tuhoksi. Tulokset näkyvät nyt. Vain uudet vaalit ja pakolaisten pois ajaminen loisimasta suomesta pelastavat enää tämän maan.
Äärivasurivihreät ovat koituneet suomelle
Anonyymi
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Porvarien valtaanpääsy vain lisää pakolaisten, elintasosiirtolaisten ja ulkomaisen halpatyövoiman määrää, kuten viimeksikin Sipilän, Orpon ja Soinin PersKeKo/SinKeKo porvarihallituskaudella.
2015 muutamassa syyskuukaudessa kaikkien aikojen vuosiennätys noin 35.000 turvisnuorukaista kokoomuksen sisäministeri Orpon vahtivuorolla ja koko porvarihallituskaudella 2015-2019 kaikkien aikojen hallituskausiennätys YLI 51.000 turvisnuorukaista. Tähän verrattuna vihreiden Ohisalon 175 turvista on äärettömän vähän.
Myös vihreiden Ohisalon 80.000 maahanmuuttajan tarve kalpenee kokoomusporvarien suunnitelmalle. Kokoomuksen pääministeri Jyrki Katainen kertoi että Suomi tarvitsee kokoomuksen mukaan lähivuosina 1 800 000 maahanmuuttajaa. Vissi ero porvarien mamutuksessa suhteessa vihreisiin, saati demareihin.
On kumma että näitä faktoja pitää aina uudelleen ja uudelleen laittaa tietämättömien aloituksia korjaamaan.
Lopullinen tavoite lienee lakkauttaa suomalainen hyvinvointiyhteiskunta. Nettoveronmaksajia kuitenkin pitää olla tietty määrä maksamassa veroja ja elättämässä ja pitämässä koossa hyvinvointiyhteiskuntaa.
Tietenkin kokoomuksen ja kepun tarkoitus on lakkauttaa hyvinvointiyhteiskunta, sen rakentamista he koittivat estää, koska siihen ei muka ollut varaa.
Kumma kun Keskustalaisia ei ole laitettu tilille haittamuutosta mikä tapahtui Sipilän kaudella, on mielestäni jo vähintäänkin rinnastettava maanpetturuuteen!
Orpon kokoomus ja Sipilän oikeistokepu pääarkkitehteina veronmaksajien rahoilla pyörivän pakolaismiljardibisneksen ja ulkomaisen halpatyövoiman porkkanalla. Maahanmuuton pakolaisbisneksen kulut ainakin 3,2 mrd euroa vuodessa. Kiitos porvarit! Ei pidä tietenkään unohtaa Soinin johtamien persujen osuutta, he mahdollistivat massamamutuksen hillotolppapaikoistaan, ja siis kaikki persut myös ne jotka jäivät persuihin sinipersujen ulostumisen jälkeen. Porvaripetos!