Tulin Hyvinkäälle oltuani jonkin aikaa muualla ja näin mainokset Suur-Viruslinko-Markkinoista, jotka aiotaan järjestää. Tosiaanko aiotaan tällaisessa tilanteessa tautitilanteen jälleen ollessa pahenemassa ja viruksen leviämisen kiihtyessä järjestää vielä suurmarkkinat???
Hulluutta, tai sitten päättäjät ovat saaneet ohjeet, että pitää tavoitella joukkoimmuniteettia tartuttamalla mahdollisimman moni ja samalla murhata vanhusväestö pois kuluttamasta. Tai sitten se on heidän oma ideansa. Kun ikäihmisistä päästään näin "kivasti" eroon, rahaa riittää paremmin.
Toivottavasti oli kuitenkin peruutettujen markkinoiden mainoksia jäänyt poistamatta...
Aiotaanko Suur-Viruslinko Markkinat tosiaan järjestää?
24
89
Vastaukset
- Anonyymi
Miksi et sitten pysynyt siellä muualla?
- Anonyymi
Ulkoilmatapahtuma. Enemmän sitä linkoa on Willassa jossa hönkäillään surutta koronaa toisia päin. Mikset siihen puutu ?
- Anonyymi
Willassa asiointi on joskus välttämätöntä, mutta tuollaiset markkinat eivät ole. Ei Willaa voida purkaa koronan ajaksi ja rakentaa sitten uudelleen. Kyllä ulkoilmassakin virus leviää, kun väki pakkautuu yhteen, mutta mene sinä vaan sinne hengittelemään. Aivan varmasti on uusia tartuntoja viikon päästä enemmän kuin nyt. Sinä voit olla yksi niistä.
Markkinat ovat viruslinko monestakin syystä: Kauppiaita tulee maakunnista, pääkaupunkiseudulta ja ulkomailta, voivat hyvin olla tartuttajia tietämättään ja vaikka tieten. Tuollaiselle kauppiaalle rahakas toritapahtuma on niin tärkeä, että sinne mennään vaikka väkisin kuumeessakin. Kauppiaat voivat tuoda tartuntoja, mutta myös viedä alueille, joilla sitä ei ole juurikaan ollut. Eikä tarvita kuin yksi koronapotilas sinne pyörimään, asiakas tai myyjä. Tai oireeton kakara, joka säntäilee siellä ihmisjoukossa kiljuen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Willassa asiointi on joskus välttämätöntä, mutta tuollaiset markkinat eivät ole. Ei Willaa voida purkaa koronan ajaksi ja rakentaa sitten uudelleen. Kyllä ulkoilmassakin virus leviää, kun väki pakkautuu yhteen, mutta mene sinä vaan sinne hengittelemään. Aivan varmasti on uusia tartuntoja viikon päästä enemmän kuin nyt. Sinä voit olla yksi niistä.
Markkinat ovat viruslinko monestakin syystä: Kauppiaita tulee maakunnista, pääkaupunkiseudulta ja ulkomailta, voivat hyvin olla tartuttajia tietämättään ja vaikka tieten. Tuollaiselle kauppiaalle rahakas toritapahtuma on niin tärkeä, että sinne mennään vaikka väkisin kuumeessakin. Kauppiaat voivat tuoda tartuntoja, mutta myös viedä alueille, joilla sitä ei ole juurikaan ollut. Eikä tarvita kuin yksi koronapotilas sinne pyörimään, asiakas tai myyjä. Tai oireeton kakara, joka säntäilee siellä ihmisjoukossa kiljuen.Ulkomailta tulleet markkinakauppiaat ovat joutuneet olemaan 2 viikon karanteenissa maahantullessaan, sekä olleet koronatestissä. Willaa on järkyttävä koronalinko, sinne en mene missään nimessä. Ruokaa on haettava, muuta onko pakko mennä Prismaan, Sittariin ym. on muitakin kauppoja (pienenpiä)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ulkomailta tulleet markkinakauppiaat ovat joutuneet olemaan 2 viikon karanteenissa maahantullessaan, sekä olleet koronatestissä. Willaa on järkyttävä koronalinko, sinne en mene missään nimessä. Ruokaa on haettava, muuta onko pakko mennä Prismaan, Sittariin ym. on muitakin kauppoja (pienenpiä)
Olet täysin oikeassa. Markkinamyyjät olleet karanteenissa ja testissä, mutta Willan väki ei. Itseäni se ei haittaa, koska en siellä käy. Ostan kaiken lähikaupoista ja aina tarpeen mukaan. En vetelehdi laajoissa sisätiloissa. Niitä mahdollisia oireettomia kakaroita on Willan tilat kuulemma täynnä.
- Anonyymi
Siinähän sitä taas aihetta, vasta päästiin Red Carpetista eroon.... Pysykää kotona, vetäkää verhot eteen ja puhelin pois päältä, ovikello kin voisitte sammuttaa, sänkyyn ja peitto päälle odottamaan kuolemaa...
Kuskin kukaan kaipailee pariin kuukauteen...
Ai niin tää Hangonsillan silta, kiesus.... Maksaa! - Anonyymi
Lahdessa oli sama tapahtuma kaksi viikkoa sitten eikä tartuntoja tiettävästi tullut.
- Anonyymi
Jotain Willan kauppiasta *ituttaa kun tuli kilpailevia yrityksiä markkinoineen. Tartunnat koronaan ovat tapahtuneet pääosin yksityistilaisuuksissa sisätiloissa ja huippuna on 300 "lääkiksen" uuden opiskelijan tartuntarypäs. Sisätilat, paljon väkeä ja juomaa lasissa on pahin yhdistelmä.
- Anonyymi
Toivottavasti viimeinen "suurmaksu markkinat" sillä parkkipaikat on kuitenkin rahoitettu yhteiskunnan varoin ja nyt en pääse parkkiin (tokmannin näkkäri),
- kun yksityinen International Grand Market on saanut luvan kaupata kallista "italianlaukua" ,meidän valitsemien kaupungin valtuutettujen luvalla, tokmanniin menijöiltä ja muilta persaukisilta- Anonyymi
Mistä päättelet, että Tokmannissa käy vain persaukista porukkaa. Kyllä siellä käy varakastakin sakkia, olen nähnyt, . Missäs itse käyt.? Reissaatko Hesan Stokkalle, eikös Stokkakin ole kohta kaatumispisteessä.(jos sielläkin on käynyt persaukista sakkia) häh. mm sinä.
- Anonyymi
Näköjään Willan yksittäinen kauppias katkerana ja persaukisena itse vuokrarästit lisäpainona, mutta valittaa jaksaa vain. Koronalinkokeskus perii rästivuokrat varmasti ja sitten tulee häätö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä päättelet, että Tokmannissa käy vain persaukista porukkaa. Kyllä siellä käy varakastakin sakkia, olen nähnyt, . Missäs itse käyt.? Reissaatko Hesan Stokkalle, eikös Stokkakin ole kohta kaatumispisteessä.(jos sielläkin on käynyt persaukista sakkia) häh. mm sinä.
Missä ja mikä on tuo Hesa?
- Anonyymi
Willassa täysin hermonsa menettänyt Securitaksen vartija. Ihmiskunnioitus puuttuu täysin.
- Anonyymi
Mihinkäs se nyt niin hermot on menettänyt? Esimerkki?
- Anonyymi
Ainakaan perjantai-iltana ei ollut asiakkaita virus-markkinoilla, satoi kuin Esterin pe....
Luoja varjelee meitä.- Anonyymi
Myös lauantaina satoi, ihan oikein viruslinkomarkkinoiden järjestäjille ja ahneille kauppiaille, kuin myös k-päille kävijöille:D
- Anonyymi
Rankkasade estää viruspartikkeleja leijumasta ilmassa. Oikein hyvä!
- Anonyymi
Aamupostissa kehuttiin markkinoiden järjestelyjä koronan suhteen. Willan suurviruslinko jää pysyvästi ja Keusoten alueella olikin 3 tapausta viime päivinä. Lehdestä luettu eli ei ole valekirjoitus.
- Anonyymi
Se on tuo maski ihmeväline. Ei tartu korona, kun käyttää FFP2-maskia tai FFP3-maskia ja pitää silti riittävää etäisyyttä muihin. Käynnit Red Carpetin leffanäytöksissä ja Suurmarkkinoilla sujui näin suojautuneena hyvin.
Trumpkin tiesi jo helmikuussa, että korona tarttuu ennen kaikkea ilmateitse eikä niinkään kosketustartuntana. Suomessa on korostettu liikaa käsien pesemistä, vaikka ratkaisu on vähintään 2 metrin etäisyys ja maskin käyttö.
Toivoisin silti, että kunnat tiedottaisivat avoimemmin siitä, mistä tartunnat ovat tulleet. Esim. Hyvinkäällä oli nyt neljä tapausta kahdessa päivässä. Ja viime viikolla drive in -näytteenottoon oli pisin jono, minkä olen nähnyt.- Anonyymi
Ravintolat näkyy olevan se pahin koronalinkopaikka Suomessa. Mikkeli pahin esimerkki. Missä Hyvinkäällä on suurin keskittymä ravintoloista, baareista ja kahviloista?
- Anonyymi
6 uutta tartuntaa 2 viikon aikana Hyvinkäällä lehtitietojen mukaan. Aapossa oli kuva tuosta Red Carpetin juhlasta ja siitä nähtiin selvästi koko porukan poseeravan hyvin tiiviissä ryhmässä, eikä todellakaan näkynyt maskeja. Illaal tietysti änkesivät ravinteliin ja lopun jokainen tietää muiden paikkakuntien vastaavista tilanteista. Ei ihme että nyt jonotetaan testiin.
- Anonyymi
Nyt ollaan kuun puoliväli ylitetty, markkinoista kulunut sopivasti aikaa ja kas, tartunnat ovat lisääntyneet reippaasti juuri täällä. Riihimäellä ei...
- Anonyymi
Juu, kyllä, " ei viruksen leviämistä ole mahdollista estää, eikä sen leviämistä ole tarkoituskaan estää".
HUONOSTIHAN TUO MUUTEN ONKIN LEVINNYT, LIENEE OLLUT TARKOITUS ANTAA LEVITÄ VAHVEMMIN, MUTTA NIINHÄN SITÄ SANOTAAN, ETTÄ PAREMPI MYÖHÄÄN, KUIN EI MILLOINKAAN.
Paska, ne vaan puhuu, ei mitään virusta ole olemassakaan, tytöt vaan keksivät, että saavat paljon rahaa käyttöönsä ja kaadettua suomen hyvivointivaltion. Tuhottua ja pakolaisilla asututettua suomalaiset tytöt.- Anonyymi
Juuri sinunlaisesi aivottomat ovat niitä pahimpia levittäjiä.
Nyt on virallisesti 10 uutta tartuntaa, todellinen luku lienee yli 100. Lievät ja oireettomat eivät mene testiin ja levittävät tehokkaimmin.
Riihimäkeläiset ovat paljon älykkäämpiä, kuin te tollot. Ei ole uusia tartuntoja tilastoituna.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oulaisen vaalitulos: Vahva alku, mutta lisää toimia tarvitaan
Hallituksen toimet rikollisuutta vastaan alkavat tuottaa tulosta. Puolueväriin katsomatta demokratian valtaa ja perustus166768- 1972500
Yh:n pihalla aina eri auto
Ompa jännä seurata ohiajaessa, että millainen auto on nyt erään yksinhuoltajan pihassa. Näyttääpä siellä taaskin olevan1001928En vittujakaan enää välitä sinusta nainen
Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.761507Exän käytös hämmentää (taas)
Osaisivatko palstan herrat kenties helpottaa tulkitsemista? Toki naispuolisetkit saavat antaa tulkinta-apua, mutta nyt k1911059- 41980
Olet minua
vanhempi, mutta se ei vaikuta tunteisiini. Tunnen enemmän kuin ystävyyttä. Olo on avuton. Ikävöin koko ajan. Yhtäkkiä va46949- 77843
- 45719
Susanna Laine paljastaa - Tästä farmilaiset yllättyvät joka kaudella: "Ettei olekaan niin paljon..."
Farmi Suomi vie Pieksämäelle maaseudulle ja suosikkirealityn juontajan puikoissa on Susanna Laine. Uudella kaudella muka7708