Suomi selvisi välttävästti koronan 1 vaiheesta

Suomi ei ole keskellä vilinää vaan sivussa kaikesta silti tännekkin saatiin korona toki Preidentin ojentamana vältyttiin pahimmalta.
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Onneksi oli Kansa Ps ja Pressa muutoin tilenne olisi huomattavastti pahempi

Äänestä

Hurja tehotahti! HUS Lehtosen ja Ruotsalaisen muodostaman tähtiketjun jälki on ollut tuhoisaa - "He ovat pääsemässä vasta vauhtiin"

Äänestä
  • He kuuluvat tolkun porukkaa niiden 50 tutkijan ja asiantuntijan kanssa jotka lähettivät hallitukselle avoimen kirjeen että koronavirusepidemia tulee tukakduttaa. Marin otti onkeensa ja muutti THL Salmisen ja HUS Järvisen ja Saxenin laumaimmuniteettitartuntastrategiaa tolkumpaan suuntaan, jonka takia Suomen talous säilynEU-maiden pienimmillä koronakriisivaurioilla.

    Äänestä

Koronamöhlyyn alkusoitto oli rajojen sulkeminen vasta 5 vrk Tanskan jälkeen

Emämoka, kun annettiin altistuneiden tuoda korona Suomeen Alpeilta ja Espanjasta. Karanteeni kentältä eikä kotoa, olisi estänyt laajan levityksen. Jotain tehtiin viiden viikon viivyttelyn jälkeen.

Raju valehtelu suojavälineistön valmiudesta ja mokat niiden hankkimisessa.
Hurja töppäys avustusrahojen villi jakaminen.
Kruununa talouden turha pysäyttäminen kun ei viitsitty testata.

Italian matalan ALV:n ja eläkeiän alentamiseen kärrättiin runsaasti rahaa

Äänestä
  • Nythän hallituksen porvaripuolueet eivät halua rajoittaa matkustajaliikennettä riskimaista lainkaan, sairasta toimintaa ja johtaa toiseen aaltoon väkisinkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nythän hallituksen porvaripuolueet eivät halua rajoittaa matkustajaliikennettä riskimaista lainkaan, sairasta toimintaa ja johtaa toiseen aaltoon väkisinkin.

    Järkevää olisi rajoittaa matkustelua niihin maihin, jossa korona jyllää ja sallia matkustelu niihin paikkoihin, jossa koronaa ei ole esimerkiksi saariin, jotta matkailu ei kärsisi niin paljon.

    VihervassuridemariRKP-hallitus sallii aatesyistä matkustelun sinne, jossa koronaa on paljon ja rajoittaa matkustelua niihin paikkoihin, jossa koronaa ei ole. Aate ohjaa, järki ei. Se on vihervassuridemariRKP.n tapa toimia.

    Äänestä

Suomen talous selvisi EU-alueen parhaiten. Yli 3 kertaa paremmin kuin mm. Ruotsi.

1Äänestä
  • Kiitos Marinin jämäkän ja selkeän toiminnan kiitosSanna.

    Äänestä

Marin mokaili pahastti onneksemme sai noottia korkeammalta taholta Lentokenttäpelleily toki jatkuu vieläkin kaikki turha matkustelu pois luulisi olevan päivän selvää se ei talouteemme vaikuta paljoakaan enemmän tulee tuhoa jos taas toimitaan hitaastti miltä vaikuttaa haluammeko tosiaan matkia Ruotsia.

Äänestä

Parhaiten selvinnyt EU-maa.

Äänestä
  • Talous saatu kuralle jo ennen koronaa, joten koronapudotus jäi pieneksi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suomi ei ole keskellä vilinää vaan sivussa kaikesta silti tännekkin saatiin korona toki Preidentin ojentamana vältyttiin pahimmalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu