Koulu ilman uskontoa

Kiina on toteuttanut ateistien suuren päiväunen, koulun ilman uskontoa, uskonnollisia opettajia pakotetaan eroamaan ja taloudellisilla seuraamuksilla uhataan jos yhteyksiä uskontoon paljastuu. Oman ideologian propagandaa tietenkin kuuluukin julistaa.

"hallinto rankaisee nyt uskonnollisia opettajia ja pitää huolen, että luokkahuoneissa ei lausuta mitään uskontoon liittyvää.."

" Vaatimukset luopua uskosta alkoivat viime lokakuussa. Häntä myös sätittiin jatkuvasti henkilökuntapalavereissa. Hänelle sanottiin esimerkiksi, että “jotkut opettajat uskovat edelleen, vaikka kommunistinen puolue ruokkii heidät”."

"Näitä palkintoja, joihin yleensä liittyy huomattavia taloudellisia kannustimia, annetaan yhteisöille, jotka viranomaiset toteavat ”sivistyneiksi”, eli taloudellisesti kehittyneiksi ja uskonnottomiksi. ”Sain tietää, että toisen maakunnan saamat kaikki sivistyneisyyspalkinnot peruttiin, kun tarkastusryhmä sai selville, että kaksi alakoulun oppilasta lauloi kristillisiä virsiä”, opettaja kertoo."

"”Kouluihin on lisäksi nimetty vastuuhenkilöitä valvomaan ja ilmiantamaan uskonnollisia opettajia ja oppilaita. Heitä käsketään luopumaan uskostaan ja heitä tarkkaillaan.”"

"Shenyangin kaupungissa viranomaiset ottivat hampaisiinsa leikkikoulun opettajan, kun kävi ilmi, että hän on protestanttinen kristitty. Opettaja pakotettiin irtisanoutumaan."
https://www.marttyyrienaani.fi/kiinalaisten-opettajien-valinta-usko-vai-tyopaikka/

178

640

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onhan meilläkin eräs korkea virkamies vahtimassa ettei vain kukaan joudu viriä laulamaan jos ei satu huvittamaan...

      • Siis virsiä...

      • Anonyymi

        "Onhan meilläkin eräs korkea virkamies vahtimassa ettei vain kukaan joudu viriä laulamaan jos ei satu huvittamaan..."

        Koska meillä on uskonnonvapaus, ketään ei voida pakottaa vakaumuksensa vastaisen uskonnon harjoittamiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teidän fundisten hallitsemassa Suomessa tätä uskonnonvapautta ei olisi, eikö se niin Archie ole ?

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Onhan meilläkin eräs korkea virkamies vahtimassa ettei vain kukaan joudu viriä laulamaan jos ei satu huvittamaan..."

        Koska meillä on uskonnonvapaus, ketään ei voida pakottaa vakaumuksensa vastaisen uskonnon harjoittamiseen.

        #Koska meillä on uskonnonvapaus, ketään ei voida pakottaa vakaumuksensa vastaisen uskonnon harjoittamiseen.#

        Mutta kaikenlaista SETA saastaa opetetaan lapsille vaikka sakon uhalla ..

      • Anonyymi
        ArtoTTT kirjoitti:

        Kerroppas kuka opettaja on saanut sakkouhkauksen?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kerroppas kuka opettaja on saanut sakkouhkauksen?

        Ei opettaja vaan oppilaat

        Kokkolalainen koulu yritti pakottaa oppilaita sakon uhalla ...
        https://pt-media.org/2019/01/22/kokkolalainen-koulu-yritti-pakottaa...
        Kokkolassa on noussut pienoinen maakuntakohu kun paikallisen lukion oppilaita pakotettiin katsomaan sakon uhalla homoerotiikkaa. Koulun rehtorin mukaan kyse oli suvaitsevaisuusopetuksesta, jolla yritettiin tavoitella ymmärrystä seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Yle Svenskanin mukaan Kokkolan ruotsinkielinen lukio hankki hiljattain elokuvan nimeltä

      • ArtoTTT kirjoitti:

        Kenenkään ei ollut pakko osallistua, olihan vaihtoehtokin olemassa:

        "– Lähetimme viestin estääksemme lintsaamista. Kaupunki on satsannut rahaa voidakseen esittää elokuvan, eikä opetuksesta voi olla pois ilman lupaa, sanoo Kokkolan ruotsinkielisen lukion rehtori Cecilia Hägglund-Nygård Svenska YLE:n uutisissa."

        https://www.suomenuutiset.fi/kokkolan-koululaisille-suvaitsevaisuusoppia-vahintaankin-erikoisella-tavalla-poisjaanti-tarkoitti-sakkomaksua-rehtori-ovat-nahneet-rankempaakin/

        Kaupunki oli siis satsannut esitykseen rahaa. Tuon 10 euron "sakkomaksun" opetuksellinen sisältö on kyllä perusteltavissa ja sehän on se, että mikään yhteiskunnan tarjoama ei ole oikeasti ilmaista.

        Samasta linkistä:

        "Kymmenkunta Kokkolan ruotsinkielisen lukion oppilasta jäi pois elokuvan esityksestä vedoten maailmankatsomuksellisiin sekä uskonnollisiin syihin. Oppilaat, jotka eivät elokuviin halunneet, saivat sen sijaan kirjoittaa esseen suvaitsevaisuudesta. Heitä ei sakotettu lintsauksesta."

        Paisutteletkohan nyt ongelmaa? Moniko muuten sai tuon "sakon?" Olisiko tässä ongelmaa jos kyseessä olisi ollut koulun (meidän veronmaksajien) kustantama hohtokeilaus ja koulu olisi sitten "sakottanut" mukaan ilmoittautuneita mutta pois jättäytyneitä ja mihinkään opetukseen vaihtoehtoiseen osallistumattomia, eli lintsaamaan lähteneitä? Vai onko ongelma tuo elokuva eikä mikään muu?

        Iltasanomat:

        "Koulun mukaan oppilaita ei pakotettu katsomaan elokuvaa. Jos oppilas ilmoitti, että hän ei syystä tai toisesta halunnut lähteä näytökseen, hän sai korvaavia tehtäviä. Sen sijaan jos oppilas oli ilmoittautunut osallistuvaksi ja lintsasi luvatta, hänen piti maksaa elokuvalipun kymmenen euron hinta takaisin."

        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/df320103-037a-4af9-a244-b7a791823802

        Onko siis väärin, veloittaa tuon lipun hinta jos ei käytä sitä koska lintsaa? Ei minusta lainkaan.

      • Onko sinulla Arto tarkempaa tietoa kuinka moni (varsinkin aitouskova) ilmoittautui vapaaehtoisesti ja tieten tahtoen katsomaan tuota homoeroottista elokuvaa mutta lähtikin sitten kartsalle lintsaamaan?

      • Arto levittää tuota valeuutista täällä jatkuvasti. Pt-median versio on melkoista vääristelyä ja asioiden pois jättämistä.

        Linkitin tarkoituksella Suomen Uutisiin, onhan se lähempänä Arton ideologisia näkemyksiä kuin valtamedia mutta kertoo asiasta kuitenkin jokseenkin oikean suuntaisesti verrattuna Pt-median juttuun, joka on vain silkkaa roskaa.

      • a-teisti kirjoitti:

        Arto levittää tuota valeuutista täällä jatkuvasti. Pt-median versio on melkoista vääristelyä ja asioiden pois jättämistä.

        Linkitin tarkoituksella Suomen Uutisiin, onhan se lähempänä Arton ideologisia näkemyksiä kuin valtamedia mutta kertoo asiasta kuitenkin jokseenkin oikean suuntaisesti verrattuna Pt-median juttuun, joka on vain silkkaa roskaa.

        Ensinnäkin koulu ei maksanut elokuvasta latin latia vaan kaupunki maksoi ja miksi maksoi? Meille on siis kaikessa hiljaisuudessa luotu yhteiskuntaan tällainen "lakisääteinen" lasten/nuorten aivopesuohjelma.

        "Tiedotteessa todetaan, että vuodesta 2017 lähtien jokaisessa oppilaitoksessa on täytynyt olla lakisääteinen tasa-arvo ja yhdenvartaisuussuunnitelma, mihin kyseinenkin hanke liittyy."(iltalehti)
        "Elokuvaesityksen taustalla on Kokkolan kaupungin tasa-arvotyöryhmä. Ryhmän ajatus oli suunnata elokuvanautinto juuri lukiolaisille. Cecilia Hägglund-Nygård painottaa, että elokuvan oli tarkoitus lisätä suvaitsevaisuutta erilaisia ihmisiä sekä seksuaalisia vähemmistöjä kohtaan."
        https://www.suomenuutiset.fi/kokkolan-koululaisille-suvaitsevaisuusoppia-vahintaankin-erikoisella-tavalla-poisjaanti-tarkoitti-sakkomaksua-rehtori-ovat-nahneet-rankempaakin/

        Lisäksi elokuvaa näytettiin alaikäisille.
        Elokuvan nähneet kokkolaiset oppilaat ovat 16-18 vuotiaita. Elokuva herätti se herätti paljon kummastusta ja närää nuorissa. (SU)

        Lisäksi elokuvassa kuvataan alaikäisen ja aikuisen välistä seksisuhdetta esimerkillisenä ja ihannoitavana "rakkautena".
        "Call me by our name -elokuva käsittelee 17-vuotiaan Elion ja 24-vuotiaan Oliverin homoeroottista suhdetta."

        Toki kieltäytyä voi ,mikäli nyt alaikäisille oppilaille todella olisi ehtinyt muodostua niin syvällinen vakaumus että haluaa leimautua muun luokan edessä ja saada osakseen p....nakki homman.. Sakkomaksu kuitenkin toimi uhkailuna, jossa uhattiin seurauksilla mikäli joku jää pois näytöksestä siitä joutuu maksaa 10 euron sakon. Tämän jopa koulun edustajat myöntävät, kyse ei ole rahasta vaan oppilaiden pakottamisesta paikalle sakon uhalla.

        "Oppilaat saivat koulustaan sähköpostin ennen elokuvissa käyntiä ja siinä kerrottiin, että heidän on oltava mukana tässä opetuksellisessa tilaisuudessa. Muuten kyseessä on luvaton poissaolo. Oppilaiden pitäisi myös maksaa 10 euron sakko, jos he jäävät pois esityksestä."

        "– Lähetimme viestin estääksemme lintsaamista. Kaupunki on satsannut rahaa voidakseen esittää elokuvan, eikä opetuksesta voi olla pois ilman lupaa, sanoo Kokkolan ruotsinkielisen lukion rehtori Cecilia Hägglund-Nygård Svenska YLE:n uutisissa."

        Lisäksi monet oppilaat kokivat tämän ideologisen aivopesun erittäin häiritsevänä ja hämmentävänä kokemuksena:

        "Nuori mies Kokkolan ruotsalaisesta lukiosta sanoo, että elokuva oli outo ja epämiellyttävä."
        "Se oli huonoin elokuva, jonka olen koskaan nähnyt. Liikaa seksiä eikä jotain haluat nähdä koulussa", hän sanoo."
        "Jotkut kohtaukset olivat epämiellyttäviä, vaikka olet 18"
        "- Tiedän, että se on romanttinen draama, mutta se tuntui lopulta enemmän kuin pornoelokuva."
        "Mutta 16-18-vuotiaiden nuorten pitäisi tehdä seksikohtauksia."
        "- Kyllä, ja minä tiedän. Mutta jotkut kohtaukset olivat epämiellyttäviä, vaikka olet 18.
        Hän kertoo kohtauksesta, jossa mies masturboi hedelmässä ja miehen poikaystävä myöhemmin nuolee hedelmiä."
        "Vaikka olisit 18, se on epämukavaa. Et halua nähdä sellaista.
        Useat opiskelijat sanovat, että kyse ei ole elokuva osoittaa homoseksuaalisuutta, mutta että oli aivan liikaa seksiä.
        -Se oli liikaa ja en todellakaan tiedä, mitä kuvaa se luo."
        https://svenska.yle.fi/artikel/2019/01/17/karleby-visade-film-for-gymnasieelever-mangden-sexscener-vackte-reaktioner

        "Ensinnäkin koulu ei maksanut elokuvasta latin latia vaan kaupunki maksoi..."

        Niin, koulujen kustannukset maksavat kaupungit, kunnat ja valtio. Eli me.

        "Tämän jopa koulun edustajat myöntävät, kyse ei ole rahasta vaan oppilaiden pakottamisesta paikalle sakon uhalla."

        Valehtelet satavarmasti. Levität palstalle sellaista paikkansa pitämätöntä paskaa jatkuvasti ettei mitään tolkkua.

        Osa myös piti näkemästään. Unohdit mainita. Monikin ihminen on kuules järkkynyt vieläkin pahemmin jostakin näkemästään elokuvasta. Luuletkos jonkun saaneen tuosta elinikäisiä traumoja? Sellaisille altiit aitouskovat eivät taatusti ole tuota katsoneet joten ole huoleti vaan.

        Lähti rekkautumattomana, a-teisti kaksi edellistä.

      • Moneskohan kerta tämä jo oli, kun Archie nosti tämän yhden tapauksen framille? Tietysti silloin on pakko, kun muitakaan ei ole. Aika säälittävää kyllä, vaikka uskonkiihkoilijoissa ei mitään säälimistä sinänsä olekaan.

      • ArtoTTT kirjoitti:

        Ensinnäkin koulu ei maksanut elokuvasta latin latia vaan kaupunki maksoi ja miksi maksoi? Meille on siis kaikessa hiljaisuudessa luotu yhteiskuntaan tällainen "lakisääteinen" lasten/nuorten aivopesuohjelma.

        "Tiedotteessa todetaan, että vuodesta 2017 lähtien jokaisessa oppilaitoksessa on täytynyt olla lakisääteinen tasa-arvo ja yhdenvartaisuussuunnitelma, mihin kyseinenkin hanke liittyy."(iltalehti)
        "Elokuvaesityksen taustalla on Kokkolan kaupungin tasa-arvotyöryhmä. Ryhmän ajatus oli suunnata elokuvanautinto juuri lukiolaisille. Cecilia Hägglund-Nygård painottaa, että elokuvan oli tarkoitus lisätä suvaitsevaisuutta erilaisia ihmisiä sekä seksuaalisia vähemmistöjä kohtaan."
        https://www.suomenuutiset.fi/kokkolan-koululaisille-suvaitsevaisuusoppia-vahintaankin-erikoisella-tavalla-poisjaanti-tarkoitti-sakkomaksua-rehtori-ovat-nahneet-rankempaakin/

        Lisäksi elokuvaa näytettiin alaikäisille.
        Elokuvan nähneet kokkolaiset oppilaat ovat 16-18 vuotiaita. Elokuva herätti se herätti paljon kummastusta ja närää nuorissa. (SU)

        Lisäksi elokuvassa kuvataan alaikäisen ja aikuisen välistä seksisuhdetta esimerkillisenä ja ihannoitavana "rakkautena".
        "Call me by our name -elokuva käsittelee 17-vuotiaan Elion ja 24-vuotiaan Oliverin homoeroottista suhdetta."

        Toki kieltäytyä voi ,mikäli nyt alaikäisille oppilaille todella olisi ehtinyt muodostua niin syvällinen vakaumus että haluaa leimautua muun luokan edessä ja saada osakseen p....nakki homman.. Sakkomaksu kuitenkin toimi uhkailuna, jossa uhattiin seurauksilla mikäli joku jää pois näytöksestä siitä joutuu maksaa 10 euron sakon. Tämän jopa koulun edustajat myöntävät, kyse ei ole rahasta vaan oppilaiden pakottamisesta paikalle sakon uhalla.

        "Oppilaat saivat koulustaan sähköpostin ennen elokuvissa käyntiä ja siinä kerrottiin, että heidän on oltava mukana tässä opetuksellisessa tilaisuudessa. Muuten kyseessä on luvaton poissaolo. Oppilaiden pitäisi myös maksaa 10 euron sakko, jos he jäävät pois esityksestä."

        "– Lähetimme viestin estääksemme lintsaamista. Kaupunki on satsannut rahaa voidakseen esittää elokuvan, eikä opetuksesta voi olla pois ilman lupaa, sanoo Kokkolan ruotsinkielisen lukion rehtori Cecilia Hägglund-Nygård Svenska YLE:n uutisissa."

        Lisäksi monet oppilaat kokivat tämän ideologisen aivopesun erittäin häiritsevänä ja hämmentävänä kokemuksena:

        "Nuori mies Kokkolan ruotsalaisesta lukiosta sanoo, että elokuva oli outo ja epämiellyttävä."
        "Se oli huonoin elokuva, jonka olen koskaan nähnyt. Liikaa seksiä eikä jotain haluat nähdä koulussa", hän sanoo."
        "Jotkut kohtaukset olivat epämiellyttäviä, vaikka olet 18"
        "- Tiedän, että se on romanttinen draama, mutta se tuntui lopulta enemmän kuin pornoelokuva."
        "Mutta 16-18-vuotiaiden nuorten pitäisi tehdä seksikohtauksia."
        "- Kyllä, ja minä tiedän. Mutta jotkut kohtaukset olivat epämiellyttäviä, vaikka olet 18.
        Hän kertoo kohtauksesta, jossa mies masturboi hedelmässä ja miehen poikaystävä myöhemmin nuolee hedelmiä."
        "Vaikka olisit 18, se on epämukavaa. Et halua nähdä sellaista.
        Useat opiskelijat sanovat, että kyse ei ole elokuva osoittaa homoseksuaalisuutta, mutta että oli aivan liikaa seksiä.
        -Se oli liikaa ja en todellakaan tiedä, mitä kuvaa se luo."
        https://svenska.yle.fi/artikel/2019/01/17/karleby-visade-film-for-gymnasieelever-mangden-sexscener-vackte-reaktioner

        >Meille on siis kaikessa hiljaisuudessa luotu yhteiskuntaan tällainen "lakisääteinen" lasten/nuorten aivopesuohjelma.

        Jos tätä vertaa minun kouluaikojeni joka suunnalta päällekaatuneeseen kristilliseen aivopesuun, kyse on kuule ihan hyttysen paskasta.

      • Anonyymi
        ArtoTTT kirjoitti:

        #Koska meillä on uskonnonvapaus, ketään ei voida pakottaa vakaumuksensa vastaisen uskonnon harjoittamiseen.#

        Mutta kaikenlaista SETA saastaa opetetaan lapsille vaikka sakon uhalla ..

        Jos näkee ihmisten seksuaalisen ym. tasa-arvon saastana, kauhistelemista tulee teillä äärikonservatiiveilla riittämään koko loppuikänne. Kannattaa ottaa mukava asento ja varata evästä.;)

        Paljon irvokkaampi on Via Crusis. Verihurmeinen näytelmä jossa ihmisiä naulataan elävältä ristiin kuolemaan. Ja uskovaiset tuovat jopa pikkulapsia katsomaan tätä teurastusta ja kidutusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos näkee ihmisten seksuaalisen ym. tasa-arvon saastana, kauhistelemista tulee teillä äärikonservatiiveilla riittämään koko loppuikänne. Kannattaa ottaa mukava asento ja varata evästä.;)

        "Jos näkee ihmisten seksuaalisen ym. tasa-arvon saastana, kauhistelemista tulee teillä äärikonservatiiveilla riittämään koko loppuikänne. "

        Seksuaalinen tasa-arvoisuus on asia mikä ei ole yhtään osa kristinuskoa.

        Mutta ihmisten välinen tasa-arvo on kristinuskon eräs keskeisimmistä arvoista minkä Jeesus asetti ja käskytti meidän uskovien noudattamaan tinkimättä. Amen

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Meille on siis kaikessa hiljaisuudessa luotu yhteiskuntaan tällainen "lakisääteinen" lasten/nuorten aivopesuohjelma.

        Jos tätä vertaa minun kouluaikojeni joka suunnalta päällekaatuneeseen kristilliseen aivopesuun, kyse on kuule ihan hyttysen paskasta.

        ">Meille on siis kaikessa hiljaisuudessa luotu yhteiskuntaan tällainen "lakisääteinen" lasten/nuorten aivopesuohjelma."

        Tuo on totta, että tämä koulutus- ja päiväkotiohjelma on luotu kaikessa hiljaisuudessa kulttuurimarksistien tarkoitusperiä silmälläpitäen ja seurauksena on satojatuhansia mielenterveytensä menettäneitä alle 30v ihmisiä, saman verran aineita käyttäviä alle 30v ja oman seksuaalisuutensa tuhonneita ihmisiä lähes koko porukka jos jätetään uskovat nuoret, urheilevat nuoret ja konservatiivisen elämänasenteen omaavat nuoret pois. Osa näistä seksuaalisuutensa tuhonneista nuorista ovat myös joutuneet pedofilien uhreiksi kun heille on vakuutettu, että seksi on ihan luonnollinen ja kiva asia. Ovat siis panneet käytäntöön nämä ohjeet ja opetukset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ensinnäkin koulu ei maksanut elokuvasta latin latia vaan kaupunki maksoi..."

        Niin, koulujen kustannukset maksavat kaupungit, kunnat ja valtio. Eli me.

        "Tämän jopa koulun edustajat myöntävät, kyse ei ole rahasta vaan oppilaiden pakottamisesta paikalle sakon uhalla."

        Valehtelet satavarmasti. Levität palstalle sellaista paikkansa pitämätöntä paskaa jatkuvasti ettei mitään tolkkua.

        "Tämän jopa koulun edustajat myöntävät, kyse ei ole rahasta vaan oppilaiden pakottamisesta paikalle sakon uhalla."

        Tämä on totta, että vanhempia jotka haluavat suojella omia lapsiaan niin on alettu uhkailemaan oikeustoimilla samaan tyyliin mitä esim. Kiinassa uhkaillaan vanhempia jotka haluavat suojella lapsiaan tuhoavilta voimilta.

      • Anonyymi
        ArtoTTT kirjoitti:

        Ensinnäkin koulu ei maksanut elokuvasta latin latia vaan kaupunki maksoi ja miksi maksoi? Meille on siis kaikessa hiljaisuudessa luotu yhteiskuntaan tällainen "lakisääteinen" lasten/nuorten aivopesuohjelma.

        "Tiedotteessa todetaan, että vuodesta 2017 lähtien jokaisessa oppilaitoksessa on täytynyt olla lakisääteinen tasa-arvo ja yhdenvartaisuussuunnitelma, mihin kyseinenkin hanke liittyy."(iltalehti)
        "Elokuvaesityksen taustalla on Kokkolan kaupungin tasa-arvotyöryhmä. Ryhmän ajatus oli suunnata elokuvanautinto juuri lukiolaisille. Cecilia Hägglund-Nygård painottaa, että elokuvan oli tarkoitus lisätä suvaitsevaisuutta erilaisia ihmisiä sekä seksuaalisia vähemmistöjä kohtaan."
        https://www.suomenuutiset.fi/kokkolan-koululaisille-suvaitsevaisuusoppia-vahintaankin-erikoisella-tavalla-poisjaanti-tarkoitti-sakkomaksua-rehtori-ovat-nahneet-rankempaakin/

        Lisäksi elokuvaa näytettiin alaikäisille.
        Elokuvan nähneet kokkolaiset oppilaat ovat 16-18 vuotiaita. Elokuva herätti se herätti paljon kummastusta ja närää nuorissa. (SU)

        Lisäksi elokuvassa kuvataan alaikäisen ja aikuisen välistä seksisuhdetta esimerkillisenä ja ihannoitavana "rakkautena".
        "Call me by our name -elokuva käsittelee 17-vuotiaan Elion ja 24-vuotiaan Oliverin homoeroottista suhdetta."

        Toki kieltäytyä voi ,mikäli nyt alaikäisille oppilaille todella olisi ehtinyt muodostua niin syvällinen vakaumus että haluaa leimautua muun luokan edessä ja saada osakseen p....nakki homman.. Sakkomaksu kuitenkin toimi uhkailuna, jossa uhattiin seurauksilla mikäli joku jää pois näytöksestä siitä joutuu maksaa 10 euron sakon. Tämän jopa koulun edustajat myöntävät, kyse ei ole rahasta vaan oppilaiden pakottamisesta paikalle sakon uhalla.

        "Oppilaat saivat koulustaan sähköpostin ennen elokuvissa käyntiä ja siinä kerrottiin, että heidän on oltava mukana tässä opetuksellisessa tilaisuudessa. Muuten kyseessä on luvaton poissaolo. Oppilaiden pitäisi myös maksaa 10 euron sakko, jos he jäävät pois esityksestä."

        "– Lähetimme viestin estääksemme lintsaamista. Kaupunki on satsannut rahaa voidakseen esittää elokuvan, eikä opetuksesta voi olla pois ilman lupaa, sanoo Kokkolan ruotsinkielisen lukion rehtori Cecilia Hägglund-Nygård Svenska YLE:n uutisissa."

        Lisäksi monet oppilaat kokivat tämän ideologisen aivopesun erittäin häiritsevänä ja hämmentävänä kokemuksena:

        "Nuori mies Kokkolan ruotsalaisesta lukiosta sanoo, että elokuva oli outo ja epämiellyttävä."
        "Se oli huonoin elokuva, jonka olen koskaan nähnyt. Liikaa seksiä eikä jotain haluat nähdä koulussa", hän sanoo."
        "Jotkut kohtaukset olivat epämiellyttäviä, vaikka olet 18"
        "- Tiedän, että se on romanttinen draama, mutta se tuntui lopulta enemmän kuin pornoelokuva."
        "Mutta 16-18-vuotiaiden nuorten pitäisi tehdä seksikohtauksia."
        "- Kyllä, ja minä tiedän. Mutta jotkut kohtaukset olivat epämiellyttäviä, vaikka olet 18.
        Hän kertoo kohtauksesta, jossa mies masturboi hedelmässä ja miehen poikaystävä myöhemmin nuolee hedelmiä."
        "Vaikka olisit 18, se on epämukavaa. Et halua nähdä sellaista.
        Useat opiskelijat sanovat, että kyse ei ole elokuva osoittaa homoseksuaalisuutta, mutta että oli aivan liikaa seksiä.
        -Se oli liikaa ja en todellakaan tiedä, mitä kuvaa se luo."
        https://svenska.yle.fi/artikel/2019/01/17/karleby-visade-film-for-gymnasieelever-mangden-sexscener-vackte-reaktioner

        "Lisäksi monet oppilaat kokivat tämän ideologisen aivopesun erittäin häiritsevänä ja hämmentävänä kokemuksena:"

        Olet ArtoTT oikeassa, että monet lapset eivät ole yhtään valmiita näkemään ja kokemaan avointa seksuaalista toimintaa jota heitä pakotetaan väkivalloin katselemaan aitoon Neukku-tyyliin missä myös yksisilmäinen propaganda aikoinaan jylläsi - - ja taitaa jyllätä myös nyky-Venäjällä aika voimakkaasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ensinnäkin koulu ei maksanut elokuvasta latin latia vaan kaupunki maksoi..."

        Niin, koulujen kustannukset maksavat kaupungit, kunnat ja valtio. Eli me.

        "Tämän jopa koulun edustajat myöntävät, kyse ei ole rahasta vaan oppilaiden pakottamisesta paikalle sakon uhalla."

        Valehtelet satavarmasti. Levität palstalle sellaista paikkansa pitämätöntä paskaa jatkuvasti ettei mitään tolkkua.

        "Levität palstalle sellaista paikkansa pitämätöntä paskaa jatkuvasti ettei mitään tolkkua."

        Olet ihan väärässä, sillä ei Arto täällä levittele tuota sairasta seksimeininkiä vaan kouluissa lapset pakotetaan väkivalloin katsomaan ihan sairasta seksuaalista toimintaa mihin nämä lapset eivät ole yhtään valmiita. Eivät edes liberaalien ja ateistienkaan lapset ole valmiita katsomaan heidän mieltään tuhoavaa aineistoa.

        Mihin liberaalit ja ateistit yhtäkkiä kadottivat lasten oikeudet? Onko joku sairas poliittinen agenda heille niin tärkeä että jopa lapset ja nuoret voidaan tuhota tällaisen Moolokin kidan alttarille kuten Kaanaan maan asukkaat aikoinaan. Ettekö tiedosta, että Jumala mm. tästä syystä käski Joosuan tuhota nämä kansat. Tämä on ennakkotapaus minkä luulisi kavahduttaman jumalattomiakin ihmisiä. Miksi toteuttaa politiikkaa jolla ei ole mitään tulevaisuuden näkymiä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Jos näkee ihmisten seksuaalisen ym. tasa-arvon saastana, kauhistelemista tulee teillä äärikonservatiiveilla riittämään koko loppuikänne. "

        Seksuaalinen tasa-arvoisuus on asia mikä ei ole yhtään osa kristinuskoa.

        Mutta ihmisten välinen tasa-arvo on kristinuskon eräs keskeisimmistä arvoista minkä Jeesus asetti ja käskytti meidän uskovien noudattamaan tinkimättä. Amen

        Eli kaikki ovat tasa-arvoisia mutta kristityt ovat muita tasa-arvoisempia? Kuin suoraan Eläinten vallankumouksesta.

        Paljon useampi ihminen on pilannut oman ja kanssaihmistensä elämän uskovaisuudellaan kuin homoseksuaalisuudella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ">Meille on siis kaikessa hiljaisuudessa luotu yhteiskuntaan tällainen "lakisääteinen" lasten/nuorten aivopesuohjelma."

        Tuo on totta, että tämä koulutus- ja päiväkotiohjelma on luotu kaikessa hiljaisuudessa kulttuurimarksistien tarkoitusperiä silmälläpitäen ja seurauksena on satojatuhansia mielenterveytensä menettäneitä alle 30v ihmisiä, saman verran aineita käyttäviä alle 30v ja oman seksuaalisuutensa tuhonneita ihmisiä lähes koko porukka jos jätetään uskovat nuoret, urheilevat nuoret ja konservatiivisen elämänasenteen omaavat nuoret pois. Osa näistä seksuaalisuutensa tuhonneista nuorista ovat myös joutuneet pedofilien uhreiksi kun heille on vakuutettu, että seksi on ihan luonnollinen ja kiva asia. Ovat siis panneet käytäntöön nämä ohjeet ja opetukset.

        Sairasta tarinaa sairaalta tarinoijalta.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Meille on siis kaikessa hiljaisuudessa luotu yhteiskuntaan tällainen "lakisääteinen" lasten/nuorten aivopesuohjelma.

        Jos tätä vertaa minun kouluaikojeni joka suunnalta päällekaatuneeseen kristilliseen aivopesuun, kyse on kuule ihan hyttysen paskasta.

        Minulla oli ala-asteen 3-5 luokilla erittäin uskonnollinen luokanopettaja. Itseoikeutetusti hän oli kaikkien luokkien uskonnonopettaja mutta me saimme extraa. Matematiikan tunnillakin saattoi sillä urkuharmonilla yllättäen polkaista virren.

        Hän oli myös koulun musiikinopettaja. Tuolloin oli laulukoe kerran lukukaudessa. Puhuttiin, että hengellisellä laululla saa aina yhden numeron enemmän mitä olisi ansainnut. Eräs ylemmällä luokalla ollut, toisesta koulusta tullut tyttö, jolla musiikki oli aina ollut 10 ja joka olikin lahjakas laulaja sai laulukokeessa 7. Oli punkkari ja lauloi reipasta rokkia. Siinä taisi se syy olla.

      • Anonyymi
        a-teisti kirjoitti:

        Kenenkään ei ollut pakko osallistua, olihan vaihtoehtokin olemassa:

        "– Lähetimme viestin estääksemme lintsaamista. Kaupunki on satsannut rahaa voidakseen esittää elokuvan, eikä opetuksesta voi olla pois ilman lupaa, sanoo Kokkolan ruotsinkielisen lukion rehtori Cecilia Hägglund-Nygård Svenska YLE:n uutisissa."

        https://www.suomenuutiset.fi/kokkolan-koululaisille-suvaitsevaisuusoppia-vahintaankin-erikoisella-tavalla-poisjaanti-tarkoitti-sakkomaksua-rehtori-ovat-nahneet-rankempaakin/

        Kaupunki oli siis satsannut esitykseen rahaa. Tuon 10 euron "sakkomaksun" opetuksellinen sisältö on kyllä perusteltavissa ja sehän on se, että mikään yhteiskunnan tarjoama ei ole oikeasti ilmaista.

        Samasta linkistä:

        "Kymmenkunta Kokkolan ruotsinkielisen lukion oppilasta jäi pois elokuvan esityksestä vedoten maailmankatsomuksellisiin sekä uskonnollisiin syihin. Oppilaat, jotka eivät elokuviin halunneet, saivat sen sijaan kirjoittaa esseen suvaitsevaisuudesta. Heitä ei sakotettu lintsauksesta."

        Paisutteletkohan nyt ongelmaa? Moniko muuten sai tuon "sakon?" Olisiko tässä ongelmaa jos kyseessä olisi ollut koulun (meidän veronmaksajien) kustantama hohtokeilaus ja koulu olisi sitten "sakottanut" mukaan ilmoittautuneita mutta pois jättäytyneitä ja mihinkään opetukseen vaihtoehtoiseen osallistumattomia, eli lintsaamaan lähteneitä? Vai onko ongelma tuo elokuva eikä mikään muu?

        Iltasanomat:

        "Koulun mukaan oppilaita ei pakotettu katsomaan elokuvaa. Jos oppilas ilmoitti, että hän ei syystä tai toisesta halunnut lähteä näytökseen, hän sai korvaavia tehtäviä. Sen sijaan jos oppilas oli ilmoittautunut osallistuvaksi ja lintsasi luvatta, hänen piti maksaa elokuvalipun kymmenen euron hinta takaisin."

        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/df320103-037a-4af9-a244-b7a791823802

        Onko siis väärin, veloittaa tuon lipun hinta jos ei käytä sitä koska lintsaa? Ei minusta lainkaan.

        On se, se ongelma on varmaan just se elokuva eikä mikään muu, siitä ei olisi kai pitänyt kymppiä maksaa vaikka ei osallistunutkaan mihinkään vaan lähtenyt kotiinsa. - Mutta sitähän ei "huomata"..

        mutta jos se olisi ollut vaikka muunlainen leffa niin..

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Levität palstalle sellaista paikkansa pitämätöntä paskaa jatkuvasti ettei mitään tolkkua."

        Olet ihan väärässä, sillä ei Arto täällä levittele tuota sairasta seksimeininkiä vaan kouluissa lapset pakotetaan väkivalloin katsomaan ihan sairasta seksuaalista toimintaa mihin nämä lapset eivät ole yhtään valmiita. Eivät edes liberaalien ja ateistienkaan lapset ole valmiita katsomaan heidän mieltään tuhoavaa aineistoa.

        Mihin liberaalit ja ateistit yhtäkkiä kadottivat lasten oikeudet? Onko joku sairas poliittinen agenda heille niin tärkeä että jopa lapset ja nuoret voidaan tuhota tällaisen Moolokin kidan alttarille kuten Kaanaan maan asukkaat aikoinaan. Ettekö tiedosta, että Jumala mm. tästä syystä käski Joosuan tuhota nämä kansat. Tämä on ennakkotapaus minkä luulisi kavahduttaman jumalattomiakin ihmisiä. Miksi toteuttaa politiikkaa jolla ei ole mitään tulevaisuuden näkymiä?

        "...kouluissa lapset pakotetaan väkivalloin katsomaan ihan sairasta seksuaalista toimintaa..."

        Mikäli tiedät tuollaisen koulun ( Uskonnollisen sisäoppilaitoksen?https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000004164556.html ) on velvollisuutesi ilmoittaa asiasta välittömästi poliisille.

      • Anonyymi
        ArtoTTT kirjoitti:

        Ei opettaja vaan oppilaat

        Kokkolalainen koulu yritti pakottaa oppilaita sakon uhalla ...
        https://pt-media.org/2019/01/22/kokkolalainen-koulu-yritti-pakottaa...
        Kokkolassa on noussut pienoinen maakuntakohu kun paikallisen lukion oppilaita pakotettiin katsomaan sakon uhalla homoerotiikkaa. Koulun rehtorin mukaan kyse oli suvaitsevaisuusopetuksesta, jolla yritettiin tavoitella ymmärrystä seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Yle Svenskanin mukaan Kokkolan ruotsinkielinen lukio hankki hiljattain elokuvan nimeltä

        Kai tajuat että tuollainen valehtelu saa teidät uskovat näyttämään vähän tyhmiltä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kai tajuat että tuollainen valehtelu saa teidät uskovat näyttämään vähän tyhmiltä?

        Tajuaa varmaankin, mutta nythän on niin että se, joka maailman silmissä on tyhmempi kuin numeron 45 kumiteräsaapas, voi olla Jeesuksen silmissä viisaista viisain. Näin Archiekin epäilemättä uskoo. Lisäksi hän saanee menettelyllään omassa uskonyhteisössään suurta arvostusta, kun pitää Raamatun kirkastamisen puolta 24/7 senttiäkään peräänsä antamatta.

        Mielenkiintoinen kysymys onkin: antaisivatko peräänsä, jos sillä Raamatun kirkastuminen hoituisi?

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Lisäksi monet oppilaat kokivat tämän ideologisen aivopesun erittäin häiritsevänä ja hämmentävänä kokemuksena:"

        Olet ArtoTT oikeassa, että monet lapset eivät ole yhtään valmiita näkemään ja kokemaan avointa seksuaalista toimintaa jota heitä pakotetaan väkivalloin katselemaan aitoon Neukku-tyyliin missä myös yksisilmäinen propaganda aikoinaan jylläsi - - ja taitaa jyllätä myös nyky-Venäjällä aika voimakkaasti.

        Artona olisin huolissaan, kun Korkkiruuvi komppaa. Silloin ollaan jo syvässä päässä.

      • Anonyymi
        ArtoTTT kirjoitti:

        Ei opettaja vaan oppilaat

        Kokkolalainen koulu yritti pakottaa oppilaita sakon uhalla ...
        https://pt-media.org/2019/01/22/kokkolalainen-koulu-yritti-pakottaa...
        Kokkolassa on noussut pienoinen maakuntakohu kun paikallisen lukion oppilaita pakotettiin katsomaan sakon uhalla homoerotiikkaa. Koulun rehtorin mukaan kyse oli suvaitsevaisuusopetuksesta, jolla yritettiin tavoitella ymmärrystä seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Yle Svenskanin mukaan Kokkolan ruotsinkielinen lukio hankki hiljattain elokuvan nimeltä

        "Kokkolassa on noussut pienoinen maakuntakohu kun paikallisen lukion oppilaita pakotettiin katsomaan sakon uhalla homoerotiikkaa. "

        Tässä voisi myös tutkia onko tällainen lasten pakotus katsoa homoserotiikkaa lasten seksuaalista hyväksikäyttöä?

      • ArtoTTT kirjoitti:

        Siis virsiä...

        Periaatteessa uskonnon opetus on turhaa. Ainakin mitä minun lapsuudessa sen opetus oli.

      • ArtoTTT kirjoitti:

        Ei opettaja vaan oppilaat

        Kokkolalainen koulu yritti pakottaa oppilaita sakon uhalla ...
        https://pt-media.org/2019/01/22/kokkolalainen-koulu-yritti-pakottaa...
        Kokkolassa on noussut pienoinen maakuntakohu kun paikallisen lukion oppilaita pakotettiin katsomaan sakon uhalla homoerotiikkaa. Koulun rehtorin mukaan kyse oli suvaitsevaisuusopetuksesta, jolla yritettiin tavoitella ymmärrystä seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Yle Svenskanin mukaan Kokkolan ruotsinkielinen lukio hankki hiljattain elokuvan nimeltä

        Jos oppilaat eivät tehneet mitään muuta sinä aikana, määrättiin sakko. Jotain olisi pitänyt tehdä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kokkolassa on noussut pienoinen maakuntakohu kun paikallisen lukion oppilaita pakotettiin katsomaan sakon uhalla homoerotiikkaa. "

        Tässä voisi myös tutkia onko tällainen lasten pakotus katsoa homoserotiikkaa lasten seksuaalista hyväksikäyttöä?

        >>>Tässä voisi myös tutkia onko tällainen lasten pakotus katsoa homoserotiikkaa lasten seksuaalista hyväksikäyttöä?<<<

        Oletko varma että tilaisuus josta voi jäädä pois vain ilmoituksella on pakottamista? Sinua taitaa jostain päin kyllä pakottaa, ota burana.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Kokkolassa on noussut pienoinen maakuntakohu kun paikallisen lukion oppilaita pakotettiin katsomaan sakon uhalla homoerotiikkaa. "

        Tässä voisi myös tutkia onko tällainen lasten pakotus katsoa homoserotiikkaa lasten seksuaalista hyväksikäyttöä?

        Eikö olisi ollut parempi kaikkien maksaa sakko ja lähteä esityksestä kesken pois?

      • TänäänkinTaasNenuillaan
        a-teisti kirjoitti:

        Lähti rekkautumattomana, a-teisti kaksi edellistä.

        Ei ne itsellään lähde 😸 ihan tarkoituksella ruksasit.

      • TänäänkinTaasNenuillaan
        a-teisti kirjoitti:

        Artona olisin huolissaan, kun Korkkiruuvi komppaa. Silloin ollaan jo syvässä päässä.

        Minä taas olen huolissani teidän ateistien ala-arvoisesta käytöksestä ja jatkuvasta henkilöön käymisistänne 😼 miksi ette kykene keskustelemaan asioista ilman muiden nälvimistä❓

      • TänäänkinTaasNenuillaan kirjoitti:

        Josta sinut itsesi tunnetaan.

      • TänäänkinTaasNenuillaan
        torre1 kirjoitti:

        Josta sinut itsesi tunnetaan.

        Niinkö, laita toki muutama esimerkki ihan minun teksteistäni niin tarkastellaan niitä 😸

      • torre1 kirjoitti:

        Josta sinut itsesi tunnetaan.

        Siis olet toisten vähättelijä numero yksi.

      • Anonyymi
        TänäänkinTaasNenuillaan kirjoitti:

        Niinkö, laita toki muutama esimerkki ihan minun teksteistäni niin tarkastellaan niitä 😸

        Niin ja sinullahan on tapana kutsua miespuolisia keskustelijoita termillä "honey". Luuletko sinä tosiaan että normaali heteromies haluaa olla tosiaan sun "hunajasi"?

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Tajuaa varmaankin, mutta nythän on niin että se, joka maailman silmissä on tyhmempi kuin numeron 45 kumiteräsaapas, voi olla Jeesuksen silmissä viisaista viisain. Näin Archiekin epäilemättä uskoo. Lisäksi hän saanee menettelyllään omassa uskonyhteisössään suurta arvostusta, kun pitää Raamatun kirkastamisen puolta 24/7 senttiäkään peräänsä antamatta.

        Eli sinun jumalasi ei välitä vaikka olisi millainen valehtelija jos on tyhmä? Ei vaikuta tuo teidänkään jumala kyllä miltään järkiveikolta.

      • Anonyymi
        TänäänkinTaasNenuillaan kirjoitti:

        Niinkö, laita toki muutama esimerkki ihan minun teksteistäni niin tarkastellaan niitä 😸

        Etkö enään itse muista omia herjojasi tällä palstalla :D

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin ja sinullahan on tapana kutsua miespuolisia keskustelijoita termillä "honey". Luuletko sinä tosiaan että normaali heteromies haluaa olla tosiaan sun "hunajasi"?

        Ei se taida tajuta tuon sanan merkitystä. Olen kerran yrittänyt sitä tolkuttaa, mutta vonkaus ei kun jatkuu. 🙄

      • ArtoTTT kirjoitti:

        #Koska meillä on uskonnonvapaus, ketään ei voida pakottaa vakaumuksensa vastaisen uskonnon harjoittamiseen.#

        Mutta kaikenlaista SETA saastaa opetetaan lapsille vaikka sakon uhalla ..

        Ennen demokratiaa ja maallistumista kristinuskoisissa maissa opetettiin kaikenlaista "saastaa" myös suurin piirtein kaikista uskonnollisista vähemmistöistä. Tällä palstalla varmaan hyvin tunnetaan Lutherin luonnehdinta meistä juutalaisista ja siitä miten kristittyjen tulisi meitä kohdella. Hyvä jos henkensä sai säilyttää .

        Uskonto nykyään ymmärretään ihmisten yksityisasiaksi jota yhteiskunta ei voi pakottaa, tuputtaa mutta ei myös kieltää keneltäkään. Julkisten yhteiskunnan varojen avulla toimivien koulujen tehtävä ei ole minkään uskonnon opettaminen, sitä varten kullakin uskonolla on omia kouluja ja muita tapoja tavoittaa sen piiriin kuuluvat.

        Homoseksuaaleille kuluvat ilman muuta samat oikeudet kuin yhteiskunnan muillekin muillekin jäsenille, ei ihmisiä voi tuostakaan syystä jakaa arvollisiin ja arvottomiin.
        Yksilötasolla kukin kansalainen voi sitten elää miten ne hurskaasti ikinä haluaa oman uskonnon opetuksia seuraten. Muut valitsevat kukin oman tiensä .

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Ei se taida tajuta tuon sanan merkitystä. Olen kerran yrittänyt sitä tolkuttaa, mutta vonkaus ei kun jatkuu. 🙄

        Kyllä se tajuaa, onhan hän selvästi pesunkestävä homo. Tai ainakin sen käytöksen perusteella mitä hän täällä vetää.

      • Anonyymi

        Saisiko sinut pakottaa laulamaan Allahin lauluja vaikka sinua ei huvittaisi?

    • Anonyymi

      Aloittajalle tiedoksi. USAssa ei koulussa opeteta uskontoa. Ja miksi ihmeessä sinä tuon aloituksessa esille diktatuurimaan koulusysteemiä? Mitä ihmettä sillä on tekemistä demokratiassa elävän tieteeseen uskovan ateistin kanssa?

      • Anonyymi

        USA:n kouluissa ei tosiaankaan opeteta uskontoa, mutta kristinuskosta näissä kerrotaan sen oikeilla nimillä.

      • Tosiaan myös Yhdysvalloissa on kielletty uskonnon opetus.

    • Kiinalla ei ole mitään tekemistä ateismin kanssa ja tuo linkin juttu on muutoinkin perätön.

    • Miksei sosialismiin voisi kuulua uskonto?

      • Kyllä uskonto voi kuulua niin sosialismiin kuin kapitalismiinkin aina silloin kun se vallanpitäjille sopii. Stalinkin avasi kirkot sodan aikana kun tajusi, että kansa tsemppaa sodassa paremmin, jos pääsee kirkkoihin rukoilemaan.

      • TänäänkinTaasNenuillaan

        Kerros miten Jumala, luominen ja Raamattu mahtuisi sosialistien aatteeseen😼

      • TänäänkinTaasNenuillaan kirjoitti:

        Kerros miten Jumala, luominen ja Raamattu mahtuisi sosialistien aatteeseen😼

        Eikö alkuseurakunnassakin jo yritetty jonkin sortin sosialismia?

      • TänäänkinTaasNenuillaan kirjoitti:

        Kerros miten Jumala, luominen ja Raamattu mahtuisi sosialistien aatteeseen😼

        Kyllä jollakin tavalla.

        Esimerkiksi Sodomassa puuttui sosialistinen asenne, kun pitivät huolta vain itsestään.

        Paavalin porukka toi omaisuutensa yhteiseen kasaan. Ei varmaan onnistuisi sinulta.

      • Anonyymi
        TänäänkinTaasNenuillaan kirjoitti:

        Kerros miten Jumala, luominen ja Raamattu mahtuisi sosialistien aatteeseen😼

        Mitä se sinun Jeesus käski tehdä jos ihmisellä oli kaksi ihokasta? Kenelle piti antaa toinen? Ynnä kerro miten sosialismi kieltää jumalasi olemassaolon?

      • TänäänkinTaasNenuillaan kirjoitti:

        Kerros miten Jumala, luominen ja Raamattu mahtuisi sosialistien aatteeseen😼

        Miksi jumala, minkä hyvänsä uskonnon, ei sopisi sosialismiin? Toisaalta tieteiden opettaminen ei kouluihin sovi jos niissä samalla opetetaan Raamatun luomistarinoita kirjaimellisina.

      • TänäänkinTaasNenuillaan
        dikduk kirjoitti:

        Sosialismi ei kunnioita Jumalaa vaan ihmistä😺. Eikö sosialistien puuttuminen seurakunnista kerro sekin samaa ❓

      • TänäänkinTaasNenuillaan kirjoitti:

        Sosialismi ei kunnioita Jumalaa vaan ihmistä😺. Eikö sosialistien puuttuminen seurakunnista kerro sekin samaa ❓

        Sosialisteja on varmaan kaikissa uskonnoissa, enkä ymmärrä mistä seurakunnista sosialistit puuttuvat . Mitä kristinuskon Jeesukseen tulee, hänkään ei tainnut olla kapitalisti eikä ajanut rikkaiden etuja .

      • TänäänkinTaasNenuillaan
        dikduk kirjoitti:

        Sosialisteja on varmaan kaikissa uskonnoissa, enkä ymmärrä mistä seurakunnista sosialistit puuttuvat . Mitä kristinuskon Jeesukseen tulee, hänkään ei tainnut olla kapitalisti eikä ajanut rikkaiden etuja .

        Puhu sinä uskonnoista, minä puhun Jumalasta 😸

      • Anonyymi
        TänäänkinTaasNenuillaan kirjoitti:

        Puhu sinä uskonnoista, minä puhun Jumalasta 😸

        Vai niinkö meinaat? Minusta tuntuu että olet täällä taas iskemässä miehiä kun kutsut heitä täällä termillä "honey". Kuinka moni heteromies haluaa olla jonkun miehen "hunajainen"?

      • TänäänkinTaasNenuillaan
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai niinkö meinaat? Minusta tuntuu että olet täällä taas iskemässä miehiä kun kutsut heitä täällä termillä "honey". Kuinka moni heteromies haluaa olla jonkun miehen "hunajainen"?

        Turha toivo, en ole teikäläsiä😹

      • Anonyymi
        TänäänkinTaasNenuillaan kirjoitti:

        Turha toivo, en ole teikäläsiä😹

        "...en ole teikäläsiä"

        No et todellakaan kuulu järkeviin ihmisiin, hyvä että itsekin olet sen huomannut. ;)

        Mutta miksi sitten olet koko ajan iskemässä miehiä tällä palstalla, kun sille on omatkin palstansa?

      • TänäänkinTaasNenuillaan
        Anonyymi kirjoitti:

        "...en ole teikäläsiä"

        No et todellakaan kuulu järkeviin ihmisiin, hyvä että itsekin olet sen huomannut. ;)

        Mutta miksi sitten olet koko ajan iskemässä miehiä tällä palstalla, kun sille on omatkin palstansa?

        Kuka muka on se mies jota olen yrittänyt iskeä 😹❓

      • Anonyymi
        TänäänkinTaasNenuillaan kirjoitti:

        Kuka muka on se mies jota olen yrittänyt iskeä 😹❓

        No ainakin tällä palstalla näytät olevan kaikkien miesten perässä, etenkin torre näyttää olevan sinun erityisen mielenkiinnon kohde.

        Luuletko oikeasti että ihmiset ovat niin sokeita etteivät näe tuota sinun himoa muita miehiä kohtaan?

      • TänäänkinTaasNenuillaan
        Anonyymi kirjoitti:

        No ainakin tällä palstalla näytät olevan kaikkien miesten perässä, etenkin torre näyttää olevan sinun erityisen mielenkiinnon kohde.

        Luuletko oikeasti että ihmiset ovat niin sokeita etteivät näe tuota sinun himoa muita miehiä kohtaan?

        😹 onko sinulla joku homomania ❓

    • Anonyymi

      Voi Arto poloinen ja "todisteena" fundamentalistien Marttyyrien ääni. Se on OM:n tasoista roskaa joka ruokkii Arton tapaisia lopunajan odottajia.

      • Kiina on monessa suhteessa paska maa (ja joissakin sitten taas ehkä ei, katsokaapa kuuluisaa kuvaa jossa silta kiertää tontin jota omistajavanhus ei suostunut myymään), mutta jos siitä raportoidaan käyttäen lähteitä joissa astia sekoittuu sisältöön täydellisesti, se on kyllä harvinaisen surkeaa touhua.

    • Anonyymi

      "Kiina on toteuttanut ateistien suuren päiväunen, koulun ilman uskontoa, uskonnollisia opettajia pakotetaan eroamaan ja taloudellisilla seuraamuksilla uhataan jos yhteyksiä uskontoon paljastuu. "

      Silti Kiinassa uskoontulee ihmisiä paljon enemmän kuin Suomessa nykyään!!

      Jumala toimii voimallisesti Kiinassa, Etelä-Amerikassa, Afrikassa mutta myös USA:ssa. Uskoontulojen määrä on suurinta mitä koskaan ihmiskunnan historiassa.

      • >Silti Kiinassa uskoontulee ihmisiä paljon enemmän kuin Suomessa nykyään!!

        Tuohon ei todellakaan paljon tarvita. 😅

        >Jumala toimii voimallisesti Kiinassa, Etelä-Amerikassa, Afrikassa mutta myös USA:ssa. Uskoontulojen määrä on suurinta mitä koskaan ihmiskunnan historiassa.

        Toki tiedämme tosiasiana että USA:ssa nuoret eivät enää harjoita uskontoa läheskään samassa määrin kuin vanhemmat sukupolvet. Afrikassa lukutaidottomat esi-isien palvojat esittävät helluntaisaarnaajille ylistävänsä Jeesusta, koska käsien läpsyttely ja lauleskelu on kivaa.

    • Anonyymi

      Sehän on niin jos uskonto kielletään se menee maan alle, ja entistä vahvempana vaikuttaa suljetuissa piireissä. Sanoihan Jeesuskin " jos nämä olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat.

      • Anonyymi

        Mutta kun sitä ei ole kielletty! Minäkin voin mennä mihin tahansa kirkkoon kuulemaan Jumalan sanaa kenenkään estelemättä! Sinäkö et?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta kun sitä ei ole kielletty! Minäkin voin mennä mihin tahansa kirkkoon kuulemaan Jumalan sanaa kenenkään estelemättä! Sinäkö et?

        ps, Kristilliset kanavat ovat toiminnassa 24/7, eikä kukaan häiritse niiden olemassa oloa - kuunnella voi vaikka vuorokaudet ympäri - eikä siitä sakoteta!

        Hyvä Suomi! Kaikki voivat osallistua juuri sellaiseen toimintaan johon oma halu on niin paljon kun vain itse jaksaa - (tietysti lain puitteissa).
        -Tuskin keltään ollaan viemässä oikeutta osallistua uskonnolliseen toimintaan.

        Näille se on uskonnonharjoittamisen kieltämistä, kun kielletään pakottamasta ketään uskonnonharjoittamiseen. Noin se logiikka noilla pölvästeillä menee.

      • TänäänkinTaasNenuillaan
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta kun sitä ei ole kielletty! Minäkin voin mennä mihin tahansa kirkkoon kuulemaan Jumalan sanaa kenenkään estelemättä! Sinäkö et?

        Mutta kun siellä kirkossaei saa enää julistaa sitä Jumalan sanaa synnistä 😼

      • TänäänkinTaasNenuillaan
        Anonyymi kirjoitti:

        ps, Kristilliset kanavat ovat toiminnassa 24/7, eikä kukaan häiritse niiden olemassa oloa - kuunnella voi vaikka vuorokaudet ympäri - eikä siitä sakoteta!

        Hyvä Suomi! Kaikki voivat osallistua juuri sellaiseen toimintaan johon oma halu on niin paljon kun vain itse jaksaa - (tietysti lain puitteissa).
        -Tuskin keltään ollaan viemässä oikeutta osallistua uskonnolliseen toimintaan.

        Eikö Räsäseltäkään 😼❓

      • Anonyymi kirjoitti:

        Näille se on uskonnonharjoittamisen kieltämistä, kun kielletään pakottamasta ketään uskonnonharjoittamiseen. Noin se logiikka noilla pölvästeillä menee.

        Kärjistys, mutta totta toinen puoli. Kun lahko-opin keskeisin osa on lähetyskäsky, sitten kipuillaan kun ei saadakaan täysin vapaasti häiritä ja painostaa muita.

      • TänäänkinTaasNenuillaan kirjoitti:

        Mutta kun siellä kirkossaei saa enää julistaa sitä Jumalan sanaa synnistä 😼

        Ei kuulu sinulle, kun et ole kirkon jäsen. Kirkko päättää itse, mitä oppia siellä saa julistaa ja mitä ei saa.

        Ja kyllä vanhoilliset papit yhä mummoille synnistäkin saarnaavat; on toki syytäkin, sillä vaikea on kuvitellakaan synnillisempiä ihmisiä kuin kirkossa käyvät iäkkäät naiset. 😬

    • Anonyymi

      1960-luvulla Suomen kansakouluissa ruokalan tädin tarjoamalle puurolle ja piparkakulle pyydettiin aina yhdessä Jeesukselta siunausta. "Jeesus, siunaa ruokamme. Aameen." Omassa luokassa laulettiin virsiä opettajan säestäessä polkuharmoonilla. "Tootuuuden heenkii, johda sinä meitä."

      Ja tuomioistuimissa tuomittiin homoja vankilaan.

      • Sama rukous ala-asteen 1-2 luokilla: "Siunaa Jeesus ruokamme. Aamen." Luokilla 3-5 mentiin jo pitkällä kaavalla sitten, kun luokanopettajamme oli syvästi uskova mies.

      • Anonyymi
        a-teisti kirjoitti:

        Sama rukous ala-asteen 1-2 luokilla: "Siunaa Jeesus ruokamme. Aamen." Luokilla 3-5 mentiin jo pitkällä kaavalla sitten, kun luokanopettajamme oli syvästi uskova mies.

        Joo, noin se ekaluokkalaisen ruokarukous taisi sanatarkasti mennä.

      • Ei ole vaikea ymmärtää, että helluntailaisetkin noita aikoja kaipaavat ja muistelevat ihanan jumalallisina.

        Se taas unohtuu, että tuohon aikaa jopa viidesosa suomalaisista oli ihan oikeita kommunisteja, jotka halusivat sosialisoida kaikki yritykset valtiolle ja kieltää uskonnonopetuksen kouluissa.

    • Kiinassa on poliittinen uskonto palvontapalatseineen, palvottavine johtajineen ja ylistysveisuineen niin kouluissa kuin työpaikoillakin yliluonnollisen erehtymättömän hallinnon isällisen lempeän suojeluksen ja toruvan uudelleenohjauksen rakastavassa alaisuudessa.

      Ovat varmaan ottaneet oppia keskiajan kristillisestä kirkosta.

    • >> Kiina on toteuttanut ateistien suuren päiväunen, koulun ilman uskontoa, uskonnollisia opettajia pakotetaan eroamaan ja taloudellisilla seuraamuksilla uhataan jos yhteyksiä uskontoon paljastuu. <<

      Arto projisoi omia märkiä päiväuniaan ateisteihin.

      • TänäänkinTaasNenuillaan

        Miten niin, voitko selittää 😹❓

    • "Kiina on toteuttanut ateistien suuren päiväunen, koulun ilman uskontoa..."

      Koulun tehtävä ei ole tehdä lapsista Jeesus-uskovaisia vaan tarjota tiedollista pääomaa, jonka avulla sitten voi pohdiskella vaikkapa suhdettaan Jeesus-uskontoonkin.

    • Kelpaisiko sinulle Arto liberaali ev.lut-kirkon tunnustuksellinen opetus luterilaisille lapsille kouluissa? Se joka opettaa, ettei homoseksuaalisuus mikään synti ole. Vai onko jotakin muuta mielessä?

      • Anonyymi

        Eipä tuo kelpaisi sille. Koulun pitäisi julistaa tulikivenkatkuista fundamentalistista Sanaa. Ne ajat on vaan kaukana takana päin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eipä tuo kelpaisi sille. Koulun pitäisi julistaa tulikivenkatkuista fundamentalistista Sanaa. Ne ajat on vaan kaukana takana päin.

        Eihän se kelpaisi, tiedän sen. Artolla on kuitenkin kai ajatus, että yhteiskunnan tehtävä on tuottaa Jeesukseen uskovia.

    • Anonyymi

      Eikö Ranska olisi ollut läheisempi esimerkki?

    • Anonyymi

      USA:n perustuslaki kieltää myös tunnustuksellisen uskonnon harjoittamisen, julistamisen tai uskonnollisten juhlien viettämisen kouluissa tms. julkisissa instituutioissa. Kouluissa saa opettaa vain yleisvistävää tietoa uskonnoista.

    • Anonyymi

      Kiinan perustuslaki takaa näennäisen uskonnonvapauden viidelle uskonnolle: buddhalaisuus, taolaisuus, islam, katolilaisuus ja protestantismi.

      Tämä kuitenkin edellyttää, että uskovaiset rekisteröityvät kommunistisen puolueen hyväksymiin ja kontrolloimiin uskonnollisiin organisaatioihin. Em. katolisten organisaatio (Isänmaallisten kiinalaisten katolinen järjestö) on julkisesti pakotettu sanoutumaan irti paavin auktoriteetista.

      Ne uskonnot tai suuntaukset, jotka eivät kuulu virallisiin näihin organisaatioihin, on Kiinassa kielletty. Tunnetuimmat esimerkit näistä ovat Tiibetin buddhalaiset ja uiguurimuslimit, jotka ovat järjestelmällisen vainon ja poliittisen uudelleenkoulutuksen alla.

      2016 Kiinan kommunistinen puolue muutti avoimesti taktiikkaansa uskontojen suhteen. Aloittajan mainitsemat tapahtumat ovat seurausta tästä.

      Kommunistinen puolue aloitti kampanjan uskontojen "kiinalaistamiseksi", koska pelkää uskontojen vahvistunutta asemaa ja niiden asettamaa haastetta sosialismin arvoille sekä Puolueelle. Virallinen annettu syy on ulkomaalaisten vaikutteiden vähentäminen uskonnoissa.

      "Vieraiden uskontojen paikallistamisen tarkoituksena ei ole kieltää niiden oppeja ja kaanonia, vaan saattaa ne seuraamaan Puolueen oppia....Viime vuosina monet Puolueen jäsenet, jopa johtohahmot, ovat erkaantuneet Puolueen dialektisesta materialismista ja hakeneet hengellistä lohdutusta uskonnoista. Tämä on vaurioittanut pahoin Puolueen ideologiaa..." - Zhu Weigun, Puolueen etnisen ja uskonnollisen komitean pj., 2016

      Muutos on aiheuttanut myös puolueen sisäisen puhdistuksen, jossa Puolueen jäseniä on erotettu ja/tai lähetetty uudelleenkoulutukseen heidän uskonnollisen taustansa vuoksi. Taustalla on presidentti Xi Jingpingin käsky, jonka mukaan:

      "Puolueen jäsenten tulee olla taipumattomia marxilaisia ateisteja, järkkymättömiä uskossaan (sosialismiin) ja pitää vain Puolueen tavoitteita mielessään... Puolueen jäsenen ei tule etsiä omia arvojaan ja ihanteitaan mistään uskonnosta." Xi, 2016

      Tässä ei ole kysymys mistään koulujen uskonnonopetuksen sekularisoimisesta, vaan järjestelmällisestä puuttumisesta uskontojen asemaan ja uskonnollisten ihmisten vapauksiin. Kiinan kommunistinen puolue tukee lisäksi avoimesti marxilaista ateismia parhaana -sekä taloudellisena että eettisenä- maailmankatsomuksena.

      Tässä ei ole mitään puolusteltavaa tai seliteltävää, kyseessä on länsimaisittain katsottuna ihan puhtaasta organisoidusta uskonnollisten ihmisten ihmisoikeuksien loukkaamisesta.

      • Anonyymi

        Venäjällä on sama meininki vaikkakin lievemmässä muodossa. Kremlin sätkynukkena toimiva kirkko on etuoikeutettu mutta esimerkiksi helluntailaisuus pannassa. Yksi syy on nuo ulkomaalaisvaikutteet.

      • RepeRuutikallo

        Miksihän Lexa Meller ei nyt vie Raamattuja Venäjälle?

    • Anonyymi

      Se johtuu siitä homokulttuuri on läntinen vamma, lämsimainenkuuttuuri on väkivaltaa raakaa seksiä luonnottomuutta täynnä.
      Siellä on pyhät filosofiat, Näistä kolmesta uskonnosta käytetään usein termiä "Kiinan kolme tietä". Taolaisuus ja kungfutselaisuus ovat syntyneet Kiinassa, ja buddhalaisuus.

      Siellä homofobia, ei ole kakkatienkulkioita.

      • Homoja on Afrikassa, Aasiassa, Suomessa, Venäjällä, Oseaaniassa, Amerikassa.

      • Anonyymi
        torre1 kirjoitti:

        Homoja on Afrikassa, Aasiassa, Suomessa, Venäjällä, Oseaaniassa, Amerikassa.

        Ei mediassa ja viihteessä, eikä puolesta marssita kulkeissa. Eikä lykätä pornoa ja saasta puhetta, kuten täällä viihteen vapaassa irstailussa. Rivous on laadun merkki.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei mediassa ja viihteessä, eikä puolesta marssita kulkeissa. Eikä lykätä pornoa ja saasta puhetta, kuten täällä viihteen vapaassa irstailussa. Rivous on laadun merkki.

        En silti haluaisi olla afrikkalainen. Ei hyvää elämää.

    • Anonyymi

      Monet uskonnot ovat pahoja. Uskontojen nimissä on kautta aikain tehty suuria julmuuksia ja käyty verisiä sotia. Ihmisiä on pakkokäännetty kuulumaan omaan ”lahkoon”. Ei kiinnosta kuulua mihinkään uskonlahkoon. Uskoa voi lisäksi jokainen, vaikka ei kuuluisi mihinkään ”ryhmittymään”.

      • Kiina on siis vapautunut tuosta kun uskonto on kielletty?

    • Anonyymi

      Voitko Arto kertoa miten aloituksesi liittyy luterilaisuuteen?
      Minusta voisit lähimmäisenrakkautta tulvien esittää nuo ajatuksesi vaikkapa Kiinan Kansantasavallan Suurlähettiläälle, tällaisella palstalla tärkeäksi kokemasi asia ei ehkä saa sille kuuluvaa huomiota riittävällä tavalla.
      Tarkoitan, että havaitsemaasi epäkohtaan tuskin saat haluamiasi korjaavia toimenpíteitä tämän palstan kautta.
      Ymmärrän kyllä miten miehisyytesi jalon uskonsoturin lailla haluaa asian korjata!
      Siis eikun liikkeelle jalo Arto ja anna sanaisen miekkasi heilua siellä missä mielesi palaa sitä heilutella.

      • Eikö meidänkin kouluissa opeteta ev. lut. uskontoa?

      • Anonyymi
        ArtoTTT kirjoitti:

        Eikö meidänkin kouluissa opeteta ev. lut. uskontoa?

        Itse asiassa ei suoraan, koska uskonnon opetus ei saa olla enää tunnustuksellista.

        Oletko sinä muuten Artsi yhtä lailla kiinnostunut kaikkien uskontojen asemasta Suomessa ja Kiinassa? Haluatko parantaa niiden kaikkien asemaa?

        Jotenkin tuntuu, että Arton uskonnonvapaus koskee vain Arton omaa uskoa. Ei muiden.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Itse asiassa ei suoraan, koska uskonnon opetus ei saa olla enää tunnustuksellista.

        Oletko sinä muuten Artsi yhtä lailla kiinnostunut kaikkien uskontojen asemasta Suomessa ja Kiinassa? Haluatko parantaa niiden kaikkien asemaa?

        Kerrataanpa hieman, ihmisoikeus sopimusten mukaan vanhemmilla on oikeus varmistaa lapsilleen heidän omien uskonnollisten ja aatteellisten arvojen mukainen opetus, tämä koskee toki myös muita uskontoja kuin kristinusko, ateistien tavoite on taas estää kaikilta uskonnollinen ja aatteellinen opetus, sen sijaan sakon uhalla alaikäisten lasten tulisi katsoa homoerotiikka filmiä jossa alaikäisellä lapsella on seksisuhde aikuisen ihmisen kanssa.

        "Hoitaessaan kasvatuksen ja opetuksen alalla omaksumiaan tehtäviä valtion tulee kunnioittaa vanhempien oikeutta varmistaa lapsilleen heidän omien uskonnollisten ja aatteellisten vakaumustensa mukainen kasvatus ja opetus."
        https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1999/19990063#idp447545776

        ” Suomessa opetushallitus on määrännyt peruskoulun kaikkien uskontokuntasidonnaisten ryhmien uskonnon opiskelun tavoitteeksi monipuolisen uskonnollisen ja katsomuksellisen yleissivistyksen saavuttamisen.”

        Eli opetus suomessa on ollut jo kauan tunnuksetonta.

        Ja vanhemmilla on oikeus opettaa lapsilleen ihan sitä omaa uskontoa, mutta se ei ole koulun tehtävä.

        ArtoTTT

        Tämän Euroopan ihmisoikeuksien sopimuksen kohdan perusteella siitä voi olla toistakin mieltä, vanhemmilla on sopimuksen mukaan oikeus varmistaa lapsilleen heidän omien uskonnollisten ja aatteellisten vakaumusten mukainen kasvatus ja opetus.

        2 artikla
        Oikeus koulutukseen
        Keneltäkään ei saa kieltää oikeutta koulutukseen. Hoitaessaan kasvatuksen ja opetuksen alalla omaksumiaan tehtäviä valtion tulee kunnioittaa vanhempien oikeutta varmistaa lapsilleen heidän omien uskonnollisten ja aatteellisten vakaumustensa mukainen kasvatus ja opetus.

      • Anonyymi
        ArtoTTT kirjoitti:

        Eikö meidänkin kouluissa opeteta ev. lut. uskontoa?

        Avaa nyt vähän, miten aloitus liittyy suomalaisissa kouluissa tapahtuvaan uskonnonopetukseen?

      • Anonyymi
        ArtoTTT kirjoitti:

        Kerrataanpa hieman, ihmisoikeus sopimusten mukaan vanhemmilla on oikeus varmistaa lapsilleen heidän omien uskonnollisten ja aatteellisten arvojen mukainen opetus, tämä koskee toki myös muita uskontoja kuin kristinusko, ateistien tavoite on taas estää kaikilta uskonnollinen ja aatteellinen opetus, sen sijaan sakon uhalla alaikäisten lasten tulisi katsoa homoerotiikka filmiä jossa alaikäisellä lapsella on seksisuhde aikuisen ihmisen kanssa.

        "Hoitaessaan kasvatuksen ja opetuksen alalla omaksumiaan tehtäviä valtion tulee kunnioittaa vanhempien oikeutta varmistaa lapsilleen heidän omien uskonnollisten ja aatteellisten vakaumustensa mukainen kasvatus ja opetus."
        https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1999/19990063#idp447545776

        Mitä viranomaiset asiaan lausuivat esitellessäsi havaitsemasi ongelman heille?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ArtoTTT

        Tämän Euroopan ihmisoikeuksien sopimuksen kohdan perusteella siitä voi olla toistakin mieltä, vanhemmilla on sopimuksen mukaan oikeus varmistaa lapsilleen heidän omien uskonnollisten ja aatteellisten vakaumusten mukainen kasvatus ja opetus.

        2 artikla
        Oikeus koulutukseen
        Keneltäkään ei saa kieltää oikeutta koulutukseen. Hoitaessaan kasvatuksen ja opetuksen alalla omaksumiaan tehtäviä valtion tulee kunnioittaa vanhempien oikeutta varmistaa lapsilleen heidän omien uskonnollisten ja aatteellisten vakaumustensa mukainen kasvatus ja opetus.

        Kerrataanpa hieman...

        "Hoitaessaan kasvatuksen ja opetuksen alalla omaksumiaan tehtäviä valtion tulee kunnioittaa vanhempien oikeutta varmistaa lapsilleen heidän omien uskonnollisten ja aatteellisten vakaumustensa mukainen kasvatus ja opetus."

        Tämä ei tarkoita, että julkisen vallan pitää järjestää oman uskonnon opetusta kouluissa.

        Ihmisellä on oikeus oman uskonnon opetukseen, kyllä. Se tarkoittaa, että julkinen valta ei saa rajoittaa tätä oikeutta em. kieltämällä uskontojen oman opetuksen. Mutta se ei tarkoita, että julkisen vallan tulee kustantaa se tai edes edistää sitä millään lailla.

        Oikeus oman uskonnonopetukseen julkisen vallan toimesta ei ole siis ihmisoikeus eikä edes perustuslaillinen oikeus.

        Tämä tulee selväksi em. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ratkaisuissa.

        Tapauksessa Folgerö ym. EIT toteaa että EIS 1 lisäpöytäkirjan 2 artikla
        velvoittaa valtiota kunnioittamaan vanhempien vakaumuksia, uskonnollisia tai
        elämänkatsomuksellisia, KOKO julkisen opetusohjelman puitteissa.

        Käytännössä se tarkoittaa, että valtion ei tule edistää tai pakottaa oppilaita sellaisen eettisen tai filosofisen opetuksen kohteeksi, joka on vastoin heidän omaa uskonnollista vakaumustaan. Valtion ei tule pyrkiä siten käännyttämään ketään jonkin aatteen, uskonnon tai elämänkatsomuksen kannattajaksi.

        EIT toteaa myös, että tämä ei estä valtiota jakamasta opetuksella tai koulutuksella tietoja, jotka olivat laadultaan välittömästi tai välillisesti uskonnollisia tai filosofisia.

        Koska opetusohjelma kuuluu yksittäisen valtion päätösvaltaan, valtiolla on oikeus, mutta EI velvollisuutta, opettaa myös oppilaille uskontoa. Myös oppilaiden omaa, jos opetus ei sisällä uskonnon harjoittamista eikä indoktrinaatiota.

        Suomessa tätä oikeutta on käytetty perusopetuslaissa, jossa oman uskonnon opetus (tai ET) säädetään kaikille pakolliseksi aineeksi.

        Koko koululaitosta ei voida muokata vastaamaan 100% aitouskovien kakaroiden tarpeita (lue: heidän vanhempiensa tarpeita) mutta kakara voidaan ottaa vaikka sitten kotiopetukseen, jos koululaitos ihan mahdottomalta tuntuu. On myös kristillisiä kouluja, joissa korostuu sitten se uskonto tietenkin opetuksessa.

      • Anonyymi
        ArtoTTT kirjoitti:

        Kerrataanpa hieman, ihmisoikeus sopimusten mukaan vanhemmilla on oikeus varmistaa lapsilleen heidän omien uskonnollisten ja aatteellisten arvojen mukainen opetus, tämä koskee toki myös muita uskontoja kuin kristinusko, ateistien tavoite on taas estää kaikilta uskonnollinen ja aatteellinen opetus, sen sijaan sakon uhalla alaikäisten lasten tulisi katsoa homoerotiikka filmiä jossa alaikäisellä lapsella on seksisuhde aikuisen ihmisen kanssa.

        "Hoitaessaan kasvatuksen ja opetuksen alalla omaksumiaan tehtäviä valtion tulee kunnioittaa vanhempien oikeutta varmistaa lapsilleen heidän omien uskonnollisten ja aatteellisten vakaumustensa mukainen kasvatus ja opetus."
        https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1999/19990063#idp447545776

        Älä täällä itke aikuinen mies. Tee kantelu ja asia saa ratkaisun.

        Vanhemmilla on oikeutensa kotona. Sillä ei ole mitään tekemistä koulun uskonnonopetuksen kanssa. Koeta ymmärtää se.

        Lainaamasi lainkohta ei liity suoraan aiheeseen. Älä viitsi vääristellä asioita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerrataanpa hieman...

        "Hoitaessaan kasvatuksen ja opetuksen alalla omaksumiaan tehtäviä valtion tulee kunnioittaa vanhempien oikeutta varmistaa lapsilleen heidän omien uskonnollisten ja aatteellisten vakaumustensa mukainen kasvatus ja opetus."

        Tämä ei tarkoita, että julkisen vallan pitää järjestää oman uskonnon opetusta kouluissa.

        Ihmisellä on oikeus oman uskonnon opetukseen, kyllä. Se tarkoittaa, että julkinen valta ei saa rajoittaa tätä oikeutta em. kieltämällä uskontojen oman opetuksen. Mutta se ei tarkoita, että julkisen vallan tulee kustantaa se tai edes edistää sitä millään lailla.

        Oikeus oman uskonnonopetukseen julkisen vallan toimesta ei ole siis ihmisoikeus eikä edes perustuslaillinen oikeus.

        Tämä tulee selväksi em. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ratkaisuissa.

        Tapauksessa Folgerö ym. EIT toteaa että EIS 1 lisäpöytäkirjan 2 artikla
        velvoittaa valtiota kunnioittamaan vanhempien vakaumuksia, uskonnollisia tai
        elämänkatsomuksellisia, KOKO julkisen opetusohjelman puitteissa.

        Käytännössä se tarkoittaa, että valtion ei tule edistää tai pakottaa oppilaita sellaisen eettisen tai filosofisen opetuksen kohteeksi, joka on vastoin heidän omaa uskonnollista vakaumustaan. Valtion ei tule pyrkiä siten käännyttämään ketään jonkin aatteen, uskonnon tai elämänkatsomuksen kannattajaksi.

        EIT toteaa myös, että tämä ei estä valtiota jakamasta opetuksella tai koulutuksella tietoja, jotka olivat laadultaan välittömästi tai välillisesti uskonnollisia tai filosofisia.

        Koska opetusohjelma kuuluu yksittäisen valtion päätösvaltaan, valtiolla on oikeus, mutta EI velvollisuutta, opettaa myös oppilaille uskontoa. Myös oppilaiden omaa, jos opetus ei sisällä uskonnon harjoittamista eikä indoktrinaatiota.

        Suomessa tätä oikeutta on käytetty perusopetuslaissa, jossa oman uskonnon opetus (tai ET) säädetään kaikille pakolliseksi aineeksi.

        ArtoTTT

        "Tapauksessa Folgerö ym. EIT toteaa että EIS 1 lisäpöytäkirjan 2 artikla
        velvoittaa valtiota kunnioittamaan vanhempien vakaumuksia, uskonnollisia tai
        elämänkatsomuksellisia, KOKO julkisen opetusohjelman puitteissa."

        "Käytännössä se tarkoittaa, että valtion ei tule edistää tai pakottaa oppilaita sellaisen eettisen tai filosofisen opetuksen kohteeksi, joka on vastoin heidän omaa uskonnollista vakaumustaan. Valtion ei tule pyrkiä siten käännyttämään ketään jonkin aatteen, uskonnon tai elämänkatsomuksen kannattajaksi."

        Toivoa sopisi että edes tämä kohta toteutuisi, mutta sekin on toiveajattelua.

        Ilmeisesti sinun mukaasi koulussa ei saisi sanoa oikein mistään mitään?

        Fundamentalistista uskonnollista julistusta mielin määrin. Tuskin se sitä vastustaa. Archien mielestä koulun pitää eka luokalta lähtien indoktrinoida lapset ahdasmieliseen ja suvaitsemattomaan jesse-uskontoon. Koulun tulisi kasvattaa uskonnottomia, seksuaalivähemmistöjä ja vihervassuja vihaavia tulevia lahkolaisia.

      • ArtoTTT kirjoitti:

        Kerrataanpa hieman, ihmisoikeus sopimusten mukaan vanhemmilla on oikeus varmistaa lapsilleen heidän omien uskonnollisten ja aatteellisten arvojen mukainen opetus, tämä koskee toki myös muita uskontoja kuin kristinusko, ateistien tavoite on taas estää kaikilta uskonnollinen ja aatteellinen opetus, sen sijaan sakon uhalla alaikäisten lasten tulisi katsoa homoerotiikka filmiä jossa alaikäisellä lapsella on seksisuhde aikuisen ihmisen kanssa.

        "Hoitaessaan kasvatuksen ja opetuksen alalla omaksumiaan tehtäviä valtion tulee kunnioittaa vanhempien oikeutta varmistaa lapsilleen heidän omien uskonnollisten ja aatteellisten vakaumustensa mukainen kasvatus ja opetus."
        https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1999/19990063#idp447545776

        Elokuvia joissa alaikäinen tyttö menee naimisiin ja siten seksisuhteeseen vanhemman miehen kanssa on tehty maailmassa sadoittain. Tuomitsetko myös tällaisen pedoerotiikan?

      • Anonyymi kirjoitti:

        ArtoTTT

        Tämän Euroopan ihmisoikeuksien sopimuksen kohdan perusteella siitä voi olla toistakin mieltä, vanhemmilla on sopimuksen mukaan oikeus varmistaa lapsilleen heidän omien uskonnollisten ja aatteellisten vakaumusten mukainen kasvatus ja opetus.

        2 artikla
        Oikeus koulutukseen
        Keneltäkään ei saa kieltää oikeutta koulutukseen. Hoitaessaan kasvatuksen ja opetuksen alalla omaksumiaan tehtäviä valtion tulee kunnioittaa vanhempien oikeutta varmistaa lapsilleen heidän omien uskonnollisten ja aatteellisten vakaumustensa mukainen kasvatus ja opetus.

        >vanhemmilla on sopimuksen mukaan oikeus varmistaa lapsilleen heidän omien uskonnollisten ja aatteellisten vakaumusten mukainen kasvatus ja opetus.

        Tarina taas muuttui, kun se kiersi aitouskovan kautta. Tuo kohta tarkoittaa kohdallanne, että voitte vapaasti laittaa lapsenne kristilliseen kouluun tai järjestää hänelle valvotun kotiopetuksen, jos kunnan koulu ei miellytä.

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >vanhemmilla on sopimuksen mukaan oikeus varmistaa lapsilleen heidän omien uskonnollisten ja aatteellisten vakaumusten mukainen kasvatus ja opetus.

        Tarina taas muuttui, kun se kiersi aitouskovan kautta. Tuo kohta tarkoittaa kohdallanne, että voitte vapaasti laittaa lapsenne kristilliseen kouluun tai järjestää hänelle valvotun kotiopetuksen, jos kunnan koulu ei miellytä.

        ArtoTTT

        Ei tämä kohta mitään yksityiskoulua tarkoita.

        2 artikla
        Oikeus koulutukseen
        Keneltäkään ei saa kieltää oikeutta koulutukseen. Hoitaessaan kasvatuksen ja opetuksen alalla omaksumiaan tehtäviä valtion tulee kunnioittaa vanhempien oikeutta varmistaa lapsilleen heidän omien uskonnollisten ja aatteellisten vakaumustensa mukainen kasvatus ja opetus.

      • ArtoTTT kirjoitti:

        Kerrataanpa hieman, ihmisoikeus sopimusten mukaan vanhemmilla on oikeus varmistaa lapsilleen heidän omien uskonnollisten ja aatteellisten arvojen mukainen opetus, tämä koskee toki myös muita uskontoja kuin kristinusko, ateistien tavoite on taas estää kaikilta uskonnollinen ja aatteellinen opetus, sen sijaan sakon uhalla alaikäisten lasten tulisi katsoa homoerotiikka filmiä jossa alaikäisellä lapsella on seksisuhde aikuisen ihmisen kanssa.

        "Hoitaessaan kasvatuksen ja opetuksen alalla omaksumiaan tehtäviä valtion tulee kunnioittaa vanhempien oikeutta varmistaa lapsilleen heidän omien uskonnollisten ja aatteellisten vakaumustensa mukainen kasvatus ja opetus."
        https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1999/19990063#idp447545776

        ”…vanhemmilla on oikeus varmistaa lapsilleen heidän omien uskonnollisten ja aatteellisten arvojen mukainen opetus…”

        Jos vanhemmat haluavat, he siis voivat joko itse, tai heidän uskonnollinen yhteisönsä opettaa aivan vapaasti. Kouluun sen sijaan se ei kuulu.

      • Anonyymi kirjoitti:

        ArtoTTT

        Ei tämä kohta mitään yksityiskoulua tarkoita.

        2 artikla
        Oikeus koulutukseen
        Keneltäkään ei saa kieltää oikeutta koulutukseen. Hoitaessaan kasvatuksen ja opetuksen alalla omaksumiaan tehtäviä valtion tulee kunnioittaa vanhempien oikeutta varmistaa lapsilleen heidän omien uskonnollisten ja aatteellisten vakaumustensa mukainen kasvatus ja opetus.

        Kyllä tarkoittaa, tai sitten kotiopetusta. Mitä muuta se muka edes voisi tarkoittaa?

        Koska vanhemmat eivät voi vaikuttaa koulun opetukseen – johan nyt jos voisivat, kaaoshan siitä seuraisi – he voivat käyttää valtion suomaa oikeuttaan järjestää opetus mieleisellään perusopetuslain mukaisella tavalla muualla.

        Kummallista, jos et ymmärrä mitä tuossa sanotaan. Ihan selvää tekstiä.

      • mummomuori kirjoitti:

        Kai tässä on taas takana se, että heidän arvojaan pitäisi tuputtaa myös muille yleisessä koulussa. Muutenhan tässä opetuksen järjestämisessä ei pitäisi olla mitään ongelmaa.

        Ja luulisihan sen olevan rahan ja vaivan arvoista, että lapsi saa kuulla Jeesuksesta, Mooseksesta ja Potifarin vaimosta ummet ja lammet joka oppiaineen yhteydessä, jotta ei varmasti halua saada heistä aikuisena korviinsa enää inahdustakaan.

        Tuo Potifarin rouva on muuten kirkkaasti päällimmäisin asia jonka alaluokkien uskonnonopetuksesta muistan, kuulosti se niin oudolta. Olikohan näin myös tarkoitus, vai oliko siellä jotain muutakin sanomaa? Joku Jeesus ehkä?

        Ei se ymmärrä, ei käsitä ettei yksilön oikeus johonkin tarkoita mitenkään automaattisesti sitä, että yhteiskunnalle syntyisi jokin velvoite tätä yksilöä kohtaan. Se ei vain käsitä.

        Meillä on kuitenkin asia hoidettu hyvin. Aatteelliset koulut voivat toimia ja saavat toimintaansa jopa valtiontukea ja kotikoulukin on mahdollinen, myös ryhmäopetus kotikoulun puitteissa on mahdollista. Esimerkiksi Ruotsissa ei kotikoulun mahdollisuutta ole.

        Mutta tämäpä ei riitäkään, ei vaikka kouluissa kaikille suurimmille uskontokunnille on järjestetty oma uskonnonopetus, yksityiskoulut ovat mahdollisia ja lapsensa voi ottaa pois koulusta jos hirvittää. Ei vaan vaaditaan, että joka perkeleen lahko-oppikin on huomioitava erityisesti, ettei lapsonen vain saa mitään lahko-opin ulkopuolisia vaikutteita.

        Yhteiskunnan tehtävähän ei ole kasvattaa lapsia missään tynnyrissä vaan kohtaamaan maailma avoimin silmin.

        Mahdollisuus yksityiskouluihin ja kotiopetukseen ovat juuri ne keinot, joilla valtio on turvannut tuon mahdollisuuden uskonnollisten ja aatteellisten vakaumusten mukaiseen opetukseen.

        Koulupakkohan meillä on mutta sen suhteen ollaan hyvinkin sallivia, kuinka se koulu suoritetaan. Kristillisiä kouluja on erilaisin oppisuuntien painotuksin ja kotikoulussa voi uskontona opettaa vaikka muinaisuskontojamme.

      • a-teisti kirjoitti:

        Ei se ymmärrä, ei käsitä ettei yksilön oikeus johonkin tarkoita mitenkään automaattisesti sitä, että yhteiskunnalle syntyisi jokin velvoite tätä yksilöä kohtaan. Se ei vain käsitä.

        Meillä on kuitenkin asia hoidettu hyvin. Aatteelliset koulut voivat toimia ja saavat toimintaansa jopa valtiontukea ja kotikoulukin on mahdollinen, myös ryhmäopetus kotikoulun puitteissa on mahdollista. Esimerkiksi Ruotsissa ei kotikoulun mahdollisuutta ole.

        Mutta tämäpä ei riitäkään, ei vaikka kouluissa kaikille suurimmille uskontokunnille on järjestetty oma uskonnonopetus, yksityiskoulut ovat mahdollisia ja lapsensa voi ottaa pois koulusta jos hirvittää. Ei vaan vaaditaan, että joka perkeleen lahko-oppikin on huomioitava erityisesti, ettei lapsonen vain saa mitään lahko-opin ulkopuolisia vaikutteita.

        Yhteiskunnan tehtävähän ei ole kasvattaa lapsia missään tynnyrissä vaan kohtaamaan maailma avoimin silmin.

        Archie ei tajua, mitä kaikkien vanhempien oikeus vaikuttaa lapsensa opetuksen sisältöön julkisessa koulussa merkitsisi: kaaosta ja hurjasti nousevia kustannuksia.

        Ehkä hän ajattelee, että muut eivät tuota oikeuttaan käyttäisi kuin aitouskovat, joita ei ole kovin paljon vaikka heidän someäänensä nouseekin falsettiin. Miksi eivät käyttäisi, jos sellainen annetaan?

        No ehkä siksi, että he ymmärtävät vaatimusten kalleuden. Mutta kaikki eivät ymmärtäisi.

        Jep, 95% opiskelisi tyytyväisinä evoluution perusteita ja loput 5% puolta tusinaa erilaista keskenään ristiriitaista versiota kreationismista. 😂

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Kyllä tarkoittaa, tai sitten kotiopetusta. Mitä muuta se muka edes voisi tarkoittaa?

        Koska vanhemmat eivät voi vaikuttaa koulun opetukseen – johan nyt jos voisivat, kaaoshan siitä seuraisi – he voivat käyttää valtion suomaa oikeuttaan järjestää opetus mieleisellään perusopetuslain mukaisella tavalla muualla.

        Kummallista, jos et ymmärrä mitä tuossa sanotaan. Ihan selvää tekstiä.

        "Kyllä tarkoittaa, tai sitten kotiopetusta. Mitä muuta se muka edes voisi tarkoittaa?"

        Se tarkoittaa tätä:

        "Opetuksen tavoitteena ei saa olla huoltajien uskonnollisten tai filosofisten vakaumusten vastainen indoktrinaatio." (Oikeusasiamies, 2014)

        ..ja perustuu tähän...

        "Julkisen vallan neutraalisuuden vaatimus edellyttää muun muassa, etteivät julkiset koulut asetu minkään tietyn uskonnon tai katsomuksen kannattajiksi, vaikka niissä toimivat opettajat, oppilaat tai näiden huoltajat niin tekisivätkin." (Oikeusasiamies, 2014)

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Archie ei tajua, mitä kaikkien vanhempien oikeus vaikuttaa lapsensa opetuksen sisältöön julkisessa koulussa merkitsisi: kaaosta ja hurjasti nousevia kustannuksia.

        Ehkä hän ajattelee, että muut eivät tuota oikeuttaan käyttäisi kuin aitouskovat, joita ei ole kovin paljon vaikka heidän someäänensä nouseekin falsettiin. Miksi eivät käyttäisi, jos sellainen annetaan?

        No ehkä siksi, että he ymmärtävät vaatimusten kalleuden. Mutta kaikki eivät ymmärtäisi.

        Hiukan vilkaisin noita kristillisiä kouluja. Kaksi niistä toimiin ilman perusopetuslupaa eli kotikouluna. Kotikoulun voi pykätä pystyyn periaatteessa ihan kuka tahansa, joku helluntaiseurakunta voisi halutessaan perustaa vaikka ikioman helluntaikotikoulun. Mitään estettä sille ei ole mutta valtio ei sitten kuluja kata.

        Suurin osa näistä kristillisistä kouluista omaa kuitenkin toimii valtion ja kuntien rahoituksella.

        Artolle vain kysymys, mitä vielä pitää saada?

        Mitä muita vilkaisin, niin ne kaikki toimivat valtion ja kuntien rahoituksella. Jokaista en tsekannut, 4-5 muuta katsoin reilusta tusinasta.

        Artolle vain kysymys, mitä vielä pitää saada?

      • a-teisti kirjoitti:

        Hiukan vilkaisin noita kristillisiä kouluja. Kaksi niistä toimiin ilman perusopetuslupaa eli kotikouluna. Kotikoulun voi pykätä pystyyn periaatteessa ihan kuka tahansa, joku helluntaiseurakunta voisi halutessaan perustaa vaikka ikioman helluntaikotikoulun. Mitään estettä sille ei ole mutta valtio ei sitten kuluja kata.

        Suurin osa näistä kristillisistä kouluista omaa kuitenkin toimii valtion ja kuntien rahoituksella.

        Artolle vain kysymys, mitä vielä pitää saada?

        Mistähän tämä tänne ilmestyi... 😳 Vahinko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kyllä tarkoittaa, tai sitten kotiopetusta. Mitä muuta se muka edes voisi tarkoittaa?"

        Se tarkoittaa tätä:

        "Opetuksen tavoitteena ei saa olla huoltajien uskonnollisten tai filosofisten vakaumusten vastainen indoktrinaatio." (Oikeusasiamies, 2014)

        ..ja perustuu tähän...

        "Julkisen vallan neutraalisuuden vaatimus edellyttää muun muassa, etteivät julkiset koulut asetu minkään tietyn uskonnon tai katsomuksen kannattajiksi, vaikka niissä toimivat opettajat, oppilaat tai näiden huoltajat niin tekisivätkin." (Oikeusasiamies, 2014)

        ArtoTTT

        Niinpä, ja tuon takia huoltajien suostumus tarvitaan esim. joulukirkkoon menolle. Yhtälailla pitäisi vanhemmilta olla suostumus lasten seta pohjaiselle aivopesulle, tätä vain kukaan ei ole kiinnostunut kysymään. Muutama virsi ja papin ympäripyöreä puhe on kamala asia, mutta ateisteja ei näytä kiinnostavan lainkaan se että alaikäisille lapsille näytetään erotiikka filmejä kouluopetuksessa.

        Niinkö näytetään? Onko sinulla USEAMPIA esimerkkejä tuollaisesta toiminnasta?

        Ovatko lukioikäiset hyvinkin pitkälti pikku lapsia?

        "Artikla ei anna tietyn uskonnon tai vakaumuksen omaaville vanhemmille oikeutta kieltää lapsiaan saamasta julkista opetusta, joka saattaa olla vanhempien vakaumusten vastaista.Vanhemmat eivät myöskään voi vaatia tietyn sisältöistä opetusta tai opetuksen järjestämistä tietyllä tavalla." -Oikeusasiamies, tänä vuonna

        ",,,ateisteja ei näytä kiinnostavan lainkaan se että alaikäisille lapsille näytetään erotiikka filmejä kouluopetuksessa."

        Vain niille nuorille ja nuorille aikuisille (lukiolaiset olivat 16-18 vuotiaita, eivät pikkulapsia), jotka ilmoittivat haluavansa nähdä elokuvan ja jonka aihepiirin myös aivan varmasti tiesivät.

        -a-teisti-

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Artikla ei anna tietyn uskonnon tai vakaumuksen omaaville vanhemmille oikeutta kieltää lapsiaan saamasta julkista opetusta, joka saattaa olla vanhempien vakaumusten vastaista.Vanhemmat eivät myöskään voi vaatia tietyn sisältöistä opetusta tai opetuksen järjestämistä tietyllä tavalla." -Oikeusasiamies, tänä vuonna

        Kyseessä on näköjään EIT:n useisiin ratkaisuihin perustuva (Euroopan ihmisoikeutuomioisin) linjaus:

        "EIT on käsitellyt 9 artiklan turvaaman uskonnonvapauden toteutumista nimenomaan kouluissa useissa ratkaisuissaan. Lähtökohtaisesti jäsenvaltiot ovat vapaita laatimaan opetussuunnitelmansa omia tarpeitansa ja perinteitään vastaaviksi , eikä 9 artikla anna tietyn uskonnon tai vakaumuksen omaaville vanhemmille oikeutta kieltää lapsiaan saamasta julkista opetusta, joka saattaa olla vanhempien vakaumusten vastaista. Vanhemmat eivät myöskään voi vaatia tietyn sisältöistä opetusta tai opetuksen järjestämistä tietyllä tavalla. EIS asettaa kuitenkin vaatimuksia sille, miten ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapaus sekä velvoite kunnioittaa vanhempien vakaumusta opetuksessa tulee turvata."

        https://www.oikeusasiamies.fi/r/fi/ratkaisut/-/eoar/3017/2019

        Arton tulkinta EIS:n 2 artiklasta kumottiin siis tuossa ihan selvin sanoin, ja EIS:n vaatimukset täyttyvät juurikin sillä, että meillä on mahdollisuus muuhunkin kuin julkiseen opetukseen. EIT:n kanta kuitenkin alleviivaa juuri sen, ettei tällaisen vaihtoehtoisesta opetuksesta ole vastuussa julkisen opetuksen järjestäjä, kuten Arto virheellisesti ymmärtää asian olevan.

        Asia kai käsitelty sitten tältäosin loppuun, aitouskova vain ymmärsi väärin ja väärinymmärrys on oikaistu.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niinkö näytetään? Onko sinulla USEAMPIA esimerkkejä tuollaisesta toiminnasta?

        Ovatko lukioikäiset hyvinkin pitkälti pikku lapsia?

        #Ovatko lukioikäiset hyvinkin pitkälti pikku lapsia?#

        Otetaan pieni kertaus

        "Alaikäinen on ihminen, joka ei ole täyttänyt täysivaltaiselta henkilöltä edellytettyä ikää. Näin ollen alaikäinen on siis vajaavaltainen. Suomen lainsäädännön mukaan henkilö katsotaan täysivaltaiseksi hänen täytettyään 18 vuotta, ellei hän ole holhouksen alainen. "(wikipedia)

        Elokuva on muuten K12 materiaalia...

        ”Otetaan pieni kertaus”

        Otetaan vain. En tosin aivan saanut selkeää kuvaa, mihin tällä viittaat?

        Lapsella ja nuorella on oikeuksia, joita muutamia on tässä, mitä laissa on määritelty:

        Kaksitoista vuotta (12) täyttänyt
        ”Voidaan liittää uskonnollisen yhdyskunnan jäseneksi tai ilmoittaa eroavaksi sellaisesta vain omalla kirjallisella suostumuksella.”
        ”Oikeus tulla kuulluksi itseään koskevassa lastensuojeluasiassa.”

        Eli lapsella on oikeus ilmaista mielipiteensä ja se tulee huomioida! Yleensä hyvä vanhempi tekee jo näin luonnostaan, mutta koska kaikki eivät niin tee, se on siksi lakiin kirjoitettu.

        Mihinkään uskonnolliseen yhteisöön ym. ei lasta voi liittää väkisin. Vaikka ehkä joku vanhempi niin tahtoisi.

        Viisitoista vuotta (15) täyttänyt
        ”Hallintoasiassa ”viisitoista vuotta täyttäneellä alaikäisellä ja hänen huoltajallaan tai muulla laillisella edustajallaan on kummallakin oikeus erikseen käyttää puhevaltaa asiassa, joka koskee alaikäisen henkilöä taikka henkilökohtaista etua tai oikeutta…”

        Tässä myös tulee esille se, että lasta on kuunneltava aina hänen asioissaan.

        ”Oikeus liittyä uskonnolliseen yhdyskuntaan tai erota siitä huoltajan suostumuksella.”

        Tässä huomioidaan se, että jos lapsi haluaa liittyä tai erota uskonnollisesta yhdyskunnasta, hän saa ilmaista kantansa. Vanhemmat toki voi torpata, ja toimia lapsen tahdon vastaisesti. Mutta lapsi voi itsenäisesi perustaa yhdistyksen, tai erota, jos siltä hänestä tuntuu.

        ”Rikosoikeudellinen vastuunalaisuus alkaa, mutta rangaistukset tuomitaan lievennetyltä asteikolta.”
        ”Saa työntekijänä itsenäisesti solmia ja purkaa työsopimuksen. Huoltajalla on kuitenkin tietyin edellytyksin oikeus purkaa alle 18-vuotiaan työsopimus.”

        Tässä kaksi lakia, joissa 15 vuotiasta kohdellaan miltei aikuisen kaltaisesti. Vastuut alkavat samoin.

        Sitten eräs mielenkiintoinen laki ”Voi ostaa pornografisia lehtiä” Rikoslaki 17 luku 20 § . Tässä voi vähän miettiä, miten vahemmat kykenee pitämään nuoren eristettynä muusta maailmasta. Eli jos nuori haluaa tietoa, joka ei ehkä ole vanhempien mieleistä, millä keinoilla häntä voi estää?
        Lähde Wikipedia ”Luettelo ikärajoista Suomessa”, jossa on tarkemmat tiedot lähteistä, joista tiedot ovat peräisin.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Kai tässä on taas takana se, että heidän arvojaan pitäisi tuputtaa myös muille yleisessä koulussa. Muutenhan tässä opetuksen järjestämisessä ei pitäisi olla mitään ongelmaa.

        Ja luulisihan sen olevan rahan ja vaivan arvoista, että lapsi saa kuulla Jeesuksesta, Mooseksesta ja Potifarin vaimosta ummet ja lammet joka oppiaineen yhteydessä, jotta ei varmasti halua saada heistä aikuisena korviinsa enää inahdustakaan.

        Tuo Potifarin rouva on muuten kirkkaasti päällimmäisin asia jonka alaluokkien uskonnonopetuksesta muistan, kuulosti se niin oudolta. Olikohan näin myös tarkoitus, vai oliko siellä jotain muutakin sanomaa? Joku Jeesus ehkä?

        ”Muutenhan tässä opetuksen järjestämisessä ei pitäisi olla mitään ongelmaa.”

        Aivan, ja ihmettelen sitä, miksi nämä piirit eivät itse osaa järjestää juuri sellaista uskonnon opetusta, mitä haluaa niissä omissa yhteisöissään? Mielestäni tunnustuksellinen opetus kuuluu juuri näille yhdistyksille yms. eikä julkiseen oppilaitokseen.

        ”Tuo Potifarin rouva on muuten kirkkaasti päällimmäisin asia jonka alaluokkien uskonnonopetuksesta muistan, kuulosti se niin oudolta.”

        Minulle puolestaan VT:, kertomukset olivat lähinnä kivoja, joskin hyvin sekavia tarinoita. Eikä niillä ollut mitään tekemistä mummoni opettamien asioiden kanssa. Tosin ei taidettu juuri käsitellä mitään varsinaiseen uskoon liittyvää.

    • En ymmärrä miksei Kiinassa voitaisi suoda täysi uskonnonvapaus kaikille kansalaisille. Eihän se olisi keneltäkään pois.

      • Kommunistinen puolue nyt vain kokee, että tuo olisi siltä pois. Onneksemme emme elä Kiinassa tai muussakaan diktatuurissa.

    • ”Kiina on toteuttanut ateistien suuren päiväunen, koulun ilman uskontoa, uskonnollisia opettajia…”

      Haa, Ranska teki sen jo vuonna 1905. Eli siellä on kielletty kouluissa uskonnon opetus.

      Mutta tätä se liiallinen kansallismielisyys eli vahva nationalismi on. Pyritään pitämään ne omat vanhat perinteet ja vastustetaan kiivaasti ulkomailta tulevia aatteita että uskontoja.
      ”Opettajien velvollisuus on aivopestä lapset kansallismielisillä opeilla, ohjata heidät uskomaan ja ylistämään puoluetta…”

      Tämä lienee myös joidenkin uskovien sekä äärioikeisto se ”märkä päiväuni”, joskin puolueen sijasta tarkoitetaan sitä omaa uskonoppia. Ja aivan vastaavasti halutaan muokata kirjallisuus, historia jne. sen oman ideologian mukaiseksi.

      ”…presidentti Xi Jinping korosti kiinalaisen nationalismin merkitystä. Hän sanoi hallituksen ”noudattavan periaatetta, jonka mukaan uskonnoilla Kiinassa on oltava kiinalainen suuntautuneisuus”.”

      Perinteiset uskonnot ovat olleet kungfutselaisuus, taolaisuus ja buddhalaisuus. Vieraiksi uskonnoiksi koetaan islamilaisuus sekä kristinusko.

      ”Tammikuussa julkistetun World Watch List 2018:n mukaan kristittyjen häirintää esiintyy eniten maissa, joissa uskonnollinen nationalismi, kansallismielisyys, tai islam on nousussa. Raportin julkaisi Open Doors -järjestö.”
      sansa.fi ”Kiina tiukensi uskonnollisia säännöksiään” 22.2.2018

      Joten, kummallisesti se nationalismi muuttuu, kun joku valtio ei toimikaan liberaalien periaatteiden mukaan…

      ”…hallitus yrittää käyttää perinteisiä uskontoja yhteiskunnan kontrolloimiseen ja hallintaan ja ylistää kungfutselaisuutta aidosti kiinalaiseksi uskonnoksi. Ylistyksen viesti on: ”Jos haluaa olla uskonnollinen, pitäisi olla kungfutselainen”.”

      ”Ja koska kungfutselaisuus on enemmän filosofia kuin uskonto, se on luonteeltaan melko joustava ja hyväksyy monenlaisia hallitsijoita, muun muassa kommunistisia.”
      opendoors.fi ”AVAIMET KIINAN YMMÄRTÄMISEEN”

      Joten, miksi Kiinan nationalismia olet valmis kieltämään?

    • Suomessa on uskonnonvapaus. Jokaisella vanhemmalla on oikeus kasvattaa lapsensa siihen uskoon, johon itse luottaa ja uskoo. Lapsella on myös oikeus valita toisin, jos myöhemmin ei katso voivansa olla vanhempiensa uskossa.
      Siksi minusta uskontokeskustelut ovat turhanaikaisia, sillä saammehan lain suojeluksessa liittyä mihin tahansa järjestöihin ja yhdistyksiin, eivätkä seurakunnat ja uskonnolliset yhteisöt ole poikkeus.

      Sama asiahan on poliittiset puolueet. Jokainen seuraa niissäkin vakaumustaan.
      Sen vuoksi minun on vaikea ymmärtää koulujen uskonnon opetus, jos siellä pidättäydytään vain kristinuskossa.
      Uskonnon opetus voitaisiin muuttaa elämänkatsomusopetukseksi, johon kaikki oppilaat voivat osallistua, ja uskonnon opetuksesta vastaisi lasten vanhempainyhdistys, joka hankkisi eri uskontojen opettajiksi paikallisia uskovaisia.
      Vähitellen on tähän pakkokin siirtyä. koska kouluissamme alkaa olla niin eri suunnilta saapuneita oppilaita, että uskontoja alkaa olla paljon.
      Emme harrasta lähetystyötä kouluissamme, emmekä käännytä uskontotunneillamme muiden uskontojen seuraajia.
      Kouluissamme ei ole pakko olla mukana uskontotunneilla, jos ei ole luterilainen kristitty.
      Toistaiseksi kuitenkin uskonto on yksi oppiaine koulussa.

    • Anonyymi

      Kiina ensin, pois vieraat ideologiat! Mikä vikä siinä on, että Kiina haluaa pitää Kiinan kiinalaisena? Mikä vika on kiinalaisessa kansallismielisyydessä ja nationalismissa?

      • Anonyymi

      • Sanopa muuta! :D yllättäen se ei käykkään, kun ei ole valkoinen länsimainen valtio?

    • Anonyymi

      Saatiin sitten ateismi luterilaisille tarkoitetuille sivuillekin, "ammattialoittaja" lienee asialla?

    • Aika on kypsä taas minunkin kommentoida tänne jotakin. Kun nyt vielä lisäksi avaus sivuaa koulumaailmaa, lausun omia ajatuksiani.

      En oikein arto ymmärrä Sinun avauksesi tavoitteita. Kiina on oma lukunsa. Siellä tehdään monia asioita toisin kuin Suomessa, minkä lienet huomannutkin.

      Koulu ilman uskontoa? Kun Kiinan esimerkiksi nostit, kattaako ajatuksesi uskonnoista KAIKKI uskonnot? Miten kommentoit aihetta? Mahdatko olla yhtä lailla kiinnostunut kaikkien uskontojen asemasta Kiinassa?

      Lisäksi haluaisin muistuttaa Sinua Arto siitä, että Suomessa koulussa annettava uskonnon opetus on jo nyt ns. ei-tunnustuksellista. Oletko siitä perillä? Kyllä monissa kunnissa ainakin jossakin määrin tehdään vielä yhteistyötä kirkon kanssa, mutta entisaikojen tapaan mikään ehdoton pakko osallistuminen siihen ei ole.

      Ketjussa esiin noussut elokuva on minusta kyllä jo aikoja sitten käsitelty. Lienet Arto selvillä myös siitä, että lukio ei ole sama asia kuin peruskoulu? Älä siis viitsi nolata itseäsi lapsellisilla yleistyksillä. Sama koskee myös julistustasi Setasta ja kouluista.

      • Otetaan pieni kertaus

        "Alaikäinen on ihminen, joka ei ole täyttänyt täysivaltaiselta henkilöltä edellytettyä ikää. Näin ollen alaikäinen on siis vajaavaltainen. Suomen lainsäädännön mukaan henkilö katsotaan täysivaltaiseksi hänen täytettyään 18 vuotta, ellei hän ole holhouksen alainen."(Wikipedia)

      • Anonyymi
        ArtoTTT kirjoitti:

        Otetaan pieni kertaus

        "Alaikäinen on ihminen, joka ei ole täyttänyt täysivaltaiselta henkilöltä edellytettyä ikää. Näin ollen alaikäinen on siis vajaavaltainen. Suomen lainsäädännön mukaan henkilö katsotaan täysivaltaiseksi hänen täytettyään 18 vuotta, ellei hän ole holhouksen alainen."(Wikipedia)

        Kovastippa sinulla alkoi käsien heilutus, kun jäit törkeästi kiinni valehtelusta. Mitäköhän jumalasi tuumaa tuollaisesta toiminnasta....

        Suosittelen Sinua Arto lukemaan tekstini läpi uudelleen. Nyt poimit sieltä ainoastaan yhden kohdan kommentoitavaksi, vaikka otin kantaa juttuihisi laajemmin. Mitäs jos kerrankin perkaisimme väitteitäsi läpi huolella?

        Minua hämmästyttää sekin, miten kova tarve Sinulla on ottaa kantaa kouluasioihin, vaikka et tunnu niistä paljoa tietävän. Sinä ja muutama muu täällä koettaa kovasti luoda sellaista mielikuvaa, että koko koululaitos ei pyri mihinkään muuhun kuin muuttamaan oppilaat seksuaalsten vähemmistöjen piireihin kuuluviksi. Ajatuksesi on outo ja typerä, sillä kyllä meillä koulussa riittää ihan muutakin tekemistä. Et ole sattunut huomaamaan?

        Hyvin mielelläni kyllä Arto keskustelen kanssasi siitä, mitä elämä nykypäivän koulussa on! Jos et jotakin tiedä, suosittelen kysymään. Typerät yksinkertaistetut yleistykset yksittäistapausten pohjilta eivät järin mielekkäitä ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kovastippa sinulla alkoi käsien heilutus, kun jäit törkeästi kiinni valehtelusta. Mitäköhän jumalasi tuumaa tuollaisesta toiminnasta....

        Mikä oli vale?

      • InhottavaRealisti kirjoitti:

        Suosittelen Sinua Arto lukemaan tekstini läpi uudelleen. Nyt poimit sieltä ainoastaan yhden kohdan kommentoitavaksi, vaikka otin kantaa juttuihisi laajemmin. Mitäs jos kerrankin perkaisimme väitteitäsi läpi huolella?

        Minua hämmästyttää sekin, miten kova tarve Sinulla on ottaa kantaa kouluasioihin, vaikka et tunnu niistä paljoa tietävän. Sinä ja muutama muu täällä koettaa kovasti luoda sellaista mielikuvaa, että koko koululaitos ei pyri mihinkään muuhun kuin muuttamaan oppilaat seksuaalsten vähemmistöjen piireihin kuuluviksi. Ajatuksesi on outo ja typerä, sillä kyllä meillä koulussa riittää ihan muutakin tekemistä. Et ole sattunut huomaamaan?

        Hyvin mielelläni kyllä Arto keskustelen kanssasi siitä, mitä elämä nykypäivän koulussa on! Jos et jotakin tiedä, suosittelen kysymään. Typerät yksinkertaistetut yleistykset yksittäistapausten pohjilta eivät järin mielekkäitä ole.

        Arton tavaramerkki on esittää yleistyksiä yksittäistapausten pohjalta. Tuotakin elokuvaa on esitetty kouluissa ympäri Suomen eikä ole porua muualta kuulunut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä oli vale?

        Etkö ole lukenut tätä keskustelua? Arton valeethan on jo upotettu monta kertaa, eikä hänellä ole jäljellä enään mitään uskottavuutta. Joten kaikki mitä hän sanoo, kannattaa ottaa varauksella. Ikävää että uskovaiset haluavat antaa itsestään näin ikävän kuvan.

      • ArtoTTT kirjoitti:

        Otetaan pieni kertaus

        "Alaikäinen on ihminen, joka ei ole täyttänyt täysivaltaiselta henkilöltä edellytettyä ikää. Näin ollen alaikäinen on siis vajaavaltainen. Suomen lainsäädännön mukaan henkilö katsotaan täysivaltaiseksi hänen täytettyään 18 vuotta, ellei hän ole holhouksen alainen."(Wikipedia)

        Arto: voisimmeko me käydä tämän keskustelun loppuun? Olisiko mahdollista, että kun ehdit, ottaisit ajatuksiini kantaa?

      • InhottavaRealisti kirjoitti:

        Arto: voisimmeko me käydä tämän keskustelun loppuun? Olisiko mahdollista, että kun ehdit, ottaisit ajatuksiini kantaa?

        Kiitos kysymästä kyllä olen tietoinen siitä, ettei kouluissa ole tunnustuksellista uskonnonopetusta enää, ehkäpä olisi syytä kun katsoo nuorten juurettomuutta.

        "Ja juurettomuus on juuri näiden nykyisten nuorten ongelma: Mihin kuulua, kun vain paras kelpaa kenellekään? Mihin kiinnittyä, kun historialla on yhä vähemmän väliä? Ilman juuriaan niin kukka kuin ihminenkin jää ravinnotta ja nääntyy."
        https://kotiliesi.fi/ihmiset-ja-ilmiot/kolumnit/hilkka-olkinuora-mekin-uuvumme-aikuisena-oloon-ja-vastuuseen-kasvaminen-kovaa-tyota-mutta-niin-kasvattaminenkin/

        Olen myös tietoinen siitä ettei pikkupaikkakuntasi meno ole samalaista(onneksi) kuin vaikkapa pääkaupunkiseudulla.

        "Kouluissa on alettu häivyttämään sukupuolijaottelua tyttöihin ja poikiin. Seta on vahvasti mukana rintamassa. Saako vanhempi kieltää lasta osallistumasta Seta-vieraan tunnille? Muun muassa tätä Uusi Tie kysyi rehtoreilta ja Opetushallitukselta."
        https://uusitie.com/miten-kouluissa-opetetaan-sukupuolen-moninaisuutta/

        Kotilieden linkkisi ei liity aiheeseen mitenkään. Jälleen saivartelet sivussa aiheesta.

        Se, että linkität tänne jotakin uusitietä EI ole mikään järkevä teko. Fundamentalistien linkit ovat samaa soopaa kuin aiemminkin.

        Koulu reagoi luonnollisesti yhteiskunnan muutoksiin. Sinä ilmeisesti kuvittelet, että yhteiskunnan maallistuessa koulun pitäisi käpertyä vain 50-luvun tyyppiseen maailmankuvaan? Niinkö? Kuvitteletko, että lapset kautta linjan innostuisivat fundamentalistisesta uskonnnonopetuksesta, kun muu maailma ympärillä elää ihan eri maailmaa uskonnollisia ryhmittymiä lukuunottamatta?

        Edelleenkin kysyn Sinulta: oletatko, että koulussa päivät pitkät vatvotaan vain Setaa ja seksuaalisuutta? Kuvitteletko, että se on peruskouluissa se suurin asia?

      • ArtoTTT kirjoitti:

        Kiitos kysymästä kyllä olen tietoinen siitä, ettei kouluissa ole tunnustuksellista uskonnonopetusta enää, ehkäpä olisi syytä kun katsoo nuorten juurettomuutta.

        "Ja juurettomuus on juuri näiden nykyisten nuorten ongelma: Mihin kuulua, kun vain paras kelpaa kenellekään? Mihin kiinnittyä, kun historialla on yhä vähemmän väliä? Ilman juuriaan niin kukka kuin ihminenkin jää ravinnotta ja nääntyy."
        https://kotiliesi.fi/ihmiset-ja-ilmiot/kolumnit/hilkka-olkinuora-mekin-uuvumme-aikuisena-oloon-ja-vastuuseen-kasvaminen-kovaa-tyota-mutta-niin-kasvattaminenkin/

        Olen myös tietoinen siitä ettei pikkupaikkakuntasi meno ole samalaista(onneksi) kuin vaikkapa pääkaupunkiseudulla.

        "Kouluissa on alettu häivyttämään sukupuolijaottelua tyttöihin ja poikiin. Seta on vahvasti mukana rintamassa. Saako vanhempi kieltää lasta osallistumasta Seta-vieraan tunnille? Muun muassa tätä Uusi Tie kysyi rehtoreilta ja Opetushallitukselta."
        https://uusitie.com/miten-kouluissa-opetetaan-sukupuolen-moninaisuutta/

        "...ettei kouluissa ole tunnustuksellista uskonnonopetusta enää, ehkäpä olisi syytä kun katsoo nuorten juurettomuutta. "

        Miksi siis uskonnolliset yhteistö eivät sitä tee itse? Silloin olisi juuri jokaisen mielen mukaista opetusta?

    • Kiinalaiselle yhteiskunnalle tekisi hyvää opettaa kristinuskoa kouluissa. Oppisivat kohtuutta mammonankin suhteen. Alkuseurakunnan kommunismi sopisi hyvin myös historian tunneille esimerkkinä varhaisesta kommunismista. Oppisivat samalla, että kommunismin ei tarvitse kieltää Jumalaa.

      • Anonyymi

        Kysymys on vain epäsuoraan Jumalasta. Kysymys Kiinassa on siitä, että kuka määrittelee yhteiskunnan arvot ja sen eettiset periaatteet. Uskontojen katsotaan olevan paitsi vierasperäisiä (kristinusko) niin osin vieraita sosialistiselle etiikalle.

        Vuonna 2013 Puolue loi, jälleen kerran, uudet ohjeet sosialistisille arvoille. Niiden mukaan:
        "Sosialismin ydinarvot tulee sisällyttää opetussuunnitelmaan ja niistä on tultava oppilaiden tapa ajatella." Kiinan 12 sosialistista ydinarvoa löytyvät myös verkosta...

        Näin Puolue voi olla ainoa oikea moraalin ja etiikan lähde kansallisella, yhteiskunnallisella ja yksilön tasolla. Kilpailevat järjestelmät pitää joko kieltää tai niitä tulee muokata, kuten Kiina tekee, tukemaan näitä arvoja.

      • ”Kiinalaiselle yhteiskunnalle tekisi hyvää opettaa kristinuskoa kouluissa.”

        Ehkä ensin pitää katsoa asiaa kiinalaisten silmin?

        Kuten Anonyymi 10.09.2020 18:30 hyvin aloittaa ”Kysymys Kiinassa on siitä, että kuka määrittelee yhteiskunnan arvot ja sen eettiset periaatteet. Uskontojen katsotaan olevan paitsi vierasperäisiä (kristinusko)…”, johon lisään islamin ja muut heille vieraat uskonnot.

        Kyse on myös vahvasta nationalismista, jossa valtio määrittelee sen, mikä kuuluu heidän kulttuuriinsa ja mikä ei. Tällaistahan suomeenkin haluaa jotkut tahot, mutta liittävät suomalaisuuteen kristinuskon.

        ”Kilpailevat järjestelmät pitää joko kieltää tai niitä tulee muokata, kuten Kiina tekee, tukemaan näitä arvoja.”

        Tämä on vahvasti nationalistista eli Kiinan oma kansallisuusaatteen pohjalta tehtyä. Siksi Kiinassa on aina toteutettu omanlaistaan sosialismia, mitä missään muualla ei ole. Esimerkkinä vaikka sosialistinen markkinatalous, joka on melkoinen coctail kapitalismia ja sosialismia.

    • Anonyymi

      Jos ope alkaa uskontoa koulussa tuputtamaan niin sietääkin rangaista. Siitä, että ope on usko,va ei tietenkään pidä rangaista.

    • Anonyymi

      Maaailma elää tilanteessa jossa vanhat uskonnot haastetaan ja ne ovat "poistumassa". Yleensä edellisellä lauseella tarkoitetaan?, että ihmiset eivät enää usko. Toisaalta uskonnot ja uskomukset ovat lisääntyneet individualismin myötä, koska muutaman klikkauksen jälkeen voi löytää lukemattomia erilaisia aatteita ja uskomisjärjestelmiä ja valita niistä . Yleensä uskonnon vähenemisellä tarkoitetaan kai nimenomaan kristinuskon vähenemistä. Sen väheneminen ei kuitenkaan kerro mitään siitä onko kristinusko yleensä järkevää vai ei, saati onko jumala olemassa, vaan mielipiteistä. Uskonnon todenperäisyydestä voidaan tietysti äänestää ja antaa "parhaan" voittaa, ja luottaa sen jälkeen laumaan. Turvallisuudentunteen ja "yhteyden" lisääntyessä (ja uskon vähentyessä) jää ehkä aikaa uusiin vaaleihin.

    • Anonyymi

      Kommunistinen Kiina on toteuttanut laitauskovaisten suuren päiväunen, yhteiskunna ja koulun joka julistaa vain yhtä totuutta ja dogmia (eli uskontoa). Kiinassa opettajat joita epäillään epälojaaleiksi ainoalle totuudelle savustetaan ulos koulusta. Eikö ääriuskovaiset toivo samaa? Ero on vain siinä että maolaiset dogmin asemmasta uskovaiset haluavat ainoaksi sallituksi totuudeksi oman lohkonsa totuuden.

    • Anonyymi

      > Kiina on toteuttanut ateistien suuren päiväunen, koulun ilman uskontoa, uskonnollisia opettajia pakotetaan eroamaan ja taloudellisilla seuraamuksilla uhataan jos yhteyksiä uskontoon paljastuu.

      Kiina ei ole mikään esikuva liberaalille ateistille. Suurin osa liberaaleista ateista kannattaa uskonnovapautta (tietenkin) ja uskonnonopetusta kouluissakin, tietopohjaisena ei-tunnustuksellisena opetuksena. Suurin ongelma on ettei uskonnonvapaus toteudu eli et-opetus ei ole kaikille mahdollista. Yhteiskunnan tehtävä, eikä siis koulunkaan ole kuitenkaan käännyttää ketään mihinkään uskoon tai uskosta pois.

    • Vanha aloitus, mutta korjataan sitä kuitenkin.

      Ranskassa, Japanissa, Intiassa, Meksikossa, Portugalissa ja Uruguayssa ei opeteta uskontoa lainkaan. Yhdysvalloissa se on kielletty julkisissa kouluissa.
      Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa, joissa kaikki opiskelevat uskontotietoa.

      Venäjällä saa valita (tai ainakin ennen sai) : etiikka, ortodoksinen kulttuuri, maailmanuskojen kulttuuri, buddhalainen kulttuuri ja juutalainen kulttuuri. Yleensä valtiaan etiikka.

      Eli riippuu kovasti siitä, miten kukin maa noudattaa uskonnon vapautta.

      • Anonyymi

        Mikset sinä kannata Jeesuksen tuomista kouluihin?
        Eikö Hän ole tie, totuus ja elämä ihan jokaiselle?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikset sinä kannata Jeesuksen tuomista kouluihin?
        Eikö Hän ole tie, totuus ja elämä ihan jokaiselle?

        Uskontohan ei saisi opettaa väkisin ja jos taas uskontoja opetetaan kouluissa niin sitten pitää olla jokaiselle sitä "omaansa" tuosta tuleekin sitten jo ihan kustannuskysymys etenkin pienemmille kouluille. Kun helpointa olisi se, että vanhemmat huolehtisivat kukin tahollaan tuosta uskontopuolesta haluamallaan tavalla ja kaikille opetettaisiin yleissivistävää ainetta se tunti viikossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikset sinä kannata Jeesuksen tuomista kouluihin?
        Eikö Hän ole tie, totuus ja elämä ihan jokaiselle?

        Noin juuri Kiinan kommunistihallinto ajattelee maolaisuudesta: Kun tiedämme ainoan oikean totuuden niin miksi sitä ei voisi tai peräti pitäisi opettaa jokaiselle?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikset sinä kannata Jeesuksen tuomista kouluihin?
        Eikö Hän ole tie, totuus ja elämä ihan jokaiselle?

        "Mikset sinä kannata Jeesuksen tuomista kouluihin?"

        Tuota, mistä sinä tuon päättelit? No, siinä mielessä totta että katson, että se on jokaisen uskonyhteisön tehtävä antaa tunnustuksellista uskonnon opetusta.

        Muutoin toin vain esiin sen, miten muissa maissa asia on hoidettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noin juuri Kiinan kommunistihallinto ajattelee maolaisuudesta: Kun tiedämme ainoan oikean totuuden niin miksi sitä ei voisi tai peräti pitäisi opettaa jokaiselle?

        Niinhän sitä opetetaankin Kiinassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän sitä opetetaankin Kiinassa.

        Ja eikö laitakristityt haluaisi, että aivan samalla tavalla heidän "ainoaa oikeaa totuutta" pakkosyötettäisiin kaikille?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja eikö laitakristityt haluaisi, että aivan samalla tavalla heidän "ainoaa oikeaa totuutta" pakkosyötettäisiin kaikille?

        Kyllä

      • Anonyymi kirjoitti:

        ” Tuota, mistä sinä tuon päättelit? ”
        No. kerro sitten miten jokainen lapsi Suomessa sadaan kuulemaan Jeesuksesta jos ei koulussa?

        ”No. kerro sitten miten jokainen lapsi Suomessa sadaan kuulemaan Jeesuksesta jos ei koulussa?”

        Hyvänen aika, juuri tuota varten on lukuisia eri hengellisiä yhteisöjä sekä kirkon tilaisuuksia, mihin lapsi voi osallistua!

      • Anonyymi
        mummomuori kirjoitti:

        "Mikset sinä kannata Jeesuksen tuomista kouluihin?"

        Tuota, mistä sinä tuon päättelit? No, siinä mielessä totta että katson, että se on jokaisen uskonyhteisön tehtävä antaa tunnustuksellista uskonnon opetusta.

        Muutoin toin vain esiin sen, miten muissa maissa asia on hoidettu.

        ” Tuota, mistä sinä tuon päättelit? ”
        No. kerro sitten miten jokainen lapsi Suomessa sadaan kuulemaan Jeesuksesta jos ei koulussa?

    Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      65
      2147
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      172
      1732
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1418
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      244
      1402
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      237
      1347
    6. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      83
      1202
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      342
      1195
    8. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1165
    9. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      360
      1143
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      330
      1108
    Aihe