Tähän kysymykseen törmäilee hyvinkin usein eri alustoilla.
Palstaämmämme on ivannut ja pilkannut suomalaisia miehiä pienistä siittimistä. Kuitenkin kansainväliset vertailututkimukset ovat osoittaneet että valkoisella rodulla on seuraavaksi pidemmät pippelit heti mustien jälkeen. Aaasialaiset tulevat viimeisinä 10 cm:n erektiovehkeillään.
Mutta otsikon kysymykseen että onko koolla väliä.
Naisen vagina on merkittävän joustava; sieltä putkahtaa vaivatta 4- kiloinen isopäinen vauva ja fisting on myös harrastajaryhmissä suosittua.
Kuitenkin vaginat pystyvät antamaan riittävän liukupuristeen että jopa aasialaiset miehet saavat syntymään laukeamisen.
Tämä on Luojan meille antama ihme.
Onko koolla väliä?
19
127
Vastaukset 19
- Anonyymi
Maatalouslomittajien tekemän siitintutkimuksen perusteella maaseudun väestön matkailemattomilla terveillä heteromiehillä on kookkaammat sukunuijat, kuin matkailevilla kaupunkilaisilla.
Tutkimuksen erittäin luotettavaan tulokseen ovat päätyneet totuustiedolla, että kyseiset isoheppiset ihokosketuksen puutteessa suorittavat runsaasti sooloseksiä, jonka tehokkuus on verrattavissa apinakainaloiden punttisaliharrastukseen.- Anonyymi
Sooloseksiä hevosten ja lehmien kanssa? Ja Turkissa vaihtavat vuohiin!
Synnytyksien jälkeiset vauriot ovat hyvin yleisiä naisilla:
https://www.vau.fi/lifestyle/kauneus/muuttuvatko-hapyhuulet-synnytyksessa/
Usein tapahtuu myös korjaamattomia vaginoiden lihaksien veltostumisia jotka muodostavat suuria ongelmia jatkossa yhdyntöihin.
Näistä tapauksista on havaittu suuria irvailuja joista sitten johtunee pilkanteko koska mikään ei riitä.
Miehillä ei ole siittämisen jälkeen mitään ongelmia havaittu koon muutoksissa.- Anonyymi
nasuvaan kirjoitti:
Synnytyksien jälkeiset vauriot ovat hyvin yleisiä naisilla:
https://www.vau.fi/lifestyle/kauneus/muuttuvatko-hapyhuulet-synnytyksessa/
Usein tapahtuu myös korjaamattomia vaginoiden lihaksien veltostumisia jotka muodostavat suuria ongelmia jatkossa yhdyntöihin.
Näistä tapauksista on havaittu suuria irvailuja joista sitten johtunee pilkanteko koska mikään ei riitä.
Miehillä ei ole siittämisen jälkeen mitään ongelmia havaittu koon muutoksissa.Kun mies on ylenpalttisesti kiinnostunut miesten siittimistä, niin hällä paljolti nakkaa mieleen siittimet, mistä mahtaa johtua tämä tämmöinen siitinkiinnostuneisuus?
Anonyymi kirjoitti:
Kun mies on ylenpalttisesti kiinnostunut miesten siittimistä, niin hällä paljolti nakkaa mieleen siittimet, mistä mahtaa johtua tämä tämmöinen siitinkiinnostuneisuus?
Palstaämmämme on vuosia ivannut suomalaisia miehiä siittimien koosta.
Nyt on vuorossa suomi- ämmien karmeat haisevat vaginat ja niiden järkyttävät koot.
Pattayan tytöillä on pienet somat lirputtimet joita me rakastamme.- Anonyymi
nasuvaan kirjoitti:
Palstaämmämme on vuosia ivannut suomalaisia miehiä siittimien koosta.
Nyt on vuorossa suomi- ämmien karmeat haisevat vaginat ja niiden järkyttävät koot.
Pattayan tytöillä on pienet somat lirputtimet joita me rakastamme.Luet vauva-aiheisia sivuja ja linkittelet niitä, no kukin valitsee oman mielenkiintonsa mukaista luettavaa.
Pattayan lirputtimet nyt kuitenkin on thaimaassa, mutta sinä et, joten lueppa vaikka Eevaa ja Annaa. Anonyymi kirjoitti:
Luet vauva-aiheisia sivuja ja linkittelet niitä, no kukin valitsee oman mielenkiintonsa mukaista luettavaa.
Pattayan lirputtimet nyt kuitenkin on thaimaassa, mutta sinä et, joten lueppa vaikka Eevaa ja Annaa.Heh heh..., Googlailen sekunneissa aiheisiini liittyviä osumia.
Suomiämmien karmeat vaginat ovat nt puheenaiheina......- Anonyymi
nasuvaan kirjoitti:
Heh heh..., Googlailen sekunneissa aiheisiini liittyviä osumia.
Suomiämmien karmeat vaginat ovat nt puheenaiheina......Oletkin internetin käytön erityisasiantunitja, en epäile.
