Eikö muiden hallituspuolueiden ministerit uskaltaneet lähteä? Mitä esimerkiksi kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Skinnari siellä tekee? Luulisi että ainakin ympäristöministeri Mikkonen olisi lähenyt mukaan julistamaan ilosanomaa siitä, kuinka Jämsän ympäristö alkaa nyt puhdistumaan.
Vain demariministereitä Jämsään?
Anonyymi
23<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Lensivätkö yksityiskoneella. Mahtoi tulla päästöjä, laitetaanko joku firma taas nurin muuten hiilinielu ja mikromuovi.
Ei ole elinkeinoministeri Lintiläkään (kesk) siellä.
Demarit ei päästäneet.
Yritetään kertoa niille Jämsäläisille, että olemme puolellanne , mutta meidän politiikkamme keskittyy nyt maahanmuuttoon ja ilmastoveroihin, joten ajamme teollisuutennen pois Suomesta.
Miksi siellä oikeastaan muita kuin demareita olisi tarvittukaan, koska demarit ovat sopan keittäneetkin?
Siellä Sannukka esikuntineen haukkuu tehtaanjohtajia ja yrittää kiillottaa kilpeään ja kerätä ääniä.
Raadonsyöjä demarit on heti haaskalla.
Kai siellä paperitehtailla muitakin keittäjiä on kuin demareita. Ainakin vasemmistoliittolaisia pitäisi olla vanhan liiton tehtaissa.
Ei heitä huolittu ja pää syyllissiä pääministeripoulueena tilanteeseen ovat Demarit.
Umpin päällikkö hermostui sähköveron alennuksesta ja veti töpselin irti.
Jos nyt talousvaikeuksien vuoksi Sanna Marinin hallitus kaatuu, on suuri riski, että Sanna perustaa Kansanhallituksen Helsinkiin, ottaa Suomenpankit varat itselleen ja alkaa painamaan omaa rahaa SDP:n 1918- perinteen mukaisesti
Ei ole mitään talousvaikeuksia. Rahaa on nyt enemmän käytettävissä kuin koskaan. Jämpsän tiedotustilaisuudessakin mainittiin moneen kertaan EU:n elvytyspaketti, josta riittää miljardeja aina vaan.
DIGITAALISTA UUTISTA KUUNTELEVAN E-KAUPASSA NETISSÄ OSTOKSIA TEKEVÄN E-KIRJOJA LUKEVAN ... EI KANNATA VALITTAA ETTÄ TYÖPAIKAT VIENTITULOT VAURAUS KATOAA ja sitä nopeammin mitä enemmän saatte matua slummiin. Suomessa on lisähaittana kylmyys ja syrjäisyys/kaukaisuus, jollaisiin oloihin ei kustannustehottomia matuja pitäisi tuoda
Marinin olisi pitänyt keskustella VAKAVASTI siitä, että paperiliiton joustamattomien työmarkkinoiden verotuksen syrjäisen kaukaisen Suomen takia jne.
nyt siirtyy osa Suomessa tarvittavasta paperista valmistettavaksi ulkomaille eli tuontituotteeksi mutta Marin puuhasteli kaapunaisten kanssa jne.
Sekä Suomi että Ruotsi sulkevat nyt painopaperitehtaat kun te ette lue paperilehtiä ette osta kirjaa vaan e-kirjan ja käytte verokkoakaupassa ja päälle vielä piilottelette nurkissa pandemiassa kieriskellen
Suomi ei sovi yrityksille globalisaatiossa, se on vain tunnustettava
Hakkuvat UPM johtoa kun koneet sammuu
Hesarissa juuri juttu tästä poliittisesta retkestä tehtaalle. Lintilää e i edes kutsuttu, vaikka elinkeinoministeri. Demarit haluavat yksin paistella parrasvaloissa.
Ei ole mitään partaita on pimatsu Marin aika äskettäin valmistunut joka ei osaa
En halua tätä omistajana mutta
millainen olisi marinoitu naama jos Cisco ostaa Nokian
ja siirtää pääkonttorin Dallasiin
kurssi nousee
Nokian osakkeista 80 prosenttia on ulkkareilla
Miksi seurue ei huolinut Halla-ahoa mukaan.
Ei porvareita kiinnosta muutama työtön.
Jokilaaksonsairaalalla on demareita, muttei ensiapua?
Sanna-Marin retkeily Jämsän koululle vaikutti täysin turhalta ajankäytöltä . Hänenhän pitäisi perehtyä myös UPM:n asemaan ja lisäksi keskittää aikaansa esimerkiksi siihen että saisivat jonkun uskottavan tahon ostamaan tehtaan vaikkapa eurolla ja jatkamaan siitä. Vastaavasta on maailmalta monia esimerkkejä mutta mitä tekee Suomessa "pääministeri" jorisee aivan niitä näitä, erittäin vasemmistolainen henkilö huh huh
"Hänenhän pitäisi perehtyä myös UPM:n asemaan"
Tuskin hyvällä katsotaan, jos pääministeri alkaa perehtymään erityisesti jonkun pörssiyhtiön asemaan.
Mukava päiväajelu Jämsään pikkubussilla, eikö muuta tekemistä näillä
ministereillä ollut. Ei tainnut paljon työttömiksi jääviä lohduttaa tämä visiitti.
Saihan hullu eukko kuvansa Iltalehteen. Maininnalla että ajatukseni on luonanne ?
Yksityiskoneella vassurit lenti sinne, tietysti!