"Intersektionaalisen feminismin voi heittää romukoppaan"

sanoo Seida Sohrabi: (Ohisalolle lukemista)

"Jo vuodesta 1996, kun perheemme saapui kiintiöpakolaisina Suomeen, olen todistanut, että jokainen lapsi saa samat mahdollisuudet taustasta riippumatta.

Tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta ei edistetä uusilla vierailla sanoilla. Uusia termejä voidaan keksiä ja käyttää vain silloin, kun vanhat eivät kelpaa. Minun puolestani suurimman osan uusista ”hienoista” termeistä saisi heittää ”romukoppaan”.

Olen törmännyt kielenkäyttöön, jossa vähemmistön edustajia uhriutetaan ja jossa sanat saavat uuden merkityksen. Olen esimerkiksi Twitterin puolella törmännyt keskusteluihin, joissa kantasuomalainen nainen toteaa, hyvää tarkoittaen, että hän ei voi ottaa kantaa johonkin tiettyyn asiaan omasta etuoikeutetusta asemastaan käsin. Millä tavalla minä olen sorretumpi ja kuka kieltää häntä ottamasta kantaa asioihin?

Burkini-keskustelu on loistava esimerkki tästä. Sen sijaan, että tasa-arvoa vaatineet ihmiset olisivat puolustaneet musliminaisia, he lähtivät puolustamaan burkinien käyttöä uimahalleissa uskonnonvapauden nimissä. Samalla niitä, jotka vastustivat sortoa, tuomittiin suvaitsemattomiksi.

Valikoivaa on myös muun muassa se, että sisäministeri Maria Ohisalo haluaa selvittää muslimihuivin yhdistämistä poliisin virka-asuun. Sen sijaan, että ministeri edistäisi erioikeuksia, hän voisi kannustaa musliminaisia vapautumaan patriarkaalisista perinteistä. Kertoa naisille, että he myös voivat olla poliiseja veljiensä tavoin ilman huivia."
361
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Fiksua tekstiä, mutta Ohisalolle liian monimutkaista.

Äänestä

Sohrabilla on paljon mielipiteitä, ja täysi oikeus esittää niitä. Välillä hänellä on hyviäkin perusteita, välillä sitten vähän niitä heikompia.

"... olen todistanut, että jokainen lapsi saa samat mahdollisuudet taustasta riippumatta."

Hän varmaan uskoo näin todistaneensa. Samaan aikaan lukuisat kantasuomalaiset voivat todeta, että tämä ei toden teolla ole koko totuus. Kaikkien lasten vanhemmilla ei ole varaa päivähoitoon, jolloin lapsi jää jo pienenä sen tarjoamien kasvatusmahdollisuuksien ulkopuolelle. Asuinpaikka vaikuttaa merkittävästi opetuksen laatuun ja esimerkiksi valinnaisaineitarjontaan. Alkoholistiperheen tenava ei varmasti jaksa olla yhtä tehokas ja pirteä koulussa, kuin suojaisemmissa olosuhteissa elävä. Iän karttuessa pienetkin koulumaksut saattavat aiheuttaa sen, että koulu jää käymättä, toisin kuin parempiosaisella ikätoverilla.

Nämä ovat vain yksittäisiä, pieniä esimerkkejä, mutta monelle silti kovin konkreettisia. Minäkin uskoin joskus, että kaikilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet, ja loppu on vain itsestä kiinni. Minun oli helppo uskoa niin, koska enhän itse joutunut painimaan haasteiden kanssa. Iän mittaan tämä naiivius karisi.

Äänestä

Seida ei ole suvakkien suosiossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

sanoo Seida Sohrabi: (Ohisalolle lukemista)

"Jo vuodesta 1996, kun perheemme saapui kiintiöpakolaisina Suomeen, olen todistanut, että jokainen lapsi saa samat mahdollisuudet taustasta riippumatta.

Tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta ei edistetä uusilla vierailla sanoilla. Uusia termejä voidaan keksiä ja käyttää vain silloin, kun vanhat eivät kelpaa. Minun puolestani suurimman osan uusista ”hienoista” termeistä saisi heittää ”romukoppaan”.

Olen törmännyt kielenkäyttöön, jossa vähemmistön edustajia uhriutetaan ja jossa sanat saavat uuden merkityksen. Olen esimerkiksi Twitterin puolella törmännyt keskusteluihin, joissa kantasuomalainen nainen toteaa, hyvää tarkoittaen, että hän ei voi ottaa kantaa johonkin tiettyyn asiaan omasta etuoikeutetusta asemastaan käsin. Millä tavalla minä olen sorretumpi ja kuka kieltää häntä ottamasta kantaa asioihin?

Burkini-keskustelu on loistava esimerkki tästä. Sen sijaan, että tasa-arvoa vaatineet ihmiset olisivat puolustaneet musliminaisia, he lähtivät puolustamaan burkinien käyttöä uimahalleissa uskonnonvapauden nimissä. Samalla niitä, jotka vastustivat sortoa, tuomittiin suvaitsemattomiksi.

Valikoivaa on myös muun muassa se, että sisäministeri Maria Ohisalo haluaa selvittää muslimihuivin yhdistämistä poliisin virka-asuun. Sen sijaan, että ministeri edistäisi erioikeuksia, hän voisi kannustaa musliminaisia vapautumaan patriarkaalisista perinteistä. Kertoa naisille, että he myös voivat olla poliiseja veljiensä tavoin ilman huivia."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu