En edes tiedä mitä kirjoittaisin. Ja miksi?
Ehkäpä kaipaan ymmärrystä, myötäelämistä ja kanssakokemuksia. Hätähuuto? En tiedä. Apuja. On paha olla.
Tää parisuhde on niin vaikeaa. Alusta pitäen vuoristorataa. Ensin sattui ihan julmetusti kun pettyi toiseen, sitten turtui... Koko ajan on tullut vaikemmaksi uskoa puhtaaseen pöytään.
Ollaan puhuttu suhteen aikana älyttömän paljon. Minun aloitteestani. Mies on taipuvainen painamaan asiat villasella.
Ollaan meinattu erota monta kertaa. Viimeinen selvittely oli pahin. Kumpikin sanoi, ettei meinaa enää pystyä uskomaan, että asiat muuttuvat.
Mulla on pitkäaikasta masennusta ja muuta painolastia, käyn terapiassa. Vituttaa tämä ainainen tappelu itseni kanssa. Vaikuttaa suhteeseen kyllä. Minä tarvitsisin turvallista olkapäätä, kumppani ei kestä negatiivisiä tunteita, joten kannan ne yksin. Tässä suurin syy pettymykseeni häneen.
Miehellä on tunne-elämänsä kanssa pulmia. Tottunut kieltämään vaikeat asiat ja paahtanut vaan menemään. Nyt hän on kuitenkin hakeutunut psykologin juttusille, koska ei kykene rentoutumaan.
Molemmilla ongelmia siis.
Hyvät asiat. Huumori, tuttuus, ei väkivaltaa, kaverit, seksi ok.
Haasteet: Epäluottamus, jaksamisongelma, välttelevyys vs läheisyydenkaipuu.
Tappelen tätä sairautta vastaan, mutta vaikeat päivät on vain elettävä. Suoritan asiat aina hyvin, mutta toisinaan en näe merkitystä missään. Tästä en puhu miehelle, koska a) olen joskus yrittänyt, b) en halua rasittaa suhdetta.
En ole vailla tuomitsevia kommentteja. En etsi syyllistä.
Tämä on niin vitun paskaa, etten kohta kestä!
Mulla on sisällä niin paljon vihaa.
Ei me pystytä eroomaan jostain syystä.
Nyt ei enää tee seksiä mieli ja kohteliaat välit, sisintäni en pysty avaamaan. Mies sanonut varovasti, että harmittaa kun on niin etäiset välit. Ahdistaa ja kuristaa, välitän joo, mutta ristiriidat ja avuttomuus lamauttaa.
En tajua! Koko ajan vaikeampi olla yhdessä.
Suhde kuristaa, mutta pitää otteessaan
9
65
Vastaukset
- Anonyymi
Älkää erotko, mutta muuttakaa erilleen.
- Anonyymi
Kiitti kun kirjoitit vastauksen. Olis kiva tietää miksi oot sitä mieltä, että erilleen muutto olisi paras ratkaisu? Itellä ei ole tullut sellainen mieleen, mutta hyvä pointti.
Anonyymi kirjoitti:
Kiitti kun kirjoitit vastauksen. Olis kiva tietää miksi oot sitä mieltä, että erilleen muutto olisi paras ratkaisu? Itellä ei ole tullut sellainen mieleen, mutta hyvä pointti.
Minä siis vastasin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitti kun kirjoitit vastauksen. Olis kiva tietää miksi oot sitä mieltä, että erilleen muutto olisi paras ratkaisu? Itellä ei ole tullut sellainen mieleen, mutta hyvä pointti.
Olen ollut naimisissa saman miehen kanssa vuosikymmeniä. Tapasimme nuorina ja rakastuimme. Olemme molemmat aika temperamenttisiä ja ensimmäiset vuodet olivat aikamoista vuoristorataa. Minä olisin halunnut tietenkin puhua juurta jaksain kaikki asiat halki mutta mies taas halusi unohtaa jo menneet. Olimme eron partaalla monta kertaa mutta kuitenkin aina tiesimme että rakastamme toisiamme ja haluamme viettää elämämme juuri tässä parisuhteessa.
Mentiin naimisiin, tehtiin useampi lapsi ja kasvatettiin heidät maailmalle.
Nyt olemme kahdestaan ja muutama vuosi sitten muutimme erilleen - elämme nyt yhdessä todella upeaa aikaa; ristiriidat ovat vähentyneet kun toinen ei ole se, jonka ensimmäisenä aamulla nakee ja viimeisenä illalla. Eli meille välimatka teki ja tekee hyvää. Seksi on parantunut ja unohduksiin jääneet tunteet, kuten ikävä, ovat tulleet takaisin.
Emme ole eronneet vaan yhä edelleen naimisissa ja aiomme ollakin!
- Anonyymi
Ihan sama erota, jos toiselta ei saa minkäänlaista tukea, vain lisäkuornitusta tuollaisesta suhteesta tulee. Hoidat ittes kuntoon ja hankittiin paremman kumppanin.
- Anonyymi
Tyypillinen vastaus: erotkaa..
Nykyään kun kaikki on kertakäyttöistä, parisuhdekin. Kun ei enää ole kivaa, erotaan ja luullaan että ongelmat itsensä kanssa katoavat. Ei ne mihinkään katoa.
Teillä on paljon hyvää suhteessanne, mutta myös haasteita ja kuormitusta. Hyvä että käytte terapiassa. Kuinka paljon puhut terapeutille tästä? Entä kumppanisi?
Ehkä olisi hyvä hankkiutua pariterapiaan? Saisitte puhua kumpikin suhteenne ongelmista omasta näkökulmastanne. Kolmas henkilö näkee asiat ulkoapäin mitä te ette näe. Hän voisi auttaa avaamaan uusia näkökulmia ja löytämään avaimia ongelmien ratkaisuun. Mitään ratkaisuahan kukaan ei puolestanne voi tehdä vaan työ on teidän itsenne tehtävä.
Kannattaa miettiä onko halua oikeasti heittää kaikki romukoppaan? Jos teillä vielä on kuitenkin tunteita toisianne kohtaan, jos suhde ei ole kokonaan kuollut kannattaa ehdottomasti yrittää! Vanha sanonta se mikä ei tapa, vahvistaa. Näin on mahdollista käydä ja voi olla että pääsette tämän kaiken läpi ja jatkatte entistä vahvemmalta pohjalta.
Helppoa ja kevyttä se ei tule olemaan, mutta ehdottomasti olen sitä mieltä että yrittää kannattaa!
Onnea matkaan!
- Anonyymi
Kelan rahaa ovet aukesovat
- Anonyymi
Diagnoosi: ette kykene seurustelemaan kumpikaan kenenkään kanssa. Täysin selvä juttu. Selvittäkää omat asianne ensin yksin.
Korjaa jos olen väärässä mutta mielestäni parisuhteessa nimenomaan pitäisi pystyä tukemaan asiassa kuin asiassa. Elämässä tulee vastaan jatkuvasti haasteita jotka pitää ylittää tai kiertää. Monesti ihmiset jäävät epätyydyttävään parisuhteeseen koska ei vaan yskalleta ottaa sitä askelta eteenpäin. Itse jäin vuosiksi jumiin myrkylliseen parisuhteeseen josta aina ajatteli että huomenna asiat on paremmin. Ei ne olleet ja sen tajusi heti sinä päivänä kun teki päätöksen lähteä. Parantumisen pitää lähteä itsestä ja jos itse ei ole kunnossa niin ei voi myös tukea toistakaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2063180- 1202053
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill611682Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1891627- 1731540
Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1841442- 521288
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.751241- 591218
- 1191131