Missä uudet keskustelijat?

Anonyymi

Miksi tämä palsta ei houkuttele uusia ihmisiä osallistumaan keskusteluihin?

Ymmärrän kyllä ettei tätä palstaa helposti löydä ellei tiedä mitä etsii, mutta luulisi että korona-aiheisen uutisoinnin takia aika moni olisi tänne kuitenkin eksynyt. Niin paljon "70 v" eri muodoissa näkyi ja kuului eri medioissa, että kuvittelisi yhden jos toisenkin käyttäneen sitä hakusanana ja sitä kautta sitten sattunut tännekin vilkaisemaan? Vielä kun oltiin viikkokaupalla 'karanteenissa' niin kyllä minua vähän ihmetyttää ettei tälle, nimenomaan 70 ikäisille tarkoitetulle palstalle juurikaan tullut uusia keskustelijoita.

Niin että missä lienee vika?

Bessie

168

621

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Turha sitä on ihmetellä.
      Palsta puhukoon puolestaan.
      Enemmän kiinnosta se, missä vanhat keskustelijat ovat.

      • Anonyymi

        Käy hautuumailla tai 80 :ssa.

      • Anonyymi

        Ketkä vanhat ? Kaipaako joku nyt itseään ?

    • "Anonyymi"

      Korona ei ole kenellekään enää uutinen.
      Eikä keskustelun-aihe.
      Ei ainakaan aikuisille.
      Eiköhän Korona-jankutukselle löydy tekijä.
      Vaalitkin kun lähestyvät.
      Ja maskeja pitäisi saada hyvällä hinnalla myytyä.
      Olen pahoillani että täältä ei löydy lapsellisia.
      Mitä nyt tuo Friidu höpötyksineen.
      -
      Joten.
      Höpö Höpö!

      H.

      • Anonyymi

        Kullinmuruseni jaksat aina mua muistaa ja ikävöidä 😍 mä oon asumuserossa joten pus pus 💋💗nähdään ❣
        Tsau darling ❤

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hurukzille tuli treffi tarjoaus ."Olen asumuserossa" kuumaa huumaa.

      • Anonyymi

        Vastasitko minulle, huruksz?

        Jos, niin et ilmeisesti ymmärtänyt ollenkaan mitä tarkoitin. Paljon mainostat älyäsi ja loogisuuttasi, voisitko myös käyttää niitä?

        Aloituksen aihe ei ole korona, toki siitäkin voitaisiin keskustella. Vaikka itse viruksen olemassaolo ja ominaisuudet yms. "ei ole kenellekään enää uutinen", niin aiheesta tulee jatkuvasti uutta uutisoitavaa.

        Sinä se jaksat jankuttaa aikuisista. Ihme tarve sinulla vieläkin, 70 ikäisenä korostaa aikuisuuttasi?! Ja juu, minäkin olen vähän pahoillani, mutta minä olen ihan vähän pahoillani siitä että täältä löytyy lapsellista itsekeskeisyyttä ja itsekkyyttä.

        Jossain määrin toisten ärsyttäminen on ihan paikallaan ja ok. tai ainakin hyväksyttävää, mutta tuo sinun tapasi yrittää ärsyttää nimittelemällä viestinsä näkyvästi omalla nimimerkillään kirjoittaneita "anonyymeiksi" on säälittävää kaikessa typeryydessään.
        Olen varmaan tämän montakin kertaa aiemmin todennut, mutta taas kerran: Sinä olet ihan yhtä anonyymi kuin minä, tai ehkä vielä anonyymimpikin. Riippuu siitä, oletko rekisteröinyt nimimerkkisi omilla oikeilla henkilötiedoillasi.
        Aikaisemmin muuten säännöt kielsivät oman nimen käyttämisen, enää ei. Ellet halua olla anonyymi niin ei muuta kuin rekisteröidyt omalla nimelläsi.

        Bessie

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuinkahan kauan siitä on, että omalla nimellään kirjoittaminen olisi ollut kiellettyä, onko sinulla jotain muistikuvaa siitä?

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Ei oikein tarkkaa muistikuvaa, mutta luulisin että edellisen omistajan aikana vielä oli kiellettyä. Siellä se luki säännöissä.

        Bessie

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei oikein tarkkaa muistikuvaa, mutta luulisin että edellisen omistajan aikana vielä oli kiellettyä. Siellä se luki säännöissä.

        Bessie

        Edellisen tai sitten sitäkin edellisen, luulisin.

        On siitä hyvästikin toistakymmentä vuotta, kun ensimmäisiä kertoja luin Suomi24:ää. Silloin kirjoitteli joillakin palstoilla omalla nimellään sellaisia, jotka tunsin, tai niinkun tiedän sen olleen heidän oikea oma nimensä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastasitko minulle, huruksz?

        Jos, niin et ilmeisesti ymmärtänyt ollenkaan mitä tarkoitin. Paljon mainostat älyäsi ja loogisuuttasi, voisitko myös käyttää niitä?

        Aloituksen aihe ei ole korona, toki siitäkin voitaisiin keskustella. Vaikka itse viruksen olemassaolo ja ominaisuudet yms. "ei ole kenellekään enää uutinen", niin aiheesta tulee jatkuvasti uutta uutisoitavaa.

        Sinä se jaksat jankuttaa aikuisista. Ihme tarve sinulla vieläkin, 70 ikäisenä korostaa aikuisuuttasi?! Ja juu, minäkin olen vähän pahoillani, mutta minä olen ihan vähän pahoillani siitä että täältä löytyy lapsellista itsekeskeisyyttä ja itsekkyyttä.

        Jossain määrin toisten ärsyttäminen on ihan paikallaan ja ok. tai ainakin hyväksyttävää, mutta tuo sinun tapasi yrittää ärsyttää nimittelemällä viestinsä näkyvästi omalla nimimerkillään kirjoittaneita "anonyymeiksi" on säälittävää kaikessa typeryydessään.
        Olen varmaan tämän montakin kertaa aiemmin todennut, mutta taas kerran: Sinä olet ihan yhtä anonyymi kuin minä, tai ehkä vielä anonyymimpikin. Riippuu siitä, oletko rekisteröinyt nimimerkkisi omilla oikeilla henkilötiedoillasi.
        Aikaisemmin muuten säännöt kielsivät oman nimen käyttämisen, enää ei. Ellet halua olla anonyymi niin ei muuta kuin rekisteröidyt omalla nimelläsi.

        Bessie

        Yks anonyymi, joka joskus iät aja titten rekisteröityi OMA Nimisenä, mutta Suomi24 ei kiinnosta, kun täällä ei saa edes viestittää tosi asioita . Vaan ne POISTETAA jopa omista aloituksistakin ??

        Kevät talvella mainostin esim. että tämän vuoden muoti tulisi olemaan nuo maskit, niin eikäs sekin viesti poistettu , ja todella monta muuta .....?

        Et, Pitäkää tunkkinne!

    • Anonyymi

      Yksinkertasesti
      ei ole enään puhuttavaa,
      kaikki on sanottu,
      siinä syy osaanottajien vähyyteen,

      • Anonyymi

        ?

        Ihmettelinkin sitä, että miksi palstalle ei tunnu juurikaan tulevan uusia kirjoittajia.

        Miten niin kaikki on sanottu? Ei tietenkään ole.

        Bessie

    • Anonyymi

      Monille on tullut kyllästymisen hetki, kuka tätäkään loputtomiin viitsii.

    • Anonyymi

      Ikä ei ole kauhean yhdistävä tekijä.keskustelulle

      Täällä on kova kielisensuuri valvojan taholta
      Ei voi ulkomaisia alkuperäisuutisia käsitellä
      Sensuuria on muutenkin vaihtelevasti ei viitsi kirjoittaa kunnolla koska viesti voidaan sensuroida ilman mitään sääntöjä

      Ei voi harjoitella kieliä sensuurin takia

      Ploma esim. on eksoottisin kirjoittaja mutta latinomaat estyvät sensuurin takia

      Punaista lankaa on vaikea löytää siten että näkökulmia löytyisi ja tämä on kaikkien suomi24-osioiden ongelma

      70- palstan etu on että täällä on vähemmän ota lääkkees - vastauksia

      Haitta on loukkaantuminen ja huumorin puute

      • Anonyymi

        Kuka ihmeen "Ploma"?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka ihmeen "Ploma"?

        Plomaa voi viettää aurinkoa ottaen.

      • Anonyymi

        Ikä ei suinkaan ole ainoa yhdistävä tekijä, mutta ajattelen kyllä sen jossain määrin yhdistävän.
        Vaikka tekisimme millaisia tahansa vastakkain asetteluja ja vaikka olisimme eläneet aivan erilaisissa ympäristöissä ja 'piireissä' niin silti meillä on paljon yhteistä ja paljon asioita jotka koemme melko samalla tavalla, tiedämme automaattisesti jne..

        Turha ja aivan mielivaltainen sensurointi ei palstaa paranna, päinvastoin, mutta jos täällä "kielisensuuria" on, niin se ehkä voi olla hyvä asia. Eihän tämä ole oikea paikka "harjoitella kieliä" tai yleensäkään tuottaa vieraskielistä tekstiä jota valtaosa ei ymmärrä. Lähtökohtaisestihan tämä kuitenkin on suomenkielinen kaiken kansan keskustelupalsta?

        Bessie

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka ihmeen "Ploma"?

        Tämän tyyppinen kysymys on esimerkki ota lääkkees - murkkutaantumasta sitä ei uskoidi ennen kuin sen näkee

    • Panin merkille sellaisenkin asian, tänne kirjoitti joku sellainen joka yleensä kirjoittele 80 palstalle, aika tylyä palautetta hän sai kun ei pysynyt omassa karsinassaan.
      Minä aikoinaan saatoin kirjoitella jo päälle viisikymppisenä 50-80 ikähaarukan palstoille.
      Kova polemiikki iästäni oli 60 palstalla.
      Enhän minä siviilissäkään seurustele pelkästään ikäisteni kanssa.
      Nykyisin käyn harvakseltan missään, yleensä täällä 70 , joskus 60 palstalla.
      Lisäksi uusi kirjoittaja voi säikähtää kun saa ilkeää palutetta heti kättelyssä.
      Nyt on suurin osa siirtynyt kirjoittamaan anonyymisti joten ei niin herkästi hoksata kuka on uusi tai misä hän milloinkin käy.

      • Anonyymi

        "Lisäksi uusi kirjoittaja voi säikähtää kun saa ilkeää palutetta heti kättelyssä."

        Varmaan joku arempi voi säikähtääkin, tai joku epävarmempi loukkaantua yms., mutta he ovat sentään osallistuneet keskusteluun jos kerran palautettakin ovat saaneet. Paljon on varmaan niitäkin jotka vilkaisevat ja ohittavat koska palsta useinkaan ei vaikuta 'tavalliselta' kaikille tarkoitetulta keskustelupalstalta.

        Bessie

      • Jos joku säikähtää tällaista palstaa, niin sitten on hyvästi säilynyt tähän ikään asti käymättä somessa koskaan aikaisemmin. Voisiko sellainen olla mahdollistakaan, että juuri tämä palsta olisi hänen ensimmäinen tuntumansa someen?

    • Anonyymi

      Oletkohan ymmärtänyt väärin. Ei ketään ole iän takia neuvottu menemään
      80 palstalle, vaan kirjotusten sisällön takia ja
      koska muutenkin viihtyy 80 palstalla ja häntä siedetään siellä.
      Sinne hän ainakin pakeni, kun täällä vastaanotto alkoi ymmärrettävästi
      olla kylmää kyytiä.

      • Ei täällä ole kuin yksi henkilö joka tällaista harrastaa alkaa H kirjaimella.

      • Anonyymi
        liekko kirjoitti:

        Ei täällä ole kuin yksi henkilö joka tällaista harrastaa alkaa H kirjaimella.

        Haloma?
        Horppis?
        Haissii?
        Hemeter?
        Hellukka?
        Hessie?
        Himmihummi?

        Kukahan mahtaisi vielä olla?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Haloma?
        Horppis?
        Haissii?
        Hemeter?
        Hellukka?
        Hessie?
        Himmihummi?

        Kukahan mahtaisi vielä olla?

        Hesken2 oli ainakin tiukkana 60 -palstalla ikärajoituksista.
        Mutta miten sattuikaan, että näkyi kerran 80 palstalla unohtaneen ruksata sen, että haluaa kirjoittaa anonyyminä ja kommentti tuli hänen rekatullaan.

      • Tellukka kirjoitti:

        Tell
        En minä mitään unohtanut. Tein sen ihan tietoisesti.
        Otan mallia vanhoilta kirjoittajilta.
        Ensin anonyyminä, sitten rekattuna.
        Tai, monihan vaihtaa rekatun nikin uuteen.
        Unohtaa vain kertoa siitä.

      • 2lesken kirjoitti:

        Mites sinä täällä vaikka olet itse ollut ajamassa 60 palstalta pois "väärän" ikäisiä keskustelijoita hyvinkin terävin sanamuodoin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haloma?
        Horppis?
        Haissii?
        Hemeter?
        Hellukka?
        Hessie?
        Himmihummi?

        Kukahan mahtaisi vielä olla?

        Hellukka ja Horppis on pahimmat.

      • 2lesken kirjoitti:

        Tell
        En minä mitään unohtanut. Tein sen ihan tietoisesti.
        Otan mallia vanhoilta kirjoittajilta.
        Ensin anonyyminä, sitten rekattuna.
        Tai, monihan vaihtaa rekatun nikin uuteen.
        Unohtaa vain kertoa siitä.

        Pitääkö kertoa jos vaihtaa nikkiä?
        Näitä päällepäsmäreitä riittää joka paikkaan.
        Muistan kuinka kova meteli nousi kun ilmeni että olin kirjoittanut nykyisellä nikilläni mielikkimummon sijaan ilmoittamatta siitä.
        Olin epäluotettava, juoppo, huono omaishoitaja, moraaliltani kyseenalainen ym.....
        En ole poistanut mielikkimummoakan, voin silläkin joskus kirjoittaa.
        Tyhjää on elämä jos tuollaisiin asioihin pitää takertua.
        Myös kirjoittajien iän arvailu on kummallista, eikö asia josta he kirjoittavat ole tärkeämpää?

      • Anonyymi
        2lesken kirjoitti:

        "Tai, monihan vaihtaa rekatun nikin uuteen.
        Unohtaa vain kertoa siitä."

        "Unohtaa" tai ei katso tarpeelliseksi? Sinäkö unohdat? No, ei ihmekään, aika paljonhan niitä on tainnut olla?

        Bessie

      • liekko kirjoitti:

        Pitääkö kertoa jos vaihtaa nikkiä?
        Näitä päällepäsmäreitä riittää joka paikkaan.
        Muistan kuinka kova meteli nousi kun ilmeni että olin kirjoittanut nykyisellä nikilläni mielikkimummon sijaan ilmoittamatta siitä.
        Olin epäluotettava, juoppo, huono omaishoitaja, moraaliltani kyseenalainen ym.....
        En ole poistanut mielikkimummoakan, voin silläkin joskus kirjoittaa.
        Tyhjää on elämä jos tuollaisiin asioihin pitää takertua.
        Myös kirjoittajien iän arvailu on kummallista, eikö asia josta he kirjoittavat ole tärkeämpää?

        Kyllä sinusta, liekko, jäi kieltämättä sellainen vilpillinen maku silloin, kun mielikistä liekkoon vaihdoit.

        Viimeisenä mielikki valitti kaikkia vaivojaan ja kremppojaan, jotka vain pahenivat. Sitten ihan viimeisenä kertoi iskeneensä vielä päänsä johonkin betoniin.
        Joitakin viikkoja siitä alkoi monikin ihmettelemään todella huolissaan, että mitenköhän mielikille kävi, kun ei ollut näkynyt sen jälkeen.
        Kaiken sen aikaa olit kirjoitellut liekkona, etkä vaivautunut ilmoittamaan, että olet mielikki ja hengissä kunnes sitten vahingossa paljastuit.
        Kai se tuntui kivalle antaa toisten olla huolissaan sinusta? Nauttia siitä, että kaipaillaanko sinua kovastikin ja miten kauan.

        Eikö olekin kauheaa!!
        Olen ikuisesti menettänyt luottamuksesi.
        Löin pääni, ehkä tuli hetkellinen muistinmenetys :D
        Minulla oli varvasleikkaus, kamala pirkakenkä oli niin kömpelö että kompastuin.
        Voin sanoa että en lukenut yhtään viestiä jossa minua olisi kaivattu, tuo nautiskelu muiden huolesta on omaa luulotteluasi. Pidin silloin vähän aikaa taukoa kirjoittelussa. Kun seuravan kerran avasin sivut niin olipa siinä kovaa tekstiä.
        Aloin sitten vastailemaan, mutta sama räksytys vain jatkui.
        Tämmöinen juuri tekee palstalla kirjoittelun vastenmieliseksi.
        Lopetan asian käsittelyn tähän.

        No vähän siihen suuntaan.
        Kirjoitit kyllä liekkona siinä kahvipirtissä jo silloin, kun siellä mielikkiä kaipailtiin.
        Et kai vain itse kaipaillut itseäsi puskasta?

        Asiahan olisi ollut valmiiksi käsitelty ja unohtunut jo nyt, ellet itse olisi sitä nostanut esiin.

    • Anonyymi

      Tänne jos joku normaali kurkkaa niin lähtee äkkiä pois.

      • Anonyymi

        👍👍👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        👍👍👍

        Tämäkin on vähän lapsenomainen peukutus

        Täällä kirjoittavat ovat aika latteita yleensä ikäluokkansa mukaisesti vähän koulutettuja jotkut hiukan nenännyrpistäjiä mutta hyvin normaaleja taviksia, joilla herranpelko istuu syvässä

        Listan henkilöillä ei ole mitään häpeämistä hyvin ovat elämänsä eläneet mutta eivät ne mitään intohimoakaan herätä, ihan normaalia

        Mihin perustuu sinun arviosi herranpelkoisista vai tarkoititko uskovaisia...?
        Minäkin olen niin Jumalan/Herranpelkoinen, etten kirkkoon uskalla mennä....

        Herranpelko näkyy silmien sulkemisena strutsina pään kuoppaan työntämisenä passiivisesti hyväksymisenä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämäkin on vähän lapsenomainen peukutus

        Täällä kirjoittavat ovat aika latteita yleensä ikäluokkansa mukaisesti vähän koulutettuja jotkut hiukan nenännyrpistäjiä mutta hyvin normaaleja taviksia, joilla herranpelko istuu syvässä

        Listan henkilöillä ei ole mitään häpeämistä hyvin ovat elämänsä eläneet mutta eivät ne mitään intohimoakaan herätä, ihan normaalia

        Taidat itse edustaa sivustakatsojien parhaimmistoa?

        Mikä vitun "lista" sinulla siellä on?

        Varmaan huolestuisin jos herättäisin listaa pitävässä intohimoja.

        Bessie

    • Normaalia, korona aikaa ollut puolivuotta, tämä alkaa tuntua normaalilta, kuka muistaa aikaa ennen koronaa entä kun siirrytään pois koronasta epinemiasta , on totuttelua normaaliin.
      Normaali aika tulee tuomaan haasteita, onko elämä entisellään koronan jälkeen. Luulen eläkeläisten elämä ei juuri muutu mutta muu yhteiskunta, on laskettu menee 10 vuotta kun jotta ollaan taloudellisesti samassa mitä ennen koronaa edellyttäen ettei tule muita vastoin käymisiä.

      • Veisi se ainakin minulta jonkun aikaa, että oppisi uudestaan juttelemaan ihmisten kanssa kahta metriä lähempänä.
        Mutta niinhän se on monen muunkin asian kanssa, että epänormaali on alkanut tuntua normaalilta. Joillakin ennemmin kuin toisilla.

      • Anonyymi

        Niitä vastoinkäymisiä lampsii suvakkihallituksen toimesta tänne koko ajan ja jopa lentokoneella haetaan.

    • Anonyymi

      Netissä ihan äsken törmäsin pitkiin keskustelupalstoihin suomen kielestä, joissa ihmiset kirjoittivat loppuun osoitteensa ja muita tietoja

      Kun internet suunnilleen oli vielä bitnet BBCn toimittajat vastailivat taviksille ilmeisesti siksi että Suomi jääkarhuineen kuulosti kauhean eksoottiselta

      Samaan aikaan olin intiimissä kesäkoulussa, lyhyitä kursseja siis, Ruotsissa kun alkukoktailleilla korvaani kuuluu amerikanitalialaisen opettajan lause, täällä pitäisi olla suomalainen, missä hän on
      Arvaan että pettyi kunnen ollutk aanmongoli

    • Anonyymi

      Yksi syy on varmaan se, että täällä on kirjoittajia, joiden äly ei riitä edes siihen, että he ymmärtäisivät, että tämä on avoin keskustelupalsta.

      He narisevat, että tästä on jo kirjoitettu ennenkin tai aloitukset ei ole heidän mielestään tarpeeksi korkeatasoisia (vinoillaan jostain Seiska-lehden lööpeistä. No hyvin näyttävät nekin tietävän)

      Sitten tämä jatkuva epäilys anonyymejä kohtaan (kuka se on) tai jos tulet uutena rekattuna, niin olet sitten joku nikinvaihtaja.

      Minun empaattisuuteni ei riitä tuollaisiin kommentteihin.

    • Anonyymi

      Suurin osa tuntuu olevan elämäänsä pettyneitä ja katkeroituneita ihmisiä, jotka purkavat pahaa oloaan toisiinsa. Mitä pahempi olo, sen pahemmat on v*ttuilut fiksummilleen.

      • Anonyymi

        Ei kaikki ole katkeroituneita, vaikka sinä oletkin. Jotkut vielä luottaa itseensä ja toisiinsa, tykkää kommunikoida kirjoittamallakin.

    • Juorulehtiähän täällä mainostetaan ja ylläpito poimii pelkkiä julkkisjuoruja etusivulle ja sitten määrää lukijakunnan ja kirjoittajien tason karsien samalla pois ne jotka pitävät enemmän asiapitoisista aiheista ja keskustelisivat mielellään ajankohtaisista tapahtumista, kulttuurista, taiteesta ja tieteestä tai vaikkapa urheilusta, mistä tahansa paitsi tyrkkyjulkkisten seikkailuista sängystä toiseen ja palstan mieliaihe on mollaaminen. Milloin ketäkin.

      • Anonyymi

        Mikä sinua estää menemästä niille taidepalstoille tai kulttuurisivustoille?
        Vai tunnetko olevasi täällä muita ylempänä ja saat egosi tyydytettyä arvostelemalla toisten kirjoittajien tasoa.
        Ei sinun omakaan ulosantisi ole mikään Jumalan lahja palstalle.

        Tämä on yleinen keskustelupalsta.
        Ei mikään yläluokan ja Nobel-ehdokkaiden aivoriihi.
        Eikä tänne ole mikään pakko itseään tuoda näytille, jos tuntee olevansa alempiarvoisten ja ymmärtämättömien moukkien joukossa.

        Vääntele vaan rauhassa niitä brunssejasi:
        Me avataan täällä puolestamme tarjouksessa olleita hernekeittopurkkeja.

      • Anonyymi

        Kelasin ketjuja viimeisen kuukauden ajalta ja en nähnyt julkkisjuttuja (tosin en nyt niistä paljoa tiedä). Toki täällä on mainittu politiikkojen nimiä ja kirjailijoiden, julkkiksia hekin, kai?

        Tilaa täällä on kirjoittaa aiheesta, kuin aiheesta.

      • Anonyymi

        Vai rinnastat sinä täällä kirjoittavat johonkin 7-lehden lukijoihin?
        Se oli sellainen kohdistus, minkä joudut varmasti nielemään monta kertaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vai rinnastat sinä täällä kirjoittavat johonkin 7-lehden lukijoihin?
        Se oli sellainen kohdistus, minkä joudut varmasti nielemään monta kertaa.

        Kohdistus ei ollut minun vaan suomi24:n ylläpidon ja kehitystiimin. Tämä palsta yritetään pitää mahdollisimman viihteellisellä tasolla, todennäköisesti siksi että saataisi mahdollisimmanpaljon mainostuloja.

        En minä rinnasta keskusteluihin osallistujia seiskan tai kioskiviihteen lukijoihin, mutta ylläpito antaa mielellään sen kuvan että palsta on etupäässä viihteellinen ja tarkoitettu kevyeksi ajankuluksi, ei vakavampaan keskusteluun.

        Henkilökohtaisesti viihdyn foorumeilla joissa voi keskustella vapaasti mistä tahansa maan ja taivaan välillä, huumorikin kukoistaa ja välillä voi luodata tiettyjä teemoja syvemmältäkin. Mutta yhden asian suhteen en tingi: on pystyttävä keskustelemaan moittimatta ja jahtaamatta muita keskustelijoita. Jos ylläpito ei pidä huolta siitä että puhutaan ihmisiksi, niin taso laskee automaattisesti ja sen mukana myös niiden kommentit joita tällainen negatiivinen ilmapiiri häiritsee.

        Toisten mitätöiminen, syytteleminen, sanoihin takertuminen, jankuttaminen ja asiayhteyksistä erottaminen turmelee keskustelupohjaa. Sitä tekee myös vuosikausia jatkuneet ajojahdit, jotka kohdistetaan omaan henkilökohtaiseen "inhokkiin"; monta kertaa on jo ehditty unohtamaan miksi ja mistä kaikki alkoi ja pääasia miksi tänne palstalle tullaan ei ole keskustelu, vaan jonkun tietyn nimimerkin jahtaaminen, syyttely, vihaaminen. Ylläpito tekisi oikeinj os ymmärtäisi katkaista nämä vihaketjut ottamalla ne vakavasti.

      • Anonyymi

        Ota paloma selvää, mitä tarkoittaa sana kulttuuri ! Se sisältää juuri nuo tieteen ja taiteen ja paljon muutakin.
        Julkkisjuttuja ei palstalla käsitellä, ellet itseäsi ja kainuulaista laske sellaisiksi. Sinua ei mollata, mutta joitakin juttujasi arvostellaan , ihan syystä.

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        Ilman mainoskuluja ei tämä palsta pyörisi vai olisitko sinä valmis maksamaan täällä käynnistäsi?

        Sanohan nyt, missä/mikä on sinun mielestäsi näistä ketjuista "viihteellisellä tasolla"?

        Toisekseen epäilen vahvasti, että tämän palstan kirjoittajat noita mainoksia lukee. Uskon, että moni on niin ÄLYKÄS, että on laittanut esto-ohjelman mainoksille.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ota paloma selvää, mitä tarkoittaa sana kulttuuri ! Se sisältää juuri nuo tieteen ja taiteen ja paljon muutakin.
        Julkkisjuttuja ei palstalla käsitellä, ellet itseäsi ja kainuulaista laske sellaisiksi. Sinua ei mollata, mutta joitakin juttujasi arvostellaan , ihan syystä.

        Täällä on menossa Ruotsi-Suomi maaottelu.
        Tilanne 0-0

      • """ja palstan mieliaihe on mollaaminen. Milloin ketäkin."""

        No vähän tuohon mielipiteeseen kallellaan minäkin, sillä kyllä tämän palstan mieliaihe on ollu/on/tulee aina olemaan palstan arvostelu, sen keskustelijoitten mollaaminen yhtenä joukkona (itse tietysti yläpuolelle nousseena jokainen palstan arvostelija).
        Olet itsekin tainnut tehdä melko joukon sen aiheisia aloituksia.

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        Kohdistus ei ollut minun vaan suomi24:n ylläpidon ja kehitystiimin. Tämä palsta yritetään pitää mahdollisimman viihteellisellä tasolla, todennäköisesti siksi että saataisi mahdollisimmanpaljon mainostuloja.

        En minä rinnasta keskusteluihin osallistujia seiskan tai kioskiviihteen lukijoihin, mutta ylläpito antaa mielellään sen kuvan että palsta on etupäässä viihteellinen ja tarkoitettu kevyeksi ajankuluksi, ei vakavampaan keskusteluun.

        Henkilökohtaisesti viihdyn foorumeilla joissa voi keskustella vapaasti mistä tahansa maan ja taivaan välillä, huumorikin kukoistaa ja välillä voi luodata tiettyjä teemoja syvemmältäkin. Mutta yhden asian suhteen en tingi: on pystyttävä keskustelemaan moittimatta ja jahtaamatta muita keskustelijoita. Jos ylläpito ei pidä huolta siitä että puhutaan ihmisiksi, niin taso laskee automaattisesti ja sen mukana myös niiden kommentit joita tällainen negatiivinen ilmapiiri häiritsee.

        Toisten mitätöiminen, syytteleminen, sanoihin takertuminen, jankuttaminen ja asiayhteyksistä erottaminen turmelee keskustelupohjaa. Sitä tekee myös vuosikausia jatkuneet ajojahdit, jotka kohdistetaan omaan henkilökohtaiseen "inhokkiin"; monta kertaa on jo ehditty unohtamaan miksi ja mistä kaikki alkoi ja pääasia miksi tänne palstalle tullaan ei ole keskustelu, vaan jonkun tietyn nimimerkin jahtaaminen, syyttely, vihaaminen. Ylläpito tekisi oikeinj os ymmärtäisi katkaista nämä vihaketjut ottamalla ne vakavasti.

        Eikö Ylläpito ole reagoinut niihin itkuvirsiisi?
        Ja nyt se on sitten Ylläpidon ja kehitystiimin vika, että me emme sinun mielestäsi täytä täysipäisten ihmisten kriteerejä?
        Kyllä se on sinun oma arviosi ja taas aloitat saman laulun siitä vuosikausia kestäneestä vainoamisesta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ota paloma selvää, mitä tarkoittaa sana kulttuuri ! Se sisältää juuri nuo tieteen ja taiteen ja paljon muutakin.
        Julkkisjuttuja ei palstalla käsitellä, ellet itseäsi ja kainuulaista laske sellaisiksi. Sinua ei mollata, mutta joitakin juttujasi arvostellaan , ihan syystä.

        Tuotahan minäkin höristelin, kun onhan täällä kulttuurista kirjoiteltu paljonkin.
        Hyvin pian aletaan vain huutamaan matutuksesta, persuista, uusnatseista ..., jos jonkun meille vieraan maan kulttuurista aletaan puhumaan.

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        Kohdistus ei ollut minun vaan suomi24:n ylläpidon ja kehitystiimin. Tämä palsta yritetään pitää mahdollisimman viihteellisellä tasolla, todennäköisesti siksi että saataisi mahdollisimmanpaljon mainostuloja.

        En minä rinnasta keskusteluihin osallistujia seiskan tai kioskiviihteen lukijoihin, mutta ylläpito antaa mielellään sen kuvan että palsta on etupäässä viihteellinen ja tarkoitettu kevyeksi ajankuluksi, ei vakavampaan keskusteluun.

        Henkilökohtaisesti viihdyn foorumeilla joissa voi keskustella vapaasti mistä tahansa maan ja taivaan välillä, huumorikin kukoistaa ja välillä voi luodata tiettyjä teemoja syvemmältäkin. Mutta yhden asian suhteen en tingi: on pystyttävä keskustelemaan moittimatta ja jahtaamatta muita keskustelijoita. Jos ylläpito ei pidä huolta siitä että puhutaan ihmisiksi, niin taso laskee automaattisesti ja sen mukana myös niiden kommentit joita tällainen negatiivinen ilmapiiri häiritsee.

        Toisten mitätöiminen, syytteleminen, sanoihin takertuminen, jankuttaminen ja asiayhteyksistä erottaminen turmelee keskustelupohjaa. Sitä tekee myös vuosikausia jatkuneet ajojahdit, jotka kohdistetaan omaan henkilökohtaiseen "inhokkiin"; monta kertaa on jo ehditty unohtamaan miksi ja mistä kaikki alkoi ja pääasia miksi tänne palstalle tullaan ei ole keskustelu, vaan jonkun tietyn nimimerkin jahtaaminen, syyttely, vihaaminen. Ylläpito tekisi oikeinj os ymmärtäisi katkaista nämä vihaketjut ottamalla ne vakavasti.

        Paloma01
        16.08.2020 12:37

        Anonyymi kirjoitti:
        Tiedätkö paloma, mitä korppikselle kuuluu, kun ei ole pitkiin kirjottanut palstoilla ? Tulispa jo takaisin, mukava aina lukea mitä kaikkea tehnyt mökillä.
        Ei ole kuulunut mitään voin tietenkin käydä vilkaisemassa sen FB-sivulla ja katselemassa kuulumisia.
        Minä luulen että korppis pitää pientä paussia, kun sen vainoojat ovat kaulavaltimolla heti kun se jotain sanoo. Minäkin tykkään lukea sen blogeja ja kertomuksia oikeasta elämästä (verrattuna monien suosimaan seiskalehden juorulinjaan).

        Mene sitten lukemaan sen blogeja. Tänne sitä ei toivo kukaan muu.

        Kyllä toivoo, puhu vaan omasta puolestasi.

        Pirre

        Ei toivo,
        puhu vaan omasta puolestasi!

      • 2lesken kirjoitti:

        Täällä on menossa Ruotsi-Suomi maaottelu.
        Tilanne 0-0

        Teillä siellä Porissa ollaan sitten aikaansa edellä.
        Vastahan se tämän vuoden Ruotsi-Suomi maaottelu on 5-6 syyskuuta Tampereella.

        Mitenköhän se muuten tulee menemään, kun sinne nähtävästi myydään lippuja täyttä häkää. Mutta entäs se korona. Onkohan sen mahdollista leviämistä otettu huomioon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä toivoo, puhu vaan omasta puolestasi.

        Pirre

        Ihanko totta Pirre toivot tänne, yhteiselle keskustelupalstalle yksilöiden omia blogeja?!

        Blogialustat on erikseen. Oman blogin pitäminen yleisellä keskustelupalstalla, ajattele nyt vähän!

        Bessie

      • Anonyymi
        2lesken kirjoitti:

        Täällä on menossa Ruotsi-Suomi maaottelu.
        Tilanne 0-0

        "Täällä on menossa Ruotsi-Suomi maaottelu."

        Ai. Siellä taitaa olla melkoinen kuhina? Sinun päässäsi siis. Täällä ei kukaan ottele eikä keskustelijoissakaan näyttäisi olevan ruotsalaisia.

        Bessie

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ihanko totta Pirre toivot tänne, yhteiselle keskustelupalstalle yksilöiden omia blogeja?!

        Blogialustat on erikseen. Oman blogin pitäminen yleisellä keskustelupalstalla, ajattele nyt vähän!

        Bessie

        Kyllä kuulumisien kertominen on aina ollut normaalia keskustelua tuttujen kesken. Täällä meistä on tullut virtuaalituttuja ja vaikka emme olisi koskaan tavanneetkaan niin meitä kiinnosta lukea tapahtumia ja tekemisiä oikeasta elämästä. Paljon mieluummin kun kommentoida joidenkin julkkisten tempauksia joita he tarjoavat rahasta skandaaliblaskoihin.
        Se on vain yksi tapa lähestyä näitä keskusteluja: kirjattuna ja jalat maassa, kertoa asioista mitkä itseä kiinnostavat ja omista touhuiluistaan. Se on vain vanhanaikaista jutustelua tuttujen kesken, ei missään mielessä blogaamista.
        Toinen olisi tehdä aloituksia aiheista jotka itseäkin kiinnostavat ja sulkea kaikki henkilökohtainen ja itsekoettu aiheen ulkopuolelle, mutta siitä tulee helposti ohuen ja turhanpäiväisen tuntuista sanahelinää ilman ankkurointia oikeaan elämään.
        Blogi ei ole koskaan keskustelualusta. Blogit ovat täynnä päivityksiä, kuvia ja niillä ansaitaan rahaa mainostamalla. Meidän pienet kertomuksemme arkielämästä eivät ole sitä.

        Niin, ja pitäisi ainakin niistä blogeista keskustelupalstalla saada myös keskustella ilman, että aletaan syyttämään stalkkaajaksi ja vainoajaksi.
        Kun eihän se niin saa olla yleisellä keskustelupalstalla, että ne blogit on tarkoitettu salaiseksi yksinpuheluksi.

        Yritä nyt päättää jo, mikä on mitä.

        "Minäkin tykkään lukea sen blogeja ja kertomuksia oikeasta elämästä (verrattuna monien suosimaan seiskalehden juorulinjaan)."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Täällä on menossa Ruotsi-Suomi maaottelu."

        Ai. Siellä taitaa olla melkoinen kuhina? Sinun päässäsi siis. Täällä ei kukaan ottele eikä keskustelijoissakaan näyttäisi olevan ruotsalaisia.

        Bessie

        Onhan Paloma ruotsalainen. Ei hän ole enää Suomen kansalainen, niin eikös se silloin ole ruotsalainen jos sen maan kansalainen on?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihanko totta Pirre toivot tänne, yhteiselle keskustelupalstalle yksilöiden omia blogeja?!

        Blogialustat on erikseen. Oman blogin pitäminen yleisellä keskustelupalstalla, ajattele nyt vähän!

        Bessie

        No jos ei blogeja, niin yleensä kirjoittamaan, tavallaanhan jokainen keskustelu voidaan nimetä blogiksi ja on nimiteltykin ainakin joittenkin aloituksia sanotaan blogeiksi, esim. paloman, ainakin palaute on ikävää.

        Pirre

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        Kohdistus ei ollut minun vaan suomi24:n ylläpidon ja kehitystiimin. Tämä palsta yritetään pitää mahdollisimman viihteellisellä tasolla, todennäköisesti siksi että saataisi mahdollisimmanpaljon mainostuloja.

        En minä rinnasta keskusteluihin osallistujia seiskan tai kioskiviihteen lukijoihin, mutta ylläpito antaa mielellään sen kuvan että palsta on etupäässä viihteellinen ja tarkoitettu kevyeksi ajankuluksi, ei vakavampaan keskusteluun.

        Henkilökohtaisesti viihdyn foorumeilla joissa voi keskustella vapaasti mistä tahansa maan ja taivaan välillä, huumorikin kukoistaa ja välillä voi luodata tiettyjä teemoja syvemmältäkin. Mutta yhden asian suhteen en tingi: on pystyttävä keskustelemaan moittimatta ja jahtaamatta muita keskustelijoita. Jos ylläpito ei pidä huolta siitä että puhutaan ihmisiksi, niin taso laskee automaattisesti ja sen mukana myös niiden kommentit joita tällainen negatiivinen ilmapiiri häiritsee.

        Toisten mitätöiminen, syytteleminen, sanoihin takertuminen, jankuttaminen ja asiayhteyksistä erottaminen turmelee keskustelupohjaa. Sitä tekee myös vuosikausia jatkuneet ajojahdit, jotka kohdistetaan omaan henkilökohtaiseen "inhokkiin"; monta kertaa on jo ehditty unohtamaan miksi ja mistä kaikki alkoi ja pääasia miksi tänne palstalle tullaan ei ole keskustelu, vaan jonkun tietyn nimimerkin jahtaaminen, syyttely, vihaaminen. Ylläpito tekisi oikeinj os ymmärtäisi katkaista nämä vihaketjut ottamalla ne vakavasti.

        Vai että ihan ajojahtia, ja vainoamista ! Kenenkään ei ole pakko täällä olla kuten töissä tai koulussa. Vapaaehtoisesti roikutte täällä ja itse ilkeilette mennentullen, omassa silmässä ei vaan tikkua huomata. Sen kun nostatte kytkintä, jos noin vainottu olo on. Ketään ei voi pakottaa pitämään kenestäkään, ei edes kirjoittajana. Kun on itse sössinyt maineensa .julistautumalla eturiviin ja ylähyllylle, on saanut ja tulee saamaan tilaamansa. Ei niillä luxus brunsseilla ja trukkilava terassilla ”blogaaminen” jaksa yleisöä jatkuvasti kiinnostaa.

      • Paloma01 kirjoitti:

        Kyllä kuulumisien kertominen on aina ollut normaalia keskustelua tuttujen kesken. Täällä meistä on tullut virtuaalituttuja ja vaikka emme olisi koskaan tavanneetkaan niin meitä kiinnosta lukea tapahtumia ja tekemisiä oikeasta elämästä. Paljon mieluummin kun kommentoida joidenkin julkkisten tempauksia joita he tarjoavat rahasta skandaaliblaskoihin.
        Se on vain yksi tapa lähestyä näitä keskusteluja: kirjattuna ja jalat maassa, kertoa asioista mitkä itseä kiinnostavat ja omista touhuiluistaan. Se on vain vanhanaikaista jutustelua tuttujen kesken, ei missään mielessä blogaamista.
        Toinen olisi tehdä aloituksia aiheista jotka itseäkin kiinnostavat ja sulkea kaikki henkilökohtainen ja itsekoettu aiheen ulkopuolelle, mutta siitä tulee helposti ohuen ja turhanpäiväisen tuntuista sanahelinää ilman ankkurointia oikeaan elämään.
        Blogi ei ole koskaan keskustelualusta. Blogit ovat täynnä päivityksiä, kuvia ja niillä ansaitaan rahaa mainostamalla. Meidän pienet kertomuksemme arkielämästä eivät ole sitä.

        """... meitä kiinnosta lukea tapahtumia ja tekemisiä oikeasta elämästä."""

        Miksi puhut itsestäsi monikossa?

        Ja juuri SINÄ edustat jotain yleisöä?
        Tämä ylläoleva kommentti on malliesimerkki siitä miksi satunnainen kävijä ei viihdy palstalla.

      • Tellukka kirjoitti:

        """... meitä kiinnosta lukea tapahtumia ja tekemisiä oikeasta elämästä."""

        Miksi puhut itsestäsi monikossa?

        Siksi koska tiedän että en ole ainoa jotka lukevat mielellään esim. korppiksen touhuista mökillä, hänen matkoistaan jne.

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        Kyllä kuulumisien kertominen on aina ollut normaalia keskustelua tuttujen kesken. Täällä meistä on tullut virtuaalituttuja ja vaikka emme olisi koskaan tavanneetkaan niin meitä kiinnosta lukea tapahtumia ja tekemisiä oikeasta elämästä. Paljon mieluummin kun kommentoida joidenkin julkkisten tempauksia joita he tarjoavat rahasta skandaaliblaskoihin.
        Se on vain yksi tapa lähestyä näitä keskusteluja: kirjattuna ja jalat maassa, kertoa asioista mitkä itseä kiinnostavat ja omista touhuiluistaan. Se on vain vanhanaikaista jutustelua tuttujen kesken, ei missään mielessä blogaamista.
        Toinen olisi tehdä aloituksia aiheista jotka itseäkin kiinnostavat ja sulkea kaikki henkilökohtainen ja itsekoettu aiheen ulkopuolelle, mutta siitä tulee helposti ohuen ja turhanpäiväisen tuntuista sanahelinää ilman ankkurointia oikeaan elämään.
        Blogi ei ole koskaan keskustelualusta. Blogit ovat täynnä päivityksiä, kuvia ja niillä ansaitaan rahaa mainostamalla. Meidän pienet kertomuksemme arkielämästä eivät ole sitä.

        Miksi pitäisi olla kirjattuna? Kuulumisiaan voi kertoa ilman rekisteröitymistä ja kirjautumistakin.

        Olen jo vuosikausia ehdotellut ja 'peräänkuulutellut' ihan tavallisia 'kuulumisia' ja niitä näitä rupatteluja. Tavallaan yrittänyt 'kannustaa' ihmisiä niitä tekemään. Pidän tärkeänä sitä, että mahdollisimman moni tekisi sellaisia(kin).
        Yhden ihmisen "OMA KETJU" ja kaikenlaiset kestoviritelmät eivät mielestäni palvele palstan yhteistä etua, päinvastoin, ne huonontavat palstaa. Sellaisesta tosissaan haaveileva ei (minun mielestäni) loppujen lopulta ajattele koko 70 palstan etua vaan itseään ja sellaisen pystyttävä on (minun mielestäni) jollain tavalla omahyväinen, epäkohtelias ja oikeastaan vähän röyhkeä ja moukkamainenkin; mennä nyt kylmänviileästi ottamaan yhteisestä tilasta yksi nurkka/tasanne omaan käyttöönsä ja vielä tehdä sinne omat säännöt. Onhan se päivänselvää, ettei sellainen tee palstaa vireämmäksi tai kiinnostavammaksi, se ei lisää yhteisöllisyyttä, yhdenvertaisuus ei toteudu ja niinpäinpois.

        Bessie

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai että ihan ajojahtia, ja vainoamista ! Kenenkään ei ole pakko täällä olla kuten töissä tai koulussa. Vapaaehtoisesti roikutte täällä ja itse ilkeilette mennentullen, omassa silmässä ei vaan tikkua huomata. Sen kun nostatte kytkintä, jos noin vainottu olo on. Ketään ei voi pakottaa pitämään kenestäkään, ei edes kirjoittajana. Kun on itse sössinyt maineensa .julistautumalla eturiviin ja ylähyllylle, on saanut ja tulee saamaan tilaamansa. Ei niillä luxus brunsseilla ja trukkilava terassilla ”blogaaminen” jaksa yleisöä jatkuvasti kiinnostaa.

        Jumalako luulet olevasi, joku tuomio enkelikö - niinkö? Vai kostaja kateellinen, jos jollain menee paremmin, kuin sinulla - kuvitelmissasi...

        Pirre

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        Ja juuri SINÄ edustat jotain yleisöä?
        Tämä ylläoleva kommentti on malliesimerkki siitä miksi satunnainen kävijä ei viihdy palstalla.

        Mistä sinä sen tiedät?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumalako luulet olevasi, joku tuomio enkelikö - niinkö? Vai kostaja kateellinen, jos jollain menee paremmin, kuin sinulla - kuvitelmissasi...

        Pirre

        Heh heh, mistä täällä kenenkään paremmuudet voi tietää. Kirjoittaa, kun voi mitä vaan.

      • Paloma01 kirjoitti:

        Siksi koska tiedän että en ole ainoa jotka lukevat mielellään esim. korppiksen touhuista mökillä, hänen matkoistaan jne.

        Luettavaksihan ne lie tarkoitettukin yleisellä avoimella palstalla, niinkuin sinunkin blogisi.

        Mutta miksi sitten pitää olla olevinaan niinkuin niitä ei olisi koskaan lukenutkaan, sillä jos niihin vetoaa joskus, niin hyökätään sutena niskaan haukkumaan vainoajaksi ja stalkkaajaksi.

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        Ja juuri SINÄ edustat jotain yleisöä?
        Tämä ylläoleva kommentti on malliesimerkki siitä miksi satunnainen kävijä ei viihdy palstalla.

        Voi, voi...

        Onko Kreivittären peruukkiin noussut leppymätön ja pitelemätön vastenmielisyys meitä moukkia kohtaan, jotka tyhmyyttään puhuvat tosiasioita.
        Horasitko vahingossa boullabaisset väärään rööriin?
        Vai olitko vaarassa tukehtua tuoreeseen croissanttiin?

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        Siksi koska tiedän että en ole ainoa jotka lukevat mielellään esim. korppiksen touhuista mökillä, hänen matkoistaan jne.

        Huussissa käynti ja veden kanto saunaan mökillä ei kiinnosta. Eikä se kivien vieritys. Eikä matkat kaverin kaupunkikämpästä sen omalle mökille, taitaa olla alle 10 km. Muista matkoista en ole lukenut tänä vuonna. Ei kai kukaan hullu tänne tule esittelemään vanhoja reissujaan jälkikäteen !

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Luettavaksihan ne lie tarkoitettukin yleisellä avoimella palstalla, niinkuin sinunkin blogisi.

        Mutta miksi sitten pitää olla olevinaan niinkuin niitä ei olisi koskaan lukenutkaan, sillä jos niihin vetoaa joskus, niin hyökätään sutena niskaan haukkumaan vainoajaksi ja stalkkaajaksi.

        Eikö olekkin ristiriitaista, että itse ensin kertoo jopa ukkonsa hiustyylin ja mitä viinaa se juo ja mitä ruokaa se syö . Käyttää palikan nimeä siitä , mutta ne asiat on kuitenkin yläpuolella kommenttien. Miten takarivityyne
        tai alahyllyalma voisivat ylähyllyläisten asioista mitään tajuta. Meillä kun syödään aamiaiseksi puuroa ja vasta lounaalla pottuja ja vain yhtä lajia särvintä, esim nakkisoosia tai kalapuikkoja. Me syödään yleensä keittiön pöydän ääressä , kamalaa syödä helteessä tai sateessa ulkona ja kauhea työ kantaa astiat ja safkat edestakaisin. Ulkoillaan kyllä ihan erikseen ja ollaan luonnossa. Joskus grillataan makkaraa ja siinä grillipaikalla tikun nokasta syödään .Ei ole koskaan tullubmieleen lähetellä sapuskan kuvia. Ei ennen eikä jälkeen ruuansulatuksen.

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        Siksi koska tiedän että en ole ainoa jotka lukevat mielellään esim. korppiksen touhuista mökillä, hänen matkoistaan jne.

        Etkö itse voi touhuta mitään kivaa kotonasi ?
        Miksi sinun pitää lukea niistä jonkun toisen tekeminä ? Miksei muiden arkitouhut kiinnosta ? Pitääkö vanhuksen raataa alkeelisissa oloissa ollakseen kiinnostava ?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikö olekkin ristiriitaista, että itse ensin kertoo jopa ukkonsa hiustyylin ja mitä viinaa se juo ja mitä ruokaa se syö . Käyttää palikan nimeä siitä , mutta ne asiat on kuitenkin yläpuolella kommenttien. Miten takarivityyne
        tai alahyllyalma voisivat ylähyllyläisten asioista mitään tajuta. Meillä kun syödään aamiaiseksi puuroa ja vasta lounaalla pottuja ja vain yhtä lajia särvintä, esim nakkisoosia tai kalapuikkoja. Me syödään yleensä keittiön pöydän ääressä , kamalaa syödä helteessä tai sateessa ulkona ja kauhea työ kantaa astiat ja safkat edestakaisin. Ulkoillaan kyllä ihan erikseen ja ollaan luonnossa. Joskus grillataan makkaraa ja siinä grillipaikalla tikun nokasta syödään .Ei ole koskaan tullubmieleen lähetellä sapuskan kuvia. Ei ennen eikä jälkeen ruuansulatuksen.

        Ja sitten toisella suupielellä vingutaan, että teille ei minun ja perheeni yksityisasiat kuulu, jättäkää ne rauhaan.

        Kenelle ne on tarkoitettu sitten luettavaksi avoimella yleisellä keskustelupalstalla, ellei toisille keskustelijoille.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Etkö itse voi touhuta mitään kivaa kotonasi ?
        Miksi sinun pitää lukea niistä jonkun toisen tekeminä ? Miksei muiden arkitouhut kiinnosta ? Pitääkö vanhuksen raataa alkeelisissa oloissa ollakseen kiinnostava ?

        Kyllähän minä touhuankin ja kerron touhuistani täälläkin .Luen mielelläni kenen tahansa touhuista ja tekemisistä ja jos kommentoin jotain niin en tee sitä pilkatakseni jotain tai arvostellakseni vaan koska minua kiinnostavat tarinat arkielämästä.

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        Kyllähän minä touhuankin ja kerron touhuistani täälläkin .Luen mielelläni kenen tahansa touhuista ja tekemisistä ja jos kommentoin jotain niin en tee sitä pilkatakseni jotain tai arvostellakseni vaan koska minua kiinnostavat tarinat arkielämästä.

        Luetko ihan oikeasti muittenkin juttuja kuin omiasi ja Korppiksen ?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Huussissa käynti ja veden kanto saunaan mökillä ei kiinnosta. Eikä se kivien vieritys. Eikä matkat kaverin kaupunkikämpästä sen omalle mökille, taitaa olla alle 10 km. Muista matkoista en ole lukenut tänä vuonna. Ei kai kukaan hullu tänne tule esittelemään vanhoja reissujaan jälkikäteen !

        Minua alkoi naurattamaan.
        Viikonloppuna tyhjennettiin ulkohuussin alusta. Se on kompostoiva joten ei juuri haise.
        Minullakin on vain 13 km matkaa mökille.
        Vanhoista reissuista puheenollen, ennen reissusin monesti vuodessa, nyt minua ei saisi lentokoneeseen kun pysyyllä uhaten.
        En tee juuri muuta kuin pakolliset, lähes kaiken luppoajan virkkaan.
        Onkohan tuo virkkaaminen enää tervettä.
        Välillä meni vuosikymmeniä että en tehnyt mitään käsitöitä. Nyt koronan takia kokeilin ja jäin virkkuukoukkuun koukkuun.
        Mitä pahaa siinä on jos kertoo tekemisiään?

        Hyvää siinä vaan on...

        Hissuksiin odottelen, milloin kerrot, että nyt se valmistui ja siitä tuli tosi upea,
        nimittäin siitä isoäidinneliöpeitosta.

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Niin, ja pitäisi ainakin niistä blogeista keskustelupalstalla saada myös keskustella ilman, että aletaan syyttämään stalkkaajaksi ja vainoajaksi.
        Kun eihän se niin saa olla yleisellä keskustelupalstalla, että ne blogit on tarkoitettu salaiseksi yksinpuheluksi.

        Ivaamallako ja negatiivisella asenteella?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huussissa käynti ja veden kanto saunaan mökillä ei kiinnosta. Eikä se kivien vieritys. Eikä matkat kaverin kaupunkikämpästä sen omalle mökille, taitaa olla alle 10 km. Muista matkoista en ole lukenut tänä vuonna. Ei kai kukaan hullu tänne tule esittelemään vanhoja reissujaan jälkikäteen !

        Näkyyhän tuo kiinnostavan kun niin tarkkaan luettelet korpiksen kirjoitusten sisällön, kovastikin kiinnostaa....näköjään..ha.

        Pirre

      • maissii kirjoitti:

        Hyvää siinä vaan on...

        Hissuksiin odottelen, milloin kerrot, että nyt se valmistui ja siitä tuli tosi upea,
        nimittäin siitä isoäidinneliöpeitosta.

        Kuule, minulla on jo kaksi peitettä valmiina.
        Toinen on parisänkyyn ja toinen kapeampi, ajattelin lisätä kapeampaan lisää neliöitä. Upeudesta en tiedä, toinen peitto oli ensimmäinen työ vuosikymmenten jälkeen, ostin langat alennusmyynnistä en juuri miettinyt värejä kun luulin että innostus lopahtaa ennen peiton valmistumista, sitä aion nyt suurentaa jos löydän lankaa.
        Toinen tas oli terapiapitto jota tein muiden virkkausten välillä, siitä tuli riemunkirjava mutta yllättävän kiva sängyn päällä. Löysin paljon lankoja SPR.n kontista, eivät maksaneet paljon.
        Tytär pyysi virkkamaan poncon, olen katsellut malleja.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Luetko ihan oikeasti muittenkin juttuja kuin omiasi ja Korppiksen ?

        Luen kyllä

    • Anonyymi

      Hellukka ja Horppis on pahimmat.

      • Taisit kerran jo sivunmennen jotain sellaista mainitakin.
        Vai onko se poistettu, en viitsi lähteä tarkistamaan.

    • Anonyymi

      Hellukka ja Horppis :DDDDDDDD

      • Anonyymi

        Horppihotka Hollandiassa.

      • Anonyymi

        Unohdit paloman kuuluu samaan sarjaan

    • Anonyymi

      Hyvä, että edes toinen on poissa pilaamasta ilmastoa täällä.
      Koska saamme lukea toisesta jatkotarinan ???
      Tai edes yhden ?

    • Anonyymi

      Horppihotka hoitaa huussia Hollandiassa.

    • Anonyymi

      Vieläkö joku kysyy:
      Miksi tämä palsta ei houkuttele uusia ihmisiä osallistumaan keskusteluihin ?
      Kyllä Hellukka pitää huolen, ettei palsta uusiinnu.

      • Ei näy enää 60 palstakaan houkuttelevan edes "vanhoja" kirjoittajiaan, kun Heskenhaks on alkanut levittäytymään paremmille mestoille.

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Ei näy enää 60 palstakaan houkuttelevan edes "vanhoja" kirjoittajiaan, kun Heskenhaks on alkanut levittäytymään paremmille mestoille.

        Heskenhaks :DDDDDDDD

    • Anonyymi

      Horppis on ajaa saman asian. Uudet katoaa.

      • Tuo on niin tuttua virttä jo 60 palstalta, että vaihda virteesi jo uusia sanoja.

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Tuo on niin tuttua virttä jo 60 palstalta, että vaihda virteesi jo uusia sanoja.

        Miten on, onko tullut hankittua uutta loppukesän alennusmyynneistä, tai edes käyty vaaterekkejä plaraamassa?
        Vanhoilla vetimillä aion selvitä, vain lenkkikengät alkavat kaivata uudistautumista, joten ne ovat listalla.

    • Vaikea kuvitella, että ainoaksi viaksi riittää palstalla jo kirjoittelevat anonyymit ja nimimerkit, niin kuin kommenteista päätellen voisi vetää tuollaisen johtopäätöksen. Jos sääntöjen mukaan kirjoittaa, niin ei siinä mitään. Ei koskaan osata kirjoittaa kaikkien mieleisellä tavallaan ja tyylillään, jokainen kommentoikin omalla tavallaan. Toinen pitemmin ja toinen lyhemmin. Joku puhuu vain omasta puolestaan ja toinen kertoo mitä koko kansa muka asiasta ajattelee ...

      Muistan kun aikoinani tulin, niin kyllä aluksi katselin vaan ihmeissäni sitä menoa ja ajan kanssa lopulta palsta tuli tutummaksi.
      Voin hyvin kuvitella, että niin käy helposti myös palstalle uteliaisuuttaan kurkisteleville 70 .
      Se vaatii paitsi aikaa myös mielenkiintoisia aloituksia.

      Aloitusten aiheet voivat myös pelästyttää uteliaan kurkistelijan.
      Puolet etusivun aloituksista koskee politiikkaa, on diktatuurista manipulointiin ja Valko-Venäjää ja Unkaria yms, joskus tullut mieleen, että ollaanko 70 todella niin innostuneita väittelemään päivän politiikasta, ja politiikka-aloitukset saavat oletettavasti kinastelukumppaneita myös muualta, no en niistä ole innostunut, mutta kaikille kukille pitää olla oma ketonsa tälläkin palstalla. Eniten pidän elämänmakuisista aloituksista, joihin voi tavallinen tallaajakin jotain höpistä omista elämän ympyröistään.
      Ketä jaksaa kiinnostaa nuo tekemällä tehdyt jutut palstalaisista, ei kyllä lisää ainakaan palstan kiinnostavuutta ensi kertaa piiphtajalle.

      • Missä uudet keskustelijat ? En tiedä ?..))
        Tietäneekö kukaan muukaan kun Anonyymeinä kirjoittavia taitaa olla suurin osa täällä. Ei voi tietää, onko Ano uusi vai vanha kirjoittaja. Tämä ei siis ole moite vaan toteamus.
        Siksi toisekseen, onko meidän ikäisille luontaista ilmaista itseään kirjoittamalla ? Omassa ystävä/tuttavapiirissäni taidan olla ainoa, joka kirjoittelee keskustelupalstalla. Kuitenkin suurin osa heistä on aktiivisia ja sosiaalisia ihmisiä.
        Mitä keskusteluihin tulee, täällä on mielestäni ollut kolme ketjua mitkä ovat vetäneet hyvin, eikä niistä ole edes poistettu kirjoituksia. Yksi ketju oli "tylsyydestä" koronan aikaan, kaksi muuta käsittelivät "minuuden katoamista" ikääntyessä. Myös kirjallisuusketjut ovat vetäneet hyvin ja niissä sopu on säilynyt.
        Blogimuotoista kirjoittelua minäkin hiukan vierastan. Se kun tuntuu aina herättävän tarpeen käydä kirjoittajaan käsiksi, siis jos se on ihan jokapäivästä, omien suoritusten esittelyä ja kirjaamista. Ei sillä. Toisia sekin saattaa innostaa.
        Kai tuossa mukaan tulemisessa ja mukana pysymisessä jokin luonnolaki pelaa eikä siihen oikein voi vaikuttaa. Onko tarpeenkaan ?

      • Anonyymi

        Päinvastoin. Minua alkoi kiinnostaa juuri nuo nerokkaat lauttamatkan kuvaukset. Kirjailija käyttää usein todellisuuspohjaa, huomaamiaan naurettavuuksia ja epäkohtia. Niistä sitten luo uutta tarinaa. Ei pidä polkea taiteilijanvapautta eikä varsinkaan sananvapautta. Jos on itsensä kovin julkiseksi tehnyt aikojen saatossa täällä, se on oma valinta , sitten saa mitä on tilannut.

        En minä taiteilijanvapautta tahtonutkaan latistaa. Ihan noinhan se menee kuin Ano 8.59 kirjoitat. Tietysti joku voi siitäkin ottaa itseensä ja kirjoitus voi innoittaa muita "käyttämään sananvapautta" mutta ei välttämättä yhtä taitavasti vaan ensisijaisena motiivina kostaa itse kokemansa/näkemänsä tölväisyt. Sille ei kai voi mitään, että aina roiskuu kun rapataan...

        Ja totta. Jos tuo oman elämänsä tarjottimelle täällä, ei voi tietää eikä valita sitä millaisen palautteen siitä saa. Kai siinäkin valitsee tuttu Wiion laki: "viesti ei mene preille. Jos se menee, se ymmärretään väärin"..))

        Sinulle, "anonyymi Eilen 08:59"

        Kirjoitit:
        "Päinvastoin. Minua alkoi kiinnostaa juuri nuo nerokkaat lauttamatkan kuvaukset. Kirjailija käyttää usein todellisuuspohjaa, huomaamiaan naurettavuuksia ja epäkohtia. Niistä sitten luo uutta tarinaa. Ei pidä polkea taiteilijanvapautta eikä varsinkaan sananvapautta. Jos on itsensä kovin julkiseksi tehnyt aikojen saatossa täällä, se on oma valinta , sitten saa mitä on tilannut."

        Oletan tämän yllä olevan viestisi olevan vastaus nimimerkille "Maissii", joka kirjoitti:

        "Ketä jaksaa kiinnostaa nuo tekemällä tehdyt jutut palstalaisista, ei kyllä lisää ainakaan palstan kiinnostavuutta ensi kertaa piiphtajalle."?

        Sinua siis kiinnostaa juuri "nuo nerokkaat lauttamatkan kuvaukset"? Tämä selvä. Entä oletko 'uusi' täällä, oletko vasta hiljattain tälle 70 KESKUSTELUpalstalle tullut ja sitten huomannut että täällähän onkin sinua kiinnostavia, nerokkaita kuvauksia lauttamatkoista?

        Mistä muuten noissa lauttamatkan kuvauksissa on tarkoitus keskustella?

        Bessie

      • demeter1 kirjoitti:

        En minä taiteilijanvapautta tahtonutkaan latistaa. Ihan noinhan se menee kuin Ano 8.59 kirjoitat. Tietysti joku voi siitäkin ottaa itseensä ja kirjoitus voi innoittaa muita "käyttämään sananvapautta" mutta ei välttämättä yhtä taitavasti vaan ensisijaisena motiivina kostaa itse kokemansa/näkemänsä tölväisyt. Sille ei kai voi mitään, että aina roiskuu kun rapataan...

        Ja totta. Jos tuo oman elämänsä tarjottimelle täällä, ei voi tietää eikä valita sitä millaisen palautteen siitä saa. Kai siinäkin valitsee tuttu Wiion laki: "viesti ei mene preille. Jos se menee, se ymmärretään väärin"..))

        "demeter1"

        Hyvin ajateltu.
        Meillä on täällä Friidu-tyyppinen uutuus tuolta 60 -palstalta.
        Hänellä on surkea taipumus tehdä kuolemaa, sairautta, huonoa sosiaali-palvelusta, masennusta.
        Kuoleman-pelkoa ja leveitä rulla-tuoleja.
        Häneen sopii ihan hyvin myös nuo "huumori" -kirjoitukset lautta-matkoista.
        Surkean surkeaa osaamattomuutta kaikki.
        -
        "Elämässä vain veneen vana katoaa."

        H.

      • huruksz kirjoitti:

        Huumorihan on tunnetusti riskaabeli laji, pitäisihän sinun tietää..))
        Se kun edellyttää sitä yhteistä aaltopituutta...

    • Anonyymi

      Jos l u k i s i t ja ymmärtäisit asiaketjuja niin tulisit huomaamaan,
      että harvoin niissä kovasti väitellään,
      useimmiten keskustellaan ja kurkataan onko jollain uutta tietoa.

      Kotimaan politiikka aiheuttaa joskus kirpakkaa mielipiteenvaihtoa,
      mikä ei ole huono asia,

      mutta persujen osallistumista politiikkaketjuihin ei voi sanoa ollenkaan
      keskusteluksi, se on yleensä vain ala-arvoista rasismia, kun muuhun eivät
      näytä pystyvän. Valitettavasti persut on sen itse todistaneet täällä.

      Asiaketjut aiheesta kuin aiheesta ovat ainoa, joitten takia täällä viitsii käydä.
      Monille yhteisiä aiheita on terveys, politiikka, joskus historia,
      kirjallisuus jne.

      Ei toisten arkiaskareet ja puuhat ainakaan yhtään kiinnosta,
      samojahan ne on periaatteessa kaikilla.

      • Anonyymi

        Suurin osa nuorempienkin blogeista on kotoisiin puuhiin liittyviä, ja niillä on paljon seuraajia. Kaikki me syömme joka päivä ja asumme jossain, hyvin eri tavoilla . Minua kyllä kiinnostaa.

    • Anonyymi

      Oma arvioni on, että jos uusi ihminen avaa palstan, hän silmäilee ketjujen otsikot. Vetävä, aiheeseen liittyvä otsikko saa avaamaan ketjun. Ja, kyllä ketju saa rönsyillä, mutta jollainlailla aiheeseen liittyen.

      Joskus otsikoissa on pelkkää politiikkaa, jopa viidessa ketjussa. Ei herättäisi minussa kiinnostusta palstaa kohtaan.

      Kirjaketjuissa on se vaara, että joku innokas kommentoija selostaa liian perusteellisesti sen oman suosikkikirjansa juonenkäänteet. Niin minulle kerran kävi, nyt osaan vältellä noita ketjuja tai väistellä ainakin joidenkin kommentteja niissä.

      Tärppiaihe saattaa toisaalta olla hyvinkin arkipäiväinen, joka saa kirjoittajien ansiosta kiinnostavia sävyjä.

    • Anonyymi

      Ilman politiikka-aiheita kävisin täällä tuskin ollenkaan. Akkain normikotkotuksissa ja tappeluissa ei ole mitään kiinnostavaa, ne jatkuu maailmantappiin,
      mutta naurut saa joskus.

      • Minuakin politiikka, yhteisten asioitten hoito, periaatteessa kiinnostaa, mutta väsyn siihen loputtoman vastakkainasetteluun, mikä ei näytä laantuvan.
        "Suvakit" vastaan "rasistit" - vai pitäisikö nähdä arvoliberaalit vastaan arvokonservatiivit ?

        Luultavasti ylläpito poistaa maahanmuuttovastaisia kirjoituksia ja hyvä niin, mutta niiden tilalle on tullut persuviha. Sen lietsomista pidetään oikeutettuna ja kun näin on se luo ilmapiirin jossa on vaikea löytää avointa ja tasapuolista tarkastelukulmaa päivänpolitiikkaan.

      • Anonyymi
        demeter1 kirjoitti:

        Minuakin politiikka, yhteisten asioitten hoito, periaatteessa kiinnostaa, mutta väsyn siihen loputtoman vastakkainasetteluun, mikä ei näytä laantuvan.

        Suvaitsevat pitävät itseään hyviksinä, ja absoluuttisessa totuudessa muita rasisteina, ja pahiksena ovat persut jotka eivät hyväksy heidän ajatteluaan, vaan haluavat tuoda epäkohtia esille.
        Mutta suvakkikuoro kuin lammaslauma sinkoaa vihan salamoita iskemällä pahoiksi kokemilleen rasistin leiman otsaan.
        Toisaalta, ajatellen 70 ikärakenteen jakautumaa palstoilla, niin arvelisin hameväkeä eli oletettuja naisia olevan 80 % kirjoittavista.
        Ehtoopuolella alkavat monella ajatus uskotella pyhää hyvyyttä, mitä sekin onkaan.

        Se mitä minä nyt olen tätä palstaa lukenut, niin täällä ns. rasistit ovat rehellisempiä, kuin nämä suvaitsevaiset tolkun ihmiset, kera suuren empatiansa kanssa.

        Tuossa vastakkainasettelussa oli mielestäni pienenpieni särö, koska en näen arvokonservatismia välttämättä rasistisena. Mitkä sitten ovat perinteisiä arvoja, niistäkin voisi keskustella pitkään ja esim. meidän (Ruotsin) maltillinen kokoomus pitää sisällään koko joukon arvoliberaaleja , kuten esim. entinen puolueen johtaja "avatkaa sydämenne" Reinfeldt. Tunnen koko joukon ihmisiä jotka ovat arvoliberaaleja mutta kannattavat konservatiivista talouspolitiikkaa.
        Rasistit taas löytävät "henkisen kotinsa" lähinnä äärioikeistoista, elikkä perussuomalaisista, ruotsindemokraateista ja ääriliikkeistä.
        ***
        Vihanlietsonta ja vihakirjoitukset ovat olleet kautta modernin historian ääriryhmien poliittinen ase. Tuli mieleen kun katselin filmiä Marie Antoinettesta SVT1:ltä jossa Ranskan vallankumouksen aikaan Pariisin köyhälistön katkeruus ja viha lietsottiin ilmipaloon nimenomaan vihakirjoituksilla ja vihapuheella. Nyt se on tullut uudeksi normiksi poliittisessa keskustelussa internetin ja median ollessa jokaisen tavoitettavissa, anonymaatti suosii tämäntapaista viestittämistä ja samoin median kaupallisuus.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se mitä minä nyt olen tätä palstaa lukenut, niin täällä ns. rasistit ovat rehellisempiä, kuin nämä suvaitsevaiset tolkun ihmiset, kera suuren empatiansa kanssa.

        Rehellisempiä?
        Mihin perustat tuon väitteesi?
        (Pidän itseäni tolkun ihmisenä, pääosittain suvaitsevaisena, kohtalaisen empaattisena. Myös rehellisenä.)

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        Rehellisempiä?
        Mihin perustat tuon väitteesi?
        (Pidän itseäni tolkun ihmisenä, pääosittain suvaitsevaisena, kohtalaisen empaattisena. Myös rehellisenä.)

        Vastaan sivusta. Monet ns sivistyneet ihmiset sulkevat silmänsä , vaikenevat ja lakaisevat epäkohdat , vaikka hyväksymällä sellaista joiltakin, jota ei muuten hyväksyisi itselleen malliin, kun sillä on ollut vaikea lapsuus ja pipo tiukalla.

        Stereotyyppinen kuva suvaitsevaisesta ihmisestä. Ehkä se pätee joissakin tapauksissa, en ole koskaan tavannut ketään joka noin toimisi, ellei itse hyväksyisi. Olen tosin kohdannut suvaitsevaisia, ajattelevia, harkitsevia ihmisiä, jotka eivät tuomitse kaikkea vieasta ja tuntematonta ottamatta ensin selvää, mistä esim. joku poikkeava käytös (en puhu nyt mistään rikollisuudesta) voisi johtua.

        Kannattaa pitää mielessä että suvaitsevaisuuden vastakohta on suvaitsemattomuus.

        »meidän maailmamme kulttuurien, meidän ilmaisutapojemme ja inhimillisten elämänmuotojen rikkaan moninaisuuden kunnioittamista, hyväksymistä ja arvostamista. -" - - Ihmisoikeuksien kunnioittamisen periaatteen mukaisesti suvaitsevaisuuden osoittaminen ei merkitse yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden sietämistä eikä omasta vakaumuksesta luopumista eikä sen heikentämistä. Se merkitsee, että ihminen saa vapaasti pitää kiinni vakaumuksestaan ja hyväksyy sen, että toiset pitävät kiinni omastaan. Se merkitsee sen tosiasian hyväksymistä, että ihmisillä, jotka ovat luonnostaan erilaisia ulkomuotonsa, asemansa, puhetapansa, käyttäytymismuotojensa ja arvojensa puolesta, on oikeus elää rauhassa ja olla sellaisia kuin ovat. Se merkitsee myös, ettei kukaan saa väkisin tyrkyttää näkemyksiään toisille. »
        ( Unescon yleiskokouksen 16.11.1995 hyväksymä Suvaitsevaisuuden periaatteiden julistus)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se mitä minä nyt olen tätä palstaa lukenut, niin täällä ns. rasistit ovat rehellisempiä, kuin nämä suvaitsevaiset tolkun ihmiset, kera suuren empatiansa kanssa.

        Rasistit eivät kykene järkevästi ajattelemaan mitään. Niitten aivot on vihan,
        rasismin sokaisemat. Ei niillä älliäkään, koska jos olisi ihminen ei olisi rasisti.
        Ei muita ihmisiä vihaamalla maailma parane muuta kuin rasistin putkiaivoissa.

      • Anonyymi

        Tokihan politiikkaa saa ja pitää ollakin. Koskettaahan polittiset päätökset meitä kaikkia.
        Voisihan se olla niinkin, että uusi tulokas huomaa nuo viisi politiikka-aloitusta ja intopiukeena jää palstalle. Niin innoissaan, että tuo sitä omaa hurmostaan noihin "kotkotusketjuihinkin" ;)

        (Ano 08:45)

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        Stereotyyppinen kuva suvaitsevaisesta ihmisestä. Ehkä se pätee joissakin tapauksissa, en ole koskaan tavannut ketään joka noin toimisi, ellei itse hyväksyisi. Olen tosin kohdannut suvaitsevaisia, ajattelevia, harkitsevia ihmisiä, jotka eivät tuomitse kaikkea vieasta ja tuntematonta ottamatta ensin selvää, mistä esim. joku poikkeava käytös (en puhu nyt mistään rikollisuudesta) voisi johtua.

        Kannattaa pitää mielessä että suvaitsevaisuuden vastakohta on suvaitsemattomuus.

        »meidän maailmamme kulttuurien, meidän ilmaisutapojemme ja inhimillisten elämänmuotojen rikkaan moninaisuuden kunnioittamista, hyväksymistä ja arvostamista. -" - - Ihmisoikeuksien kunnioittamisen periaatteen mukaisesti suvaitsevaisuuden osoittaminen ei merkitse yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden sietämistä eikä omasta vakaumuksesta luopumista eikä sen heikentämistä. Se merkitsee, että ihminen saa vapaasti pitää kiinni vakaumuksestaan ja hyväksyy sen, että toiset pitävät kiinni omastaan. Se merkitsee sen tosiasian hyväksymistä, että ihmisillä, jotka ovat luonnostaan erilaisia ulkomuotonsa, asemansa, puhetapansa, käyttäytymismuotojensa ja arvojensa puolesta, on oikeus elää rauhassa ja olla sellaisia kuin ovat. Se merkitsee myös, ettei kukaan saa väkisin tyrkyttää näkemyksiään toisille. »
        ( Unescon yleiskokouksen 16.11.1995 hyväksymä Suvaitsevaisuuden periaatteiden julistus)

        Meneppä nyt ottamaan selvää mistä johtuu naisten alistaminen ja suvaitse sitä sitten. Kyllä siihen kulttuuriset syyt löytyy.

        Se oli kyllä paatoksellinen esillepano .
        Näkee kirjoittajasta, että ote suomalaisesta elinpiiristä on kaikonnut sekä tuntuma normaaliin suomalaisuuteen.
        Siinä sitten elelee ruotsalaisessa omahyväusyydessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rasistit eivät kykene järkevästi ajattelemaan mitään. Niitten aivot on vihan,
        rasismin sokaisemat. Ei niillä älliäkään, koska jos olisi ihminen ei olisi rasisti.
        Ei muita ihmisiä vihaamalla maailma parane muuta kuin rasistin putkiaivoissa.

        Tyyppiesimerkki siitä ns. suvaitsevaisen hyökkäävästä vihakirjoituksesta.

        Sinulla sitä tuntuu olevan jakaa päivittäin palstalla, suorastaan pursuu kurjalta.
        Kieriskele nyt siinä hyvänä ihmisenä suuressa älyssäsi, miettien mihin käyttäisit.
        Tulee vain klimppeinä ulos, oletko klimppisopan suursyömäri kaikenlisäksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suvaitsevat pitävät itseään hyviksinä, ja absoluuttisessa totuudessa muita rasisteina, ja pahiksena ovat persut jotka eivät hyväksy heidän ajatteluaan, vaan haluavat tuoda epäkohtia esille.
        Mutta suvakkikuoro kuin lammaslauma sinkoaa vihan salamoita iskemällä pahoiksi kokemilleen rasistin leiman otsaan.
        Toisaalta, ajatellen 70 ikärakenteen jakautumaa palstoilla, niin arvelisin hameväkeä eli oletettuja naisia olevan 80 % kirjoittavista.
        Ehtoopuolella alkavat monella ajatus uskotella pyhää hyvyyttä, mitä sekin onkaan.

        Juuri noin minäki Perussuomalaisten roolin polittikassa näen kuin kirjoitat, Ano 10.27, tuossa ensimmäisessä kappaleessasi.

      • Paloma01 kirjoitti:

        Tuossa vastakkainasettelussa oli mielestäni pienenpieni särö, koska en näen arvokonservatismia välttämättä rasistisena. Mitkä sitten ovat perinteisiä arvoja, niistäkin voisi keskustella pitkään ja esim. meidän (Ruotsin) maltillinen kokoomus pitää sisällään koko joukon arvoliberaaleja , kuten esim. entinen puolueen johtaja "avatkaa sydämenne" Reinfeldt. Tunnen koko joukon ihmisiä jotka ovat arvoliberaaleja mutta kannattavat konservatiivista talouspolitiikkaa.
        Rasistit taas löytävät "henkisen kotinsa" lähinnä äärioikeistoista, elikkä perussuomalaisista, ruotsindemokraateista ja ääriliikkeistä.
        ***
        Vihanlietsonta ja vihakirjoitukset ovat olleet kautta modernin historian ääriryhmien poliittinen ase. Tuli mieleen kun katselin filmiä Marie Antoinettesta SVT1:ltä jossa Ranskan vallankumouksen aikaan Pariisin köyhälistön katkeruus ja viha lietsottiin ilmipaloon nimenomaan vihakirjoituksilla ja vihapuheella. Nyt se on tullut uudeksi normiksi poliittisessa keskustelussa internetin ja median ollessa jokaisen tavoitettavissa, anonymaatti suosii tämäntapaista viestittämistä ja samoin median kaupallisuus.

        Aivan noin, Paloma. Kaikkiin puolueisiin mahtuu sekä arvoliberaaleja että arvokonservatiiveja.
        Ääriainekset yleensä pelataan pois kaikista puolueista, Sen verran pidän meitä suomalaisia "tolkun kansana"...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tyyppiesimerkki siitä ns. suvaitsevaisen hyökkäävästä vihakirjoituksesta.

        Hyvä kun sanoit, Ano 13.54. Minun ei tarvitse..))

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        Stereotyyppinen kuva suvaitsevaisesta ihmisestä. Ehkä se pätee joissakin tapauksissa, en ole koskaan tavannut ketään joka noin toimisi, ellei itse hyväksyisi. Olen tosin kohdannut suvaitsevaisia, ajattelevia, harkitsevia ihmisiä, jotka eivät tuomitse kaikkea vieasta ja tuntematonta ottamatta ensin selvää, mistä esim. joku poikkeava käytös (en puhu nyt mistään rikollisuudesta) voisi johtua.

        Kannattaa pitää mielessä että suvaitsevaisuuden vastakohta on suvaitsemattomuus.

        »meidän maailmamme kulttuurien, meidän ilmaisutapojemme ja inhimillisten elämänmuotojen rikkaan moninaisuuden kunnioittamista, hyväksymistä ja arvostamista. -" - - Ihmisoikeuksien kunnioittamisen periaatteen mukaisesti suvaitsevaisuuden osoittaminen ei merkitse yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden sietämistä eikä omasta vakaumuksesta luopumista eikä sen heikentämistä. Se merkitsee, että ihminen saa vapaasti pitää kiinni vakaumuksestaan ja hyväksyy sen, että toiset pitävät kiinni omastaan. Se merkitsee sen tosiasian hyväksymistä, että ihmisillä, jotka ovat luonnostaan erilaisia ulkomuotonsa, asemansa, puhetapansa, käyttäytymismuotojensa ja arvojensa puolesta, on oikeus elää rauhassa ja olla sellaisia kuin ovat. Se merkitsee myös, ettei kukaan saa väkisin tyrkyttää näkemyksiään toisille. »
        ( Unescon yleiskokouksen 16.11.1995 hyväksymä Suvaitsevaisuuden periaatteiden julistus)

        Tuohonko Unescon julistukseen se suvaitsevaisuus sitte jää.

        Itse ajattelen suvaitsevaisuudesta paljon laajemmin ja myös "joudun ja saan" olla suvaitsevainen lähes päivittäin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rasistit eivät kykene järkevästi ajattelemaan mitään. Niitten aivot on vihan,
        rasismin sokaisemat. Ei niillä älliäkään, koska jos olisi ihminen ei olisi rasisti.
        Ei muita ihmisiä vihaamalla maailma parane muuta kuin rasistin putkiaivoissa.

        Sinunkin tekstistäsi kuultaa viha sellaisia kohtaan joita pidät rasisteina.

    • Anonyymi

      Ano Turtiainen on persun prototyyppi.
      Niitä äänestää "yhtä älykkäät".

      • Eikös hänet jo erotettu puolueesta ? Ja se toinen "älykkö" Juha Mäenpääkin joutui puhutteluun, vai miten se oli ?

    • Anonyymi

      Ne ihmiset, joita persujen äänestäjät haukkuvat suvakeiksi tai "suvaitsevaisiksi"
      ovat normaaleja ihmisiä.

      Jos persujen äänestäjät potevat alemmuuskompleksia normaaleja ihmisiä kohtaan
      sekin on aika normaalia pieni-itsetuntoisille syrjäytyneille ihmisille,
      joita ei yhdistä sen lisäksi muu kuin rasismi.

      • Minä en taida tuntea Persujen äänestäjiä niin hyvin kun täällä tunnetaan..))

      • En ole persujen äänestäjä mutta kuuntelen politiikaa kaikkien puolueiden kannalta.
        Mistä muuten tietäisin mitään persuistakaan jos en kuuntelisi heitäkin.
        Ainakin heillä on kaksi naista jotka ovat älykkäitä ja koulutettuja. Leena Meri ja Riikka Purra.
        Miehissä on aika maanläheisiä tyyppejä, kyllä heillekin oma äänestäjäkuntansa löytyy.
        Joku ei edes kuuntele mitä heillä on sanottavaa, kuten ei kukaan myöskään lue Seiskaa vaikka tietää kuitenkin mitä siihen milloinkin kirjoitetaan.
        Kyllä ihmisellä pitää olla itsetuntoa sen verran että uskaltaa ottaa selvää myös eriäviä mielipiteitä esittävien puheista. Voi sitten muodostaa oman mielipiteensä.

      • Anonyymi
        liekko kirjoitti:

        En ole persujen äänestäjä mutta kuuntelen politiikaa kaikkien puolueiden kannalta.

        Persuista on saanut alunperin hyvin nopeasti ihan riittävästi käsitystä
        ja heidän ns. puolueensa on vain yhden asian aate, rasismin.
        Ei heillä ole käsitystä miten valtion asioita hoidetaan.

        Ei hallitus ole olemassa maahanmuuttoa varten,
        maahanmuutto on hallituksen valtavan suuresta asiakokonaisuudesta
        vain pieni osa,
        sitä hoidetaan oikein hyvin ilman rasistista liikettäkin.

        Käytännössä maahanmuuton hoitaa Migri ja mikä hyvänsä hallituskoalitio
        joutuu toimimaan Suomen lakien ja kansainvälisten sopimusten mukaan.

      • liekko kirjoitti:

        En ole persujen äänestäjä mutta kuuntelen politiikaa kaikkien puolueiden kannalta.
        Mistä muuten tietäisin mitään persuistakaan jos en kuuntelisi heitäkin.
        Ainakin heillä on kaksi naista jotka ovat älykkäitä ja koulutettuja. Leena Meri ja Riikka Purra.
        Miehissä on aika maanläheisiä tyyppejä, kyllä heillekin oma äänestäjäkuntansa löytyy.
        Joku ei edes kuuntele mitä heillä on sanottavaa, kuten ei kukaan myöskään lue Seiskaa vaikka tietää kuitenkin mitä siihen milloinkin kirjoitetaan.
        Kyllä ihmisellä pitää olla itsetuntoa sen verran että uskaltaa ottaa selvää myös eriäviä mielipiteitä esittävien puheista. Voi sitten muodostaa oman mielipiteensä.

        Juuri noin liekko. "Lue enemmän, luulet vähemmän" on sanottu. Sama pätee kai kuuntelemiseenkin...))

    • Anonyymi

      On järkyttävää miten mitättömän vähän persujen äänestäjät tietävät
      hallituksen tehtävistä.
      Ei kai kuuna päivänä tyypeillä, jotka haukkuvat ministereitä
      p*rsläviksi ja ihmisiä vieraslajeiksi ole mitään tajua edes siitä,
      miksi he tulevat olemaan ikuisesti oppositiossa.

      Haho on kirjoittanut blogissaan, että hänen puolestaan maahanmuuttajan
      päälle saa ajaa tankilla.

      Viime kesän ampumaleirillään heidän hupinsa oli kilpaa ampua
      muiten poliitikkojen naamakuvia päin.

      Leirillä oli mukana äärioikeiston kovinta ydintä, tarkoitti uusnatsit ym. ryhmät kirjoitti HS.

      Tämän tästä joku heistä on raastuvassa ja kannatus senkun nousee.

      Kuinka tyhmiä ihmiset voivat olla ?

      • Anonyymi

        "Kerro, kerro kuvastin..."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kerro, kerro kuvastin..."

        Meidän peilissä ei persujen äänestäjää näy.
        Järki kulkee vielä.

      • Minulla ei ole varaa haukkua ketään tyhmäksi.
        Persuissa, kuten muissakin puolueissa on huonosti käyttäytyviä.
        Esimerkiksi ihmisten haukkuminen tyhmiksi tuntematta heitä ei tunnu kovinkaan viisalta.
        Nyt tietysti saan ikuisesti persun viitan harteilleni kun en teilaa heitä kokonaan.
        Esim Laura Huhtasaarta en ymmärrä, mutta pitääkö minun kaikkia ymmärtää.
        Demarien Al Tae, vai miten hänen nimensä kirjoitetaan oli myös kirjoitellut hyvin rasistisesti, esim seksualisista vähemmistöistä, hänen suvaitsemattomuutensa on varmaan hyväksyttävämpää.

      • Anonyymi
        liekko kirjoitti:

        Minulla ei ole varaa haukkua ketään tyhmäksi.
        Persuissa, kuten muissakin puolueissa on huonosti käyttäytyviä.
        Esimerkiksi ihmisten haukkuminen tyhmiksi tuntematta heitä ei tunnu kovinkaan viisalta.
        Nyt tietysti saan ikuisesti persun viitan harteilleni kun en teilaa heitä kokonaan.
        Esim Laura Huhtasaarta en ymmärrä, mutta pitääkö minun kaikkia ymmärtää.
        Demarien Al Tae, vai miten hänen nimensä kirjoitetaan oli myös kirjoitellut hyvin rasistisesti, esim seksualisista vähemmistöistä, hänen suvaitsemattomuutensa on varmaan hyväksyttävämpää.

        Tyhmä ei käyttäytyy niinkuin persut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyhmä ei käyttäytyy niinkuin persut.

        Ups. Paha painovirhepaholainen. Piti lukea:
        Tyhmät käyttäytyvät niinkuin persut: Nimittävät kollegojaan p*rsläviksi jne.
        Mikä on sen ihmisen öo. joka persuja äänestää ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ups. Paha painovirhepaholainen. Piti lukea:
        Tyhmät käyttäytyvät niinkuin persut: Nimittävät kollegojaan p*rsläviksi jne.
        Mikä on sen ihmisen öo. joka persuja äänestää ?

        Jotain ulostepitoista kommenttia tuli myös Li Andersonin suusta.
        Siis kaikki persut ja persuja äänestäneet omaavat mielestäsi saman älykkyysosamäärän kuin heillä on pituutta yhden metrin jälkeen. Eli minun olis 59 jos äänestäisin persuja.
        Oletko itse mittauttanut öo tuloksesi. En kyllä tiedä mitä öo tarkoittaa, ÄO lukua varmaan haet suuressa viisaudessasi..

      • Anonyymi

        Olet Pertikki piiloutunut aumaasi syytämään tuttua virttäsi anona, tunnistaa savolaisen kuikelon kallellaan olevasta kaulanjatkeesta Mikkelin torilta kuikuilemasta rasisteja.
        Kakspuoleinen dementia kolkuttaa aumaankin.

        Suuretkaan viisaat eivät ole täydellisiä :DDDDD

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet Pertikki piiloutunut aumaasi syytämään tuttua virttäsi anona, tunnistaa savolaisen kuikelon kallellaan olevasta kaulanjatkeesta Mikkelin torilta kuikuilemasta rasisteja.
        Kakspuoleinen dementia kolkuttaa aumaankin.

        Kas ! Pertikin vainoojakin ilmaantui :DDDDD
        Tuli huti taas :DDDDDD

    • Anonyymi

      Puolueeseen katsomatta en hvyäksy rasismia ja Huhtasaarellahan on jotain yhteyksiä
      uusnatseihinkin. Hän mainosti itseään edesmenneen uusnatsi Ilja Janitskin
      mv-median sivustolla ja se on jo pohjanoteeraus pohjanoteeraus..
      Mutta Hesarin mukaan ei ole ainoa, jolla on yhteyksiä. Tänne ei voi kirjoittaa, mistä todellista tietoa löytää. Ylläpito puuttuu asiaan.

      • Selvä rasistihan tämä, kun pitää toista koirarotua parempana kuin toista. Yhtä koirarotua ei pidä koirana ollenkaan. Siitä olen kyllä samaa mieltä. Minusta chihu muistuttaa enemmän rottaa kuin koiraa.

        https://www.youtube.com/watch?v=p2gbnJtRpgI

    • Anonyymi

      Entisessä vapaaehtoistyössäni syrjäytyneitten parissa tapasin monia
      persujen äänestäjiä. Ne heistä, jotka äänestivät, äänestivät raukat persuja,
      vaikka persut ei tee mitään heidän hyväkseen eikä kenenkään eteen
      yhtään mitään.

    • Anonyymi

      On monta kertaa pyydetty kertomaan, jos joku tietäisi,
      mitkä on persujen saavutukset. Ei ole tullut vastausta.

      Minä kerron:
      Ne on saavuttaneet loistavan palkkatason oppositiossa,
      yli 7000 euroa kuukaudessa,
      olisivatko muuten sossussa ?
      Millä muulla ne raastuvassa käyvät törkyturvat elantonsa ansaitsisivat kuin tietämättömien ja politiikasta ymmärtämättömien äänillä ?

      Ne ovat saavuttaneet myös vuosittaisen puoluetuen 3,5 miljoonaa.
      Persuihin menee kuukaudessa reippaasti yli puoli miljoonaa euroa veronmaksajien rahaa !!!
      Eikä ne tee mitään. Aukovat sen verran päätään
      maahanmuuttokysymyksillä oppositiossa,
      että niiden äänestäjät luulevat sen johonkin vaikuttavan.

      Opposition yhtäkään aloitetta ei mene koskaan läpi.
      Lukekaa ent. persu ministeri Lindströmin kirja.
      Aika asiallinen kirja, joka kertoo fiksusti rivien välissä
      totuuksia persuista.
      Hän tuli järkiinsä.

      • Anonyymi

        Olet nolla!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet nolla!

        Tyypillinen junttipersun reaktio. Kahden sanan lauseisiin
        pystyy korkeintaan.
        Opettele lisää: Minä olen nolla
        Haho on nolla
        Hakkarainen on nolla
        Ano on nolla
        Huhtasaari on nolla
        Me persut olemme nollia
        Te persut olette nollia
        He kaikki ovat kaikki nollia.

        Houkka!

      • Anonyymi

        ano 12:00
        Tyypillistä persua, ei yhtään järjellistä sanaa, järjellisestä ajatuksesta puhumattakaan.
        Olet juuri sopiva persuksi. Sellainen äänestäjä millainen puolue.

    • Anonyymi

      Se kerran kun persut oli hallituksessa, ne eivät saaneet mitään aikaan.
      Pakolaisia tuli juuri siiloin enemmän kuin koskaan..
      Mitä teki äänestäjilleen suuret lupaukset antanut Halla-aho ?
      Oli peukalo suussa.
      Alkoi ehkä pelätä hoksaako kansa vihdoin,
      että persut huijaavat sitä,
      eiväthän he yksin voi tehdä millekään asialle mitään.

      Sen jälkeen yksikään puolue ei ole halunnut. tehdä yhteistyötä persujen kanssa.
      Yksikään puolue ei ole halunnut persuja hallitukseen.

      Eikö se saa persun kannattajaa yhtään epäilemään,
      että persuissa puolueena on jotain paljon vailla ?

    • Anonyymi

      Palstojen "kingit" hurukszit ja tellukat ovat tuomioistuin, jossa kirjoittajat punnitaan ja tuomitaan.
      Älä kirjoita itsestäsi, kodistasi ja omaisistasi tai se muistetaan ja siitä muistutetaan hamaan masilmanloppuun saakka.
      Älä vaihda nimimerkkiäsi tai ilmoita siitä välittömästi, vittuilua seuraa kuitenkin.
      Anonyymit ovat roskasakkia.
      Älä riimitä väärin äläkä riimiin sopimatonta musiikkia, lässynlässyt toistot sallittu.

      Ei ihme että väki poistuu.

      • Anonyymi

        Täällähän on nyt lepposaa ja raikasta, kun huussin lemu on poissa.

      • Anonyymi

        Näin me luemme ja tulkitsemme erilailla.

        Minun mielestäni Telukka ja Korppis ei ole mitään palstan "kingejä", mutta myönnän, että näyttää täällä olevan kaksi, jotka yrittää pomotella.

        EMK

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällähän on nyt lepposaa ja raikasta, kun huussin lemu on poissa.

        Totta ! Suuri helpotus ! Vaikka ei ole satavarma, etteikö se joku ano ole,
        mutta pystyy pitämään itseään kurissa.

      • Anonyymi

        Kyllä!
        Eiköhän kokoonnuta yli-leveine-rulla-tuolinemme pitkään jonoon ja ohiteta se ruosteisella ja ylihintaisella rellulla nylpyttävä pula-ajan Häirikkö-Hermanni?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin me luemme ja tulkitsemme erilailla.

        Minun mielestäni Telukka ja Korppis ei ole mitään palstan "kingejä", mutta myönnän, että näyttää täällä olevan kaksi, jotka yrittää pomotella.

        EMK

        Ei minustakaan mänteimmät mitään kingejä ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä!
        Eiköhän kokoonnuta yli-leveine-rulla-tuolinemme pitkään jonoon ja ohiteta se ruosteisella ja ylihintaisella rellulla nylpyttävä pula-ajan Häirikkö-Hermanni?

        Häirikkö-Hoolla on selkeesti alzi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jenni Haukio ja Sauli Niinistö

      Ero. Näinhän se menee kun ikäeroa on riittävästi. https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/1c94ff48-185d-4d95-aff5-3e93
      Maailman menoa
      123
      4441
    2. Tampereella Hämeenkadulla Silmäaseman edustalla on ammuttu

      Tampereen(kin) keskusta alkaa olemaan menetettyä aluetta, samoin lähiöt. Väkivaltaa ja huumeita ym häiriötä. En ihmettel
      Tampere
      206
      3110
    3. Kulta en jaksa tätä palstaa

      Loputonta sontaa. Ootko sinä edes täällä enää? Tykkäätkö sinä minusta enää? Joku ukkeli on paljon kirjoitellut, ettei ha
      Ikävä
      22
      1576
    4. Haukio ja Niinistö

      Nyt se ainakin on selvää. Häät olivat presidenttikisan vuoksi tehty esitys. Nyt Jenni on muuttopuuhissa ilman sormusta j
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1486
    5. Terno Hedman Oy

      Onko kokemuksia tästä yrityksestä?
      Tampere
      17
      1474
    6. Mitä hemmettiä Suomessa tapahtuu?

      Taas on Tampereella ammuttu jotakuta. Nythän näitä ampumis-ja puukotusuutisia tulee melkein joka päivä tai ainakin useam
      Maailman menoa
      248
      1438
    7. Mahtava huomata

      Sinusta nainen että pystyt suodattamaan palstalla paljon asioita. Olet täysin minun tyyppiä. Kahdestaan unohdettaisiin k
      Ikävä
      28
      1427
    8. Trump ei aio enää osallistua vaaliväittelyyn Kamala Harrisia vastaan

      Trump ei aio enää osallistua vaaliväittelyyn Kamala Harrisia vastaan Jopa konservatiivisen uutiskanava Fox Newsin kommen
      Maailman menoa
      151
      1228
    9. Pettymys faneille? Lisätietoa Katri Helena vierailusta Vain elämää -ohjelmassa: "Nytten..."

      Katri Helena - tuo sinivalkoinen suomalainen ääni ja laulajalegenda - on tällä kaudella mukana yllätysvieraana Vain eläm
      Vain elämää
      7
      1223
    10. Onko laulaja Floor Jansen palstan miesten makuun?

      Otetaanpa vaikka tuo Seiskan juttu. https://www.seiska.fi/ulkomaat/talta-nightwish-tahti-floor-jansen-nayttaa-nykyaan-os
      Sinkut
      203
      1130
    Aihe