Turistipäällikkö lähtee kahden vuoden jälkeen. Nyt pitäis kaupunginjohtajan korostamaa strategiaa todellakin muuttaa.
Turismiyhtiön hallituksesta pois poliitikot ja onko siellä vielä RR:n edustaja ajamassa Tehtaanniemen asiaansa? Jos on, niin pois. Kyllä turismiyhtiön pitäisi saada toimia hankolaisten ja hankolaisten yritysten parhaaksi eikä pakottaa ajamaan joidenkin gryndereiden asioita. Ei ihme, että kyllästyy... Seli seli, mutta kysykää entiseltä turistipäälliköltä, joko uskaltasi paljastaa...
Valitkaa hankolainen toimeen. Hyviä vaihtoehtoja on. Kuka Hankoon muuttaisi? Oman kylän poika tai tyttö maksaa palkasta viidenneksen takaisin veroina. Sekin on etu verrattuna matkatyöliseen.
Turismiyhtiön voi laittaa pöytälaatikkoon. Sillä hoituu tuo pomotuskin, jota nykyisen yhtiön hallituksessa on ollut. Kyllä tämän kylän turismin voi matkailusihteeri hoitaa vaikka kulttuurijohtajan alaisuudessa. Yhdistyisi samalla nuo tapahtumakalenteritkin, kun nyt ei naapurihuoneesta toiseen tahdo tieto kulkea...
Lopettakaa pelleily "turismi on Hangon kolmas tukijalka". Eihän tähän kylään voi tulla kuin käymään päivästelkään. Ei ole majoitusta. Tehtaanniemen hotellistakaan ei tullut mitään, Juuri nuo päsmärit ovat hoitaneet sinne asuinkerrostaloja. Eihän siellä hotellia ole. Eikä ole edes sellaista piirretty puheista huolimatta.
airbnb on kaupungissa, mutta sekin on vähän vastatuulessa. Turismi ei ole tukijalka. On paljon porukkaa kesällä käymässä päivästelkään, vilskettä, mutta tulot kaupungin kassaan pienemmät kuin menot. Oikeesti.
Ravintoloissa on töissä ulkopaikkakuntalaisia ja yritykset maksavat veroja toisaalle tai vain tonnin kaksi Hangon kassaan. Oikeesti. Katsokaa verotilastoista. On paljon melua "tyhjästä", hälinää, vilinää ja vilskettä ja roskaamista isoissa tapahtumissa. Turismiorganisaatio ja asiat on asetettava oikeisiin mittasuhteisiin.
Turismi ja vapaa-ajanhankolaisuus ovat eri asioita. Vapaa-ajanhankolaisille riittää tapahtumakalenteri. Sen voi vaikka kulttuurisihteeri hoitaa.
Turistipäällikkö vaihtuu taas, muuttakaa jo strategiaa!
22
616
Vastaukset
- Anonyymi
ei tainnut ollakkaan verovapaat vaseliinit,kun ukkoporukassa ei ollutkaan enää kivaa.ikäväähän se ilman voitelua varmaan on.uskoisin,että sattuu
- Anonyymi
Nyt oiva tilausuus Hankolaisille todistaa, ettei tarvita muualla asuvia henkilöitä johtamaan tämän kaupungin asioita. CV:t ja hakemukset vaan vetämään !!!!
- Anonyymi
jarrua,jarrua.....,
- Anonyymi
Ehkä pitäisi valita se Planting uudeksi turistipäälliköksi. On saatu jo käsidesiäkin lahjaksi. Se on sen takia mukava mies ja sillä on ideoita turismin kehittämiseksi.
- Anonyymi
Planting on tähän asti kehittänyt asuntoaluetta vapaa-ajanhankolaisille. Turismin kehittämisestä ei ole näyttöä. Asuntoalueen kehittämisestä tienaa enemmän.
- Anonyymi
Koko Hansea romukoppaan.
Kulttuuritoimisto voi jatkossa olla Matkailu- ja kulttuuritoimisto.
Matkailusihteeri sinne työsopimussuhteeseen, Infopisteeseen apulainen sekä kesäksi tarvittavaa apua.
Yhteistyötä yritysten kanssa vaikkapa yhteisillä kokouksilla kuukausittain.
Täten vihdoinkin saataisin yhteistyö pelaamaan siinä alakäytävällä.
Muistakaapa tarkkaan minkä takia Hansea perustettiin.- Anonyymi
Miksi olet tätä mieltä?
- Anonyymi
Turha on turhaa. Turismin hoito ei vaadi Hanseaa vaan yksi kaksi ihmistä, jotka hoitavat asian kaupungin muun organisaation osana. Hangon turismi on päiväturismia. Ei ole hotellikapasiteettia kasvattaa tavallisten ihmisten turismia Hankoon. Kulttuuritoimiston osana pystyy hyvin tekemään tapahtumakalenterit. Hanko ei viime vuonnakaan ollut matkailumessuilla. Miksi olisi?
- Anonyymi
Hangon turismiin tarvitaan ehdottomasti enemmän resursseja. He hoitavat Hangon markkinointia ja tekevät työtä sen eteen että tänne matala sesonkina myös tulisi ihmisiä jättämään rahansa meidän tärkeille pienyrittäjille.
- Anonyymi
Hankolainen turismi isommassa mittakaavassa heitettiin romukoppaan Tehtaanniemen RR projektin myötä.
Långvik kylpylähotelli rakennettiin ja on onnistunut. Hangon poliitikot katsoivat että sellaista projektia ei Hankoon voi toteuttaa. Tai sitten kuvittelivat että RR projekti oli sitä. Iso virhe, todellinen moka.
Hanko on jatkossakin yksittäisten kesämatkailijoiden matkakohde. Sillä matkailulla ei yrittäjä elätä itseään koko vuotta. Vain sen 3-4 kuukautta.
Ravintoloitsijatkin tulevat edelleenkin muualta ja vievät voittonsa muualle.
Vapaa ajan asuntojen omistajat eivät ole turisteja.
Ei tarvita Hanseaa pyörittämään tämän tyyppistä matkailua. Yhteinen kulttuuri/matkailutoimisto riittää vallan mainiosti.- Anonyymi
Oli miten oli niin uutta turistipäällikköä tarvitaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli miten oli niin uutta turistipäällikköä tarvitaan.
Ja mitäs tämä päällikkö sitten tekisi?
Hokkuspokkustako mahdottomassa tilanteessa.
Miten itse hoitaisit matkailun kasvuun sesonkiajan ulkopuolella? Hangossa ei ole esim minkäänlaista kunnollista kokoushotellia isommille ryhmille.
Regatta on ainoa mutta siellä ei ole nykyaikaisia kokoustiloja ja laitteita isosta kokoustilasta puhumattakaan. Normihuoneetkin ovat hyvin askeettisia.
Hankoon rakennetaan koko ajan asuntoja vapaa-ajan hankolaisille. Mitä tekisit että nämä asunnon ostajat saataisiin muuttamaan Hankoon ja maksamaan veroja tänne? Vai sitäkö varten pitäisi palkata matkailupäällikkö?
Jospa Casinon pyörittäjä ymmärtäisi rakentaa kunnollisen kongressihotellin kunnollisine kylpylöineen Hankoon. Siihen samaan paikkaan missä iso kylpylaitos sijaitsi aikanaan. Tämä asia olisi kaupunginjohtajan, ylimmän johdon ja poliittisten päättäjien saatava haluttavaksi ja kiinnostavaksi. Se olisi jotakin se. Sen jälkeen tarvittaisiin matkailupäällikköä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja mitäs tämä päällikkö sitten tekisi?
Hokkuspokkustako mahdottomassa tilanteessa.
Miten itse hoitaisit matkailun kasvuun sesonkiajan ulkopuolella? Hangossa ei ole esim minkäänlaista kunnollista kokoushotellia isommille ryhmille.
Regatta on ainoa mutta siellä ei ole nykyaikaisia kokoustiloja ja laitteita isosta kokoustilasta puhumattakaan. Normihuoneetkin ovat hyvin askeettisia.
Hankoon rakennetaan koko ajan asuntoja vapaa-ajan hankolaisille. Mitä tekisit että nämä asunnon ostajat saataisiin muuttamaan Hankoon ja maksamaan veroja tänne? Vai sitäkö varten pitäisi palkata matkailupäällikkö?
Jospa Casinon pyörittäjä ymmärtäisi rakentaa kunnollisen kongressihotellin kunnollisine kylpylöineen Hankoon. Siihen samaan paikkaan missä iso kylpylaitos sijaitsi aikanaan. Tämä asia olisi kaupunginjohtajan, ylimmän johdon ja poliittisten päättäjien saatava haluttavaksi ja kiinnostavaksi. Se olisi jotakin se. Sen jälkeen tarvittaisiin matkailupäällikköä.eli sinä vain luovuittaisìt?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
eli sinä vain luovuittaisìt?
Etkö osaa vastata kysymykseen?
- Anonyymi
Ei oo hotellikapasiteettia eikä lisää tuu, ei ainakaan RR:n toimesta.
- Anonyymi
Lähiaikoina täällä avataan uusi B&B. Toisesta hotelliprojektista käy myös huhuja.
- Anonyymi
Hangossa ei ole hotellikapasiteettia tavallisille turisteille. Plantingin visio kaksiokerrostalosta, jossa yli 40m2:n huoneistot eivät tuo lohtua hotellipulaan. Nehän on vapaa-ajanasuntoja, kuten 43 asuntoa kerrostaloissa!
Turistipäällikkö on vain kustannus. Ei tarvetta. Ei ole mitään kehitettävää, kun ei ole majoituskapasiteettia. Kaupunki ei sellaiseksi muutu vaikka olisi kolme matkailupäällikköä.
Matkailusihteeri matkailu- ja kulttuuritoimiston osana riittää hoitamaan Hangon matkailun tarpeet. Kesäksi voi ottaa myös toisen henkilön toiseksi lomittamaan ja asiakaspalveluun. - Anonyymi
Regatta Resortsin toimija on valitsemassa uutta turistipäällikköä - omiin hommiin.
Ehei tämä peli vetele. Turismipäällikkö olisi vain yhden toimijan asialla. Näyttää siltä, että kaupunginhjohtajavalinta oli Regatta Resortsin junailemana myös onnistunut. Viivytystaistelu toi lopulta hyvän lopputuloksen: ilmainen asuintalotontti merenrannalta ja kohta kaksiokerrosta samaan kortteliin ja osakkaiden ylläpitämä pramea sauna- ja suihkutila uima-altaineen. Kohta lisää asuntoja rantaan Kuningattarenvuoren tontille, joka oli luvattu jo toiselle. Kaupunginjohtaja ja mielistelyn ja kiristelyn makuun päässeet poliitikot junailevat. - Anonyymi
Uusi matkailuasioitava henkilö pitää eriyttää Hanseasta, koska sen on vallannut yritysten edustajat, jotka ajavat omaa etuaan.
Kertaan täälläkin jo aiemmin esitetyn ajatuksen: Hansean voi lakkauttaa. Tulee säästöä vähintäin sen verran kuin kuviteltiin säästettävän Hangonkylän koulujen lakkauttamisella.
Matkailuhenkilön ja toimiston voi sijoittaa kaupungin muuhun organisaation osaksi.
Hynynen JS- Anonyymi
Sinulla ei näköjään ole mitään hajuakaan mitä Hangon matkailu tekee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla ei näköjään ole mitään hajuakaan mitä Hangon matkailu tekee.
Hoitaa Regatta Resortsin asioita!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hoitaa Regatta Resortsin asioita!!
Anna hänen ensin aloittaa uudessa tehtävässä ennen kuin ruvet näitä huhuja levittämään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?465711Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki532978- 1832625
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t102301- 272063
mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k122006törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/151716- 1451305
- 131207
Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu2611133