Suvakit vääntävät nyt itkua ympäri naamakirjaa

ja koittavat epätoivoisesti selitellä Ruotsin viimeaikaisia tapahtumia, eli muslimien harrastamaa uhkailua ja riehumista, että kyllä se nyt kuitenkin täytyy olla ruotsalaisten vika ym.

Malmön kaupunki kertoi, että riehumisen syynä ei olisi ollut koraaninhäpäisy, vaan pelkkä halu riehua ja hajoittaa paikkoja.

Mutta fiksuimmat suvakit alkavat jo ymmärtään, että islamilainen maahanmuutto aiheuttaa pahoja ongelmia.
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tietysti viime kädessä syyllinen mihin hyvänsä tekoon on se, joka sen teon teki. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Itkua en ole nähnyt; ehkä en tunne yhtäkään suvakkia.

Noin yleisesti ottaen kokonaisuuksia hahmottavat tietysti miettivät myös asioita laajemmin. Esimerkiksi politiikassa on huomioitava riskitekijöitäkin ja pyrittävä toimimaan niiden minimoimiseksi, jotta esimerkiksi rikollisuutta voitaisiin ennaltaehkäistä, eikä vain avuttomasti puuttua jälkikäteen, kun vahinko on jo tapahtunut.

Vai uskotko sinä niin, että mikään toimi ei vaikuta mitenkään, ja jotkut ihmisryhmät vain ovat toisia huonompia, jos esimerkiksi ovat yliedustettuina rikostilastoissa? Esimerkiksi pienituloiset huonompia kuin hyvätuloiset, suomalaiset huonompia kuin ruotsalaiset, somalit huonompia kuin suomalaiset jne?

Äänestä
  • Antaa muslimimatujen riehua ja käyttää väkivaltaa. Se on rikkautta.

    Äänestä

Iltalehdessä ammattiselittäjä asialla.. Koittakaa ruotsalaiset vaan sopeutua, ja yrittäkää sopeuttaa vieraan kulttuurin ihmiset eriarvoiseen yhteiskuntaan. Ei näköjään ole lukenut "Islam Yhdestoista Vitsaus" kirjaa.

Äänestä
  • Tyytykää ja alistukaa muslimimatujen edessä.

    Äänestä

"Enoille" pitää pystyttää patsaita ja kumartaa niitä !

Äänestä

”Voit katsoa toiseen suuntaan mutta et voi sanoa, ettet tiedä”

Äänestä

On hämmästyttävää tunareitten totterointia totisesti tuo, ettei kenellekkään näytä alkavan tulla edes mieleenkään, että noiden järjettömien riehumisen takapiruna virnuilee imaamit !!! Minä oon aivan varma, että jos heidät potkastaan helevettiin pohjolasta, niin rähinöillä on edes mahdollsuus loppua. Nythän ne vain lisääntyy joka puolella.

Äänestä

Puhkeaako suvakkien kupla?

Äänestä

ihmeellinen uutinen,
blm aktiivi ja yksi perustajista
olisi pidätetty ihmiskaupasta

vaikea sanoa mikä on totta

euroopassa se olisi totta,
ihmiskaupan voi nähdä
ei tarvii mitään lööppiä

niitä ei vaan pidätetä
eu näyttää toimivan sillä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

ja koittavat epätoivoisesti selitellä Ruotsin viimeaikaisia tapahtumia, eli muslimien harrastamaa uhkailua ja riehumista, että kyllä se nyt kuitenkin täytyy olla ruotsalaisten vika ym.

Malmön kaupunki kertoi, että riehumisen syynä ei olisi ollut koraaninhäpäisy, vaan pelkkä halu riehua ja hajoittaa paikkoja.

Mutta fiksuimmat suvakit alkavat jo ymmärtään, että islamilainen maahanmuutto aiheuttaa pahoja ongelmia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu