Miten pimeän työn tekijä maksaa eläke- ja vakuutusmaksut?

Jos on työtön, ei Y-tunnusta tai kevytyrittäjyyttä ja ottaa tilisiirrolla rahaa projektista, niin mitä kautta voi hoitaa lakisääteiset vakuutus- tai eläkemaksut? Vai pitääkö tällöin asiakkaan huolehtia niistä, eli pimeän työn tekijä ei voisi oma-aloitteisesti maksaa vakuutukset tai eläkkeet?
26413
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Kysy verotoimistosta.

Äänestä

Pimeä työ on rikollista toimintaa.

Äänestä
  • Mutta entä jos maksan verot oma-aloitteisia veroina? Tietääkseni en riko tällöin lakia, kunhan olen katsonut, että otan huomioon oikeuden elinkeinon harjoittamisesta koskevan lain ehdot. Siinä ei mainita, että Y-tunnus olisi oltava.

    Äänestä

Pimeänä tehtävä työ on sellaisen kolmekymppisen, nuoremman väen hommaa. Ei siinä iässä pidä kantaa penninkään edestä huolta omasta, todella kaukaisesta eläkeajastansa.

Koko pimeän työn idea on siinä ettei makseta veroja eikä eläkemaksuja. Maksimaalinen määrä fyffeä saadaan suoraan paperirahana kouraan, nuoren menojen ja elämisen rahoitukseen.

Koko idea ryssii ja pissii, jos joku hölmöliini alkaa haahuilla maksella eläkemaksuja pimeistä tienesteistänsä. Ei onnistu. Siinä palaa ja kärähtää koko mukava työyhteisö saman tien, jos tällaisia alkaa eri puolelle soitteleen, kyseleen ja järjesteleen. Pidetään mölyt mahassa vaan.

Äänestä
  • "Ei siinä iässä pidä kantaa penninkään edestä huolta omasta, todella kaukaisesta eläkeajastansa."

    Näin on! Vasta eläkeiässä aletaan kirjoitella mm. tälle foorumille, että on oltu "mukana työelämässä" 35 vuotta, mutta eläke on surkean pieni.

    Tämä on oikea toimintatapa! Suosittelen pysymään siinä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Ei siinä iässä pidä kantaa penninkään edestä huolta omasta, todella kaukaisesta eläkeajastansa."

    Näin on! Vasta eläkeiässä aletaan kirjoitella mm. tälle foorumille, että on oltu "mukana työelämässä" 35 vuotta, mutta eläke on surkean pieni.

    Tämä on oikea toimintatapa! Suosittelen pysymään siinä.

    Kakskymppistä ei tosiaan pätkääkään eläkeajan asiat ja eläkkeet kiinnosta. En muista että itsekään parikymppisenä olisin ajatellut, ei mitään muistikuvaa.

    Jotkut lehtijutut ja vanhemmat varoitteli, että pitää alkaa jo nyt hissuksiin varautumaan rahankäytössä omaan eläkeaikaan. Eihän noilla neuvoilla mitään vaikutusta ollut, kaikki raha kun oli, niin se meni.

    Äänestä

  • "Jos työsuhteen tunnusmerkit täyttyvät, kyseessä on työsuhde
    muodollisesta toimeksiantosopimuksesta huolimatta."

    Noi tunnusmerkit on kuulema erityisen tärkeitä. Laillisesti voit tosiaan tehdä yritykselle työsuorituksia joko palkansaajana tai yrittäjänä.

    Yrittäjänä toimiessa yrityksesi pitää kuulua Ennakonperintärekisteriin. Muuten tällainenkin työn tekeminen voidaan verottajan toimesta purkaa pois yrityksenä tekemisistä, ja tulkitaan se työsuhteessa tehdyksi työksi.

    Kolmatta laillista välimuotoa ei Suomessa ole. Sellaiseen alkuperäinen kysyjä lienee viitannut epämääräisellä "pimeän työn" tekemisellänsä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Jos työsuhteen tunnusmerkit täyttyvät, kyseessä on työsuhde
    muodollisesta toimeksiantosopimuksesta huolimatta."

    Noi tunnusmerkit on kuulema erityisen tärkeitä. Laillisesti voit tosiaan tehdä yritykselle työsuorituksia joko palkansaajana tai yrittäjänä.

    Yrittäjänä toimiessa yrityksesi pitää kuulua Ennakonperintärekisteriin. Muuten tällainenkin työn tekeminen voidaan verottajan toimesta purkaa pois yrityksenä tekemisistä, ja tulkitaan se työsuhteessa tehdyksi työksi.

    Kolmatta laillista välimuotoa ei Suomessa ole. Sellaiseen alkuperäinen kysyjä lienee viitannut epämääräisellä "pimeän työn" tekemisellänsä.

    Kun pohditte näitä kysymyksiä, niin huomioikaa verottaja.

    Teem töitä isojen konsernien kanssa, joten pimeän työn tekeminen on mahdotonta.

    Mutta...maksoin itselleni palkkaa ja siitä itse omalta tililtäni ennakonpidätyksen.

    Se ei verottajalle kelvannut, lisäveroa 1800 eur!!!
    Olisi pitänyt maksaa yrityksen tililtä ennakonpidätys.
    Miettikää mikä summa, vaikka verottaja sai kaiken oikein!

    Päätin hetken elellä osingoilla...:)

    Terv Sivustaseuraajat

    Olet pahempi kuin raiskaajat. Näin yhden Raiskaustuomion korvausvelvollisuus 1700eur!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun pohditte näitä kysymyksiä, niin huomioikaa verottaja.

    Teem töitä isojen konsernien kanssa, joten pimeän työn tekeminen on mahdotonta.

    Mutta...maksoin itselleni palkkaa ja siitä itse omalta tililtäni ennakonpidätyksen.

    Se ei verottajalle kelvannut, lisäveroa 1800 eur!!!
    Olisi pitänyt maksaa yrityksen tililtä ennakonpidätys.
    Miettikää mikä summa, vaikka verottaja sai kaiken oikein!

    Päätin hetken elellä osingoilla...:)

    Terv Sivustaseuraajat

    Yksinkertaisuuden vuoksi suon olisi pitänyt maksaa itsellesi vaan kerran vuodessa palkkaa.

    Maksat palkan itsellesi ja maksat veron samana päivänä verottajalle.

    Käytät oikeita verottajan antamia pankkiviitenumeroita. Silloin on ihan se ja sama miltä pankkitililtä rahan maksat, omalta tai firmasi tililtä, ei se asia verottajaa kiinnosta.

    Kumma että jsksat jauhaa tätä, että verottaja oli väärämielinen julma, kun sä maksoit vaan omalta tililtäsi. Teit kyllä muutakin ihan selvää virhettä siinä. Kun maksetaan palkkaa, on vero maksettava saman tien, eikä vasta könttänä vuoden lopussa.

    Mutta jos maksat vaan kerran vuodessa, joulukuulla, niin silloin voit maksaa veron siinä samalla, ja ihan miltä tililtä haluat, eikä kukaan pyydä sulta 1800 veronkorotuskorvausta.

    Niin, tein tosiaan virheen! Maksoin väärältä tililtä! Se oma kun ei mene sinne kirjanpitoon...!!!

    Suuremman ja vakavamman kuin raiskaaja!

    Kyllä tätä täytyy kertoa!

    Jos joku pohtii pimeän työn tekemistä! Hän ottaa riskin kiinnijäämisestä. Hyvä ottaa huomioon myös riskit rehellisen työn tekemisestä.

    Rehellisen työn riski on VEROTTAJA!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yksinkertaisuuden vuoksi suon olisi pitänyt maksaa itsellesi vaan kerran vuodessa palkkaa.

    Maksat palkan itsellesi ja maksat veron samana päivänä verottajalle.

    Käytät oikeita verottajan antamia pankkiviitenumeroita. Silloin on ihan se ja sama miltä pankkitililtä rahan maksat, omalta tai firmasi tililtä, ei se asia verottajaa kiinnosta.

    Kumma että jsksat jauhaa tätä, että verottaja oli väärämielinen julma, kun sä maksoit vaan omalta tililtäsi. Teit kyllä muutakin ihan selvää virhettä siinä. Kun maksetaan palkkaa, on vero maksettava saman tien, eikä vasta könttänä vuoden lopussa.

    Mutta jos maksat vaan kerran vuodessa, joulukuulla, niin silloin voit maksaa veron siinä samalla, ja ihan miltä tililtä haluat, eikä kukaan pyydä sulta 1800 veronkorotuskorvausta.

    Minäkin maksan itselleni palkan kerran vuodessa. Ja tuloverorekisterkn ongelmien vuoksi maksoin ennakonpidätyksen itse.

    Kakkua 1800 eur, oneksi ei vankilaa!

    Ajattelin käydä kertomassa tätä koko vuoden aloittaville yrityäjille, että osaavat ymmärryksen minkälaisiin ongelmiin törmäävät!

    Äänestä

> Minäkin maksan itselleni palkan kerran vuodessa. Ja tuloverorekisterkn
> ongelmien vuoksi maksoin ennakonpidätyksen itse.

Tuohan on vähän kuin maksaisi jonkun rahamäärän ALV-tilityksenä verottajan tilille, mutta jättäisi ALV-ilmoituksen tekemättä. Ei verottaja silloin tiedä mikä raha sinne on tullut, mihin käyttöön osoitettu.

Eikä verottaja voi verotilillesi tullutta rahaa summamutikassa käyttää vaikka yrityksesi kuukausittaisen ALV-velan kuittaamiseksi. Ei tiedä mikä kuukausittainen ALV:n määrä on kyseessä, kun ei ole ilmoitettu.

Kyllä aina se tieto rahan käyttökohteesta pitää toimittaa myöskin verottajalle. On se sitten palkasta maksettavaa veroa tai ALV-tilitystä tai SOTU-maksua tai jotain muuta.
Edes ne verotoimiston muijat eivät kuitenkaan selvänäkijöitä ole. Että ne tietäis heti, että mihin mikäkin asiakkaan verotilille tullut rahasumma liittyy.

Tulorekisteri ei ollut vuodenvaihteessa tietojeni mukaan päivääkään down, ja käyttökelvottomana. Eihän se nykyaikainen ja mukava ole käytellä. Mutta kyllä sinne ärräpäiden kanssa muutkin yrittäjät saivat ilmoituksensa tehtyä.

Äänestä
  • Taisi jäädä kirjoittajalla ymmärtämättä, että palkasta maksetaan ennakonpidätys ja vero menee lopulta oikein veronpalautuksen tai mätkyjen muodossa, vaikka ei maksaisi euroakaan ennakonpidätystä. Verottaja saa siis oikein omansa. Alv maksuilla ei ole mitään merkitystä tähän. Se on täysin eri vero.

    Hmmm...1800 eur veronkorotusta, että maksaa itse ennakonpidätyksen, eikä suoraan yrityksestä.

    Äänestä

No hyvä, että et ole verottaja.

Ethän edes ymmärrä, mikä on palkasta maksettava ennakonpidätys tai ALV -vero.

Hyvä, että ymmärrät kuitenkin verottajan ongelman. He eivät ole selvännäkijöitä ja heidän tehtävänään on nimenomaan etsiä tällaisia virheitä!

Lisäksi heillä on aikamoinen valta määrätä veronkorotuksia!

Kuten edellisestäkin kirjoittajakin huomasi, tämä verottajan toiminta on syytä ottaa huomioon pohtiessaan yrityksen perustamista tai pimeää työntekoa.

Hyvä kommentti tuossa edellä! Osasit nimenomaan osua naulan kantaan!

Varsinkin nuo ärräpäiden kanssa toimiminen. Jääköhän se jossain vaihtoehdoissa toiminnasta pois ja voi keskittyä siihen rahan tekemiseen.

Paras tapa on jättää nyt yrittämättä. Katsellaan sivusta tämä lama ja elellään osingoilla.

Äänestä

Et taida olla ihan kartalla.

Googlaa ”tuloverorekisteri ongelmat”

Esimerkkinä yksi.

Talous
Tulorekisterin ongelmat romahduttivat verokertymäennusteen ja sotkevat kuntien budjetointia – "Kunnat joutuivat uudistuksen kärsijöiksi"

Ps. Kannattaa pohtia ja selvittää ennen kuin kirjoittaa

Äänestä

>> Ethän edes ymmärrä, mikä on palkasta maksettava ennakonpidätys tai ALV -vero.>>

Vertaus ilman tilitystietoja lähetettävän ALV:n kanssa oli varsin selkeä, ja kuvasi tilannetta millainen se on verottajan päässä. Rahaa tulee satojatuhansia maksuja joka kuukausi, ja ne on osattava kohdistaa että mihin ne kuuluu. Oli sitten kyse ALV:stä tai ennakkoveroista.

>>Hyvä, että ymmärrät kuitenkin verottajan ongelman. He eivät ole selvännäkijöitä ja heidän tehtävänään on nimenomaan etsiä tällaisia virheitä!>>

Niiden tehtävänä on valvoa että Suomen verojärjestelmä toimii, ja maksusuoritukset löytävät oikeaan paikkaan.

Jos sinunkaltaisesi taitamaton vaan lähettää sinne verotilille rahaa, ilman selvitystä mitä se maksu koskee, niin tällainen on verojärjestelmää pahasti sekoittava virhetoiminto. Mikäli sinun kaltaisiasi olisi 1000 tai 10.000 joka kuukausi, kaikki menisi solmuun, tuhansien työtuntien aika noiden maksujen selvittelyyn.

Siksi jo yksittäisellekin väärin vero-ohjeita lukeneelle ja sääntöjä rikkoneelle lähetetään sellainen sakkovero, rahallinen penaltti että asia jää kerralla muistiin.

Sait 1800 € suuruisen penaltin, ja se oli se sinun oppirahasi, että jaksat ja viitsit jatkossa naputella tietosi Tulorekisteriin. Etkä vaan nillitä asian kanssa jälkikäteen kuukausikaupalla netissä.

Äänestä
  • Hyvä! Nyt ymmärsit pointin!

    Kannattaa ottaa ja muistaa aina, että joka vuosi verottaja opettaa muutamalla tonnilla!!

    Ihan juuri näin!

    Siksi kannattaa todella pohtia kannattaako ryhtyä yrittäjäksi, tehdä pimeää työtä vai elellä työttömyyskorvauksella.

    Ja laske vielä, mitä se tuottaa verottajalle, kun se mainitsemasi 1000-2000 ihmistä maksavat sen 1000-2000 eur oppirahoja joka vuosi.

    Eiköhän katsota nyt tämä lama sivusta ja anneta hallituksen tuottaa se 30.000 työpaikkaa. Yritetään sitten taas nousukauden aikana, kun rahaa tuler ovista ja ikkunoista. Elellään siiheb saakka osingoilla ja tuilla.

    Äänestä

  • Kommenttisi Alv veroon oli aivan tökerö. Näillä veroilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Selvitetään tämä nyt sinulle rautalangasta.

    Palkka 30.000...ei Ennakonpidätystä, maksat 4000 eur mätkyä.

    Palkka 30.000, josta maksat itse 4000 eur ennakonpidätystä. Ei maksua, eikä palautusta. (Tosin lisävero 1800!!!)

    Palkka 30.000, josta Yrittäjän tilille 26.000 ja verottajan tilille 4000. Tämä on oikea tapa.

    Kaikissa tapauksissa verottaja saa tuloveronsa.

    Tällä ei ole siis mitään tekemistä alv ilmoitusten tai alv maksujen kanssa...!!!

    Äänestä

No aika pienistä vastuksista sinun yrittäjäurasi sitten loppui, jos tuo on koko urallasi ollut suurin vastoinkäyminen.

Eihän tuommoisille mätkyille ole tapana kuin kirota katkerasti muutamia tunteja, ja maksaa laskunsa. Itse en ole saanut mitään penalteja verottajalta koskaan. Lisäselvityspyyntöjä on tullut, nekin ovat tosin sapettaneet, kun joku pilkunviilari sellaisia vaatii lähetettäväksi.

Verottaja sai jo aikaisemmin vapaan pääsyn yrityksen tilitietoihin, ja myöhemmin EU-määräysten jälkeen myös kansalaisen pankkitileille. https://yle.fi/uutiset/3-10444551
Tämä kai vähentää niiden tarvetta pyytää selvityksiä, kun nappia painamalla veropossut näkee kaiken.

Äänestä
  • Kuka on sanonut, että loppui.

    En oikein jaksa uskoa, että olet edes yrittäjä. Yrittäjä tietää kyllä mitä tarkoitan.

    Kyseessä ei meinaan taida olla ihan pieni asia.

