Mitä helvetin virkaa on

Anonyymi

Poistaa eläkeputki? Monet pyrkivät siihen sen takia koska kokevat etteivät ole enää työkykyisiä. koukkuselkäisiä kipeitä vaareja pidetään väkisin töissä työtahti on hitaampaa ja taukoja tarvitaan enemmän. Samaan aikaan miljoona nuorempaa makaa sohvalla ja raaputtavat napaansa masentuvat ja ajautuvat syrjäytyneiksi koska eivät pääse tai saa töitä. Minä en kertakaikkiaan ymmärrä tätä logiikkaa saanko kysyä että miksi???

28

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kokevat etteivät ole enää työkykyisiä? Kokemisen perusteella ei sitä kuitenkaan päätetä vaan päätös tehdään tapauskohtaisesti eri tahojen toimesta. Siis tahojen jotka eivät ole jäävejä asiassa.

    • Anonyymi

      Onko päätöksissä enää pitkään aikaan ollut hivenkään järkeä?
      Työttömien sakottamisella kun idealistien mielestä "luodaan" työpaikkoja niin voi tyystin unohtaa järkevyyden.

      Enää mikään ei yllätä.

    • Miksi iäkkään pitkäaikaistyöttömän tulisi saada vuosia pidempään ansiosidonnaista kuin nuoremman pitkäaikaistyöttömän? Kysehän ei ole sairauspäivärahan tai työkyvyttömyyseläkkeen korvaajasta. Mahtaako se 60-vuotias olla 'koukkuselkäien kipeä vaari'?

      En minä eläkeputkea vastusta, mutta en toisaalta näe sitä kovin tasa-arvoisenakaan.

      • Anonyymi

        Minä en edes tiedä mikä on eläkeputki enkä jaksa kierojen kierouksiin edes tutustua.
        Mutta sen ymmärrän ettei minun sakottaminen luo yhtään työpaikkaa.


      • Anonyymi

        onkait se tasa-arvoinen! Ovathan ne 20vuotiaatkin joskus 60vuotiaita.


      • Anonyymi

        Siksi että nuorempia palkataan uuteen työhön, 60-kymppisen hakemukset lentää suoraan silppuriin.


    • Anonyymi

      Kyllä se nuori pitäisi saada sinne työputkeen ja ne 40:n vuoden työuran tehneet pääsisivät vähän helpomalla.Nyt jos SDP tässä nöyrtyy ja eläkeputki poistetaan niin vaihdan rakennusliiton Loimaan kassaan,säästän nekin rahat siihen kun työkyky loppu ja eläkkeen alkamiseen on vielä vuositolkulla aikaa.

    • Anonyymi

      Älä pelkää, SAK/SDP on jo hankkimassa meille tuommoisen Japani-valtionvelan ellei suuremman, jottei kenellekään työtön reppanalle vain tulisi paha mieli töihin tönimisestä...

      • Anonyymi

        Täällä kai joku pelkää että ihmisiä oikein tönitään sinne eläkeputkeen.

        Kumpa niitä tönittäisiinkin sinne työputkeen mutta kun köyhällä Suomella ei ole varaa palkata ketään edes äärimmäisen tärkeisiin tehtäviin.


    • Anonyymi

      EK pitää työvoimasta tarkoituksella ylitarjontaa, jotta palkkoja voidaan alentaa,

    • Anonyymi

      Ketkä sitä eläkeputkea ovat poistamassa. En ole seurannut politiikkaa viime aikoina kovin tarkasti.

    • Anonyymi

      koska on niin paljon yrityksiä,yhdistyksiä,virkoja,toimistoja jne jne . . . jotka ovat olemassa vain sen takia että on työttömiä ja ovat täysin riippuvaisia siitä että on työttömiä joitka voi pakottaa töihin ilman palkkaa :)

    • Anonyymi

      Moni juoppo käyttää oikotienä tuota eläkeputkea,aina on muka joku selkäsairaus, juoppo keksii aina jonkun loisimiskikan.

      • Anonyymi

        Viisas pääsee vähemmällä. Ei tarvitse tehdä marttyyrikuolemaa sorvin ääreen.


      • Anonyymi

        Heiluppa 60vuotiaana lapio kädessä 30asteen helteessä kesä heinäkuussa ja tuu sitte sanomaan viisauksiasi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heiluppa 60vuotiaana lapio kädessä 30asteen helteessä kesä heinäkuussa ja tuu sitte sanomaan viisauksiasi.

        Krapulassa ei kannata tuon ikäisenä heilua enää 30 asteen helteessä.


    • Anonyymi

      Tottakait poistetaan. Ei ole varaa eläkkeisiin.
      Työtä siihen asti kun jalat oikenee.

    • Anonyymi

      Kaikki on vaihtokauppaa. Kun Italiassa lasketaan eläkeikää niin jossakin muualla on sitten nostettava

    • Anonyymi

      >> Samaan aikaan miljoona nuorempaa makaa sohvalla ja raaputtavat
      >>napaansa masentuvat ja ajautuvat syrjäytyneiksi

      Avaaja on käsittänyt asian täysin väärin. Kuten varsin moni muukin, termin "työllisyys". Siitä on tullut peitetermi sanalle "Leikkaus", etuuksien leikkaus.

      Koko "työllisyys"-humpassa on kysymys etuuksien leikkauksista. Työttömyysputkihan tarkoittaa varmaa rahallista menoa, kun henkilö on automattisesti tuen piirissä, siihen päästyään. Kun putki poistetaan, ei rahaa automaattisesti makseta ja henkilö joutuu itse hekemaan rahansa, muualta.

      On päivän selvää, että mikään ei ole estänyt työskentelemässä myös työttömyysputkessa, mutta ilmeisesti sitä on täytynyt harrastaa varoen, etteivät maksajat huomaa.

      Kaiken kaikkiaan, termi "työllisyys" tarkoittaa amerikkalaistyylistä pätkätyöllisyyttä, jossa tehdään vähän mitä sattuu ja suurin osa ajasta ollaan käytännössä työttöminä ja mikä tärkeintä: ILMAN MITÄÄN KORVAUKSIA.

      Tämä on sitä työvoiman "tarjonnan" lisäämistä, kuten kokoomuksessa asia ilmaistaan. Et siis ole "turvassa", missään putkessa vaan porrvarin armoilla...

      t. haans.sea

    • Anonyymi

      Suomessa on ihan liikaa kaikenmaailman turhia putkia ja ihmisiä jää ihan turhaan eläkkeelle liian aikaisin ja se tulee kalliiksi. Työssä jaksaminen ja ihmisten huolehtiminen omasta terveydestään, jotta ollaan oikeaan eläkeikään töissä ja osa pidempäänkin.

      Jos on oikeasti työ kyvytön ok. Jos ei vain yritä pitää omasta jaksamisestaan huolta yms ja hyödyntää porsaanreijät varhaiseläke. Kalliiksi tulee veronmaksajille. Sitten itketään ku liian pieni eläke.

      • Anonyymi

        "Suomessa on ihan liikaa kaikenmaailman turhia putkia"

        Tästä samaa mieltä
        Tulis olla vain malli että aikuinen ihminen on joko töissä tai eläkkeellä
        ja eläkeläinen oli sitten 70 tai 18 vuotias menee töihin jos haluaa isomman "eläkkeen" jos tytyy minimi "eläkkeeseen" niin sitten elää sillä

        vuos töissä nostais "minimieläkettä" paljonko olis sitten polittinen päätös...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Suomessa on ihan liikaa kaikenmaailman turhia putkia"

        Tästä samaa mieltä
        Tulis olla vain malli että aikuinen ihminen on joko töissä tai eläkkeellä
        ja eläkeläinen oli sitten 70 tai 18 vuotias menee töihin jos haluaa isomman "eläkkeen" jos tytyy minimi "eläkkeeseen" niin sitten elää sillä

        vuos töissä nostais "minimieläkettä" paljonko olis sitten polittinen päätös...

        Ei töihin niin vain mennä. Vaikka sitä ei julkisesti puhuta niin yli 50v ei ole enää varteenotettava työnhakija.


    • Anonyymi

      puhuisivat saatana suoraan mistä on kyse! Kyse ei ole työllisyydestä vaan siitä että töitä tehdään niin kauan kuin kuolet saappaat jalassa koska ei ole vara eläkkeitä maksaa TÄMÄ ON TOTUUS JA AINOA SYY! Siksihän ne niin painottaa työssä jaksamista että 75-80vuotiaatki ois vielä töissä niin ei tarvi eläkkeitä maksaa kun ne kuolee saappaat jalassa. Kokomus varmaan tuonki keksiny ei vaan uskalla puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Sanois suoraan että tarkoitus on tappaa työllä me ei haluta sinun eläkkeitä maksaa.

    • Anonyymi

      Toi hallitus ei ole koko Suomen hallitus edelleenkään. Siksi ajaa kaikenlaisia järjettömyyksiä gender näpertelyä ja muuta. Vaikka Marinin hallituksen syytä ei ole korona sinällään niin Marinin hallituksen syytä on koronan leviäminen kun me joita tuo hallitus ei edusta, oltaisiin toivottu rajoja kiinni ja tukahdutettu korona tiukoin maahan tulo rajoituksin niin noi lähti mieluummin "naamari" ja vilkkupelleilyihin joten ihan protestinakaan en kumpaakaan käytä. Ensin mainittua, terveydellisten syiden lisäksi.

      Nyt ne vaan avaa maahantulorajoituksia entisestään ja kuvittelee, että pelle konstein toimimalla joku asia selviää mutta ei ne ole toimineet Espanjassa ei ne toimi suomessakaan.

      • Anonyymi

        Näin ei ole meidän Pyhille Putinin Palvojien hallitus.


    • Anonyymi

      Eläkeputki poistetaan sen vuoksi, että voidaan jatkossa nimetä putkessa olevat työttömiksi luokitellut eläkeputkilaiset työnhakijoiksi. Yhtään työpaikkaa ei tule lisää mutta osa työssä olevista jää hakeutumatta putkeen jatkossa. Tämä teoriassa vähentää työttömyyttä mutta ei se kyllä missään tapauksessa lisää työpaikkoja. Lisäksi osa oikeasti väsähtäneistä jää työttömäksi irtisanomisaallossa, joka tulee syksyllä ja keväällä.
      Melkoista työllisyyden "hoitoa"? Ja nämä puupäät puhuvat tästä vielä julkisesti, eikä kukaan rankaisee heitä? Jäljelle jää kommarit ja PS, revi siitä?

      • Anonyymi

        samaan aikaan lahjoitetaan rahaa välimwrelle, -- ja omaa kansaa kyykytetää.....
        ---nyt seis oman kansan kyykytys,
        --- ja potkut sdp vas vihreille kepu rkp ylimielisille fasisteille!!!!


    • Anonyymi

      >>Tulis olla vain malli että aikuinen ihminen on joko töissä tai eläkkeellä

      Hurrrrja ehdotus toimintamallista, jollainen ei ole käytössä porrrvarin ihannesysteemissä USA:ssa, sillä sieläkin vielä kirjataan "TYÖTTÖMIÄ". Tosin jenkkilän työttömyys on sitten sitä todellista, ei kertakaikkiaan ole mistä muuta ottaa !!!! Paitsi turvautuminen rikollisuuteen ja huumekauppaan !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      106
      4572
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3393
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2380
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      39
      1418
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1343
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1196
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1102
    8. 159
      1026
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      978
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      944
    Aihe