Kuka hyötyy pörssikursseista?

Kaksi kolmasosaa pörssiosakkeista on isnstitutionaalisilla sijoittajilla eli käytännössä eläkerahastoilla. Sieellä on meidän kaikkien eläkkeet, mutta paljon enemmän siellä on esimerkiksi USA:n kansalaisten eläkkeitä.

Loppu kolmasosa on enimmäkseen varakkaimman 10% rahaa, mutta joukossa on myös vähemmän rikkaiden hiluja.

Olemme tottuneet siihen, että valtio on pankki, joka pakotaa meidät säästämään pahan päivän varalle. Maksamme kovat verot ja veroista maksetaan niille, joilla on pulaa rahasta.

Suurimmassa osassa maailmaa ihmiset kantavat itse vastuun itsestään. Tavallinen perhe säästää lasten opiskeluun ja vanhuutta varten. Säästöjä on myös yllättäviä tilanteita varten, kuten työttömyyttä tai sairautta. Meillä se raha otetaan veroina.

En vähättele sitä, että pörssissä on valtavan rikkaita omistajia. Siellä on kuitenkin paljon enemmän tavallisten perheiden rahaa. Meillä mielikuva pörssistä on vääristynyt.

Yhtiöiden tukemiseen laitettu raha, tukee omistajia eli enimmäkseen ihan tavallisia ihmisiä. Pörssikurssien romahdus on poissa meidän eläkkeistä ja muun maailman kotien säästöistä, opiskeluun tarkoitetusta rahasta sekä muusta varautumisesta.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Nyt on kysymys ihan talouden toiminnan perusteista. Rahan ansaitseminen on yrittämisen ajuri, motivaattori ja palkinto, joka laittaa yrittämään. Yrityksen (osa) omistaminen (pörssissä tai muutoin) on yrittämisen muoto. Joskus takavuosina kouluissa opetettiin että yritykset ovat markkinoilla sen vuoksi, että ne tarjoavat palveluita joita kuluttajat haluavat. Yksi näkökulma se on sekin, mutta varsin kapea.
Tosiasiallisesti yrityksistä suurin osa on olemassa sen vuoksi, että yrittäjä (yrityksen omistaja) uskoo voivansa saada palkinnon tarjomalla markkinoille niitä palveluita, joilla on kysyntää. Esimerkkinä vakuutusyhtiö. Vakuutusyhtiö ei ole olemassa vain sen vuoksi että ihmiset kaipaavat ja tarvitsevat vakuutuksia. Vakuutusyhtiön tehtävä on tuottaa omistajilleen (yrittäjilleen) rahaa sitä vastaan että tuottavat vakuutuspalveluita. Osakkeet ovat mekanismi rahan jakamiseen ja omistuksen hajauttamiseen. Jos vakuutusyhtiö olisi olemassa vain sen vuoksi että ihmisettarvitsevat vakuutuspalveluita, vakuutusyhtiön pitäisi olla voittoa tavoittelematon yritys, säätiö tms. Kuka haluaisi perustaa vakuutusyhtiön vain jotta kuluttajat saisivat kaipaamiaan palveluita. Pyyteettömän yrittäjän olisi nähtävä hurjasti vaivaa, otettava järkyttävästi lainaa ja valtavia taloudellisia riskejä. Kuten yleisesti tiedetään vakuutusyhtiöiden pääomistajat eivät ole köyhiä, eivätkä kipeitä.

Talouden toiminta perustuu jatkuvaan kasvun tavoittelemiseen. Silloin tällöin tulee romahduksia ja kriisejä. Ne kuuluvat asiaan. Missäpäin maailmaa olisikaan sellainen onnistunut ja aidosti toimiva yhteisö, joka toimisi ilman talouden sääntöjä ja ilman rahaa? Sosialistiset talousjärjestelmät, diktatuurit, kommunsimit, kaikki nekin tarvitsevat rahaa ja niissäkin on hyväkkäitä, jotka nauttivat esim miljoona kertaa suuremmista tulosta ja varallisuudesta kuin jotkut toiset.

Äänestä

Pörssikurssien romahdus on poissa pääomasijoittajilta.

Pääomasijoittajat sijoittavat myös listaamattomien yritysten osakkeisiin verottomasti.

Hallintarekisterin tultua emme tiedä ulkomaisista sijoittajista, eli isojen yritysten kotimaisuusasteesta.

Amerikkalaiset pääomasijoittajat vaativat tietyn tuottavuuden (osingot) sijoituksilleen esim. hoivapalveluissa, joten vanhus hoivan laatu on ollut tuottavaa, mutta ala-arvoista esim. hoitajien puutteen takia.

Yritysten saamaa vuosittaista, 4000 miljoonan (4 miljardia) tukea ei ole sidottu työllistämiseen tai tuotannon pysyvyyteen Suomessa. Työntekijöillä on hyvin paljon heikompi työttömyysturva, kun tehtaita lopetetaan, verrattuna esim. Saksan irtisanomissuoja-paketteihin, joihin kuuluu koulutusta, pitemmät irtisanomisajat ja suora rahallinen korvaus.

Korona-tukia jaettiin huolettomasti suurteollisuudelle ja jopa pöytälaatikkofirmoille. Yritysten maksamia veroja ei tarkastettu jakoperusteena. Pienet toiminimet ja yksi yrittäjät jäivät nuolemaan näppejään, kun 2000 euron kertakorvaus ei konkurssilta pelasta, eikä riitä edes kiinteisiin menoihin.

Minne11 miljardin korona-tuet menivät? Kuka ne maksaa?

Äänestä
  • Vaikak+sinä+et+sitä+tiedä,+niin+muut+tietävät+varsin+hyvin,+kuka+sijoittaa+pörssiin.+Olisi+aika+omituista,+jos+ei+tietäisi,+vai+mitä?Kyse+on+sentään+suurista+rahoista.Suurin+osa+rahasta+on+eläkeyhtiöiden+rahaa.+Sitä+on+2/3+kaikesta.+Mukana+on+myös+suomalaisten+eläkkeet.+Eläkeyhtiöillä+on+velvoite+sijoittaa+rahat+tuottavasti,+se+on+Suomen+lainsäädännössä.+Voidaan+perustellusti+sanoa,+että+Suomen+kansa+eduskunnan+kautta+vaatii+pörssisijoituksille+tuottoa.Loppu+kolmannes+rahasta+on+10%+varakkaimman+porukan+rahaa.+Siihen+joukkoon+pääseminen+vaatii+maailmassa+80.000+euron+varallisuuden.+Tilastojen+mukaan+keskimäärin+kaikki+yli+35+vuotiaat+suomalaiset+kuuluvat+siihen+joukkoon.Pörssiomistus+on+siis+meidän+kaikkien+eläkerahaa+ja+yli+35+vuotiaitten+suomalaisten+rahaa,+jos+tarkastellaan+vain+kotimaisin+lasein.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaikak+sinä+et+sitä+tiedä,+niin+muut+tietävät+varsin+hyvin,+kuka+sijoittaa+pörssiin.+Olisi+aika+omituista,+jos+ei+tietäisi,+vai+mitä?Kyse+on+sentään+suurista+rahoista.Suurin+osa+rahasta+on+eläkeyhtiöiden+rahaa.+Sitä+on+2/3+kaikesta.+Mukana+on+myös+suomalaisten+eläkkeet.+Eläkeyhtiöillä+on+velvoite+sijoittaa+rahat+tuottavasti,+se+on+Suomen+lainsäädännössä.+Voidaan+perustellusti+sanoa,+että+Suomen+kansa+eduskunnan+kautta+vaatii+pörssisijoituksille+tuottoa.Loppu+kolmannes+rahasta+on+10%+varakkaimman+porukan+rahaa.+Siihen+joukkoon+pääseminen+vaatii+maailmassa+80.000+euron+varallisuuden.+Tilastojen+mukaan+keskimäärin+kaikki+yli+35+vuotiaat+suomalaiset+kuuluvat+siihen+joukkoon.Pörssiomistus+on+siis+meidän+kaikkien+eläkerahaa+ja+yli+35+vuotiaitten+suomalaisten+rahaa,+jos+tarkastellaan+vain+kotimaisin+lasein.

    Pörssikurssin nousu ei ole vielä sitä rahaa milla eläke maksetaan. Myymällä osakkeita varmat ja ilmariset maksavat eläkkeitä ja osingoilla. Suurin osa kuitenkin edelleen rahoitetaan työeläkemaksuilla. On merimiehet , virkamiehet ja maanjussit joiden eläkettä maksetaan verovaroilla , ei pörssikursseilla.

    Lähes kaikki rahoitetaan veroluontoisilla maksuilla. Säästöt eivät riitä pitkälle.
    Silti on merkitystä sillä, paljonko sijoitukset tuottavat myös eläkemaksuihin.

    Pitää myös ottaa huomioon, että suomalaisten eläkemaksut ovat vain pieni osa maailman maksuja. Kaikkien muidenkin maiden kansalaisten säästöt ovat pörssissä. Suurin osa siellä olevasta rahasta on eläkesäästöjä.

    Ei pidä katsoa vain omaa napaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kaksi kolmasosaa pörssiosakkeista on isnstitutionaalisilla sijoittajilla eli käytännössä eläkerahastoilla. Sieellä on meidän kaikkien eläkkeet, mutta paljon enemmän siellä on esimerkiksi USA:n kansalaisten eläkkeitä.

Loppu kolmasosa on enimmäkseen varakkaimman 10% rahaa, mutta joukossa on myös vähemmän rikkaiden hiluja.

Olemme tottuneet siihen, että valtio on pankki, joka pakotaa meidät säästämään pahan päivän varalle. Maksamme kovat verot ja veroista maksetaan niille, joilla on pulaa rahasta.

Suurimmassa osassa maailmaa ihmiset kantavat itse vastuun itsestään. Tavallinen perhe säästää lasten opiskeluun ja vanhuutta varten. Säästöjä on myös yllättäviä tilanteita varten, kuten työttömyyttä tai sairautta. Meillä se raha otetaan veroina.

En vähättele sitä, että pörssissä on valtavan rikkaita omistajia. Siellä on kuitenkin paljon enemmän tavallisten perheiden rahaa. Meillä mielikuva pörssistä on vääristynyt.

Yhtiöiden tukemiseen laitettu raha, tukee omistajia eli enimmäkseen ihan tavallisia ihmisiä. Pörssikurssien romahdus on poissa meidän eläkkeistä ja muun maailman kotien säästöistä, opiskeluun tarkoitetusta rahasta sekä muusta varautumisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu