Neitsyyttä ja naisen puhtautta ei enää arvosteta tarpeeksi. On hälyttävää, että edes naiset jotka kutsuvat itseään kristityiksi eivät malta säilyttää neitsyyttään avioliittoon saakka. Haureudesta on tehty ylpeyden aihe. Nainen, joka on menettänyt neitsyytensä ennen avioliittoa on verrattavissa prostituoituun, eikä kristillisessä kodissa sen kaltainen henkilö ole soveltuva äidiksi ja kasvattajaksi, sillä kristityn naisen korkein esikuva on Neitsyt Maria
Näin minulle kotona opetettiin: Miehet ovat kuin kultaa ja naiset ovat kuin valkea liina. Kun kullan pudottaa likaan, se puhdistuu uuden kiiltäväksi vedellä. Tämä on vertauskuvallisesti katumus ja Herran ehtoollinen. Kun valkean liinan pudottaa likaan, tahra on ikuinen. Edes katumus ei sitä poista.
Kun mies yhtyy naiseen, joka ei ole enää neitsyt, hän yhtyy samalla jokaiseen kumppaniin jonka kanssa nainen on koskaan ollut. Kun nainen, joka ei ole enää neitsyt, synnyttää lapsen, lapsi ei ole pelkästään miehen joka naisen siitti, vaan kaikkien kumppaneiden jotka ovat koskaan naiseen yhtyneet.
Tämä kaikki on linjassa Sanan kanssa. Rukoilkaamme tyttärillemme Korkeimman varjelusta pahan houkutuksilta.
Vain neitsyt soveltuu äidiksi ja vaimoksi
28
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Mitäs immenkalvo kommandoille pitäisi tehdä.
- Anonyymi
Eihä ne naise enne ritarillisena aikana päässy ees naimisii neitsyinä.Kunku oli korkattava enne, enne ku pääs vihille.
- Anonyymi
Vaikka jeesuksen omilta on totuttu kuulemaan älyttömi möläytyksiä, niin aloitus on jokatapauksessa typeryyden pohjanoteeraus.
- Anonyymi
"Näin minulle kotona opetettiin: Miehet ovat kuin kultaa ja naiset ovat kuin valkea liina. Kun kullan pudottaa likaan, se puhdistuu uuden kiiltäväksi vedellä. Tämä on vertauskuvallisesti katumus ja Herran ehtoollinen. Kun valkean liinan pudottaa likaan, tahra on ikuinen. Edes katumus ei sitä poista. "
Millä logiikalla aloittaja kuvittelee naisten pysyvän neitseinä, jos miehet saa vapaasti huorata? Osanneeko edes hävetä "nerokasta" aloitustaan? - Anonyymi
Olisi kiinnostavaa tietää onko aloittaja mies vai nainen? Oli kumpi tahansa niin psykologiset johtopäätelmät olisivat siitä huolimatta mielenkiintoisia...
- Anonyymi
Kyllähän tuo aika selvästi on joku yksinkertainen fundamentalisti mies.
Eipä tällä palstalla naiset yleensäkään kirjoittele, ovat senverran fiksumpia.
- Anonyymi
Parinvalinta on lähipiiristä eli samoista ympyröistä, mitä helvetin jalostamista se on kun työpaikalta elämänsä rakkauden löytää.
- Anonyymi
Siellä voi olla koneenhoitajin esimies, joka rakastuu typerään tehdastyöläiseen niin vie työläisen perimää eteenpäin.
- Anonyymi
Jumala rakastaa puhdasta sielua puhtaassa ruumissa
- Anonyymi
Käsitit väärin, ei tässä nyt jumala ollut etsimässä neitsyttä puolisokseen.
- Anonyymi
17v puhdas on unelma , josta vanhemmatkin miehet voivat haaveilla.
Mutta miehellä on tietenkin saanut olla kuinka monta kumppania tahansa, kun et siitä mitään maininnut, eikö vaan?
- Anonyymi
Minä lesboilin jo nuorena tyttönä. Korkattiin 17vuotiaana, haluaako joku lisätietoja?
Anonyymi kirjoitti:
Minä lesboilin jo nuorena tyttönä. Korkattiin 17vuotiaana, haluaako joku lisätietoja?
Eli et pystynyt vastaamaan mitään kommenttiini. Sen saattoi arvata.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä lesboilin jo nuorena tyttönä. Korkattiin 17vuotiaana, haluaako joku lisätietoja?
Kyllä kiinnostaa, että oliko se "korkkaaja" mies vai nainen?
- Anonyymi
Miten niin ei maininnut?
"Näin minulle kotona opetettiin: Miehet ovat kuin kultaa ja naiset ovat kuin valkea liina. Kun kullan pudottaa likaan, se puhdistuu uuden kiiltäväksi vedellä. Tämä on vertauskuvallisesti katumus ja Herran ehtoollinen. Kun valkean liinan pudottaa likaan, tahra on ikuinen. Edes katumus ei sitä poista."
Aloittajahan nimenomaan tähdensi sitä, että mies voi vapaasti huorata. Etkö ymmärrä lukemaasi, vai mistä se kivestää?
- Anonyymi
Vanish oxy action puhdistaa vaikeatkin tahrat valkeista liinoista! Nou problem siis!
- Anonyymi
Eipä uskoisi, että vielä tällä vuosituhannella joku kehtaa kirjoitella mokomia typeryyksiä.
- Anonyymi
Tuskinpa aloittaja saa ketään naista alistettavakseen, on senverran sairaat mielipiteet.
Suoraa puhetta, jota ateistikommarit eivät kestä! Pihtaus kunniaan! 👍🏻
- Anonyymi
Sarkasmia olettaisin. Vaarana on vain se, että hihhulit ottaa kommenttisi todesta.
- Anonyymi
Kyllä Afrikkalaisilla on tämä pihtaus kunnia-asia.
Anonyymi kirjoitti:
Sarkasmia olettaisin. Vaarana on vain se, että hihhulit ottaa kommenttisi todesta.
Jäitä hattuun -sarjassa osoitettiin vastaansanomattomasti, että naiset ovat hulluina vaaroja uhmaaviin miehiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä Afrikkalaisilla on tämä pihtaus kunnia-asia.
Muutenkinhan siellä Afrikassa on kaikki asiat paremmin, kuin täällä Suomessa!😂
- Anonyymi
Eli vain yksi lapsi on mahdollinen? Mutta mitä jos ekalla kerralla ei tärppääkkään, jäättekö ikuisesti lapsettomiksi? Avioerohan täytyy joka tapauksessa tietenkin ottaa, koska vaimo ei ole enää neitsyt.
- Anonyymi
Neitsytäiti. Onko hassumpaa kuultu.
- Anonyymi
"Näin minulle kotona opetettiin: Miehet ovat kuin kultaa ja naiset ovat kuin valkea liina. Kun kullan pudottaa likaan, se puhdistuu uuden kiiltäväksi vedellä. Tämä on vertauskuvallisesti katumus ja Herran ehtoollinen. Kun valkean liinan pudottaa likaan, tahra on ikuinen. Edes katumus ei sitä poista. "
Aivan! Miesten on lupa käydä tutuissa ja vieraissa mielin määrin kun kerta kevyesti puhdistuvat uuden kiiltäviksi. Onko aloittaja muistanut noudattaa ohjetta?
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vinkkejä ikävän lopettamiseen?
Onko hyviä vinkkejä, miten pääsisi ikävästä eroon? Järkeviä pliis!662446Rippileirillä ahdistelua - jälleen kerran
Lyhyen ajan sisällä monia tapauksia jotka todistavat, että lapsenne eivät ole turvassa rippileirillä. Leirin yövalvoja741125- 1101005
Olen tyytyväinen Tinderiin
Deittailu on pitkän parisuhteen jälkeen ollut pääosin virkistävää ja kiva sosiaalinen harrastus, josta on saanut seuraa,140952Nimesi nainen
On koko päivän ollut ajatusteni ykkönen. Jotenkin kaipaan sinua nyt entistä enemmän ja se on saanut minut miettimään tos52947- 174931
Tavio toi uudet tuulet ministeriöön: Rukoushetkiä kabinetissa, vähemmistöpuheet pannaan
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio on ilmoittanut, ettei hänen puheisiinsa saa kirjoittaa mitään seksuaali-117843Vaikka olet nainen
Tunteellinen ja suhtaudut asioihin hyvin syvällisesti ( mikä on hyvä asia). Mutta kai sua nyt joskus huvittaa tämä meid34778Eihän nyt mikään
Sitten varmasti jäänyt hiertämään meidän välejä. Meillähän ei ole varsinaisesti edes koskaan mitään ollut ja siksi itse51753Yritän toipua siitä, etten sinua saanut nainen
Niin oli varmaan tarkoitettu. Oli nähty, että me emme kuulu yhteen ja teiden täytyy kulkea eri suuntaan. Yritän toipua m38749