja luulen ,että sinullakin on tähdellisempää tekemistä, kuin toistella samoja asioita. Ja vaikka ei olisikaan, niin minulla on.

        Jeesus ei voi olla Messias, koska maailmanrauhaa ei ole, temppeliä ei ole rakennettu, eivätkä kaikki tunne Israelin J-laa.

        Vilpittömästi toivon, että kukaan ei uskoisi minua tai sinua vain sanojen sanottujen takia, vaan ottaisi itse selvää asioista. Tietoa löytyy molemmista leireistä paljon.

        Avoimuus ratkaisee. :)

        Kaikella rakkaudella, Roshanan24

      • niilo
        Roshanan24 kirjoitti:

        Kristinusko ja juutalaisuus ovat 2 täysin eri uskontoja.
        Niitä ei voi yhdistää vaikka kuinka haluaisi.
        Vaikka kristinusko on ottanut juutalaisten termejä ja perinteitä ja kääntänyt ne päälaelleen, se ei tee kristinuskosta juutalaista jatkantoa.

        Kristityt voivat tulkita miten tahto toisten tekstejä ja sanoa että ne ovat kristityjen. Silloin ne ovatkin. Mutta alkuperäinen totuus ei muutu, vaikka joku sanoisikin että se on nyt tällainen kuin meidän.

        Ymmärtäminen edellyttää vilpitöntä halua tutkia Jumalan tahtoa.Jeesus on kulmakivi tässä ymmärtämisessä.
        -sanoit-
        Se ei ole vilpitöntä ja avointa, jos ovena on pikkuriikkinen ihminen.

        Uskonnon oieudesta ei olekään kyse, vaan siitä että yritetään muuttaa toista joksukin mitä toinen ei ole.
        Juutalaisuus on juutalaisuutta, ja ollut jo kauan, ja tulee aina olemaan, koska niin on J-la sanonut.

        Sitten kuitenkin todistat ettei Jeesus ole juutalaisten Messias.Profeettojen takoittama Israelin Messias on Jeesus. Tästä yhtälöstä seuraa ettei sinun jutalaisuutesi ole puheena profeettojen kertoma Israel.Samalla perusteella kaikki kristillisyys ei ole myöskään oikeaa.Kristillisyys teki liiton sen maallisen vallan kanssa joka ristiinnaulitsi Jeesuksen ja tappoi apostolit. Maallinen valta on samoin vainonnut juutalaisia.
        Kristinusko ja juutalaisuus ovat eri uskontoja.
        Jos seurasit tarkasti esitystäni, huomaat kuinka alkuperäinen kristillisyys oli eri asia kuin sinun tarkoittamasi kristillisyys.Samoin juutalaisuus on eri asia kuin alkuperäinen kristillisyys.
        Juutalaisuus ei ole uskoa profeettojen kertomaan Messiaaseen.Juutalaisuus on itse laittanut omat ehtonsa mitkä Messiaan tulee täyttää.Juutalaisuus ei vielä hyväksy Jumalan lähettämää Messiasta.Olen täysin ymmärtänyt mitä olet kirjoittanut.

        sinusta sinä tiedät, mitä juutalaiset uskovat ja mitä ei?
        :D

        Sinun kristillinen tulkintasi juutalaisuudesta ei te alkuperäistä uskoa mitättömäksi.

        Elät omaa elämääsi ja omaa uskoasi, se on kivaa, mtuta et viittisi sekoittaa omaa uskontoasi toisten uskontoon.
        Olet aivan oikeassa, juutalaisuus ja kristinusko ovat täysin eri uskontoja. Samat termit eivät niitä lähennä yhtään sen enmpää kuin protestanttisuutta ja jehovan todistajuutta keskenään.

        "Juutalaisuus on itse laittanut omat ehtonsa mitkä Messiaan tulee täyttää.Juutalaisuus ei vielä hyväksy Jumalan lähettämää Messiasta.Olen täysin ymmärtänyt mitä olet kirjoittanut."
        -kirjoitit-

        Jos ei juutalaisuus itse sano mitä omissa kirjoituksissa lukee, ei kai kukaan muukaan niitä voi paremmin tulkita.
        Kirjoittajatkin olivat juutalaisia, ei kristittyjä.(ovathan juutalaisetkin tulkinneet kristittyjen tekstejä ja tulleet erilaisiin lopputuloksiin kuin kristityt itse..)

        Ja jos todella ymmärsit mitä olen kirjottanut, kuinka sitten vielä väität toista. ;)

      • Roshanan24 kirjoitti:

        kristitty ja tulkitsemisesi on kristityn tulkintaa..

        edelleenkin on kyseessä 2 eri uskontoa, ja vaika ottaisi samoja termejä ja antaisi niille uuden merkityksen, se ei tee aluperäistä kumotuksi.

        Voit vallan mainiosti pitää omat näkemyksesi, kuten minäkin pidän omani.

        Tässä alkaa samojen asioiden jankkaus uudestaan ja uudestaan, ja luulen ,että sinullakin on tähdellisempää tekemistä, kuin toistella samoja asioita. Ja vaikka ei olisikaan, niin minulla on.

        Jeesus ei voi olla Messias, koska maailmanrauhaa ei ole, temppeliä ei ole rakennettu, eivätkä kaikki tunne Israelin J-laa.

        Vilpittömästi toivon, että kukaan ei uskoisi minua tai sinua vain sanojen sanottujen takia, vaan ottaisi itse selvää asioista. Tietoa löytyy molemmista leireistä paljon.

        Avoimuus ratkaisee. :)

        Kaikella rakkaudella, Roshanan24

        .
        ...jatkaa, sillä käsityksemme Tanakh'in ennustamasta ja lupaamasta Messiaasta poikeavat aivan liikaa toisistaan. Siis toinen meistä on käsittänyt tämän tärkeän aihepiirin kovin vajavaisesti, etten sanoisi väärin...

        Kirjoitit: "Jeesus ei voi olla Messias, koska maailmanrauhaa ei ole, temppeliä ei ole rakennettu, eivätkä kaikki tunne Israelin J-laa."

        Vastaan:

        a) Mitä tulee maailmanrauhaan:

        Jos luet tarkemmin Tanakh'ia, esim. Danielin kirjaa, niin huomaat että Yeshuan eli Liiton Ruhtinaan piti astua esille ENNEN pysyvää rauhantilaa maailmassa ja että tietyn maailmanajan "loppuun asti on oleva sota: hävitys on säädetty" (Dan.9:24--26b-27). Liiton Ruhtinaasta on mainittu kohdassa Dan.11:20-22b.

        Maailmanrauha tulee vasta sitten, kun lihaksi tullut saatana eli väärä Messias, jonka harhaan menneet ortodoksijuutalaiset tulevat vastaanottamaan messiaanaan, on saanut (kuten oikea Messias aikoinaan) julistaa omaa sanomaansa 3½ vuotta, josta sekä Daniel että UT ovat maininneet. Kyseisen väärän Messiaan hirmuhallituskausi Jerusalemista käsin päättyy hänen tuhoonsa.

        b) Mitä tulee mainintaasi siitä, ettei Temppeliä ole vielä rakennettu:

        Oletko tietoinen siitä, että seuraavaa maailman homojen ja lesbojen konferenssia puuhaillaan parhaillaan vietettäväksi ensi syksynä Jerusalemissa ? Kyseisten konferenssivieraitten vanavedessä tulevat Jerisalemiin tietenkin pedofiilit, huumekauppiaat ja muitakin rikollisia. Saat olla varma siitä, että kyseisellä tapahtumalla raivataan tietä saastaisten henkien tulolle Jerusalemiin.

        Ilman että profetoisin, voin kuvitella mielessäni, että Korkeimman viha syttyy Jerusalemia ja sitä juutalaista kansaosaa kohtaan, joka sallii kyseisen konferenssin pidon "Suuren Kuninkaan kaupungissa". Ei olisi ollenkaan merkillistä, jos Korkein sallisi kiihkomuslimien, jotka pitävät Jerusalemia 3.:ksi pyhimpänä kaupunkinaan, ampua tuhoisia ohjuksia Jerusalemiin juuri siksi, että sinne on sallittu kokoontua edellä mainittujen umpipakanuuden edustajien saastuttamaan pyhää maaperää. Siksi aiempi kehoitukseni toisessa keskustelussamme, että käyttäisit luodinkestäviä liivejä Israelissa, ei enää riitä.

        Siksi kehoitan sinua muuttamaan Jerusalemista muualle Israeliin (esim. Tiberiakseen) koko kyseisen konferenssin ajaksi. Toki Yeshuaan uskovana rukoilen, ettei kyseistä saaste konferenssia sallittaisi, mutta samalla olen tietoinen siitä, että Sakarjan, Danielin ja Yeshuan ennustukset Jerusalemia kohtaavasta suuresta tuhosta juuri ennen Messiaan paluuta Kunnian Kuninkaana, toteutuvat riippumatta siitä miten ahkerasti rukoilen tai olen rukoilematta.

        Eräs syy kyseiseen suureen tuohoon, jonka Korkein tulee sallimaan, voisi hyvinkin olla tuollainen konferenssi, joka nostaa Korkeimman vihan, joka ei sammu ennen kuin kyseinen hirvittävä synti on sovitettu. Muistutan Sodoman ja Gomorran varoittavia esimerkkejä. Noissa kaupungeissa eksyttiin juuri tuonkaltaisiin luonnottomiin lihan himoihin eli homouteen ja ilmeisesti myös lesbouteen ja noista syistä johtuen Korkein antoi sataan tulta ja tulikiveä noitten kaupunkien päälle tuhoten kaiken elollisen sieltä.

        c) Mitä tulee siihen, että kaikki maanpiirin asukkaat tuntisivat Israelin Pyhän:

        Tästä ihanasta aikakaudesta on mm. Jesaja ennustanut luvun 11 jakeissa 1-13 ja jatkuu luvussa 60 osin luvussa 61 ja luvun 65 jakeissa 17-25 sekä luvun 66 lopussa. Voimme todeta esim. profeetta Sakarjan ennustuksista, että Messias on tullut kansansa haavoittamaksi ENNEN kuin Hän tulee heille Pelastajana ja kostaa niille pakanakansoille, jotka ovat hyökänneet jerusalemin kimppuun (Sak.12:10 ja 14:1-9).

        - - -

        Kuten jo aiemmassa perustelin, on Tanakh selvästi ilmaissut Jeremian kirjoituksissa sellaisen Messiaan, joka on kuin "tyrmistynyt sankari, joka ei voi auttaa" ja "kuin matkamies, joka poikkeaa majaan vain yöpyäksensä".

        Nämä ja lukuisat muut aiemmissa kommenteissani mainitsemat ennustukset, kuten Jesajan ennustukset kärsivästä Messiaasta sopivat vain ja ainoastaan Adonai Yeshua Messiaaseen Hänen ollessaan ensimmäisen kerran luomiensa ihmisten keskuudessa samanlaiseen ihmiskehoon verhoutuneena kuten kuka tahansa meistä, tosin Isänsä luomana Ruah HaKodesh'in voimasta neitsyt Miryam kohdusta syntyneenä.

        Jos vielä muistelet lukemiasi ennustuksia Uuden Liiton Kirjoituksista eli Tanakh'in uudemmasta osasta, niin et voi välttyä siltä huomiolta, että vain viattomana kohtaamiensa kärsimysten ja sijaiskuolemansa kautta Adonai Yeshua Messias on hankkinut oikeuden sekä valitun kansansa että kaikkien pakanakansojen ikuiseksi kuninkaaksi. Hän on ainoa ihminen (ja samalla Jumala), joka ei tuominnut ketään ihmisenä ollessaan, vaan julisti armon, totuuden ja anteeksiantamuksen sanomaa valitulle kansalleen Israelille ja lähettämiensä apostolien kautta kaikille kansoille.

        Lisäksi Hän tänäänkin valtuuttaa valittunsa julistamaan evankeliumia Ruah HaKodesh'in voimassa apostolisten tunnustekojen ja ihmeitten vahvistamana.

        Olen edelleen sitä mieltä, ettet ole koskaan kokenut aitoa uudestisyntymää, vaan jotakin sen jäljitelmää. Syy tähän käsitykseeni on yksinkertainen: Ei yksikään, joka on kokenut Adonai Yeshua Messiaan yliluonnollisen rakkauden virtaavan Hänen lunastustyönsä voimasta Ruah HaKodesh'in kautta sisimpäänsä, VOI KOSKAAN UNOHTAA sitä kokemustaan ! Mikään ihmisten välinen rakkaus ei ole koskaan rinnastettavissa ihmisen ja Messiaan väliseen rakkauteen. Kirjoitan tämän omasta kokemuksestani, joten tiedän mitä opetan !

        - - -

        Jos olet väsynyt keskusteluumme ja koet sen olevan hyödytöntä, niin voit toki lopettaa keskustelumme omalta osaltasi milloin vain. En loukkaannu siitä. Itse aion jatkaa niin kauan kuin kommentoit eli vastaat... :)

        Siunausta Yeshuassa ja Hänen rakkaudessaan !
        .

    • .
      Unohdin mainita erään erittäin olennaisen seikan:

      Kaikki Tanakh'issa mainitut eläinuhrit ovat lakkautetut virheettömän Jumalan Karitsan tultua uhratuksi kokonaisuhrina maailman syntien vuoksi liki 2000 vuotta sitten.

      Tästä oli jo ennustus Daavidin Psalmissa 40:6-11

      "6. Herra, minun Jumalani, suuret ovat sinun ihmetekosi ja sinun aivoituksesi meitä kohtaan. Ei ole ketään sinun vertaistasi. Niitä minä tahdon julistaa, niistä puhua, niitten paljous on suurempi, kuin luetella taidan.
      7. Teurasuhriin ja ruokauhriin et sinä mielisty; minun korvani sinä avasit, polttouhria ja syntiuhria sinä et vaadi.
      8. Silloin minä sanoin: "Katso, minä tulen; kirjakääröön on kirjoitettu, mitä minun on tehtävä.
      9. Sinun tahtosi, minun Jumalani, minä teen mielelläni, ja sinun lakisi on minun sydämessäni."
      10. Minä julistan vanhurskautta suuressa seurakunnassa; katso, en minä sulje huuliani. Sinä, Herra, sen tiedät.
      11. Minä en peitä sinun vanhurskauttasi omaan sydämeeni, vaan puhun sinun uskollisuudestasi ja avustasi; minä en salaa sinun armoasi ja totuuttasi suurelta seurakunnalta."

      Jakeessa 7 mainitaan, ettei Korkein mielisty teurasuhriin eikä ruokauhriin ja ettei Hän vaadi polttouhria eikä syntiuhria. Siis nämä eläinuhrit eivät riittäneet ihmisten syntien sovitukseksi.

      Jakeessa 8 Yeshua (ollessaan Isän luona) mainitsee siirtyessään Hengessä tulevaisuuteen eli siihen aikaan, jolloin syntyy ihmiseksi Beetlehemissä, että Isä valmisti Hänelle ruumiin.

      Jakeessa 11 Yeshuan Henki ilmoittaa, että Hän tulee julistamaan ARMON ja TOTUUDEN ihmisille. Sen Hän tekikin ja juuri siksi Hänet ristillenaulittiin, koska enin osa tämän maailman ihmisistä ei tahdo kuulla totuutta !

      Koska juutalaiset eivät totelleet eivätkä uskoneet sitä jakeessa 11 mainittua ARMON ja TOTUUDEN sanomaa, jota Yeshua ja Hänen opetuslapsensa julistivat, vaan murhauttivat Messiaansa, niin Korkein päätti tehdä juutalaisille mahdottomaksi eläinuhrien uhrauksen jatkamisen havittämällä Jerusalemin Temppelin, joka on ollut raunioina vuodesta 70 jKrs aina tähän asti. Vain tuossa Temppelissä oli lupa uhrata eläinuhreja.

      Tiedän, että osa ääriortodokseista haikailee aloittaa Salomon Temppelin rakentamisen, jotta voisivat aloittaa taas eläinten uhraamisen kuten Mooseksen Laki vaatii. Esteenä on Kalliomoskeija, joka seisoo Salomon Temppelin päällä ja ko. Al-Aksan moskeija on islam-uskoisten 3.:ksi pyhin paikka. Jos se tuhotaan, saavat juutalaiset kimppuunsa noin 1 000 000 000:n islam-uskoisen vihat ja tähän asti käydyt intifadat ovat lasten leikkia siitä aiheutuviin terroristi-iskuihin verraten.

      Siunausta Yeshuassa !
      .

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      18
      4711
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      512
      2476
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      143
      2043
    4. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      18
      1969
    5. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      81
      1596
    6. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      146
      1515
    7. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      16
      1404
    8. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      104
      1022
    9. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      124
      862
    10. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      40
      849
    Aihe