Kianoush Ramezanin haastattelu mm. islamismista

Maailmankuulu poliittinen pilapiirtäjä, iranilaissyntyinen Kianoush Ramezani, on hiljattain muuttanut Suomeen. Hän varoittaa Eurooppaa demokratian murenemisesta ja ihmisoikeuksien polkemisesta. https://voima.fi/artikkeli/2020/islamismi-on-todellinen-uhka/
66314
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 66

Vanhimmat

Vapaa Ajattelija lehti 3-19 ilmestyi Voima-lehden liitteenä, ja ilmeisesti on tarkoitus jatkaa sitä numeron 3-20 kanssa.

Äänestä
  • Hyvä että tulee myös laajalevikkisiä julkaisuja.

    Äänestä

Kirkon etuoikeuksien puolustajan hyysäyspuheenvuoro tästä vielä puuttuu.

Äänestä
  • Jännä juttu, mutta muistuttaa tosiaan tuon Päiviö Latvuksen tyyliä. Heppu on dippainssi ja syntynyt joskus 30-luvulla. Kirjoittanut teoksen Ymmärryksen siivet: Miksi tiede on länsimaista? "Latvuksen mukaan kristinusko ja naisen avoin läsnäolo yhteiskunnassa ovat olleet merkitykseltään oleellisia seikkoja tieteen nousussa"

    Äänestä

Lehden päätoimittajana toimi Petri Karisma em. eroonsa asti, ja liittohallituksen 5.11. kokouksen jälkeen Esa Ylikoski. Toimituksen jäseninä koko vuoden olivat Heidi Friman ja Kimmo Laine. Marraskuussa mukaan tuli Jori Mäntysalo. Palkkioperusteisesti toimitussihteerinä jatkoivat Suvi Auvinen ja taittajana Sauli Lehtinen. Näköislehden sekä juttukohtaisia tiedostoja julkaistiin liiton nettisivulla.

Suvi Auvinen on voimalehden anarkisti ja hänet pitäisi nyt valita johonkin johtotehtävään anarkismin soihdunkantajana

Äänestä
  • Tässä Ylihyysärin viitteessä ei mainita tekijöitämuslimeita
    muistatteko murhaajien perustaman valtion 1917 joka hykkäsi Suomeen jatkuvasti
    tätä tyyliä

    Äänestä

  • Tämä oli aikanaan tärkeeä kannaotto. Suomessa. Miten muut?

    Äänestä

Hyvä veto Voimalta. Ja Voiman lokakuun lehden sisällä on lisää hyvää asiaa. Tarkoitus ainakin on.

Äänestä
  • Juttu tosiaan parantaa, laajentaa Voiman profiilia. Ajankohta, 5 vuotta, Charly Heblodin toimitukseen tehdystä terrori-iskusta oli myös sopiva.

    Äänestä

Tärkeää käsitelselvennystä, ja siten poistaa väärinkäsityksiä ja väärinymmärryksiä edes jossain määrin. tietyssti pitää muistaa Wiion perussääntö, että viestintä epäonnistuu aina, paitsi sattumalta.

Äänestä

Osmo Wiion tiedotusopin laitos perustettiin Helsinkiin Vapaa- ajattelijoiden ja Voima- lehden anarkistisen kom sos laitoksen eli Tampereen yliopiston Nordenstreng-kommunistisen propagandakoneiston vastapainoksi

Äänestä
  • Todellakin, Wiion lain mukaan viestintä epäonniastuu aina paitsi sattumalta. Että sillee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Todellakin, Wiion lain mukaan viestintä epäonniastuu aina paitsi sattumalta. Että sillee.

    Todellakin, Wiion lain mukaan tampereen tiedotusoppi on preseestä

    Äänestä

Hyvä että viesti kohdistetaan selvästi heihin, joilla on saattanut olla käsitteissä ja käsityksissä tarkennuksen varaa.

Äänestä
  • Poliittisen kentän koko kirjossa on epäselvyyksiä ja epätietoisuutta. Itse asiakin on monimuotoinen.

    Äänestä

Hyviä pilakuvia, kannattaa tsekata. Tsemii.

Äänestä

Juttu on hyvä, ja tokihan se monipuolistaa Voiman kuvaa, profiilia vapaa-ajattelijain lukijakunnassa. Tekee hyvää.

Äänestä

Kiron hyysäri tällä foorumilla polemisioi Voima-lehteä vastaan. Silti ei ole kommentoinut tätä.

Äänestä
  • Tästä jutusta isot piteet Voimalle. Kirkon hyysärillekin meni jauhot suuhun.

    Äänestä

Islamon epäilemättä koko Eu:n turvallisuusuhka mutta hömppähallituksen sisäministeri Osalolla on toinen mielipide
"– Kyllä olen. Kun kuulin tästä mahdollisuudesta ensi kerran, ajatukseni oli, että sosiaalipolitiikka on parasta turvallisuuspolitiikkaa.
– Syrjäytyminen on yhteiskunnallisen turvattomuuden alku ja suomalaisen yhteiskunnan pahin uhka, Ohisalo päättää."

Hömppähallituksessa ulkoministeri in ylioppilas ja opetusministeri opiskelija ja tämän sijainen koulupudokas ammattikoululainen. Pääministeri on vaivoin yli 3-kymppinsenä kevytaineesta äskettäin valmistunut maisteri. Ohisalo on sosiologian tohtori köyhästä perheestä

Köyhän perheen lapsi hyysää matua levittämään köyhyyttä on aika ihmeellistä

Äänestä
  • Olet väärällä foorumilla. Käännä persujen/vihreiden kädenvääntöpaikalle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet väärällä foorumilla. Käännä persujen/vihreiden kädenvääntöpaikalle.

    olet syntynyt väärinpäin sormipreseessä

    Äänestä

Hei, mitä mieltä olet hänen pilapiirroksistaan? Osuvia? Sopimattomia?

Äänestä

Tämä ei ole menettänyt ajankohtaisuuttaan, vaikka julkaisusta onkin tullut uusi numero. Lokakuun numeron liitteenähän on Uskomaton Vapaa Ajattelija.

Äänestä

Hyvä veto. Aiheellista asiaa meille kaikille edistyksellidille. Kritiikki paikallaan.

Äänestä

On tärkeää, että tämä gaastattelu oli juuri Voima- lehdessä. Saa joitakin ajattelemaan. Rasismin vastustaminen ei tarkoita islam-kritiikin rajoittamista.

Äänestä

Hyvää tekstiä Voima-lehden lukijoille. Vielä ajankohtaista.

Äänestä

Mainio lidä kotimaiseen keskusteluun ja juuri Voima-lehden lukijakunnalle.

Äänestä

Erittäin suositeltavaa. Vapaa ajattelijan kannattaa palata asiaan. Kokemuksia.

Äänestä

Ansiokas lizä suomalaiseen keskusteluun

Äänestä
  • Kyllä, selkiinnyttävä. Kohderyhmänä kaikki, myös ns. maahanmuuttajamyönteiset.

    Äänestä

Uudessa Suomen Kuvalehdessä hyvä haastattelu Hänestä. Samaa tärkeää asiaa, henkilökuvan lisäksi.

Äänestä
  • Minusta tuo henkilökuntaa taustoittaa hänen sanomaans hyvin. Sanoma liittyy vaparien agendaan.

    Äänestä

Hyvä että kansainvälinen nimi on saanut huomiota Suomessakin.

Äänestä

Noteerattavaa, että julkaistiin Voima-lehdessä. Tavoitti kohderyhmää.

Äänestä

Tämä säilöön, eiku jakoon, todella tärkeä, ja hyvällä foorumilla.

Äänestä

Pilapiirrokset ovat erittäin vaarallisia. Saattavat naurunalaiseksi.

Äänestä

Erittäin hyvä, että tämä on julkaistu juuri Voima -lehdessä, koska osa sen lukijakunnasta lienee ollut liian sinisilmäinen islamismin vaikutukseen nähden.

Äänestä
  • Samaa mieltä foorumista. Js hyvä että vapaa-ajattelijat pitävät asiaa esillä.

    Äänestä

Tiukkaa kritiikkiä sormella osoittamatta.

Äänestä

Tosi painava ja tarpeellinen juttu monelle ihmisoikeusaktiivrille.

Äänestä

Tiukka juttu, ja hyödyllinen juuri vihervasemmiston Voima-lehdessä. Hienoa, että voima julkaisu tuon.

Äänestä

Islamiin ja Koraaniin liittyvät mellakat Ruotsissa pääsiäisen uutisissa.

Äänestä

Tosi tarpeellinen juttu. Pistää ajattelemaan.

Äänestä

Hän kohdistaa sanansa myös länsimaisille, valkoisille feministeille.

Äänestä

Paha. Juuri oikeassa lehdessä. Panee ajattelemaan
Islamismi ei ohi.

Äänestä

Häntä kannattaisi haastatella myös VA-lehteen. Ensi vuonna.

Äänestä

Tämä on juuri meille valkoisille feministeille.

Äänestä

Islamismin uhkaa ei pidä vähätellä.

Äänestä

Islamistiset leimaavat haram silpomattoman naisen tekemn ruoan.

Äänestä

Kohteena me valkoiset feministit.

Äänestä

Yksi terroristijohtaja surmattu lennokki-iskussa Syyrian kapinallisaluerla Idlibissä..

Äänestä

Vähän yllättävä, mutta sitäkin parempi foorumi.

Äänestä

Ei ole yhtään vanhentunut, ikävä kyllä.

Äänestä

Vapaa Ajattelija-lehti on julkaissut ja julkaisee islam-kriittiziä kirjoituksia.

Äänestä

Hyvä haastattelu tällekin ajalle.

Äänestä

Tämä on juuri meille valkoisille feministeille.

Äänestä
  • Kyllä, ehdottomasti. Ongelmia ei saa kiertää. Fundamentalisti-islamin kasvua on syytä pelätä.

    Äänestä

”On tärkeää erottaa toisistaan käsitteet: islam on uskonto ja muslimi tarkoittaa islaminuskoista ihmistä. Kenestäkään ei voi päällepäin nähdä, onko tämä muslimi vai ei, koska islamin uskontoon ei kuulu mitään pukeutumiskoodia. Islamismi on poliittinen suuntaus, joka ei ole osa uskontoa.”

Äänestä

Hyvä. Lue. Kirkolle mikä tahansa uskonto on åarwmoi kuin uskonnottomuus. Sama islamille.

Äänestä

Hyvä. Oikea kohderyhmäkin tässä lehdessä.

Äänestä

Tämä oli osuva veto Voima-lehdeltä. Onko itsekritiikkiäkin.

Äänestä

Tämä on ajankohtainen niin kuin näytelmä Tytöille jotka....

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Maailmankuulu poliittinen pilapiirtäjä, iranilaissyntyinen Kianoush Ramezani, on hiljattain muuttanut Suomeen. Hän varoittaa Eurooppaa demokratian murenemisesta ja ihmisoikeuksien polkemisesta. https://voima.fi/artikkeli/2020/islamismi-on-todellinen-uhka/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu