Oli mulle tärkein henkilö maailmassa enkä pysty käsittelemään koko asiaa ja sitä että joudun saattelemaan rakkaan isäni viimeiselle matkalleen vajaan 2 viikon kuluttua. Olen vieläkin täysin shokissa ja kiellän koko asian. En meinaa saada nukuttua edes rauhoittavilla lääkkeillä ja ruokakaan ei maistu.
Olo on todella ahdistunut ja toivoton ja itsemurha ajatukset on alkaneet pyöriä päässä päivittäin. Haluaisin itsekkin pois tästä maailmasta kun elämä oli todella vaikeaa jo ennen isän kuolemaa. Lisäksi tässä kuoli toinenkin lähisukulainen pari päivää isän jälkeen ja nyt on vietettävä kahdet hautajaiset viikon sisään.
Tuntuu että tästä en voi enää nousta ja päästä mitenkään elämään kiinni. Tuntuu niin surulliselta ja epäoikeudenmukaiselta että isä ei pitkän ja ansioikkaan työuran jälkeen ehtinyt olla eläkkeellä vuottakaan niin tuli vakava sairaus joka vei hänen henkensä.
Ei mulla ole aikaa edes hakea mitään kriisiapua itselleni kun täytyy järjestää kaksia hautajaisia ja sen jälkeen vasta alkaa helvetillinen paperiralli ja viranomaisten kanssa asiointi. Olen nyt jo täysin uupunut, loppuunpalanut ja menettänyt elämänhaluni tyystin. Mikään ei ole enää koskaan niinkuin ennen.
MasentunutMies
Isäni kuoli yli viikko sitten sairaalassa
25
117
Vastaukset
- Anonyymi
Miten sitä tämän surun keskellä jaksaa tehdä kaikki kotityöt, hankkia ruokaa, maksaa laskut ja hoitaa kaikki asiat mitä on pakko tehdä kun lähiomainen on kuollut. Ei onnistu mitenkään kun on näin masentunut ja ahdistunut. Tuntuu että omakin elämä loppui viimeistään siihen kun rakas isä kuoli.
MasentunutMies - Anonyymi
Kaikki asiat kaatuu niskaan enkä jaksa enää.
MasentunutMies - Anonyymi
Otan osaa suruusi. Muistanko oikein nimimerkistäsi, että olet ennenkin kirjoitellut? Ja että sinulla on se koira (ihana)? Kerroit, että pelkäsit jo etukäteen isäsi poismenoa. Shokki on varmasti suuri. Se, että tietää asian koittavan pian, ei surua helpota.
Ei auta, kun sanoo, että suru helpottaa aikanaan, mutta kyllä se helpottaa. Isäsi varmasti toivoisi, että jatkaisit elämää, eläisit surunkin läpi, ja aika moni ihminenhän uskoo jollain tapaa siihen, että näemme edesmenneet rakkaamme vielä joskus. Minä ainakin uskon.:)- Anonyymi
Elämä kantaa. Minä pelkäsin, että kun eräät läheisimmistäni kuolisivat, en jaksaisi enkä osaisikaan elää. En voinut kuvitella elämää ilman heitä, ja pelkäsin todella. Vaikka olin silloin jo aikuinen. Kun se lopulta tapahtui, hämmästyin, että elämä kantoi. Surusta huolimatta huomasin, että minulla oli omat jalat, joilla seistä, ja omia selviytymiskykyjä.
- Anonyymi
Jouduttiin se koirakin lopettamaan jo viime toukokuun lopulla kun sillä oli syöpäkasvain ja alkoi tulla sairaaksi.
MasentunutMies - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jouduttiin se koirakin lopettamaan jo viime toukokuun lopulla kun sillä oli syöpäkasvain ja alkoi tulla sairaaksi.
MasentunutMiesOn tämä ollut kyllä elämän raskain vuosi kun ensin meni molemmat koirat sitten tuli vielä paljon raskaammat menetykset eli oma isä ja kummisetä. Isän kuolemaan en ehtinyt tavallaan varautua kuin reilun kuukauden. Niin myöhään häneltä löydettiin vakava sairaus ja se olikin sitten menoa eikä mitään ollut enää tehtävissä. :'(
Nyt todella huolestuttaa kuinka elämä kantaa ja miten saan hoidettua kaikki asiat samalla kun suru on musertavan suuri. Varmaan tarvitsen jotain apua tai muuten en selviä. On mulla toki äiti vielä tukena mutta entä jos pian menetän hänetkin? Varmaan viimeistään sitten teen itsemurhan vaikka se jo nyt pyörii mielessä.
MasentunutMies
MasentunutMies
- Anonyymi
Otan osaa, aloittaja.
Pyydä jostain apua noihin käytännön asioiden järjestelyihin: joku sukulainen, ystävä tai viranomainen voi ehkä auttaa? Ei minulla ole kokemusta moisesta, mutta luulisi, että apua on saatavilla.
Sekin voi auttaa, että käy juttelemassa ammattiauttajan kanssa, vaikka ihan lääkärin kanssa. Ainakin joitain ihmisiä auttaa se, kun saa purettua surua ja tuskaa. Kokee, ettei ole ainoa ihminen maailmassa, vaikka voimakkaan surun yhteydessä kaikki saattaa muuttua sumuisen tuntuiseksi ja alkaa kokea että on yksin maailmassa.
On todennäköistä, että tulet vielä kokemaan hyviä aikoja elämässäsi. Olen hyvin varma siitä. Toivon sinulle parempaa tulevaisuutta, kun nämä pilvet vihdoin väistyvät. - Anonyymi
Osanotto täältäkin. Suuria menetyksiä, ja monia samaan aikaan... Toivotaan voimia niiden kohdalla.
Jos olet käytännön järjestelyissä tekemisissä kirkon / seurakunnan kanssa, niin ehkä sieltäkin kautta voisit halutessasi kysyä keskusteluapua ja myös tukea käytännön asioiden hoitamiseen. Heillä on näihin koulutettuja työntekijöitä, jotka yleensä osaavat auttaa sen mukaan, mitä tarvitset ja toivot.
Menetysten ja surun käsittely vaiheineen on tietysti jokaisen kohdalla omanlaistaan. Tämä on ehkä hyvä muistaa, ja pyrkiä antamaan asioille ja omille tunnelmilleen ja käsittelytavoilleen aikaa ja tilaa.
Itsekin olen isäni saatellut viimeiselle matkalle. Poismeno tapahtui äkkiarvaamatta, vaikka ei täysi yllätyskään ollut. Olin tuolloin itse valmiiksi vaikeasti masentunut, ja jotain muitakin menetyksiä sattui myös samaan aikaan. Ensimmäiset ajat tapahtuneen jälkeen menivät aika sumussa, vähitellen niistä sitten kuljettiin eteenpäin. Etenkin yhteydet muihin läheisiin ja toisaalta myös jotkin muualta saadut avut olivat noilla kohdin erittäin tärkeitä. - Anonyymi
No niinhän se minunkin isäni kuoli viime marraskuussa ja pahaltahan se tuntui kun varsinkin äiti oli 60 vuoden aikana suorastaan kasvanut kiinni isääni.Että hänhän äiti sitten meni vähän muistamattomaksi ja hänelle pitää kaikki tehdä ja valvoa vaikka kyllähän välillä osittain on tässäkin maailmassa mutta paljon on häneltä poiskin että eniten muistaa vaan ikivanhoja asioita..Kaikilla se isä sitten kuolee ja pahalta se tuntuu.Surua voi työstää esim itse sitomalla hänelle isälle esim hautakukkavihkon tai kirjoittamalla hänestä hyviä asioita vihkoon ja illalla rukoilla kauniita asioita ja toivottaa hänellekin hyvää yötä sinne pilvien päälle..pääasia että syöt ja nukut ja vähän liikut ja muistelet hyviä hetkiä joita vietit hänen kanssaan niin suru vähitellen alkaa hautajaisten jälkeen esim. sitten rauhoittua...hautajaisissa esim saa itkeä jos siltä tuntuu..Itkukin voi helpottaa sitten oloa yms yms..
- Anonyymi
Tuli vaan mieleen että eikös sitä toisen omaisen hautajaista voisi joku muu sukulainen järjestää?.Sanot sille toiselle joka voisi sen järjestää että oman isäsi hautajaisten järjestely vie sinulta voimat että hänen pitää järjestää sen toisen sukulaisen hautajaiset,jos kävisi niin?..Eli Sovitte niin sen asian!.Sitten jos et saa itkettyä esim isääsi surussasi niin yritä jos sinulla on joku hyvä kaveri puhua surustasi ja kaipuustasi isää kohtaan hänen kanssaan; niin ehkä se vähän helpottava surun itkukin tulisi? .Terveyskeskuksessa on esim usein mielenterveyshoitaja jonka kanssa pitäisi saada soitetuksi esim aika jollei kaveria ole kenen kanssa jutella tuosta surustasi ja ehkä jaksamattomuudestasikin(tosin ne molemmat on luonnollista suuren surun kohdatessa kyllä)..terveyskeskuksessa on myös psykologeja joiden kanssa pitäisi myös saada aika keskusteluun jos keskustelukavereita ei muuten löydy..Olisi ehkä hyvä päästä juttelemaan jollekin jos sinulla muutenkin ollut masennusta siis..Kysyt terveyskeskuksesta saisitko vaan aikaa jommalle kummalle psykologille tai mt-hoitajalle akuutissa surussasi...!jaksamista sinulle vaan,se on kurja hetki kun joutuu kävelemään kirkossa isäsi arkun vierelle ja laskea kukkaset hänelle viimeisen kerran...On hyvin hiljainen ja lohduton se hetki,mutta silloin viimein ainakin hyväksyy sen että isäsi on tosiaan kuollut ja poissa..Sen jälkeen suru alkaa sitten pikku hiljaa vaan vähentymään.. Niin minulla ainakin meni surun asia..Mutta en tiedä meneekö niin sitten muilla?toivottavasti..sinullakin suurin piirtein niin menisi..?
- Anonyymi
Minkä takia kuolemista pitää juhlia?
- Anonyymi
Sattuuneesta syystä olen joutunut/saanut järjestää sedän, tädin, isän ja viimeksi äidin hautajaiset, viimeiset olivat raskaimmat, toisaalta meni rutiinilla.
Jotenkin koin nämä suurena kunniana ja suurimpana palveluksena menehtyneelle kaikesta huolimatta. Elämä jatkuu ja suru jää taka-alalle jossain vaiheessa. Onneksi on oma perhe tukena. Yritä selvitä ja pyydä apuja heti. - Anonyymi
Kumpa pääsis jo itsekkin pois tästä maailmasta. Mun elämä on ollut todella ahdistavaa ja masentavaa jo ennen isän kuolemaa ja nyt koen että mun elämä on lopullisesti pilalla.
Omaisuutta jää isän jälkeen ja tulevaisuudessa myös äidiltä mutta tuntuu että siitäkin on vaan murhetta kun pitäis osata ja jaksaa hoitaa vaikka mitä niihinkin liittyviä asioita. En tiedä millä tulee onnistuun kun ei jaksa edes itsestään huolta pitää.
En itse ole niitä ihmisiä jotka niinkään perustais maan päällisestä mammonasta. En toki silti ole niin hölmö että menisin omaisuudestani luopumaan jonka mun isovanhemmat ja myös isä on kovalla työllä hankkinut. Olen todella herkkä ihminen ja henkiset asiat tuppaavat menemään maan päällisen mammonan edelle vaikka toki on hyvä olla rahaakin että pärjää. En ole kyllä lainkaan käytännön ihminen joten kyllä tästä vielä melkoinen soppa kehkeytyy.
MasentunutMies- Anonyymi
Eihän tämä paljon auta, mutta jos edes vähän: Koiraihminen kun olet, tässä on kivoja koiravideoita. Tämä husky osaa melkein puhua:
https://www.youtube.com/user/RavenGrimm
PS. Viranomaisasioiden hoitoon saa lykkäystä, jos anoo, esim. perunkirjoituksen määräaikaan. Ja neuvoja saa esim. verovirastosta, ja yleisen oikeusavun sihteerit tekevät asiakkaiden puolesta perunkirjoituksia edullisesti.
- Anonyymi
Noi tulee aina yllättäin vaikka olisi miten hyvin varautunut ja olisi tiedossa tilanne. Naisystäväni äiti kuoli yllättäin. Olisi ollut jo kotiin pääsemässä ja sai useamman sydänkohtauksen joista ei enää selvinnyt. Kyseessä iäkäs ihminen, Ei liittynyt korona mitenkään tapahtumiin muuten kuin koronahysterian vallassa oli ja ääripelkäsi 247 joka osaltaan vaikutti kuormitukseen.
Suojelkaa läheisiänne korona hysterialta. Jos elämä on kauheeta, kauheeta korona korona. Lukee vain asiasta ja näkee koronaa kaikkialla. Saattaa olla kyseessä korona hysteriaan sairastuminen, se on mielisairaus johon liittyyä vainoharhoja ja epäluuloisuutta muita ihmisiä kohtaan jossa jokainen muka yrittää tappaa tartuttamalla koronan, ulos ei uskalla kuin avaruuspuvussa.
Koronahysteria on vaarallinen mielialasairaus. Joka on pahempi kuin itse virus.
HUS: Suomeen tarvitaan satoja ammattilaisia lisää hoitamaan nuorten mielenterveyttä - "Tilanne on kriittisen vaikea"- Anonyymi
Joo no ei liittynyt korona millään lailla mun isän tai kummisedän kuolemaan paitsi kyllä se isääkin stressasi jossain määrin. Jotenkin ihmisiltä tuppaa unohtumaan että kuolla voi niin moneen muuhun sairauteen kuin koronaan tai koronan aiheuttaman stressin ja ahdistuksen seuraamuksiin.
MasentunutMies
Niinhän tuo omakin Faija päätti jatkaa kulkuaan tästä ulottuvuudesta.
Hautajaisiin en mennyt koska olimme sitä mieltä että hautaamiset sun muut seremoniat ovat Jonninjoutava ihmisen pelleilyä.
Maaksi muuttuu keho mistä tullutkin joten turhaa draamailua ✌️
Viisas mies oli 👍☀️
Elämän virrassa tääl vaan mennään ja mullasta nousee sitten nurmikkoa ja elämä jatkuu 🙏✌️- Anonyymi
Otan osaa menetykseesi. Itsellä menossa täällä samanlainen suruprosessi. Läheinen veli kuoli maanantaina onnettomuudessa. Ei voi uskoa todeksi päässä pyörii vaan et tämä on sairasta pilaa. Nukkumisesta tietoakaan saati ruoka ei vaa maita. Päivä kerrallaan tai lähinnä tunti kerrallaan on mentävä tai yritettävä mennä eteenpäin. Elämä on kyllä todella epäoikeudenmukaista. Tuntuu et elämästä on viimeisten neljän vuoden aikana lähtenyt kaikki läheisimmät.
- Anonyymi
Osanottoni minunkin puolesta suureen suruusi. Paljon olen käynyt juurikin samoja tuntemuksia läpi tässä viimeisen reilun kahden viikon aikana. Tunnen vuoroin lohdutonta surua, ikävää, itku tulee kun sitä ei osaa odottaa. Tunnen myös katkeruutta ja vihaa siitä että isä ei saanut elää pidempään. En halua uskoa isän kuolemaa vieläkään todeksi. Rauhoittavia lääkkeitä tässä on joutunut syömään ihan päivittäin että saisi nukutuksi eikä ruokakaan ole juuri maistunut.
Ylihuomenna on hautajaiset ja pelkään etten selviä siitä ja sekoan täysin. En haluaisi mennä koko tilaisuuteen kun isä oli mulle liian rakas ja luopuminen tekee niin kipeää. Ihan syystäkin tässä pelkää että pysyykö järjissään kun en ole vielä näin pahassa paikassa ollut enkä tiedä voiko paljon pahempaa olla paitsi oman lapsen kuolema(itsellä ei lapsia ole eikä varmaan tulekkaan). Kuvittelin aina että isä saisi elää vielä ainakin 20 vuotta mutta ei se sitten mennytkään niin vaan kuoli 64-vuotiaana oltuaan vain puoli vuotta eläkkeellä lähemmäs 40-vuotisen työuran jälkeen.
MasentunutMies
- Anonyymi
Tottakai oman veljen tai siskon tai äidin kuolema ja puolison kuolema on yhtä paha jos on ollut läheiset välit. Itsellä ei ole sisaruksia kun olen vieläpä ainut lapsi.
MasentunutMies- Anonyymi
Nuorena sinunkin isäsi kuoli. Itsellä kuoli molemmat rakkaat vanhemmat perätysten kahden kuukauden välein. Isä kuoli 68 vuotiaana ja äiti 69 vuotiaana. Ja nyt veli.
Rauhottavia ja unilääkkeitä joudun itsekkin syömään et saisi edes jotenkin nukuttua. Omalla kohdalla on sentään veli perheineen ja ystävät samoin koira tukena ollut. Etten ihan yksin ole suruni kanssa.
Ei vaan voi käsittää tai ymmärtää asiaa tuli niin yllättäin salama kirkaana taivaalta.
Tunteet mitä kuvailet on niin tuttuja. Samoin ajatuksin täälläkin menen. En vaan jotenkin voi uskoa tapahtunutta odotan toista kokoajan et tulee.
Voimia sinulle hautajaisiin. Se on raskain päivä ja toivon et sinulla on edes joku tukemassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nuorena sinunkin isäsi kuoli. Itsellä kuoli molemmat rakkaat vanhemmat perätysten kahden kuukauden välein. Isä kuoli 68 vuotiaana ja äiti 69 vuotiaana. Ja nyt veli.
Rauhottavia ja unilääkkeitä joudun itsekkin syömään et saisi edes jotenkin nukuttua. Omalla kohdalla on sentään veli perheineen ja ystävät samoin koira tukena ollut. Etten ihan yksin ole suruni kanssa.
Ei vaan voi käsittää tai ymmärtää asiaa tuli niin yllättäin salama kirkaana taivaalta.
Tunteet mitä kuvailet on niin tuttuja. Samoin ajatuksin täälläkin menen. En vaan jotenkin voi uskoa tapahtunutta odotan toista kokoajan et tulee.
Voimia sinulle hautajaisiin. Se on raskain päivä ja toivon et sinulla on edes joku tukemassa.Joo mä en ymmärrä miksi meiltä aina otetaan ne kaikkein rakkaimmat ja tärkeimmät ihmiset pois ensimmäisenä tai siltä se ainakin tuntuu. Itse olen nyt täysin hukassa ja eksynyt että miten tää mun elämä voi jatkua ilman isää. Oli niin keskeinen henkilö mun elämässäni ja on täysin käsittämätön ajatus etten voi enää koskaan edes soittaa isälleni että hän voisi antaa viisaita neuvojaan mulle. Kauhea suru/ikävä ja tunnen nyt jääneeni yksin tähän maailmaan vaikka on mulla vielä äiti.
Jotenkin vaan alkaa pelkäämään että kuinka kauan on enää äitiäkään. Ammattiapua tarvisin kiireesti vaan ei ole ollut aikaa sellaiseen kun viime viikot on ollut lähinnä pelkkää hautajaisten järjestelyä. Huomisista isän hautajaisistakin on vaan jotenkin selvittävä vaikka pelkään että romahdan täysin.
MasentunutMies - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nuorena sinunkin isäsi kuoli. Itsellä kuoli molemmat rakkaat vanhemmat perätysten kahden kuukauden välein. Isä kuoli 68 vuotiaana ja äiti 69 vuotiaana. Ja nyt veli.
Rauhottavia ja unilääkkeitä joudun itsekkin syömään et saisi edes jotenkin nukuttua. Omalla kohdalla on sentään veli perheineen ja ystävät samoin koira tukena ollut. Etten ihan yksin ole suruni kanssa.
Ei vaan voi käsittää tai ymmärtää asiaa tuli niin yllättäin salama kirkaana taivaalta.
Tunteet mitä kuvailet on niin tuttuja. Samoin ajatuksin täälläkin menen. En vaan jotenkin voi uskoa tapahtunutta odotan toista kokoajan et tulee.
Voimia sinulle hautajaisiin. Se on raskain päivä ja toivon et sinulla on edes joku tukemassa.Minäkin toivotan voimia sulle. Mulla sama homma ettei vieläkään halua uskoa että isä on poissa lopullisesti. Edelleen ajattelee että olispa tää vain pahaa unta tai sairasta pilaa ja jospa isä olis vain jossain pidemmällä reissulla ja kävelis ulko-ovesta sisään hetkenä minä hyvänsä. Menisin heti tervehtimään isää ilolla ja ehkä halaamaankin vaikka ei meillä juurikaan ollut tapana tehdä niin.
MasentunutMies - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo mä en ymmärrä miksi meiltä aina otetaan ne kaikkein rakkaimmat ja tärkeimmät ihmiset pois ensimmäisenä tai siltä se ainakin tuntuu. Itse olen nyt täysin hukassa ja eksynyt että miten tää mun elämä voi jatkua ilman isää. Oli niin keskeinen henkilö mun elämässäni ja on täysin käsittämätön ajatus etten voi enää koskaan edes soittaa isälleni että hän voisi antaa viisaita neuvojaan mulle. Kauhea suru/ikävä ja tunnen nyt jääneeni yksin tähän maailmaan vaikka on mulla vielä äiti.
Jotenkin vaan alkaa pelkäämään että kuinka kauan on enää äitiäkään. Ammattiapua tarvisin kiireesti vaan ei ole ollut aikaa sellaiseen kun viime viikot on ollut lähinnä pelkkää hautajaisten järjestelyä. Huomisista isän hautajaisistakin on vaan jotenkin selvittävä vaikka pelkään että romahdan täysin.
MasentunutMiesSamaa itselläkin mielessä pyörinyt et elämästä lähtenyt kaikkein läheisimmät ja tärkeimmät ihmiset. Mielessä lohduttaa se et itse ainakin uskon et läheiset odottaa tätä siellä paremmassa paikassa sitten kun oma aika koittaa. Ja mukana ne kulkee aina sydämmessä. Vaikka nyt kieltämättä tuntuu et siellä sydämmessä rupee olee ahdasta ja kuinka paljon sitä jaksaa vielä.
Itseä äsken lohdutti kun kävin koiran kanssa ulkona niin järvessä ui 10 sorsaa ne saattoi meitä. Pysähteli kun koira pysähtyi tuli tunne et odottaa meitä kun jatkettiin sit yhtämatkaa. Uivat meidän vieressä koko tuon tien mikä järven vierestä menee. Tuli tunne et en mie yksin ole tämän surun kanssa.
Yritä nyt jostain repiä aikaa et kävisit hakemassa ammattiapua. Minulle lääkäri neuvoi kriisapua hakemaan jos en kestä yksin . Itsellä kyllä on tukena muut sukulaiset ja ystävät. Etten ole ihan yksin. Ja nyt olen saanu nukuttua melkein koko yön kun sain nuo unilääkkeet ja rauhottavat. Ei ihan joka hetki ole kuin vuotava seula.
Mut voimia sinulle hautajaisiin olen hengessä mukana. Ehkä olo helpottaa sit kun on saanu hoidettua nuo pakolliset asiat niin saa rauhassa surra ilman suurempia paineita. Ja elä panttaa suruasi mielessä vaan anna tulla ulos itku ja pahaolo. Se helpottaa ainakin itsekä kun olen itkenyt antanu tunteitten tulla vapaasti välittämättä mitä muut ajattelee.
- Anonyymi
Hei otan osaa .kauheeta koita jaksaa kestää
Olen kokenut saman . kuolemat on elämän raskainta aikaa.suru on surua.joskus tuntui että
Siitä surusta ei pääse itselläni.meni noin vuosi
Mutta kyllä.se on vaan mielessä aina on,kuolemat kyllä vie voimia ja siinä surun keskellä vielä se paperi sota.ym.kaikkea hyvää
Jaksamista jne
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee4151740Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli1761370- 1051368
Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja1171285- 451036
- 63946
Suomen Pallolitto: Tasoryhmät lasten jalkapallossa - Erätauko-tilaisuus ma 20.5.2024
Tasoryhmät lasten ja nuorten jalkapallossa herättävät paljon keskustelua. Mitä tasoryhmät ovat ja mikä on niiden tarkoit0910Susanne Päivärinta kirjassaan: Sannalla nousi valta päähän, Big Time!
Päivärinta toteaa ettei ole nähnyt kenenkään muuttuvan niin totaalisesti kuin Marinin, eikä siis todellakaan parempaan s92881Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt32866Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!114859