Ottaako Nato Krimin takaisin Ukrainalle

Anonyymi

Tällaista lentoa ei ole nähty aiemmin.
Kaksi Yhdysvaltain ilmavoimien strategista B-52-pommikonetta lensi tänään Ukrainaan. Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun amerikkalaiset strategiset pommittajat operoivat tällä tavalla maan ilmatilassa.

Ilmaliikenteen seuraajat kiinnittivät lentoon huomiota sosiaalisessa mediassa perjantaina iltapäivällä. Lentotietojen perusteella koneet lähtivät liikkeelle Britanniasta, matkasivat Euroopan yli ja lensivät Ukrainaan Puolasta. Koneet ovat kiertäneet muun muassa Venäjän miehittämän Krimin niemimaan edustalla.

Alueella näyttää lentotietojen perusteella operoivan myös tiedustelukoneita niin Britanniasta kuin Yhdysvalloistakin.

Turvallisuusasiantuntija ja Federation of American Scientists -järjestön ydinasetietoprojektin johtaja Hans Kristensen luonnehtii lentoa Twitterissä poikkeukselliseksi.

– Niiden [pommikoneet] pitkän matkan ohjukset ja haavoittuvaisuus ilmatorjunnalle tarkoittavat, etteivät ne todennäköisesti koskaan lentäisi näin lähelle [Venäjää] sodassa, joten kyse on todella näkyvästä viestistä, hän arvioi.

Kristensen huomauttaa koneiden kiertävän kehää vain noin 25 kilometrin päässä Krimistä.

– En muista nähneeni tällaista operaatiota koskaan sitten kylmän sodan.

Kristensen uumoilee lennon vaatineen Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin hyväksynnän. Hän muistuttaa, ettei Ukraina ole Naton jäsen.

39

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nato on sotaa kerjäävä roskajoukko, hyvä ettei siihen sontaläjään kuuluta,eikä tulla kuulumaan koskaan.

      • Anonyymi

        Venäjä on sotaa kerjäävä roskajoukko hyökätessään Ukrainaan, hyvä ettei siihen sontaläjään kuuluta,eikä tulla kuulumaan koskaan.


      • Anonyymi

        Yli 90% venäläisistä muuttaisi jenkkeihin välittömästi, jos se olisi mahdollista. Putin on pilannut Venäläisten tulevaisuuden todella kauas. Yli 96% Venäläisistä toivoisi Putinin häipyvän helvettiin.


    • Anonyymi

      Kyllä nyt voidaan lopettaa natosta höpötykset puolustusliittona.

      • Anonyymi

        Venäjä suorastaan kerjää saada turpaansa Natolta


      • Anonyymi

        äärinmäisen hyvää voimannäyttöä r..ä ja sen kätyrit istuupaskat housussa ja itkee. Mitäs vitttuilette Länsimaille


    • Anonyymi

      Hyökkäsikö Venäjä ilma-aluksen kimppuun?

    • Anonyymi

      Ukraina ei ole Venäjää

    • Anonyymi

      Yhdysvaltain armeijan koneet operoivat siihen luvan saaneena eri maiden, myös Ukrainan, ilmatilassa, sekä kansainvälisessä ilmatilassa.
      Mitä tulee Ukrainaan kuuluvaan Krimiin, niin Venäjä on siellä yksinomaan miehittäjän ominaisuudessa.

      • Anonyymi

        "Mitä tulee Ukrainaan kuuluvaan Krimiin, niin Venäjä on siellä yksinomaan miehittäjän ominaisuudessa."
        Elikä B-52 lentävät Krimin yli? (HEHHHHEHHEH)


      • Anonyymi

        Totta venäjä miehittää ItäUkrainaa ja krimiä


    • Anonyymi

      Kyllä varmaankin Nato ottanee Krimin pois, kun kerran B52 koneta saapuu Ukrainaan. Nissähän on ydinase varustuskin. Putinilla paskat menee nyt housuun.

      • Anonyymi

        Miehittäjän rakentama krimin silta pitäisi pommittaa ensin nurin


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miehittäjän rakentama krimin silta pitäisi pommittaa ensin nurin

        Kannatan. Silta pommitettava.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannatan. Silta pommitettava.

        B-52 pommittajalla muutama bunkkeripommi siltaan katkaisisi miehittäjän maayhteyden


    • Anonyymi

      USA:a kiinnostaa kaikki Venäjää lähellä olevat alueet, myös Naton ulkopuoliset mm. Suomi, arvatkaapa miksi. ;)

      • Anonyymi

        Suomesta saa karjalan piirakkaa, ihmiset puhuvat ämerikkää , ovat sivistyneitä, puhtaita ja joviaaleja, yhteistyökykyisiä, älykkäitä , vieraanvaraisia ihmisiä joiden kanssa on mukava olla.

        Rajan toisella puolella on päinvastoin.


      • Anonyymi

        Tämäkin on ns. geopolitiikkaa...


    • Anonyymi

      "Miehittäjän rakentama krimin silta pitäisi pommittaa ensin nurin"

      Miehittäjän sillanrakennus taito on sillä tasolla että se kaatuu itsekseen mutta ainahan termiiteillä voi nopeuttaa prosessia.

    • Anonyymi

      Krimi on tärkeä paikka Suomen kommunistiselle osastolle.
      Sinne järjestetään toiviomatkoja Rufin toimesta, matkustajat saavat silloin tällöin JB:n nimikirjoituksen kankkuseensa.

      Ja porukassa on mukava laulaa pioneerisäkeistöjä.

    • Anonyymi

      Tuossa jo aiemmin totesin, 'onko sotilaat ottaneet vallan kaikessa hiljaisuudessa' ja siltä tämä näyttää?
      Trump ei olisi antanut operaatiolle lupaa, se on selvää ja silloin herää kysymys, kenen luvalla?

    • Anonyymi

      Ei länsi voi ottaa Krimiä takaisin kun se on liittynyt Venäjään ja joutuisi luovuttamaan ryötämänsä Kosovon takaisin Serbialla.

      • Anonyymi

        Se on varastettu Ukrainalta,kansainväline yhteisö on määrännyt asian takia pakotteita,tämä on fakta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on varastettu Ukrainalta,kansainväline yhteisö on määrännyt asian takia pakotteita,tämä on fakta

        Eu se ole varastamista jos kansa päättää liittyä mutta Kosovossa ei kansalta kysytty.


    • Anonyymi

      Tässä on nyt aika kinkkiset kysymykset, kuka ja ketkä määräävät USA:n sotilaaliset manöveerit maailmalla?

      On ollut tapauksia, jotka voisi laitta jopa vallankaappauksen tiliin...esimerkiksi Iranin vaikutusvaltaisen johtajan salamurha, Trump oli asiasta melkoisen selkeästi tietämätön?

    • Anonyymi

      "Ottaako Nato Krimin takaisin Ukrainalle"

      Mitä suurimmalla todennäköisyydellä otaa- heti huomenna.

    • Anonyymi

      Stratocasterit lensi rajaa pitkin,, venäläiset unohtivat itkeä ja valittaa.
      Piiloutuivat minne ehtivät.

      Huomenna taitavat olla valmista kauraa ja juoksevat takaisin venäjän puolelle.

      • Anonyymi

        Stratocasterit lensi rajaa pitkin,, Suomalaiset kuvasivat session. Jotai rajaa?


    • Anonyymi

      Sotakiimainen naapurimme on jo miehittämässä Valkovenäjää

      • Anonyymi

        Ei ole kun Lukashenka sanoi että ValkoVenäjä liittyy tiiviimmin Venäjään tämän vallankaappausyrityksen jälkeen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole kun Lukashenka sanoi että ValkoVenäjä liittyy tiiviimmin Venäjään tämän vallankaappausyrityksen jälkeen.

        r...än kätyrin toive maailmassa niin kävisi mutta ei oikeassa elämässä.


    • Anonyymi

      Ruotsi on nopea liikkeissään. Vanha valloittaja.

    • Anonyymi

      Venäjän 8 su 27-30a hävittäjää kävi käännyttämässä USAn B52t pois Krimin rajan läheisyydestä.

      • Anonyymi

        Muuten hyvä mutta olivat puoli vrk myöhässä koska Ylin lämpöpiuhakadetti Juri teki sähkölevyllä teetä pirtun sekaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muuten hyvä mutta olivat puoli vrk myöhässä koska Ylin lämpöpiuhakadetti Juri teki sähkölevyllä teetä pirtun sekaan.

        Videolla ovat samaan aikaan Krimin rajoilla ilmassa


    • Anonyymi

      Valko-Venäjällä Lukashenka saa pontta pyttyyn, kun on valehdellut kansalleen
      kuten Putiin, että on "ulkoinen uhka" kaiken aikaa ja Putinin mielestä sitä vastaan on puolustauduttava ja on oikeutettua
      miehittää niin paljon maa-alueita kuin pystyy.

      Lukashenka yrittää aivopestä kansansa, että koko mellakka siellä on
      syntynyt "lännen toimesta", että vaalitulosväärennös unohtuisi ja koko ongelman ydin
      eli hän itse.

    • Anonyymi

      Venäläiset katselivat Stratoforresterejä itku kurkussa. Miksei meillä....????

    • Anonyymi

      Historian havinaa:
      Venäläiset katselivat Stratoforresterejä itku kurkussa nostalgisina. Miksei meillä...ei ole kylmänsodan aikainen moderni kalusto enää käytössä.????

    • Anonyymi

      Su-27 kanttasi starofortessin edestä. Samaan aikaan jenki pilotit laskivat housuihinsa että koko kone rytisi ja tärisi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      188
      5091
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      14
      1751
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      63
      1626
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      127
      1497
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1463
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      50
      1147
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1084
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      302
      969
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      195
      941
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      820
    Aihe