Verotus vie Suomen kilpailukyvyn !

Nyt on nostettu kissa pöydälle !

"Kun julkinen talous entisestään velkaantuu ensi vuodenkin budjetissa, se lisää sekä kunnille että valtiolle painetta veronkorotuksiin.

Mitä enemmän veroja korotetaan, sitä suurempia pitää olla palkankorotusten, jotta niistä jää saajalleen jotain käteen. Kierre on valmis, ja kun se pääsee riittävän syväksi, lopulta yrityksillä ei ole varaa palkata työntekijöitä."

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/verot-vievat-lopulta-tyopaikatkin-liian-vahan-on-puhuttu-siita-miten-tyopaikkoja-luodaan-lisaa/9bd5c6d7-1a5e-43c0-bcea-d3d7487d8d6d

PS: Lisää verorahaa lähetettäväksi Italiaan !
1559
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Etelä-Euroopan lahjarahoilla valtio ostaisi kevyesti koko tehtaan omistukseensa. Mutta eihän suomalaisten etua saa ajaa.

Äänestä
  • Ei tehdas ole myytävänä. Eihän sellainen ole järkevää omistajan taholta. Tehdas pidetään UPM:n omistuksessa, mutta suljettuna. Tämä mahdollistaa omistajan muiden paperitehtaiden toiminnan maailmalla. Paperimarkkinat ovat kutistuvia, ei mene paperia kaupaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tehdas ole myytävänä. Eihän sellainen ole järkevää omistajan taholta. Tehdas pidetään UPM:n omistuksessa, mutta suljettuna. Tämä mahdollistaa omistajan muiden paperitehtaiden toiminnan maailmalla. Paperimarkkinat ovat kutistuvia, ei mene paperia kaupaksi.

    Totta.

    Äänestä

Koska muistat suomessa elinkustannuksia alennetun?

Äänestä

höpön+höpön,+Suomessa+on+pohjoismaiden+alhaisin+palkkataso,+veroasteet+suunnilleen+samat,+Saksassa+myös+sekä+palkkataso+että+työvoimakustannukset+Suomea+korkeammat.+Saksassa+alempi+verotus,+mutta+esim+sähkö+Suomea+2,5+kertaa+kalliimpi.+Siinä+sinulle+kissa+pöydälle.++Muistutksena,+jos+Suomessa+olisi+Tanskan+palkkataso+(30%+Suomea+korkeampi)+verotuloja+kertysi+15+milajrdia/vuosi+enemmän+(nettohyöty+noin+8+milajrdia),+ei+olisi+koskaan+ollutkaan+mitään+kestävyysvajetta,+saatika+valtionvelan+kasvua+ja+työn+verotusta+olisi+voitu+keventää.

Äänestä

Mietihän sitten, mistä olisit valmis luopumaan.
Terveydenhuollossa, koulutuksesta, sosiaalipalveluista, maan puolustamisesta, yleisestä infrastruktuurista, demokraattisesti hallinnosta jne?

Äänestä

Sitä vähemmän tarvitsee verottaa, mitä vähemmän tuotetaan palveluja.

Yhden kotona olevan ylläpitoon kuluu kaiketi kahden työssäkäyvän verokertymä. 400000 työtöntä merkitsee aika nohevaa tulonsiirtovirtaa.

Ensiarvoisen tärkeää on saada ihmiset töihin. Kovasti haikaillaan työperäisen maahanmuuton perään, mutta miettikääpä: kuinka moni tänne töihin saapuva on sen tuloluokan palkansaaja, että elättää meidän kotona olijoita? Jos taas tulee matalapalkkainen työntekijä, kerman kuorii työnantaja, eikä yhteiskunnalle tule kovin mittavia verotuloja. Jos saapuja tuo lähipiiriään mukana, ovatko hekin työllistyviä, vai elätettäviä (mm. lapset)? Jälkimmäisessä veronmaksaja nettomääräisesti rahoittaa tänne tullutta työntekijää sen lisäksi, että elätetään massiivista työvoimareserviä.

Työttömyys on todennäköisesti hyvin harvan oma valinta. Toimenpiteitä tarvitaan siihen, että siinä tilanteessa, kun tarjolla on mikä tahansa sopiva työ, siihen joutuu tarttumaan (kunnes hankkii itse sopivamman).

Samanaikaisesti ei pitäisi valtion tasolla lahjoitella rahoja, joita ei ole, toisaalle.

20 vuoden työuralla olen maksanut ja maksan ihan mieluusti verot, kun näen järkeviä käyttökohteita: koulut, sairaalat, yliopistot jne. Ja verenpaine taas nousee ja muu maailma näyttäytyy kilpailukykyisenä vaihtoehtona, kun luen, kuinka julkisella rahalla jätetään hankinnat kilpailuttamatta, tai tehdään suorahankintoja 700eur/h laskuttaviin konsultteihin. Erilaisia poliittisia avustajia palkataan erikoislääkärin tasoisilla palkoilla, vaikka tulosvastuu ja taustavaatimukset ovat täysin hähmäisiä. Normaali johdon assistentin työ. Ei pidä aliarvostaa, muttei myöskään yliarvostaa. Välinpitämättämyys sitä rahaa tuottavan tavallisen tallaajan raadantaan on uskomatonta.

Hyvinvointivaltion alasajo tässä on käynnissä. KELA on turhan kova kilpailija muille työnantajille. Ja se pieni kallein erityisryhmä, sopeuttamisrahaa nostavat, laskuttaa kotona notkumisensa loppuun asti vailla työintoa. Miksei kukaan nykyinen kansanedustaja halua aktivoida ex-kollegojaan sorvin ääreen sopeuttamisrahan leikkauksen uhalla?

Äänestä
  • "Yhden kotona olevan ylläpitoon kuluu kaiketi kahden työssäkäyvän verokertymä."

    Joo valtion kannattas palkata ne kaikki kovalla palkalla töihin? (tampioko?)

    Tai voihan ne olla yksityisiä? Valtio voi tehdä lain että kaikkien on ostettava palveluita näiltä
    Jotka kotona makaamisen sijasta perustaa jonkun puulaakin?
    (autonkatsastus, pesukoneen-katsastusasema?, mikron-katsastusasema? jne)

    Äänestä

Suomen talous on ollut kauan näennäistaloutta. Pienet volyymit, korkeat hinnat ja korkea verotus. Nyt on rahat loppu ja sormi suussa.

Äänestä
  • Ei rahat ole loppu Ongelma on se ettei ihmisillä ole aikaa kuin 24 tuntia vuorokaudessa (Ei sitäkään jos nukkuu. käy töissä, koulussa) kuluttaa....

    Jollekin jää vapaaaikaa vain 6h vuorokaudessa Ei sellainen osta tuotteita/palveluita koska ei sillä ole aikaa niitä käyttää...

    Työttömillä / afriikkalaisilla olis tietysti aikaa ostaa enemmänkin palveluita/tuotteita mutta niillä esteenä rahan puute? (verotuksella voidaan rahat ottaa työssäkäyviltä? ja jakaa ne ihmisille joilla on aikaa ostella vaikka viihdekanavia ja katsella elokuvia)

    Äänestä

  • Jos raha ei kierroksella käy näivettää Suomen

    Äänestä

Heh Heh, ei kaikkea mahdollista verotettavaa ole viellä edes keksitty ^^
T:Roope Ankka

Äänestä

Tappaa kaiken investointeja tuovan pääoman

Äänestä

Pitäisi kannustaa tee Milli tee toinen ja työllistä

Äänestä

Jos töissä oleville jää enemmän käteen niin ei ne enempää juuri kuluta.
Ostavat vanhan auton tilalle uuden (vanhojen autojen kauppiaat jää työttömiksi)

Ostavat laatu vaatteita (yritykset jotka myy halpis vaatteita menee konkaan)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Nyt on nostettu kissa pöydälle !

"Kun julkinen talous entisestään velkaantuu ensi vuodenkin budjetissa, se lisää sekä kunnille että valtiolle painetta veronkorotuksiin.

Mitä enemmän veroja korotetaan, sitä suurempia pitää olla palkankorotusten, jotta niistä jää saajalleen jotain käteen. Kierre on valmis, ja kun se pääsee riittävän syväksi, lopulta yrityksillä ei ole varaa palkata työntekijöitä."

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/verot-vievat-lopulta-tyopaikatkin-liian-vahan-on-puhuttu-siita-miten-tyopaikkoja-luodaan-lisaa/9bd5c6d7-1a5e-43c0-bcea-d3d7487d8d6d

PS: Lisää verorahaa lähetettäväksi Italiaan !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu