Lapsuuskotini ei ollut mitenkään yltiöhengellinen, vaikka sekä isäni että äitini olivat ns. tapauskovaisia. Kirkossa käytiin vain häissä ja hautajaisissa, mitä nyt koulun kanssa sitten jouluna ja ehkä pääsiäisenä myös. Ala-asteen loppupuolella äitini ystävätär houkutteli äitini mukaan erään seurakunnan kokouksiin ja niin me lapsetkin aloimme siellä käydä.
Tuon seurakunnan tilaisuuksissa meidät tulokkaat asetettiin yksi kerrallaan takahuoneessa tuolille ja ympärille polvistui kymmenkunta rukoilijaa, suurin osa aikuisia. Sitten alkoi kova rukoilu. Rukouksessa pyydettiin ja aneltiin pyhää henkeä tulemaan siihen tuolilla istujaan ja merkki onnistumisesta olisi, kun tuolilla istava alkaisi "puhua kielillä". Rukouksen piti siis muuttua suomenkielestä joksikin tunnistamattomaksi. Kohdallani kesti todella pitkään. En vain tuntenut mitään tapahtuvan. Ihmettelin ja rukoilin mukana mutta samalla tunsin syyllisyyttä ja alemmuutta että pyhähenki ei tullut minuun vaikka kuinka pyydeltiin ja rukoiltiin. Paha tunne kalvoi mieltäni ja alkoi tuntua etten kestä enää. Sitten huuliltani tuli outoja sanoja. Ne eivät olleet mitään tuntemaani kieltä. Niitä tuli vain pari kolme sillä niiden tulo lakkasi heti kun ihmiset ympärillä alkoivat riemuitsemaan ja totesivat pyhän hengen tulleen minuun.
...he eivät tieneet, että minä vain plöräytin suustani ulos jotain sekavaa päästäkseni ahdistavasta tilanteesta. Lapsi kun olin, en oikein muutakaan keksinyt. Onko monelle muulle käynyt samoin?
Tuon seurakunnan tilaisuuksissa meidät tulokkaat asetettiin yksi kerrallaan takahuoneessa tuolille ja ympärille polvistui kymmenkunta rukoilijaa, suurin osa aikuisia. Sitten alkoi kova rukoilu. Rukouksessa pyydettiin ja aneltiin pyhää henkeä tulemaan siihen tuolilla istujaan ja merkki onnistumisesta olisi, kun tuolilla istava alkaisi "puhua kielillä". Rukouksen piti siis muuttua suomenkielestä joksikin tunnistamattomaksi. Kohdallani kesti todella pitkään. En vain tuntenut mitään tapahtuvan. Ihmettelin ja rukoilin mukana mutta samalla tunsin syyllisyyttä ja alemmuutta että pyhähenki ei tullut minuun vaikka kuinka pyydeltiin ja rukoiltiin. Paha tunne kalvoi mieltäni ja alkoi tuntua etten kestä enää. Sitten huuliltani tuli outoja sanoja. Ne eivät olleet mitään tuntemaani kieltä. Niitä tuli vain pari kolme sillä niiden tulo lakkasi heti kun ihmiset ympärillä alkoivat riemuitsemaan ja totesivat pyhän hengen tulleen minuun.
...he eivät tieneet, että minä vain plöräytin suustani ulos jotain sekavaa päästäkseni ahdistavasta tilanteesta. Lapsi kun olin, en oikein muutakaan keksinyt. Onko monelle muulle käynyt samoin?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minä kävin helluntailaisten hallilla kurkkaamassa isäni kanssa pienenä ja juostiin karkuun. Se mölinä oli pelottavaa.