Suomessa julkinen talous kestämättömän suuri,

miksi yksikään hallitus ei näe tätä totuutta koskaan omalla vahti vuorollaan, kiky on tehtävä nyt sinne, missä byrokratia makailee vuodesta toiseen.
3768
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Jos päättäjät itse kuuluvat samaan koriin, niin tämä ei tule koskaan korjatuksi, ikuinen sokeus terveelliseen rakenteeseen yhteiskunnassa.

Äänestä

Julkinen sektori on jo paisunut niin turpeaksi, että sen työntekijät voivat äänestää muutokset mahdottomiksi.

Eli mennään karuimman kautta. Rahat loppuvat 2020-luvun lopulla. Voi silloin köyhää...

Äänestä
  • Ja aina vain suuremmaksi julkinen tulee suhteessa, mitä enemmän työttömiä tulee yksityisen/teollisuuden puolelta, josta työpaikat vähenevät rajusti, mistä palkan maksajat porukalle, joka pysyy samana tai lisääntyy jopa tehottomiin virkoihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja aina vain suuremmaksi julkinen tulee suhteessa, mitä enemmän työttömiä tulee yksityisen/teollisuuden puolelta, josta työpaikat vähenevät rajusti, mistä palkan maksajat porukalle, joka pysyy samana tai lisääntyy jopa tehottomiin virkoihin.

    Arhinmäki on sitä mieltä, että velkaa ei tarvitse maksaa takaisin, mistähän tämä tieto on hänelle kerrottu ?

    Äänestä

Arhinmäki ei ole koskaan tehnyt työtä.

Äänestä

On niin kivaa tehdä sipilät. Lopettaa poliittiset nimitykset ja samaan hengenvetoon palkata reilulla ylipalkalla kahvittelu-/seurustelukaveri.

Äänestä

Suomi n. 700 000, asukkaita n. 5,5 miljoonaa, Saksa n. 700 000, asukkaita yli 80 miljoonaa. Siinä lyhyesti julkinen tehokkuus .

Äänestä
  • USA:n kun ottaa esimerkiksi on ero monta kertaa isompi. Mutta ei ne osavaltioiden hallinnotkaan ilmaiseksi pyöri(52), Saksa 16.

    Äänestä

Pesonen ja Marin, vaihtakaa paikkoja, niin saadaan julkinen sektori suomessa vihdoin sille tasolle millä sen kuuluu olla suhteessa bruttokansan tuotteeseen ja Marin laittaa rullat pyörimään Kaipolassa .

Äänestä
  • Valitettavasti suomessa ei nähdä metsää puilta, velkarahalla ei asiat korjaudu, vaan ongelmat kasvaa aina, aina vaan pahemmaksi.

    Äänestä

Mistä julkiselle puolelle rahoitus sen ylläpitämiseen, verojen korotus esim. polttoaineisiin ja energiaan ja asumiseen olisi kaikista suurin virhe, minkä SDP vetoinen hallitus tekisi.

Äänestä
  • Kaikki nämä mainitsemasi tullaan tekemään, että julkisen isotuloiset saavat pitää elintasonsa aina korkealla, vaikka talous ja kansalaiset kyntävät pohjalla ja yrittävät pysyä hengissä, voisiko joku vasemmistosta kertoa , että mikä laki velvoittaa toimimaan näin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki nämä mainitsemasi tullaan tekemään, että julkisen isotuloiset saavat pitää elintasonsa aina korkealla, vaikka talous ja kansalaiset kyntävät pohjalla ja yrittävät pysyä hengissä, voisiko joku vasemmistosta kertoa , että mikä laki velvoittaa toimimaan näin.

    Ei tuossa ole mitään lakia.

    Äänestä

Mutta jos julkinen talous ajetaan alas ja supistetaan oikein kunnolla, työttömyys ja menot kasvaa, myös levottomuus yhteiskunnassa lisääntyy jne.
Suo siellä, vetelä täällä....

Äänestä

Ei menot kasva, vaan pienenee, muutenhan kaikki pitäisi työllistää valtion/kuntien palkkalistoille tällä ajattelu maailmalla.

Äänestä
  • Ei ole onnistunut miltään hallitukselta vielä julkisen talouden alasajo, koska se olisi valtion tuho.

    Äänestä

Hallituksen on palkattava lisää valtiosihteerejä, poliittisia avustajia ja avustajille avustajia, veronmaksajien kustannuksella. Apulaisministerit vielä puuttuu joten kyllä niitä tarvitaan.

Äänestä

Julkiselle puolelle löytyy aina reilut korotukset palkkioihin, nostetaan saman suuruisesti verotusta, kuinkahan pitkään tämä yhtälö jaksaa kantaa .

Äänestä
  • Mä+oon+ihmetelly+miks+valtion+palkkojen+pitää+olla+kilpailukykyisiä+yksityisen+kanssa.+Kunnissa+joissa+sentään+itse+tehdäänkin+jotain+palkkataso+on+varmaan+30%+alempi+kuin+valtiolla,+jopa+johtotasolla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mä+oon+ihmetelly+miks+valtion+palkkojen+pitää+olla+kilpailukykyisiä+yksityisen+kanssa.+Kunnissa+joissa+sentään+itse+tehdäänkin+jotain+palkkataso+on+varmaan+30%+alempi+kuin+valtiolla,+jopa+johtotasolla.

    Vanha totuus, jos halutaan pätevää henkilökuntaa niin siitä on maksettava tai se valuu muualle.

    Tämä tosin koskee pääosin vain johtotason tehtäviä sillä, hyvää johtoa ei mikään korvaa.

    Hyvä organisaattosijohtaja kyllä tienaa palkkansa!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Vanha totuus, jos halutaan pätevää henkilökuntaa niin siitä on maksettava tai se valuu muualle.

    Tämä tosin koskee pääosin vain johtotason tehtäviä sillä, hyvää johtoa ei mikään korvaa.

    Hyvä organisaattosijohtaja kyllä tienaa palkkansa!

    'Hyvää johtoa ei mikään korvaa.' ??!! Niitä korvaamattomia johtajia on hautausmaat täynnänsä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    'Hyvää johtoa ei mikään korvaa.' ??!! Niitä korvaamattomia johtajia on hautausmaat täynnänsä.

    Työmiehet sinne haudataan ammatin nimikkeestä riippumatta!

    Et sitten mitään järkevää osaa kirjoittaa, vai?

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Työmiehet sinne haudataan ammatin nimikkeestä riippumatta!

    Et sitten mitään järkevää osaa kirjoittaa, vai?

    Jaa, eikö johtajia haudata? Siksikö onkin niin paljon pahaa maailmassa.....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jaa, eikö johtajia haudata? Siksikö onkin niin paljon pahaa maailmassa.....

    "Työmiehet sinne haudataan ammatin nimikkeestä riippumatta!"

    Lue uudelleen, nimikkeestä riippumatta!Johtaja on vain yhden työläisen suorittaman tehtävän nimike! Johtajan työ on työtä siinä kuin muidenkin! Onko vaikeaa ymmärtää? Olen pahoillani mutta iltakoulu voisi auttaa!

    Äänestä

Julkipuolen lomaedut ovat ylivertaiset, sairaspoissaolot massiiviset ja potkut tulee vasta toisen murhan jälkean jos silloinkaan.

Äänestä
  • Rahaa työnnetään vielä lähtiessä taskuun kaksin käsin, vaikka on joutunut jättämään tehtävänsä luottamus pulan takia, eli epäonnistunut työssään, potkut olisi oikea nimike.

    Äänestä

  • Mikä siinä on niin ylivertaista yksityiseen sektoriin verattuna? Opettajia on liian vähän, päteviä ei ole tarpeeksi. sairaantoito natisee liitoksissaan, mielenterveyspalveluja ei käytänössä ole, sairaalapaikkoja on vähennetty rajusti.
    Se mitä olen julkisen puolen palveluja käyttänyt niin sairaanhoidossa ei ylimääräistä porukkaa ole, vajaalla miehityksellä mennään tai paremminkin selvitään ja se lisää sairaspoissaoloja ja kierre on valmis. Sama koskee varahaiskasvatusta ja esikoulua.
    Poliiseja on liian vähän, oikeusistuimia on karsittu kovalla kädellä, työvoimapalvelut ovat aina vain kauempana aja aina vain maristaan julkisen sektorin laajuudesta. Mistä siellä enää voi ottaa, että yhteiskunta toimii?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä siinä on niin ylivertaista yksityiseen sektoriin verattuna? Opettajia on liian vähän, päteviä ei ole tarpeeksi. sairaantoito natisee liitoksissaan, mielenterveyspalveluja ei käytänössä ole, sairaalapaikkoja on vähennetty rajusti.
    Se mitä olen julkisen puolen palveluja käyttänyt niin sairaanhoidossa ei ylimääräistä porukkaa ole, vajaalla miehityksellä mennään tai paremminkin selvitään ja se lisää sairaspoissaoloja ja kierre on valmis. Sama koskee varahaiskasvatusta ja esikoulua.
    Poliiseja on liian vähän, oikeusistuimia on karsittu kovalla kädellä, työvoimapalvelut ovat aina vain kauempana aja aina vain maristaan julkisen sektorin laajuudesta. Mistä siellä enää voi ottaa, että yhteiskunta toimii?

    Älä nyt ensimmäisenä ole siivoojia taas vähentämässä, kannattaa vähän tutustua tähän byrokratian laitokseen suomi, löytyy ihan kirja tietoa virkamies määrästä.

    Äänestä

Julkinen sektori on turpeampi kuin se kuuluisa pullataikina.

Äänestä

Ministeri Li Anderssonilla oli rakentava ratkaisu. Lisätään yrittäjien veroja.

Äänestä
  • Tehokkampaa olisi lisätä työttömien veroja, jolloin ne joutuisivat lähtemään töihin!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Tehokkampaa olisi lisätä työttömien veroja, jolloin ne joutuisivat lähtemään töihin!

    Oikeiston punaniskoille pitäisi määrätä tollousvero!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oikeiston punaniskoille pitäisi määrätä tollousvero!!

    Jos oikeiston tollot ovat ne, jotka sinut kavereinesi pitävät talouden osalta kunnossa niin mitä te olette, jos tollojen pitää olla teitä fiksumpia?

    Kerropa jos osaat!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Jos oikeiston tollot ovat ne, jotka sinut kavereinesi pitävät talouden osalta kunnossa niin mitä te olette, jos tollojen pitää olla teitä fiksumpia?

    Kerropa jos osaat!

    Punaniskat eivät elätä ketään! Punaniskoille haittavero!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Punaniskat eivät elätä ketään! Punaniskoille haittavero!!

    Punaniskoista en tiedä, kuulunet niihin sen perusteella mitä verbaalisti ulostat!

    Oikeisto yrityksineen kuitenkin elättää koko Suomen kansan! Vasemmisto ei saa itse mitään aikaan tulopuolella, vaikka menoja kyllä helpostikin keksitään! Homma ei selviä ilman oikeiston apua!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oikeiston punaniskoille pitäisi määrätä tollousvero!!

    Vero. Taitaa kirjoittaja olla demari. Aina ratkaisu kaikkiin kysymyksiin on vero.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

miksi yksikään hallitus ei näe tätä totuutta koskaan omalla vahti vuorollaan, kiky on tehtävä nyt sinne, missä byrokratia makailee vuodesta toiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu