Lapsuuskotini ei ollut mitenkään yltiöhengellinen, vaikka sekä isäni että äitini olivat ns. tapauskovaisia. Kirkossa käytiin vain häissä ja hautajaisissa, mitä nyt koulun kanssa sitten jouluna ja ehkä pääsiäisenä myös. Ala-asteen loppupuolella äitini ystävätär houkutteli äitini mukaan erään seurakunnan kokouksiin ja niin me lapsetkin aloimme siellä käydä.
Tuon seurakunnan tilaisuuksissa meidät tulokkaat asetettiin yksi kerrallaan takahuoneessa tuolille ja ympärille polvistui kymmenkunta rukoilijaa, suurin osa aikuisia. Sitten alkoi kova rukoilu. Rukouksessa pyydettiin ja aneltiin pyhää henkeä tulemaan siihen tuolilla istujaan ja merkki onnistumisesta olisi, kun tuolilla istava alkaisi "puhua kielillä". Rukouksen piti siis muuttua suomenkielestä joksikin tunnistamattomaksi. Kohdallani kesti todella pitkään. En vain tuntenut mitään tapahtuvan. Ihmettelin ja rukoilin mukana mutta samalla tunsin syyllisyyttä ja alemmuutta että pyhähenki ei tullut minuun vaikka kuinka pyydeltiin ja rukoiltiin. Paha tunne kalvoi mieltäni ja alkoi tuntua etten kestä enää. Sitten huuliltani tuli outoja sanoja. Ne eivät olleet mitään tuntemaani kieltä. Niitä tuli vain pari kolme sillä niiden tulo lakkasi heti kun ihmiset ympärillä alkoivat riemuitsemaan ja totesivat pyhän hengen tulleen minuun.
...he eivät tieneet, että minä vain plöräytin suustani ulos jotain sekavaa päästäkseni ahdistavasta tilanteesta. Lapsi kun olin, en oikein muutakaan keksinyt. Onko monelle muulle käynyt samoin?
Sain lapsena pyhän hengen
Anonyymi
1
138
Vastaukset
- Anonyymi
Minä kävin helluntailaisten hallilla kurkkaamassa isäni kanssa pienenä ja juostiin karkuun. Se mölinä oli pelottavaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kaksi vuotta
Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek184221Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden
"Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia5032350Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1421871- 771495
- 1581456
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.91254Olisitko maailmani?
Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik34788- 106747
- 27711
Lähdetkö nainen joku päivä mun kanssa Anttilaan?
Katsomaan sisustustarvikkeita ja sit mentäisiin matkatoimistoon katsomaan matkoja?25691