Aiheitakin paljon kaikesta mitä maailmassa tapahtuu.
Suurin oireilunaiheesi kuitenkin suomalaiset naiset, no jos se sinua noin kovasti kiinnostaa, niin Pattayan matkailupalstahan on mitä parhain foorumi tavoittaa mielenkiintoinen lukijakunta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletkin internetin käytön erityisasiantunitja, en epäile.
Aiheitakin paljon kaikesta mitä maailmassa tapahtuu.
Suurin oireilunaiheesi kuitenkin suomalaiset naiset, no jos se sinua noin kovasti kiinnostaa, niin Pattayan matkailupalstahan on mitä parhain foorumi tavoittaa mielenkiintoinen lukijakunta.ainakin idiootti on aina yhtä helppo aktivoida.
Anonyymi kirjoitti:
Oletkin internetin käytön erityisasiantunitja, en epäile.
Aiheitakin paljon kaikesta mitä maailmassa tapahtuu.
Suurin oireilunaiheesi kuitenkin suomalaiset naiset, no jos se sinua noin kovasti kiinnostaa, niin Pattayan matkailupalstahan on mitä parhain foorumi tavoittaa mielenkiintoinen lukijakunta.Pattayan matkailupalstan lukijakunta koostuu yhdestä ämmästä, muutamasta en ny tiijä- tyypistä ja useista Pattayan konkareista joista valtaosan tuo ämmä on jo leipiinnyttänyt.
- Anonyymi
nasuvaan kirjoitti:
Pattayan matkailupalstan lukijakunta koostuu yhdestä ämmästä, muutamasta en ny tiijä- tyypistä ja useista Pattayan konkareista joista valtaosan tuo ämmä on jo leipiinnyttänyt.
On se niin kurjaa, aivan säälittää konkareiden kohtalo.
Mahtavatko koskaan päästä eroon traumoistaan.
- Anonyymi
Monissa kulttuureissa fallosta juhlistetaan elämän ja onnen tuojina ja symboleina. Varsinkin japanilaiset on maailman innokkainta kansaa siinä ja heillä on jokavuotiset meidän juhannusta vastaavat penisjuhlat nimeltään kanamara matsuri.
https://www.youtube.com/watch?v=Bdq22ND56zI
Jostakin luolasta löytyi 50 tuhatta vuotta vanha dildo ja maailmanhistoria on täynnä penistaidetta aina luolamaalauksista lähtien. Pompeiji esimerkiksi on täynnä eroottista taidetta patsaina ja maalauksina, joissa fallos on pääosissa.
Eniten seksileluja myydään Japanissa, joilla on sellaisia fetissejä joista meilläpäin ei olla kuultukaan. Hienoja ravintoloita, joissa isoryntäiset naiset pukee miehet vauvoiksi ja syöttää heitä kuin lasta jne. Suomi on varsin vanhanaikainen näissä. Meillähän vieläkin häpeillään esimerkiksi alan liikkeisiin menoa jne.- Anonyymi
Tämä on totta toki mutta noihin kulttuureihin ja historiaan ei kuulu nasun alituinen suominaiskatkeruus.
Pattayan rakkaiden olisikin varmaan syytä mennä Japaniin vauvoiksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on totta toki mutta noihin kulttuureihin ja historiaan ei kuulu nasun alituinen suominaiskatkeruus.
Pattayan rakkaiden olisikin varmaan syytä mennä Japaniin vauvoiksi.Äijät kävelevät appelssiinit kainaloissa ja höpöttelevät ronttosesta.
Anonyymi kirjoitti:
Äijät kävelevät appelssiinit kainaloissa ja höpöttelevät ronttosesta.
Liukuvoiteen käyttö auttaa myös synnytyksen jälkeiseen ahtaaseen emättimeen tunkeutumista?
- Anonyymi
nasuvaan kirjoitti:
Liukuvoiteen käyttö auttaa myös synnytyksen jälkeiseen ahtaaseen emättimeen tunkeutumista?
Sairasootjapahasti
- Anonyymi
Piti taas provosoida yksi aloitus että pääset kertomaan ämmästäsi, on "akka" tehnyt sinun lähtemättömän vaikutuksen, on se sitten mies tai nainen.
- Anonyymi
Vai on sun örveilyt sun mielestä rajuja aseita, no olethan elänyt tuossa mielentilassa jo kymmenisen vuotta, joten ymmärrän että elintärjkeää internetnistille, muuten tulee vieroitusoireita ja darra, sitten taasen panikkihäiriö ja mikkiääni, joten jatka vaan pysyypähän Pattayan matkailupalsta ainiaan sillä tasolla kuin oireilijatkin.
- Anonyymi
Yhden koon sukkahousut sipivat kaikille.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 41119
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r161982Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.216793- 64703
- 61702
- 67656
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?21618Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?132607Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran66589Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32568- 34537
- 55528
- 47475
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.40473- 44470
- 30463
Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.40453- 37448
Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?94438Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri18430
