Kantapää kipeänä

Olen saanut kantapään vaivaan kaksi kortisoonipiikkiä viitisen vuotta sitten. Nyt vaiva uusii enkä haluaisi enää piikille. Olisiko jotain omahoitoja tms. vaihtoehtoista hoitoa vaivaan? En tiedä onko kyseessä ns. luupiikki tai tulehdus.
53676
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

tai ainakin luulen, että kantapäässäni on luupiikki.
Miksi et haluaisi enää piikille? Ymmärtääkseni kortisoni on tehokas tuohon vaivaan.

Pistä googleen "kantapään luupiikki", niin eiköhän tule tietoa.

Äänestä

Vuosia kärsin luupiikeistäni ja sain mm. kortisooni piikkikuurin. Auttoi kantapähin, mutta toi kortisoonin sivuoireita paljon. Kortisonin poistuessa elimistöstä, tulivat samassa tahdissa kivut takaisin.¨

Sitten pitkän saituuteni jälkeen tein järkevän päätöksen jota ei ole tarvinnut katua.

Menin Instrumentariumiin ja ostin silikoniset kantalaput kenkiini. Pidin pariviikkoa silikoneja nauhakengissäni. Kuinka ollakkaan vaiva katosi. Nyt ei ole vaivannut kohta kuuteenvuoteen.

Äänestä

Kävin kolmena peräkkäisenä viikkona kortisoonipiikillä ja kipu hävisi. Sen jälkeen olen käyttänyt pehmeällä sisäpohjallisella varustettuja kenkiä,eikä vaiva ole uusinut.

Luupiikki ei häviä mihinkään,vaan kivun saa aikaan,kun alue luupiikin ympärillä tulehtuu ja siihen ei ole oikein muuta hoitoa kuin kortisoonipiikki.

Äänestä

Sain joskus luupiikkiini suun kautta otettavaa lääkettä sekä salvaa. En kortisonipiikkiä lainkaan. Vaiva läks.

Äänestä
  • Minulla on ollut "luupiikki"monestikin.Viimeksi vasempaan kantapäähän laitettiin kolmesti kortisonia,ei auttanut.Buranakuureja söin yhtä monta,ei auttanut.Lopulta eräs fysioterapeutti neuvoi hautomaan kylmäpakkauksella kahdesti päivässä 10 min. kerrallaan.Kipu hävisi.Tällä hetkellä on oikeassa jalassa kipu.Hoitoina käytetty kortisonia,buranaa,tukisukkaa,öisin pidettävää tukikenkää,jalkahoitajalla teetettyjä pohjallisia,silikonityynyä,kylmähoitoa,hierontaa.Toistaiseksi ei mikään ole auttanut,ei auta muu kuin kestää...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


luupiikki kirjoitti:

Olen saanut kantapään vaivaan kaksi kortisoonipiikkiä viitisen vuotta sitten. Nyt vaiva uusii enkä haluaisi enää piikille. Olisiko jotain omahoitoja tms. vaihtoehtoista hoitoa vaivaan? En tiedä onko kyseessä ns. luupiikki tai tulehdus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu