Onneksi sentään Niinistö on pressana

Presidentti Niinistö kritisoi EU:n elvytyspaketista päättämistä.

"Presidentti mainitsi euroalueen vakaus- ja kasvusopimuksen, jonka piti asettaa rajat velkaantumiselle ja budjettivajeelle. Lisäksi no bail out -periaatteen piti olla yksiselitteinen, Euroopan keskuspankin ei ajateltu ryhtyvän jäsenmaiden velkapapereiden haltijaksi eikä EU:n budjettia pitänyt rahoittaa lainarahalla.

”Kävikö niin? Säännöt perussopimuksissa ovat kyllä ennallaan, mutta tosiasiallinen tilanne näyttää hyvin toiselta. Nuo taloudenpidon keskeiset periaatteet ovat vuosi vuodelta liudentuneet, osin kokonaan kadonneet. Ainutkertaisten tulkintojen jälkeen kerta toisensa jälkeen”, Niinistö sanoi puheessaan.

”Mutta jokainen hetken uustulkinta on kuitenkin jäänyt elämään. Tulkinnasta onkin tullut sopimus. Kaikkien EU:n puolestapuhujien tulisi kantaa tästä huolta. Jokainen luovan tulkinnan tilanne nostattaa kysymyksiä, epäilyksiä ja kritiikkiä. Ajan mittaan ja toistuessaan ne alkavat nakertaa instituution legitimiteettiä. Sille ei EU:n kannattaisi itseään altistaa. Kun koronakriisistä on selvitty, on aika tehdä paluu sääntöperusteisuuteen”, Niinistö sanoi."
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Mitä pitäisi ajatella siitä kun vankkumaton eu:n tukija sale kritisoi eu:ta

Äänestä
  • Ei se tosissaan ole mutta haluaa vain olla esillä mediassa.

    Äänestä

Kyllä on taas mediassa yritetty olla vaiti preisdentin puheesta.

Voi voi miten HS ja muut valemediat ovatkin olleet hiljaa...

Äänestä

Sale on Suomen historian suurin maanpetturi. Lähetti kenraalinsa allekirjoittamaan sopimuksen, jonka mukaan Nato-maat saavat käyttää vapaasti suomen aluetta. Atomipommienkaan tuontia ei ole kielletty. Tuollaisen rinnalla Sannan EU:lle syytämät miljardit ovat pikku juttu. Odottelemmekin innolla minne Turkki perustaa tukihohtansa. Malmin kenttä ympäristöineen?

Äänestä
  • Demoratiat pitävät yhtä diktatuureja/tyrannioita vatsaan,.

    Halusit sitä tai et, Pjotr...

    Äänestä

Joku järkevä kaapin paikan näyttää pentujen hallitukselle

Äänestä

Millä Niinistö hoitaisi rahoituksen talousjärjestelmässä, missä kaikki raha on velkaa? Ennen presidenttiyttään Niinistö edusti puoluetta, joka ajaa sijoittajien eli koronkiskurien etuja. Hän voisi populististen jaaritustensa välissä vaihteeksi kertoa, missä presidentin rahat makaavat kasvamassa korkoa korolle veronmaksajien kustannuksella. Miksi valtiot antoivat vallan sijoittajille?

Äänestä
  • Niinistö ja Lipponen puljasivat Suomen euroon pelkällä pääministerin ilmoituksella ja pyyhkivät persettään perustuslailla. Varsinaisia limanuljaskoja.

    Äänestä

  • Niinistö on Suomen viiminen valtionvarainministeri, joka maksoi Suomen velkaa pois. Hänen kautensa on viimeinen kun se väheni.

    Fakta.

    Äänestä

Kylläpä EU mätäni nopeasti ja siitä tuli pankkien ja sijottajien rikastumisautomaatti. Suomi on tässä pelissä vain nappula jonka kohtalo saattaa hyvinkin olla se pahin mahdollinen, Euroopan ydinjätteen loppusijoituspaikka. Saulin pitää nyt jotain lässytellä kun oli saattamassa Suomea tuhontielle. Vain täysi tollo uskoo vielä että EU:lla ja demokratialla on jotain tekemistä toistensa kanssa.

Äänestä

Kertakaikkiaan kamalaa. Kun porvari sanoo,että pitäis miettiä, kannattaako lähettää rahaa EUn käskystä, niin johan on kauheaa rikkaitten touhua.
Kun demari sanoo, että rahaa pitää lähettää EU maille, niin johan on ihanan viisasta toimintaa, ei me pantata rahaa niinkuin porvarit!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Presidentti Niinistö kritisoi EU:n elvytyspaketista päättämistä.

"Presidentti mainitsi euroalueen vakaus- ja kasvusopimuksen, jonka piti asettaa rajat velkaantumiselle ja budjettivajeelle. Lisäksi no bail out -periaatteen piti olla yksiselitteinen, Euroopan keskuspankin ei ajateltu ryhtyvän jäsenmaiden velkapapereiden haltijaksi eikä EU:n budjettia pitänyt rahoittaa lainarahalla.

”Kävikö niin? Säännöt perussopimuksissa ovat kyllä ennallaan, mutta tosiasiallinen tilanne näyttää hyvin toiselta. Nuo taloudenpidon keskeiset periaatteet ovat vuosi vuodelta liudentuneet, osin kokonaan kadonneet. Ainutkertaisten tulkintojen jälkeen kerta toisensa jälkeen”, Niinistö sanoi puheessaan.

”Mutta jokainen hetken uustulkinta on kuitenkin jäänyt elämään. Tulkinnasta onkin tullut sopimus. Kaikkien EU:n puolestapuhujien tulisi kantaa tästä huolta. Jokainen luovan tulkinnan tilanne nostattaa kysymyksiä, epäilyksiä ja kritiikkiä. Ajan mittaan ja toistuessaan ne alkavat nakertaa instituution legitimiteettiä. Sille ei EU:n kannattaisi itseään altistaa. Kun koronakriisistä on selvitty, on aika tehdä paluu sääntöperusteisuuteen”, Niinistö sanoi."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu