Mistä huomasit olevasi Ateisti ?

"Mistä huomasit olevasi Ateisti ?"

Huomasin sen siitä, ettei mikään jumala ottanut minuun yhteyttä. Yhteyttä ei ottanut Zeus, ei Aton, ei Aasa, Ei Ahti, ei Allah, ei ns. Jumala. Myöskään aasit eivät suostuneet keskustelemaan kanssani mitään, puhumattakaan palavista pensaista. Käärmeetkin vain sihisevät minulle. Yritin myös kävellä vetten päällä, mutta kastuin pahasti. Veden muuttaminen viiniksi ei onnistu millään. Pitää aina käydä kaupassa ostoksilla. Siitä minä sen hiljalleen huomasin, että olen ateisti. Kai nuo uskovaisilta onnistuu ihan helposti.

Siitä sen huomasi kun tajusi joidenkin toisten uskovan Jumalaan vaikka itse ei uskonut.

Olin joskus 12-13 vuotiaana keuhkokuumeessa ja kirjahyllyn kirjat sekä sillä hetkellä lainassa olleet kirjaston kirjat oli luettu.
Yksi kuitenkin oli lukematta, vanhempieni vihkiraamattu.
Luin sen viikon aikana läpi ja sen seurauksena tiesin olevani ateisti.
En aikaisemminkaan kuitenkaan mikään uskova ollut, vaan jossain siinä välimailla.

LippuHelvettiinKiitos

Tarkoitat varmasti sellaista tilaa jolloin uskaltaa haastaa papin.
Sillä eihän se ole ateismia, että menee porukan mukana ja katsoo hyödyt.
Silloin kun heräsin sairaalasta.

Olin lapsena ihmeissäni, miksi aikuiset ihmiset uskovat jumalaan, joten epäilin, että siinä voi olla jotain totta. Silti minulle oli opetettu, ettei taikuutta ja muuta sellaista ole, minkä olin itsekin havainnut. Tässä oli ristiriita. Minulle opetettiin rukoileminen, mikä tuntui lähinnä itsepuhelulta. Jos rukoilua testaa, huomaa, ettei se toimi. Lopullinen vakuuttuminen kristinuskon harhaisuudesta tuli siinä vaiheessa, kun ala-asteella opin, että uskontoja onkin paljon erilaisia. Eli ihmisillä on yleinen taipumus taikauskoisuuteen ja harhoihin uskomiseen. Jos hindut uskovat harhoihin, niin tämähän todistaa, että aikuiset ihmiset voivat olla laajassa mittakaavassa harhaisia. Samalla selittyi kristinuskon syy ilman yliluonnollista alkulähdettä.

Olen niin vanha että olen käynyt kansakoulun (yhtenä viimeisistä). Kansakoulun opettaja opetti ruokarukouksen ja kertoi sen merkityksestä. Hän väitti että nälkää nähdään vain niissä maissa joissa ei rukoilla ruokarukouksia. Nälkää nähtiin pakanoiden Afrikassa, koska eivät lue ruokarukouksia.

En muista olinko 7 vai 8, mutta mieltä alkoi kaihertaa, että ei nälän poistaminen maailmasta voi olla niin yksinkertaista että luetaan joku ulkoa opeteltu luritus aina ennen ruokailua. Puhuin asiasta äidille ja hän vastasi vältellen ja selitti että opettaja oli ehkä vähän liioitellut ja halusi meidän vain ymmärtävän perinteiden (kuten ruokarukouksen) tärkeyden.

Äidin selitys ei helpottanut tuskaa, koska sehän tarkoitti että opettaja oli valehdellut perustellakseen ruokarukousta. Eikö Jumala halua että olemme rehellisiä? Ei rukoilua voi perustella valehtelemalla. Miksi opettaja ei kertonut oikeasti miksi rukoillaan. Eikö oikeita perusteluja ollut?

Tämä oli ensimmäinen epäilyksen siemen, jonka takia koko kouluajan jatkunut kristillinen indoktrinointi ei uponnut ja johti ensin kristinuskosta etääntymiseen rippikoulun jälkeen ja sitten uskonnottomuuteen.

Huomasin olevani ateisti kun tutustuin ateismin määritelmään: ateismi on sitä ettei uskota jumalolentoihin.

Itselläni ateismini huomaaminen oli hieman samaa kuin vastaisitte kysymyksiin: "Milloin ja miten tajusitte, että ette usko Numakullaan?" Kysymys on täysin irrelevantti, koska en ole uskonut oikein koskaan mihinkään jumalaan tai jumaliin.

https://en.wikipedia.org/wiki/Numakulla

Koulussa uskonnon opettaja ei osannut vastata kysymyksiini, hermostui niistä ja lopulta kielsi kokonaan kyselemästä mitään. Kotona täsmälleen sama juttu, uskovat vanhemmat eivät osanneet vastata kysymyksiini ja kielsivät edes ajattelemasta sellasia asioita joita kysyin. Huomasin että uskonnossa ei saa ajatella eikä kysellä.

Lopullinen niitti oli tutustuminen Raamattuun, jonka tarinat vaikuttivat todella lapsellisilta saduilta (Noan arkki), joita oli mahdoton pitää totena ja jotka olivat täynnä mahdottomia epäloogisuuksia. Kuten kaikkitietävä kaikkivaltias, joka ei tiedä mitään eikä mahda mitään millekään ja on silkkaa rakkautta ja tahtoo kaikille vain hyvää, vaikka onkin julma ja sadistinen kansanmurhaaja joka käskee armotta tappamaan naisia ja lapsia.

En edelleenkään voi käsittää miten tyhmä täytyy olla sellaisen ihmisen, joka uskoo noin typerää hölynpölyä ja pitää sitä täytenä totena. Kaikki keskusteluyritykset uskovien kanssa ovat aina antaneet vaikutelman, että uskovat ovat aika säälittävää porukkaa jolla ei oikein järki leikkaaa. Eivät näytä osaavan analysoida informaatiota loogisesti ja luulevat mutuilun olevan joku perustelu.

En varsinaisesti koskaan ole uskonut yliluonnolliseen, mutta oma ateismini on kyllä muuttunut elämän mittaan.

Lapsena luulin, ettei kukaan oikeasti usko jumaliin tai enkeleihin ja demoneihin sen enempää kuin joulupukkiin tai maahisiin. Raamatun kertomukset olivat vain satuja ja tarinoita, joissa oli pala totuutta mausteena, kuten Caesarin tai Aleksanteri Suuren legendoissa.

Rippikoulussa ymmärsin, että on oikeasti olemassa uskovaisia. Olin aluksi todella hämmentynyt ja vihainen siitä, miten osa ihmisistä voi olla niin typeriä ja miten papit ynnä muut kehtaavat valehdella tietävänsä jotain, mitä eivät oikeasti voi lainkaan perustella tai todistaa. Pian rippikoulun jälkeen kiinnostuin keskustelemaan ateismista, teismistä, deismistä, agnostismistä jne. eri uskontokuntiin kuuluvien ihmisten kanssa ja opin ymmärtämään, ettei yliluonnolliseen uskominen sinänsä todista ihmisten typeryydestä tai valehtelusta (vaikkakin valehtelulla on valitettavan suuri rooli etenkin modernissa uskonpuolustuksessa, mikä käy täysin selväksi jos erehtyy lukemaan esimerksiksi Ray Comfortin tai William Lane Craigin kirjoja). Tuolloin opin kategorisoimaan itseni ns. vahvaksi tai positiiviseksi ateistiksi eli uskoin ettei jumalia ole olemassa.

Hieman myöhemmin, noin 20-25 vuotiaana, opin paremmin jäsentämään myös omaa ajatusmaailmaani pelkän uskontojen sisäisten ristiriitaisuuksien havainnoinnin lisäksi. Opin myös ymmärtämään mikä on agnostismin rooli uskonnollisessa keskustelussa ja nykyään koen olevani ns. heikko tai negatiivinen ateisti (agnostinen ateisti) eli en usko, että jumalia on olemassa,

Joskus 90-l alussa sain "ahaa elämyksen" kun tentin maailmanhistorian perusteita ja yhdessä kappaleessa käytiin läpi Lähi-Idän uskontoja. Huomasin erityisesti zarahustralaisuuden olevan kolmiyhteyksineen ja ikuinen palava tuli vertauksineen kovin samanlainen kuin eräs toinen myöhäisempi uskonto. Tajusin kristinuskon ja juutalaisuuden kopioivan varhaisempien uskontojen ideoita.

Voisi sanoa, että tästä se ensimmäinen särö omaan opetettuun teistiseen maailmankuvaani syntyi.

Vaikea sanoa mikä se käännekohta oli. Jo tarhaikäisenä ihmettelin Raamatun tarinoita ja että jotkut uskovat niihin vaikka olin itsekin uskossa. (Koska en tiennyt mistään muusta). Ajan myötä vain kapeni tila sille Jumalalle samalla kun opin kuinka maailma oikeasti toimii ihan peruskoulutasolla. Rippikoulun kävin lähinnä sukulaisten painostuksen takia vaikka jo silloin en uskonut jumalaan.

Varsinaiseksi ateistiksi taisin alkaa itseäni kutsumaan jossakin 24 vuotiaana, vaikka en ollut uskonut jumalaan jo yli 10 vuoteen. Toki sen jälkeen on kuvaukseni tarkentunut agnostiseksi ateistiksi.

Ei sitä voi olla huomaamatta kuinka esimerkiksi kristinuskoiset joutuvat valehtelemaan itselleen, jotta saisivat edes auttavasti sen Jumalan mahtumaan maailmankuvaansa. Tuollainen itsepetos ei sovi minulle, vaan haluan ymmärtää ympäröivää todellisuutta mahdollisimman rehellisesti.

Aloittaja tässä.. En tarkoita siis itsekään, että täysin uskoin mihinkään jumalaan yms. Annoin emnnä enimmäkseen vain toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Oma mielikuvitusmaailma oli paljon mielenkiintoisempi kuin jonkun toisen.
Minulla oli niin kova mielikuvitusmaailma, että pelkäsin näkemiäni ja keksimiäni olentoja oikeassa elämässä.Hyvä etten hallusinaatioita nähnyt jatkuvasti. Siitä huolimatta edes tällä mielikuvituksella ev.lut. opit vain ei millään tarttunut. Olisi luullut, että minä olen just se paras ja helpoin kohde kun piirretty hahmotkin oli pitkään minulle oikeita.
Ei kyllä tarttunut idea joulupukistakaan, jotenkin hirveä pelottava tyyppi lapsena ja todella nuorena vain totesin, ettei se ole totta. Ilman, että kukaan kertoi.

Petteri punakuono ja ihan Taavi metsätontun tyyppiset tontut oli silti yhä totta.

Voi olla, että joulupukki muistutti aivan liikaa sitä samaa epäloogista ravitsematonta soppaa kuin muukin raamattu höpötys. Sieltä kun sekin on kotoisin ja mahdoin haistaa ansan jo 5 vuotiaana.

Silloin kun syntyi. Ihmiset syntyy ateistiksi, mutta matkan varrella osa lapsista aivopestään mm. väkivallalla ja pahoinpitelemällä uskovaisiksi. Jos ihmiset saisivat kasvaa normaalisti ja vapaasti niin mitään uskontoja ja ideologioita ei tässä maailmassa olisi.

Kun huomasin etten usko Ukkoon, Apolloon, Shivaan, Allahiin, Poseidoniin, Jeesukseen, Thoriin, Zeukseen, Minervaan, Jahveen, Anubikseen, Hanumaniin, Hadekseen, Kaliin...

Kun huomasin että osaan ajatella ja tehdä loogisia päätelmiä.
Huomasin myös että uskovilta tämä kyky jostain syystä puuttuu.

Itsestäni tuli ateisti kun olin 6v ja isänii kuoli 44v.

Kävin riparin kuten kaikki muutkin.
Olisin sen jälkeen halunnut erota kirkosta mutta Äiti ei antanut
lupaa.

Kun täytin 18 erosin heti kirkosta.
70-luvulla se piti tehdä suullisesti.
Pappi piti puhuttelun.
"miksi haluat erota kirkosta"?
"en usko jumalaan enkä raamatullisiin oppeihin".

Koulumatkalla kylän pojat kiusasivat minua, vetivät letistä ja talvella viuhui lumipallot. Kerroin opettajalle ja hän sanoi: rukoile jumalaa oikein ahkerasti. Rukoilin muttei auttanut. Sain selkääni yhä enemmän.