Tiilikka hakee Ruokolahden kunnnajohtajan virkaa!

Keskustapuolue pakotti Tiilikaisen kunnallisvaaleissa Helsingin listoille ehdokkaaksi. Helsinkiläiset eivät tietenkään voineet valita taantumuksellisen puolueen heikkoa ehdokasta valtuustoon. Niinpä Lintilä määrättiin ottamaan looseri Tiilikaisen valtion maksaman elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk) että maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän (kesk) valtiosihteerin virkaan korkvaukseksi. Helsinkiäisten onni on, että Kokoomus yhdessä Vihreitten kanssa jatkaa hyvinvointipolikiikkaa kaupunkilaisten siunaukseksi ja myös tulonsiirtojen kautta myös Ruokolahtelaisten hyvinvonnniksi. Nyt Tiilikainen hakee Uusimaalaisten köyhäinavun turvin elävän Ruokolahden kunnanjohtajan virkaa. Hymyilyttää vähän.
19<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Kepulla+44%+valtuutetuista+Ruokolahdella.+Helsingissä+Kepulla+2%.

Äänestä
  • Syväjoen ja Yön Silmät meiningiä.

    Äänestä

Sic transit gloria et mundi!

Äänestä

Saas nähdä keksiikö Kepu vielä viimeisenä kostonaan veronmaksajalle kallispalkkaisen valtion kustantaman varalaskupaikan ja lokoisat olot Kimmo Tiilikaiselle. Näin se yleensä on mennyt, valitettavasti.

Äänestä

Kotkalainen vihreä, Ps Eerolan avustajan avekki , kulttuurituottaja YAMK Hanna-Kaisa Lähde mukana kisassa. Saa nähdä miten Lotossa käy.

Äänestä

Tuskin kelvollinen kunnan johtoon.

Äänestä
  • Ainakaan ei pysty tekemää kepuloisia tuhojaan niin laajalti kuin valtionhallinnossa.

    Äänestä

  • Miks ei olisi? Samanlainen syväjokihan se on kuin muutkin kepulat.

    Äänestä

  • Tiilikainenhan voidaan nyt pyytää hakemaan Rautalammin kunnanjohtajan nyt vapautuvaa pestiä, kun oma kotikunta hylkäsi. Tosin naapurikunnsaas saattavat edellytyttää todellista kykyjä organisoida, ideoida ja johtaa.

    Äänestä

Tiilikainen hävisi, koska ruokolahtelaiset ja laajemminkin Etelä- Karjalaiset eivät ole unohtaneet, eivätkä anteneet anteeksi Tiilikaisen vaalipiirin vaihtoa edellisissä eduskuntavaaleissa. Katsoivat, että takinkääntäjää ei tarvita kunnan johtoon, ei tässä sen kummoisemmasta asiasta ole kyse. Tiilikaien työpaikan haku jatkuu, koska varalaskeutumispaikkana oleva mukavaltiosihteerin tehtävä loppuu pian kun Keupu siirtyy oppisitioon piennenä puolueena.

Äänestä

Demarit hyllytti Tiilikaisen Ruokolahdella .

Äänestä
  • niin varmaan. osasivat lobbauksen ja puoluekuri piti. ilmeisesti Tiilikainen ei nauti luottamusta yli puoluerajojen

    Äänestä

Mutta parempi valittiin virkaan, ei sopivin tällä kertaa.

Äänestä

Tiilikainen on hakenut jo kaikkia avoimia työpaikkoja, koska on joutunut epähenkilöksi puolueessaan mokattuaan Helsingin kunnallisvaalissa.
Kaikkein erikoisinta oli, että hän haki jopa Suomen Ympäristökeskukseen, joka vastaa Suomen lunnonsuojelusta. Huomasivat, siellä heti, että on luontoa vihaava keskustalainen.

Äänestä

Nyt kepulit haluavat savustaa valitun kunnanjohtajan ulos ja ovat lobbaamassa hävinnyttä Tiilikaista Rukolahden kunnanjohtajaksi, härskiä vedätystä kepuleilta, tervetuloa kotiin takaisin palkka 4000 euroa kk.

Äänestä

Puolueen tämän hetkinen kannatus kertoo enemmän tästä demokratiaa halventavasta puolueesta, joka ei tahdo hyväksyä äänestys tuloksia maakunnissa, ei ole maaseudulla tulevaisuutta, ei edes Ruokolahdella.

Äänestä

Kepulointi on meillä täällä Ruokolahdella täydessä vauhdissa, leijonia kun olemme.

Äänestä
  • Tiilikainen lähtee viljelee rupisia"luomu"perunoita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Keskustapuolue pakotti Tiilikaisen kunnallisvaaleissa Helsingin listoille ehdokkaaksi. Helsinkiläiset eivät tietenkään voineet valita taantumuksellisen puolueen heikkoa ehdokasta valtuustoon. Niinpä Lintilä määrättiin ottamaan looseri Tiilikaisen valtion maksaman elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk) että maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän (kesk) valtiosihteerin virkaan korkvaukseksi. Helsinkiäisten onni on, että Kokoomus yhdessä Vihreitten kanssa jatkaa hyvinvointipolikiikkaa kaupunkilaisten siunaukseksi ja myös tulonsiirtojen kautta myös Ruokolahtelaisten hyvinvonnniksi. Nyt Tiilikainen hakee Uusimaalaisten köyhäinavun turvin elävän Ruokolahden kunnanjohtajan virkaa. Hymyilyttää vähän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu