Ilmasto tavoitteet alkavat pikkuhiljaa purra kun

Nyt kun ei kohta yhdenkään paperitehtaan piipusta nouse savua, kiitos kuuluu tästä hallitukselle ja etenkin vihreille.
18<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Miten sen nyt hallituksen syyksi saisi kipattua? Populistihan tietysti osaa käyttää tällaista tilaisuutta hyväkseen luomalla vaihtoehtoista totuutta.

Eiköhän se vain raaka totuus piile siinä, että paperin kysyntä on jo pitkään ollut laskusuunnassa. Tottakai on ollut järkevää jalostaa sellu arvokkaammaksi myyntiartikkeliksi, mutta jossakin kohtaa sekään ei enää ole järkevää, jos kysyntää ei ole. Sellutehtaathan jäänevät pyörimään, koska sieltä jalostuvat tämän hetken ykköstuotteet metsäsektorilla. Biodiesel ja bioetanoli.

Ehkäpä tämän koronan varjolla UPM (kuten myös metsäjätti Stora Enso) pyrkii nyt sopeuttamaan toimintaansa, koska kriisi antaa hyvän syyn muutostoimenpiteille. Surkeaahan se on, että työttömiä tulee, mutta nämäkin muutokset ovat olleet vain ajan kysymys ja tapahtuneet jokatapauksessa. Täytyy vain toivoa, että työttömiksi jääville löytyisi mahdollisimman kivuttomasti uudet työpaikat.

Äänestä
  • Muistan+hyvin+kun+yhdeksän+kymmentä+luvun+puolivälissä+puhkesi+IT+-kupla+meillä+meni++niin+hyvin+että+vihervasurit+naureskeli+savupiiputeollisuudelle,mihin+näitä+Tarvitaan?.Nyt+niitä+ainakin+tarvitaan++kuin+maassa+alkaa+tällä+menolla++olla+kohta+miljoona+ihmistä+joko+työttömänä+tai+oikeutettuna+ja+lisää+tulee+koko+ajan.Sipin+hallitus+kun+lopetti+oli+72%+työllisyys,+tämä+hallitus+ei+ole+tehnyt+toistaiseksi+sen+eteen+yhtään+mitään.

    Äänestä

  • Viimeksi kun paperimiehet lakkoili ja puuherrat nielivät katkeran tappion ja Ay-mafia oli onnensa kukkuloilla julisti kuinka kapilistille käytiin luu kurkkuun.Muistan ne uhkailut hyvin kun vasta leiristä alkoi tulla viestejä että tämän löydätte vielä edestänne.Nyt se päivä on koittanut ja lisää tulee ei tämä tähän jää saatte nähdä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Viimeksi kun paperimiehet lakkoili ja puuherrat nielivät katkeran tappion ja Ay-mafia oli onnensa kukkuloilla julisti kuinka kapilistille käytiin luu kurkkuun.Muistan ne uhkailut hyvin kun vasta leiristä alkoi tulla viestejä että tämän löydätte vielä edestänne.Nyt se päivä on koittanut ja lisää tulee ei tämä tähän jää saatte nähdä.

    AY-mafian kanssa ei pysty neuvotella. Paras perustaa yritys suoraan Viroon tai Kiinaan. Kyllä näin ei synny uusia Demareita suomeen.

    Äänestä

Väen pitää muuttaa maaseudulle ja perustaa pieniä maatiloja ja tehdä lisäansioikseen esim marjanpoimintaa, sienien poimintaa, käpyjen keräilyä, kalastusta, kutoa mattoja. Tällainen onnistuu harvaan asutussa Suomessa. Elämä on mahdollisuuksia täynnä. Ja nämä elinkeinot ovat ynpäristöystävällisiä.

Äänestä
  • Tämä hallitus ok kurjistanut maaseudulla elämisen mahdottomaksi,nyt nousi polttoaineen verotus,enerkia verot nosee yms . Toiveajattelua sanoisin että muuttakaa maalle ja ostakaa pieni tila viljelyksille, Ensinnäkin pitäisi olla se työpaikkaa ja millä aikaa tekee tätä sivuansiota kun täytyy käydä töissä. Mutta jos jotenkin onnistut kasvattamaan näitä elntarvikkeita omasta maasta, mihin ne markkinoit ja millä hinnalla?.Kaupat maksaa niistä senverran vähän tai jos edes ottavat myyntiin.

    Äänestä

Katos se on nyt digiloikka, digitalisaatio, mutta mahdollisesti se on hallituksen vika, kun vienti ei vedä.
Paperitehtaan suljetaan, kun kaikki roikkuvat netissä eivätkä osta aikakauslehtiä tai teetä valokuvia.

Äänestä
  • Samaa irvaili Kimmo Sasi kuin aloittaja ,Lii Andersson veti tästä välittömästi herneen nenäänsä, mutta nyt täyttyy ilmastotavotteet ihan itsestään, luulisi että olette nyt tyytyväisiä valtakunnan kurjistajat.Ilmasto puhdistuu entisestään kun syksyllä uhkaa konkurssiaalto kymmeniä tuhansia joutuu konkurssiin.Kuitenkaan tämä hallitus ei ole tehnyt elettäkään työttömyyden eteen.. Meillä on kaikista surkein hallitus mitä tässä maassa on koskaan nähty.

    Äänestä

Sasi on ilkeilijä ja kieroilija, niin paha sellainen, että oman puolueen Iiro Viinanen ei koskaan hyväksynyt Sasia hallitukseen.

Äänestä

Tää on nimenomaan ollut heidän piilotavoite kokoajan. He haluavat vain romuttaa Suomen teollisuuden ja sitten myydän ser rippeet ulkomaisille sijoittajille, kuten Haavisto teki sähköverkoille.

Äänestä
  • Se oli carunaKatainen, jonka käskystä sähköverkkomme myytiin kansalta mitään kysymättä, sähköverkkomme jonka kansalaiset olivat veroilla maksaneet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se oli carunaKatainen, jonka käskystä sähköverkkomme myytiin kansalta mitään kysymättä, sähköverkkomme jonka kansalaiset olivat veroilla maksaneet.

    Haavisto on kultapoju joka ei ole tehnyt mitään väärää, vihrervasemmiston mielestä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Haavisto on kultapoju joka ei ole tehnyt mitään väärää, vihrervasemmiston mielestä.

    Vihreät perustettiin itä-Saksassa tuhoamaan läntinen talous ja sisäinen turvallisuus. Kommunistit ja ex natsit perustivat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vihreät perustettiin itä-Saksassa tuhoamaan läntinen talous ja sisäinen turvallisuus. Kommunistit ja ex natsit perustivat.

    Kokoomuksen johtamaan hallitukseen jakelemaan tukipaketeita ympäri Eurooppaa suomalaisten veronmaksajien kustannuksella meni sosiaalidemokraatit vasemmistoliitto ja vihreät 2011 . Tuo hallitus leikkasi Suomen vanhustenhoidosta ja lisäsi verotusta josta kärsi eniten köyhimmät suomalaiset ihmiset. Ä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kokoomuksen johtamaan hallitukseen jakelemaan tukipaketeita ympäri Eurooppaa suomalaisten veronmaksajien kustannuksella meni sosiaalidemokraatit vasemmistoliitto ja vihreät 2011 . Tuo hallitus leikkasi Suomen vanhustenhoidosta ja lisäsi verotusta josta kärsi eniten köyhimmät suomalaiset ihmiset. Ä

    Tehkää jotain ja pian, tämä sosialistihallistuksen takia Suomen tulevaisuus on mennyt ikuisesti.

    Äänestä

UPM törkeilee.

UPM teki viime vuonna 1,4 MILJARDIN tuloksen ja aikoo irtisanoa yli 500 suomalaista säästääkseen 75 MILJOONAA euroa.

Ei taida olla hallituksen vika, vaan kapitalistisen järjestelmän ominaisuus - tärkeintä ovat voitot, eivät valtion verotulot tai työllisyys.

Äärioikeistopersut eivät kerro totuutta, vaan sortuivat jälleen populismiin eli valehteluun.

Äänestä
  • Vihervasemmiston mielestä emme tarvitse savupiipputeollisuutta tässä maassa,se saastuttaa ilmaston, vielä kun saataisiin turpeen poltto kiellettyä ja muutama paperitehdas nurin.

    Äänestä

Paskapuhetta sanon minä. Tehtaita suljetaan, kun eivät ime kannattavia ja tuota tarpeeksi tuottavia. Kaikille työntekijöille bonusjärjestelmä kuin johtajilla, niin paranee tuotto.
Mutta paperin kysyntä heikkenee kokoajan, kun ihmiset roikkuvat vain netissä ja lukevat sieltä mitä lukevat. Ennen perheisiin tuli useampia aamulehtiä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Nyt kun ei kohta yhdenkään paperitehtaan piipusta nouse savua, kiitos kuuluu tästä hallitukselle ja etenkin vihreille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu