Vanhusten laitoshoito. Lassintalon hoiva

Anonyymi

Lassintalon hoiva, Mäntytie 4 Tuira, 4:s kerros. Henkilökunnasta en osaa sanoa mitään, mutta tilat ovat aivan järkyttävät. Huone on niin pieni koppero, että sinne ei mahdu muuta kuin sänky. Hyvästi kyllä kehutaan kuinka vanhukselle voi tuoda muutaman oman huonekalun huoneeseen ja laittaa näin huoneen kodinomaiseksi. Mutta kun sinne mitättömään kopperoon ei mahdu kuin sänky. Lisäksi muutenkin paikka on tosi ankea. Ahtaat pitkät vanhat käytävät. Toisista huoneista kuuluvat toisten asiakkaiden huudot yöllä ja päivällä. Yhteinen tila on ankea. Tällaiseen paikkaan ei oikeasti voi laittaa edes kulkukoiraa. Hädissään omaiset laittavat sinne vanhuksensa kun ovat aivan uuvuksissa eivätkä jaksa muuten toimia. Älkää hyvät omaiset suostuko laittamaan vanhuksianne tällaiseen läävään. Kulkukoirallakin on inhimillisemmät oltavat.

16

2786

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hoitajat kyllä hoitavat hyvin vanhukset. Voi olla sopiva paikka, jos vanhus on jo niin huonokuntoinen ,että vain nukkuu. Äänieristys voisi olla parempi. Ei ole liikkuvan vanhuksen paikka. Ei myöskään , jos vanhus muistaa ja ymmärtää ja huomaa missä mennään. Vain
      ja ainoastaan, jos vanhus vain nukkuu ja on jo pois menossa.

      • Anonyymi

        Asiaa hoitavat viranomaiset (SAS hoitaja,sairaanhoitaja, lääkäri ...) jotka ovet yhteydessä omaisiin/vanhukseen/edunvalvojaan eivät yhtään vähää perehdy minkälainen hoitokoti olisi tälle vanhukselle sopiva. Äkkiä vain kokous pystyyn (hoitoneuvottelu) ja vanhus pukataan hänelle sopimattomaan paikkaan. Omaisten ohjaus ja informointi ja avunanto on lapsenkengissä. Tietoa ja ohjausta ei saa. Omaisia ei kuunnella. Entisen Neuvostoliiton tyyliä kehittyneessä sivistyneessä Suomessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällaista on havaittu Espoossakin.

        Monet vanhukset eivät pääse edes hoivakotiin valvottuun hoitoon 24/7h.Äidin kanssa oli todella siirettiin paikasta A paikaan B.Yli 90v voi kun pääsis pois kun on kakien tiellä.Hiirosessa kuntoutus osastolla hoitaja sanoi teidän pitää selvitä päivän toiminnoista itsekseen.Oli juuri menossa katsomaan äitiä eköhän ole jo aika ijäkäs tehnyt elämässä aikana kovasti töitä.Vanhuksia pitää ulkoiluttaa se on iso puute vanhushuollossa eivät pääse ulos.

    • Anonyymi

      3:s vai 4:s kerros? Jommassa kummassa kerroksessa. Laitoshoitopaikka. Ei pitäisi kaupungin hyväksyä minkälaista rakennusta/tilaratkaisuja vain. Eikö kukaan katso onko rakennukset sopivia ihmisten (vanhusten) hoitopaikaksi. Vastaus: Ei katso. Otetaan ihan tiloiltaan sopimaton rakennus vanhusten hoitopaikaksi. Ammattitaidottomia ja välinpitämättömiä toimijoita. Sievät puheet vain, mutta toiminta on aivan muuta. Kodinomaisista tiloista ja huoneista ei ole puhettakaan. Asianomaiset eivät ole millään tasolla paneutuneet tehtäviinsä. Vanhukset ansaitsevat inhimilliset olot ja tilat viimeisinä vuosina. Tätä mahdollisuutta Oulu ei tarjoa.

    • Anonyymi

      Aivan järkyttävä paikka. Ahdas ja vanha. Huoneet todellakin koppeja, eikä viihtyisiä yhteisiä tiloja ole. Viime vuosisadan alun menoa tilojen suhteen. Tällaista ei pitäisi olla eikä sallia. Näin Oulussa, joka hakee hyvää brändiä ja kulttuurikaupungiksi.

      • Anonyymi

        Ehkä onnistumme hyvän brändin luomisessa. Mutta vanhustenhoito näin kurjissa ja ala-arvoisissa tiloissa kuin Lassintalon hoivassa (laitoshoidossa) , se on häpeällistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä onnistumme hyvän brändin luomisessa. Mutta vanhustenhoito näin kurjissa ja ala-arvoisissa tiloissa kuin Lassintalon hoivassa (laitoshoidossa) , se on häpeällistä.

        Samaa mieltä!

    • Anonyymi

      Kuulostaa joltain keskitysleiriltä...

    • Anonyymi

      Eiköhän kyseinen toiminta ole luvanvaraista ja tilatkin tarkistetaan. AVI:lta voisi kysyä.

      • Anonyymi

        On varmaan luvanvaraista ja tilat tarkastetaan. Ei paljon lohduta,kun kriteerit ovat näin ala-arvoiset. Esim. erittäin pieni, mitätön ja ankea yhteinen tila. Todellakin vain ankeat keittiön pöydät ja kovat tuolit, muutenkin ala-arvoinen paikka tilojen puolesta.

        Eikö tuo Lassintalo pitänyt sulkea jo ajat sitten, vieläkö se on toiminnassa? Kelpaisi korkeintaan vuorohoitopaikaksi tai päiväsairaalaksi, ei missään nimessä ympärivuorokautiseen hoitoon. Hiirosessakin huoneet pikku kopperoita ja yhteisvessat käytävän toisella puolella. Tuirasta piti vanhuksille rakennettu sairaala ottaa muuhun käyttöön ja näin hoivapaikkoja vähennettiin rajusti. Vain yksityisissä hoivapaikoissa omat huoneet asukkailla, mutta maksulliset palvelut pilvissä. Sielläkin kaikki liian huonokuntoisia ja muistisairaita niin, ettei mitään seuraa heistä ole toisilleen. Siellä ei minkäänlaista mahdollisuutta viihtymiseen, kun vain yksin ovat lukkojen takana. Kaukana sieltä on kodinomaisuus, jota niiden esitteissä suuresti mainostetaan. Kurjaa on Oulussa olla vanha ja vaivanen.

        Tiedän ainakin yhden erittäin hyvän yksityisen tehostetun kokovuorokautisen vanhusten hoitopaikan Oulusss. Isäni ja Äitini ovat siellä. He ovat olleet tavallisia työtätekeviä ihmisiä. Säästäväisinä heille on kertynyt sen verran omaisuutta että laitoimme heidät yksityiseen tehostettuun kokovuorokautiseen hoitopaikkaan. Heidän omaisuutta käytimme heidän hoitoonsa. Katsoimme että heidän itsensä ansaitsemansa rahat ovat heidän rahoja ei meidän perillisten. Tämä on myös meidän mielenerveyden kannalta paras ratkaisu. Tietääkseni myös hieman varattomimmillakin on mahdollisuus vanhusten aika hyvään hoitoon yksityiseen hoitoonpaikkaan. He saavat hoitosetelin tai asumistukea ja lisäksi tehostettua hoitotukea. Tiedän paljonkin tavallisia vanhuksia jotka ovat yksityisessä tehostetussa hoitokodissa. Ei tarvitse olla rikas sinne päästäkseen.Mielestäni omaisten pitäisi ottaa tomerammin selvää rahallisesta tuesta/tuista minkä vanhus on oikeutettu saamaan. Tämä on kyllä erittäin raskasta omaisille ja viidakko on sekava ja valtava. Omaiset eivät juurikaan saa informaatiota eikä tukea asianomaisilta viranomaisilta. Kuitenkin vähintä mitä Omainen voi tehdä on käydä paikan päällä katsomassa tehostetun kokovuorokautisen hoitopaikan tai LAITOSHOITOPAIKAN TILAT, HUONEEN ja henkilökunnan. Myöskään kaikkia laitoshoitopaikkoja ei tarvitse kelpuuttaa. Kieltäytykää laittamasta vanhustanne epäinhimilliseen hoitopaikkaan. Pitäkää puolenne omaiset ja katsokaa vanhuksellenne sopiva hoitopaikka. Sitä ei kukaan viranomainen teidän puolestanne tee. Voimia!

        Ja yhteiskunta maksaa!

    • Anonyymi

      Kontingankaan hyvinvointikeskus pitäis ottaa hoivaa tarvitseville vanhuksille/vammaisille käytöön.Entinen lääninsairaala oli 1973-2023v kaupungin sairaalana.Kaikki valviudet ottaa tarkoitus mukaiseen käytöön isot hissit tilavat käytävät/huoneet.

      • Anonyymi

        Tarkoitin kaupunginsairaalana 1973-2003 v toimi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      128
      4639
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      29
      3377
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      3315
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      47
      2979
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      2965
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2839
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      18
      2590
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2315
    9. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      9
      2199
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2135
    Aihe