Jo yhden käskyn rikkominen pitäisi saada kaikki Jeesuksen tunnustaneet epäilemään tuota käskyn rikkojaa siinä mielessä, että onko tuo ollenkaan uskossa.
Ihminen saattaa vaikuttaa nöyrältä uskovaiseltä, saatta saarnata hyvin ja suorastaan raamatunmukaisesti, mutta silti rikkoa käskyjä.
Minkä tahansa käskyn rikkominen johdattaa ihmisen syntiin ja synti saastutaa ja tuo lopulta kuoleman. Ensin kuolee usko ja sen jälkeen ihminen on kuoleman hallinnassa.
Jo yksi käsky
8
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Woe woe. Synti on ajatuksia, asenteita, puheita ja tekoja. Kaikki ovat syntisiä. Kukaan ei ansaitse teoillaan tai tekemättä jättämisellään pelastusta. Kaikkein vähiten ne, jotka kyttäävät muiden syntejä ja unohtavat omansa. Kristityt ovat armahdettuja, eivät täydellisiä. Jokainen joutuu tekemään parannusta päivittäin. Jeesus ja Paavali varoittivat toisten tuomitsemisesta.
Paavali:
"Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa, Herransa edessä hän seisoo tai kaatuu"
Jeesus:
"Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi? "
""Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi; sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan." Eli aloittajan mukaan maailmassa ei ole yhtään uskovaista?
- Anonyymi
Kovat on kriteerit. Onkohan jotain ymmärretty väärin?
Mitä se sitten tarkoittaa, kun Jaakob kirjoittaa: "Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin"? Se tarkoittaa, että teoilla pelastuminen on sula mahdottomuus. Ainoa tie Jumalan luo on Jeesuksen sovitustyön kautta. Ja koska olemme epätäydellisyydessämme Jumalan armon varassa, niin meidän pitäisi myös armahtaa toisiamme.
"Armosta te olette pelastetut, ette tekojenne kautta, ettei kukaan kerskaisi." - Anonyymi
Optimistinen asenne kieltämättä.
- Anonyymi
Aloittajalle ei näköjään kelpaa Jeesuksen sovitustyöhön, Jumalan armoon ja syntien anteeksiantamukseen perustuva kristinusko.
- Anonyymi
Aloittaja tekee itsekin syntiä päivittäin. Luulisi hänen paremmin ymmärtävän toisia syntisiä.
- Anonyymi
Kuka päättää mikä on syntiä ja mikä ei? Tekeekö aloittaja sen vai joku muu? Onko väärien ja valheellisten ja pirullisessa tarkoituksessa tehdyt aloitukset syntiä?
- Anonyymi
"Onko väärien ja valheellisten ja pirullisessa tarkoituksessa tehdyt aloitukset syntiä?"
Tottakai ovat. Pirullinen palvelee isäntäänsä, sillä raamattu kutsuu saatanaa uskovien syyttäjäksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vinkkejä ikävän lopettamiseen?
Onko hyviä vinkkejä, miten pääsisi ikävästä eroon? Järkeviä pliis!682626Rippileirillä ahdistelua - jälleen kerran
Lyhyen ajan sisällä monia tapauksia jotka todistavat, että lapsenne eivät ole turvassa rippileirillä. Leirin yövalvoja831374- 1501284
Tavio toi uudet tuulet ministeriöön: Rukoushetkiä kabinetissa, vähemmistöpuheet pannaan
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio on ilmoittanut, ettei hänen puheisiinsa saa kirjoittaa mitään seksuaali-1551122Olen tyytyväinen Tinderiin
Deittailu on pitkän parisuhteen jälkeen ollut pääosin virkistävää ja kiva sosiaalinen harrastus, josta on saanut seuraa,1401062Nimesi nainen
On koko päivän ollut ajatusteni ykkönen. Jotenkin kaipaan sinua nyt entistä enemmän ja se on saanut minut miettimään tos521047- 1771030
Yritän toipua siitä, etten sinua saanut nainen
Niin oli varmaan tarkoitettu. Oli nähty, että me emme kuulu yhteen ja teiden täytyy kulkea eri suuntaan. Yritän toipua m42904Vaikka olet nainen
Tunteellinen ja suhtaudut asioihin hyvin syvällisesti ( mikä on hyvä asia). Mutta kai sua nyt joskus huvittaa tämä meid34838Eihän nyt mikään
Sitten varmasti jäänyt hiertämään meidän välejä. Meillähän ei ole varsinaisesti edes koskaan mitään ollut ja siksi itse54829