    Meitä on aika kiva joukko menestyneitä yrittäjiä, jotka seuraa tilannetta ihan vaan yrittämisestä tulevien sijoitusten korkotuotoilla.

    Katsellaan nyt ihan rauhassa, miten se hallitus pärjää niiden työpaikkojen kanssa ilman meitä yrittäjiä. Emmeköhän me menestyneet olla se ansaittu, ilman huonoa omatuntoa.

    Äänestä

Yhteenvetona! Yrittäjän ohjeet!

1). Puret hammasta ja maksat lisäverot

2) muistat maksaa ainoastaan yhden kerran palkkaa vuodessa

3) Saat yrittäjänä virheen tekemisestä pahemman rangaistuksen kuin raiskaajat

4) älä valita!

Tässä sinulle hyvät eväät miettimiseen, jos maksat palkat sääntöjen mukaan!

Sellainen verottaja meillä on, eikä ketään kiinnosta!

Se sivustaseuraaminen on nyt aika kannattava juttu!!

Äänestä
  • Normaali palkollisia pitävä yrittäjä kyllä joutuu ja myös maksaa palkat joka kuukausi. Siis noin 150.000 yritystä maskaa joka kuukausi, ja tekee tilitykset verottajalle sen kummemmin nillittämättä.

    Jos sinulla yksinyrittäjänä on noin suuret vaikeudet sen kerran vuodessa tapahtuvan oman palkanmaksuisi kanssa, niin ei sitä osaamattomuudestasi kannattaisi silti ihan noin suurta numeroa koettaa tehdä ja ylläpitää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Normaali palkollisia pitävä yrittäjä kyllä joutuu ja myös maksaa palkat joka kuukausi. Siis noin 150.000 yritystä maskaa joka kuukausi, ja tekee tilitykset verottajalle sen kummemmin nillittämättä.

    Kyllä aloittavan yrittäjän on hyvä tietää, miten verottaja toimii?

    Tuo sinun mielipiteesi on aika hataralla pohjalla.

    Eikö sinustakin ole mukavaa, kun saat maksaa ensi vuonna lisää veroa palkastasi ihan vaan sen vuoksi, että menestyneet yrittäjät ovat täysin kyllästyneet verottajan toimintaan?

    Voit sitten sinäkin joku päivä alkaa arvostamaan sitä kaveria, joka sitä uutta liiketoimintaa luo, kantaa riskin ja työllistää. Tämä sinun arvostuksesi yrittäjiä kohtaan on aivan ala-arvoista ja kuvaa vaan nykytilaa.

    No, mene töihin ja maksa ensi vuonna palkastasi kovempaa tuloveroa. Minä tai no me, katselemme tätä maailman menoa nyt ansaitulta "lomalta" ja nostamme korvaukset ja nautimme sijoitusten tuotoista!

    YMMÄRRÄ EDES, että ne sijoitusten tuotot ovat olleet kovan työn takana ja kaikki eivät ole niissä onnistuneet. Koita edes olla olematta kateellinen.

    Tsemppiä sinulle kasvavien tuloverojen maksuun!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Normaali palkollisia pitävä yrittäjä kyllä joutuu ja myös maksaa palkat joka kuukausi. Siis noin 150.000 yritystä maskaa joka kuukausi, ja tekee tilitykset verottajalle sen kummemmin nillittämättä.

    Jos sinulla yksinyrittäjänä on noin suuret vaikeudet sen kerran vuodessa tapahtuvan oman palkanmaksuisi kanssa, niin ei sitä osaamattomuudestasi kannattaisi silti ihan noin suurta numeroa koettaa tehdä ja ylläpitää.

    Niinpä...yrittäjä on nillittämättä ja nielee mukisematta "paskan".

    Sitten kun ei ole enää pakko, niin miksi ei jäisi pois, ihan vaan katsomaan sivusta?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Jos on työtön, ei Y-tunnusta tai kevytyrittäjyyttä ja ottaa tilisiirrolla rahaa projektista, niin mitä kautta voi hoitaa lakisääteiset vakuutus- tai eläkemaksut? Vai pitääkö tällöin asiakkaan huolehtia niistä, eli pimeän työn tekijä ei voisi oma-aloitteisesti maksaa vakuutukset tai eläkkeet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu