4,5 %:n RKP haluaa kääntää kellon viisarit 1700-luvulle?

Pakollinen ruotsi pönkittää keinotekoista kaksikielisyyttä. Poliittinen pakkoruotsipäätös vuodelta 1968 oli suuri harppaus taaksepäin, joka toteutettiin 1970-luvun kuluessa.
RKP kielipuolueena on onnistunut hiljalleen rakentelemaan uusia kielipykäliä ja uskomattoman kielilakiviidakon. Pakkoruotsi on laajennettu peruskoulusta ja lukiosta ammattikouluihin, ammattikorkeaan ja yliopistoon. Pakollisia ruotsin kursseja seuraa pakollinen ruotsin virkatutkinto. Opiskelijoiden aika on poissa tärkeältä ja mieluisalta saksalta, englannilta, ranskalta, espanjalta, jne, tai vaikkapa liikunnalta.
- 1700-luku häämöttää jo.
Suomessa ei saa yhtäkään viralliseen koulutusjärjestelmään kuuluvaa tutkintoa ilman ruotsin virkatutkintoa. Ja lisää seuraa. Uusi sote-luonnos on härski vedätys, joka karsinoi yli puolet suomalaisista kaksikielisiksi suunniteltuihin sote-alueisiin.
Se merkitsee lisää ruotsinkielistä hallintoa, virkoja, kansalliskielilautakunnat ja kustannuksille ei ole ylärajaa.
128<50
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 128

Vanhimmat

1700-luku oli heidän kulta-aikansa.

Äänestä

"Pakollinen+ruotsi+pönkittää+keinotekoista+kaksikielisyyttä."Nimenomaan+keinotekoista.+4,7%+ei+riitä+kaksikielisyyteen.

Äänestä

"Poliittinen pakkoruotsipäätös vuodelta 1968 oli suuri harppaus taaksepäin, joka toteutettiin 1970-luvun kuluessa. RKP kielipuolueena on onnistunut hiljalleen rakentelemaan uusia kielipykäliä ja uskomattoman kielilakiviidakon. Pakkoruotsi on laajennettu peruskoulusta ja lukiosta ammattikouluihin, ammattikorkeaan ja yliopistoon. Pakollisia ruotsin kursseja seuraa pakollinen ruotsin virkatutkinto. Opiskelijoiden aika on poissa tärkeältä ja mieluisalta saksalta, englannilta, ranskalta, espanjalta, jne, tai vaikkapa liikunnalta."

Näin on lukki verkkoaan kutonut.

1Äänestä

"1700-luku häämöttää jo. Suomessa ei saa yhtäkään viralliseen koulutusjärjestelmään kuuluvaa tutkintoa ilman ruotsin virkatutkintoa. Ja lisää seuraa. Uusi sote-luonnos on härski vedätys, joka karsinoi yli puolet suomalaisista kaksikielisiksi suunniteltuihin sote-alueisiin. Se merkitsee lisää ruotsinkielistä hallintoa, virkoja, kansalliskielilautakunnat ja kustannuksille ei ole ylärajaa."

Tätä tekee RKP!

Äänestä

Yrittävät säätiörahan voimin.

Äänestä
  • Ja sitä riittää!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja sitä riittää!

    Valitettavasti!

    Äänestä

Paha karma tuolla hankkeella...

Äänestä
  • Niinpä.+Suomen+itsenäistyessä+ruotsinkielisiä+oli+11+%.+Nyt+lukema+on+noin+4,7+%.

    Äänestä

  • Ei+kaksikielisyyteen+riittänyt+edes+aiempi+11+%.

    Äänestä

  • Kaksikielisyys on savuverho.

    Äänestä

Nyt tähän päivään!

Äänestä
  • Ruotsinkielen ylläpito tulee Suomelle ylen kalliiksi. Niinpä nämä ruotsalaiset rahastot pitäisi irroittaa kustantamaan tätä ylläpitoa. Lisäklsi ruotsinkielisten veroprosenttia pitäisi korottaa, että saataisiin katetta tuolle ruotsinkielen ylläpidolle.

    Tuo pakote ruotsin kielen opiskeluun tekee vain hallaa suomenkielisten suhtautumiseen tuohon kieleen.

    Olisi oikeus ja kohtuus, että pakko poistettaisiin. Tällainen pakko on mahdollista sosialistisissa maissa, mutta ihmettelen, että vapaassa Suomen maassa on tällainen pakko.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ruotsinkielen ylläpito tulee Suomelle ylen kalliiksi. Niinpä nämä ruotsalaiset rahastot pitäisi irroittaa kustantamaan tätä ylläpitoa. Lisäklsi ruotsinkielisten veroprosenttia pitäisi korottaa, että saataisiin katetta tuolle ruotsinkielen ylläpidolle.

    Tuo pakote ruotsin kielen opiskeluun tekee vain hallaa suomenkielisten suhtautumiseen tuohon kieleen.

    Olisi oikeus ja kohtuus, että pakko poistettaisiin. Tällainen pakko on mahdollista sosialistisissa maissa, mutta ihmettelen, että vapaassa Suomen maassa on tällainen pakko.

    Äidinkieli tulee osata hyvin. Kaikki muu oppiminen rakentuu äidinkielen kautta, koskee myös vieraita kieliä.
    Nykyään on näitä puolikielisiä Caspereita, Nicklaksia, Jasmineja ja Christelejä. Viimeistään toisella asteella äidinkielen aukkoja täytetään englannilla. Ns. ruotsinkieliset pääsevät kaikki lukioon, jos osaavat kirjoittaa nimensä oikein.

    Ruotsinkieliset lukiot ja jatko-opiskelupaikat on ylimitoitettu niin, että käytännössä jokainen halukas pääsee korkeakouluun. Lisäksi Helsingin yliopistossa on ruotsinkieliset kiintiöt ainakin lääketieteessä, oikeustieteessä ja historiassa, ja niihin on päässyt huomattavasti alemmilla pisteillä.
    Ainakin kerran on kuitenkin käynyt niin, että ruotsinkieliseen kiintiöön pyrkivä aines oli niin heikkoa, että osa lääketieteen paikoista täytettiin suomenkielisillä.

    Virkojen kielivaatimukset on usein mitoitettu niin, että heikompi kaksikielinen ohittaa pakkoruotsitetun suomenkielisen.
    Se on johtanut virkamieskunnan tehottomuuteen ja alisuoriutumiseen. Siltikin valtion keski- ja ylimmän tason virkamiesten sekä kuntien ylimpien virkamiesten palkat ovat nousseet huimasti 2000-luvulla, kun "kyvykkäät virkamiehet olisivat muuten hakeutuneet kaikki Nokialle" - hohhoohhoooo!

    Ok, tämä on pätevää päättelyä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Äidinkieli tulee osata hyvin. Kaikki muu oppiminen rakentuu äidinkielen kautta, koskee myös vieraita kieliä.
    Nykyään on näitä puolikielisiä Caspereita, Nicklaksia, Jasmineja ja Christelejä. Viimeistään toisella asteella äidinkielen aukkoja täytetään englannilla. Ns. ruotsinkieliset pääsevät kaikki lukioon, jos osaavat kirjoittaa nimensä oikein.

    Suomenkielisistäkin yritetään tehdä puolikielisiä markkinoimalla ruotsin kielikylpyjä?

    Äänestä

Toi on niin holhoomista kun alkoholia nauttii jokainen Suomalainen ihme ininää...

Äänestä

Kova historia. Oikeinhan pakkoruotsi ei ole.

Äänestä
  • Moder Svea kutsuu omiaan...

    Äänestä

Viime aikoina ruotsitrollit ovat hyökänneet englannin kielen kimppuun.
Se pitäisi poistaa vain suomenkielisistä peruskouluista !!!

Äänestä
  • Englanti on kuulemma haittakieli suomenkielisille, mutta pakkoruotsi hyötyruotsi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Englanti on kuulemma haittakieli suomenkielisille, mutta pakkoruotsi hyötyruotsi.

    Tällaista potaskaa 24/7.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tällaista potaskaa 24/7.

    Apuva!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tällaista potaskaa 24/7.

    Yli kymmenen vuoden ajan...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yli kymmenen vuoden ajan...

    1700-luku+oli+upeaa+aikaa.+Suomalaisten+kansanmurha+Suuren+Pohjansodan+ja+Isovihan+aikana.+Enimmät+ruotsinkieliset+olivat+paenneet+Ruotsin+puolelle+ja+Norjaan,+samoin+suomalaistenkin+sotajoukkojen+rippeet.+Arviolta+ainakin+20.000+suomalaista+vietiin+Venäjän+ja+Lähi-idän+orjamarkkinoille,+enin+osa+Pohjanlahden+rannikoilta,+varsinkin+Kokkolan+tienoilta.Sitten+seurasi+Pikkuviha+ja+monenlaisia+kahinoita,+kunnes+Ruotsin+Itämaa+(Suomen+rippeet)+liitettiin+Venäjään+vuonna+1809.Suomen+väkiluku+oli+tippunut+Ison+Vihan+aikana+n.+330.000+henkeen,+joten+1700-luvun+kuluessa+ruotsinkielisten+osuus+kasvoi+jopa+18+%:iin,+korkein+lukema+ikinä.Ikävä+kyllä,+sotaväen+pakko-otot+loppuivat+Venäjän+vallan+aikana.+Ruotsinkielisten+osuus+väestöstä+putosi+noin+11+%:iin+Suomen+itsenäistymiseen+mennessä.Nyt+lukema+on+korkeintaan+4,78+%.

    Äänestä

Ihana 1700-luku!

Äänestä

He ovat pysyneet 1700-luvulla.

Äänestä

RKP elää menneisyudessä.

Äänestä
  • Jokin virtuaalitodellisuus, johon suomenkielisetkin yritetään pakottaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jokin virtuaalitodellisuus, johon suomenkielisetkin yritetään pakottaa.

    Suomenkieliset sisämaankin asukkaat heräävät pakkoruotsin turhuuteen ja virtuaalitodellisuuden mielettömyyteen viimeistään työuran loppupuolella.
    Ruotsilla ei ollut käyttöä. Pelkkää satua.

    Äänestä

Ihana 1700-luku!

Äänestä

Justiinsa!

Äänestä

Kaksikielisyys on hyvä asia. Se, ettei kieliä saa itse valita, on huono asia.

Äänestä
  • Nelikielisyyskin olisi olisi kivaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nelikielisyyskin olisi olisi kivaa.

    Kymmenkielisyys siitä vaan...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kymmenkielisyys siitä vaan...

    Maailmankielet on valuuttaa , pakkoruotsi hapansilakkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maailmankielet on valuuttaa , pakkoruotsi hapansilakkaa.

    Kieltämättä!

    Äänestä

Koska päästään 2000-luvulle?

Äänestä
  • Pitkä harppaus tapahtuisi, kun pakkoruotsi ja koulutusputken pakolliset virkapakkoruotsin tutkinnot poistetaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pitkä harppaus tapahtuisi, kun pakkoruotsi ja koulutusputken pakolliset virkapakkoruotsin tutkinnot poistetaan.

    Tätä haetaan! RKP tekee kaikkensa, jottei järki ja oikeus voittaisi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tätä haetaan! RKP tekee kaikkensa, jottei järki ja oikeus voittaisi.

    Tällainen puolue voi olla Suomessa laillinen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tällainen puolue voi olla Suomessa laillinen?

    Suomi on ihmemaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomi on ihmemaa.

    Hiljaa, suljettujen ovien suojassa ja ruotsinkielisen vaalirahan tuella on syntynyt monia koko kansakunnalle huonoja päätöksiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hiljaa, suljettujen ovien suojassa ja ruotsinkielisen vaalirahan tuella on syntynyt monia koko kansakunnalle huonoja päätöksiä.

    Totta.

    Vielä nämä puidaan julkisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta.

    Vielä nämä puidaan julkisesti.

    Rasistinen pakkokielipuolue hoitelee asioita tavallaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rasistinen pakkokielipuolue hoitelee asioita tavallaan.

    Vuosisatojen harjoitus tekee mestarin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vuosisatojen harjoitus tekee mestarin

    Näin on.

    Äänestä

aina haetaan kumppaneita kieroiluun

Äänestä
  • Koronan suoja tuli lottovoittona?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koronan suoja tuli lottovoittona?

    Tänä syksynä selviää paljon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tänä syksynä selviää paljon.

    Paitsi, voihan korona taas ryöpsähtää ja viedä valtamedian huomion pois Suomen taloushistorian ehkä kohtalokkaimmista vuosista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paitsi, voihan korona taas ryöpsähtää ja viedä valtamedian huomion pois Suomen taloushistorian ehkä kohtalokkaimmista vuosista.

    Ehkä näin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ehkä näin.

    Suomen kohtalon vuodet?

    Äänestä

1700- ja 1800-luku ei ollut suomenkielisille hyvää aikaa.

Äänestä
  • Joo, ei ollut suomalaisten vuosisatoja ne. Nyt katse tulevaisuuteen.

    Äänestä

Valitettavasti

Äänestä
  • Taaksepäin vilkuilu jääköön ruotsinkielisille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taaksepäin vilkuilu jääköön ruotsinkielisille.

    Ei haittaa, kunhan lopettavat suomenkielisten päällepäsmäröinnin.

    Äänestä

RKP haluaa aina palata menneisyyteen.

Äänestä
  • Ruotsin vallan aika kutsuu.

    Äänestä

Ne ei osaa edes hävetä.

Äänestä

Se on RKP

Äänestä
  • RKP - Ruotsia Kaikille Pakolla!

    Äänestä

Niin menneen maailman touhuja.

Äänestä

Lukekoot suomenruotsiaan itse niin paljon kuin haluavat, mutta pakottaminen muille saa jo loppua.

Äänestä
  • Kun pieni suomenruotsin vähemmistökieli on niin kaikkivoipa, että englantia eikä muitakaan vieraita kieliä tarvitse lukea, näyttäkööt ruotsinkieliset itse esimerkkiä.
    Vahingollisen englanninkin kuulemma oppii itsekseen (valitettavasti), joten sen opiskeluun ei kannata hukata aikaa.

    Äänestä

RKP on auringonlaskun puolue

Äänestä

Jotenkin vaan yrittävät estää sen.

Äänestä
  • Jokin hävitysvimma, viedään tuhkatkin pesästä niin kauan kun ehtii.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jokin hävitysvimma, viedään tuhkatkin pesästä niin kauan kun ehtii.

    Kiire, kiire

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiire, kiire

    Joko multaa kärrätään rajan yli?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joko multaa kärrätään rajan yli?

    Saa sitä kuljetettua lautoillakin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saa sitä kuljetettua lautoillakin.

    Näistä ei tiedä....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näistä ei tiedä....

    Maan nousu 1300-luvun kohdalle?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maan nousu 1300-luvun kohdalle?

    Kyllä Suomen kartta näyttäisi aivan toiselta.

    Äänestä

Suomen+talous+näyttäisi+toisenlaiselta+ilman+pakkoruotsia+ja+keinotekoisesti+ylläpidettyä+kaksikielisyysnäytelmää.+4,7+%+on+fakta.

Äänestä
  • Suomi olisi Sveitsin kaltainen rikas maa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomi olisi Sveitsin kaltainen rikas maa.

    Miksi Suomen ja suomenkielisten vaurastumisen ja hyvinvoinnin esteeksi sallitaan pakkoruotsi ja muka-kaksikielisyyden syrjivä rakenne?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi Suomen ja suomenkielisten vaurastumisen ja hyvinvoinnin esteeksi sallitaan pakkoruotsi ja muka-kaksikielisyyden syrjivä rakenne?

    Itsenäinen ajattelu - onko sitä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Itsenäinen ajattelu - onko sitä?

    Varmasti on, mutta onko tarpeeksi?

    Äänestä

RKP on jo saanut toisen jalan takaisin 1700-luvulle.

Äänestä

RKP yrittää aina palata menneisyyteen.

Äänestä

Pakkokielipuolueen todelliset tarkoitusperät ja toimintatavat pitäisi saada suuren yleisön tietoon.

Äänestä
  • Siitähän saisi jännitysnäytelmän, ellei rikosnäytelmänkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siitähän saisi jännitysnäytelmän, ellei rikosnäytelmänkin.

    Jatkosarja telkkaan? VeroYleltä ei heru rahaa. Se on varmaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jatkosarja telkkaan? VeroYleltä ei heru rahaa. Se on varmaa.

    VeroYle on PöhöYle

    Äänestä

Puolueessa on toisenlaisiakin ajatuksia siitä, miten ruotsinkielisten etuja ajetaan parhaiten.

Äänestä

RKP:n koti on menneisyydessä.

Äänestä

Pimeyden voimat!

Äänestä

Perustuslaki ei vaadi pakkoruotsia. Sitä vaatii vain RKP saatuaan puljattua sen 1970-luvun peruskouluun poliittisella, häpeällisellä lehmänkaupalla.

Äänestä

Eikä RKP suostu keskustelemaan kielipolitiikasta.

Se ei salli demokratiaa.

Äänestä
  • Jos aikoo pitää kielipolitiikan taskussaan, ei todellakaan voi sallia demokratiaa ja avointa keskustelua. Ymmärrettävää. Ilkeää mutta ymmärrettävää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos aikoo pitää kielipolitiikan taskussaan, ei todellakaan voi sallia demokratiaa ja avointa keskustelua. Ymmärrettävää. Ilkeää mutta ymmärrettävää.

    Ilkeää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos aikoo pitää kielipolitiikan taskussaan, ei todellakaan voi sallia demokratiaa ja avointa keskustelua. Ymmärrettävää. Ilkeää mutta ymmärrettävää.

    RKp ei halua keskustella kielipolitiikasta = ei halua mainostaa häpeällisiä lehmänkauppoja.

    Äänestä

1700-luvulle paluun sijasta siirrytään eteenpäin:

Pakkoruotsin sijaan itse valittu B-kieli - opetusneuvosten suositus kielivapaudelle!

Kielten ja kansainvälisyyskasvatuksen opetusneuvokset kertoivat hesarissa virkavaitiolonsa päätteeksi, mitä pitäisi tehdä:
- englanti yhteiseksi aloituskieleksi ja
- pakkoruotsin sijaan itse valittu kieli.

Hyvä, perusteltu, kokeneiden ja arvostettujen pedagogien esitys:

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005214629.html

Äänestä
  • Tätä järkevää asiaa on yritetty läpi jo monta kertaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tätä järkevää asiaa on yritetty läpi jo monta kertaa.

    valtamedia ei ole asettunut kansan enemmistön tueksi. se on siis valinnut puolensa. ei ihme, että sanomalehtipaperitehdas suljetaaan.

    Äänestä

Pakkokielipuolue tulisi kieltää, koska se on siirtomaa-ajan jäänne ja epäisänmaallinen.

Äänestä
  • Missä+muussa+maassa+sallitaan+oman+maan+talouden+sabotointi++ja++enemmistön+nöyryyttäminen++4,7+%:n+vähemmistön+kielen+pakko-opetuksella?

    Äänestä

Puhuttiinko 1700-luvullakin fennorotista?

Äänestä
  • Varmaan pahempaakin, mutta silminnäkijöitä ei taida enää olla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Varmaan pahempaakin, mutta silminnäkijöitä ei taida enää olla.

    Freudenthal-mitalilla palkittu edesmennyt sosiologian professori Erik Allardt on tutkinut arvoja, normeja ja asenteita.
    Asenteet muuttuvat kaikkein hitaimmin. Ts., vaikka myytit ja historiankirjoituksen valkoiset sivut täyttyvät, arvot ja lainsäädäntö muuttuvat, asenteet muuttuvat hitaasti.
    1700-luvun asenteet näyttävät selvästikin juuttuneen pakkokielipuolueeseen ja palstalla riehuvaan pakkoruotsittajien trolliarmeijaan.

    Äänestä

Se+on+4,7+%.+Nolo+luku.

Äänestä
  • Kukaan ei muuta väitä.

    Äänestä

Ei enää 1700-lukua!

Äänestä
  • Elämää pitäisi elää eteenpäin.

    Äänestä

RKP on päättänyt elää menneisyydessä viimeiseen asti.

Äänestä
  • Hölynpölyksi todistetut viikinkijuuret velvoittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hölynpölyksi todistetut viikinkijuuret velvoittaa.

    RKP ei luovu hölynpölystä, vaikka se ohjelmassa rotu-sana korvattiin ruotsinkieliset-sanalla vuonna 1956.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    RKP ei luovu hölynpölystä, vaikka se ohjelmassa rotu-sana korvattiin ruotsinkieliset-sanalla vuonna 1956.

    Vai sellainen edistysaskel tapahtui -56.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vai sellainen edistysaskel tapahtui -56.

    Jep, vuonna 1956.

    Äänestä

Sinne menneisyyteenhän RKP katsoo aina.

Äänestä
  • Suomalaiset eivät voi jäädä elämään menneisyydessä.

    Äänestä

Mitään suomi-ruotsi-kaksikielisyyttä ei maassa yleisemmin ole.

Äänestä
  • Siihen+ei+4,7%+riitä.

    Äänestä

RKP:n ikuinen agenda - paluu menneisyyteen.

Äänestä
  • vaikka pitäisi elää vuotta 2021!

    Äänestä

Herätys RKP! Ei tätä farssia ja pomotusta enää.

Äänestä

Viesti RKP:lle: 1700-luku meni jo!

Äänestä

RKP elää menneisyydessä

Äänestä
  • Viikinkien historia on jo osoitettu ja Ruotsissa myönnetty hölynpölyksi.
    Myös viikinkien yhteinen perimä on hiljattain todettu DNA-testeillä harhaluuloksi.
    Mutta RKP bättre folk vaan haikailee mennyttä.

    Äänestä

Nyt katse tulevaisuuteen.

Äänestä

RKP haluaa el menneessä

Äänestä
  • Pakkoruotsi on vastoin itsenäisen Suomen perustuslakia, mutta ruotsifanaatikot taitavat lukea 1700-luvun perustuslakia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pakkoruotsi on vastoin itsenäisen Suomen perustuslakia, mutta ruotsifanaatikot taitavat lukea 1700-luvun perustuslakia.

    1700-lukua eletään jo.
    Yhtäkään tutkintoa ei enää ole vuosiin saanut ilman pakkoruotsin jatko-opiskelua ja ilman pakollista ruotsin virkatutkintoa. Näin on ammattikoulututkinnoista ammattikorkeaan ja yliopistotutkintoihin saakka.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    1700-lukua eletään jo.
    Yhtäkään tutkintoa ei enää ole vuosiin saanut ilman pakkoruotsin jatko-opiskelua ja ilman pakollista ruotsin virkatutkintoa. Näin on ammattikoulututkinnoista ammattikorkeaan ja yliopistotutkintoihin saakka.

    Myös nämä uudemmat pakkoruotsitukset on junailtu suljettujen ovien takana ja niitä on huomattu vasta jälkikäteen. Ministeriön asetuksia ei tarvitse viedä eduskuntaäänestyksiin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 26 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Pakollinen ruotsi pönkittää keinotekoista kaksikielisyyttä. Poliittinen pakkoruotsipäätös vuodelta 1968 oli suuri harppaus taaksepäin, joka toteutettiin 1970-luvun kuluessa.
RKP kielipuolueena on onnistunut hiljalleen rakentelemaan uusia kielipykäliä ja uskomattoman kielilakiviidakon. Pakkoruotsi on laajennettu peruskoulusta ja lukiosta ammattikouluihin, ammattikorkeaan ja yliopistoon. Pakollisia ruotsin kursseja seuraa pakollinen ruotsin virkatutkinto. Opiskelijoiden aika on poissa tärkeältä ja mieluisalta saksalta, englannilta, ranskalta, espanjalta, jne, tai vaikkapa liikunnalta.
- 1700-luku häämöttää jo.
Suomessa ei saa yhtäkään viralliseen koulutusjärjestelmään kuuluvaa tutkintoa ilman ruotsin virkatutkintoa. Ja lisää seuraa. Uusi sote-luonnos on härski vedätys, joka karsinoi yli puolet suomalaisista kaksikielisiksi suunniteltuihin sote-alueisiin.
Se merkitsee lisää ruotsinkielistä hallintoa, virkoja, kansalliskielilautakunnat ja kustannuksille ei ole ylärajaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu