Palstalla ei ole aivan viime aikoina puhutti Leonid Brezhnevistä. Onko äärioikeiston propagandaa ja aivopesua jättää aihe sivuun. Onko palsta oikeistotrollien temmellyskenttä? Miksi täällä ylistetään Mannerheimia ja USAa?
Viime aikoina ei ole puhuttu Brezhnevistä
Anonyymi
117<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 117
Vanhimmat
sosialismin saavutuksia yritetään himmentää
Ei mitenkään! Kaikki tietävät, että Neuvostoliitto romahti 1991 ja että suuri kiitos tästä kuuluu juuri Brezneville!
Ei pidä täysin paikkaansa. Kyllä Putin on onnistunut palauttamaan ison osan vanhasta kunnon Neuvostoliitosta: Agressiivisuuden, varustelun, uhkailun ja uhriutumisen, väkivaltakoneiston toiminnan, älymystön maastapaon, epätasa-arvon, ulkomaiden halveksunnan sekä henkisen ja taloudellisen pysähtyneisyyden.
Jo yksistään Suomen kehittämisen kannalta Brezhnevin ansiot ovat suunnattomat. Brezhnevin uran alkuaikoina ihmiset pakenivat Suomesta Ruotsiin, uran loppupuolella puhuttiin paluumuutosta, muuttovoitosta ja teollistumisesta.
” uran loppupuolella puhuttiin paluumuutosta, muuttovoitosta ja teollistumisesta.”
Kyllä varmasti! Kaikki tiesi, että kun vätys kuolee niin kaikki alkaa toimimaan!
Suomi teollistui idänkaupan ansiosta. Työläiset ei enää paenneet maasta.
” Suomi teollistui idänkaupan ansiosta. Työläiset ei enää paenneet maasta.”
Todellisuudessa Suomi teollistui, koska teollisuustuotteet kävivät kaupaksi eikä maatalous enää vaatinut työvoimaa. Teollisuustuotteita vietiin kiihtyvällä vauhdilla länteen! Länsi kun maksoi mitä osti!
Älä nyt sentään.
Emme me täällä odota kuolemaasi!
Sillä nimittäin "maa väiveensä elättää".
Lainaus Raamatusta.
Koko Suomen kansa kiittää toveri Brezhneviä Suomen teollistamisesta.
” Koko Suomen kansa kiittää toveri Brezhneviä Suomen teollistamisesta.”
Neukun suurin Vihannes kupsahti peräti 38 vuotta sitten! Kukapa niin kaukaisiajohtajia muistelisi. Neukulla oli aina luokattoman matalatasoiset johtajat!
Miksi kukaan ikinä ylistäisi Brezhneviä?
Itsensä Brezhnevin takia ekollit syrjäytettiin hyvinvoinnin rakentamisen estämisestä!
ekollit meni kommunisteihin kiusaamaan ihmisiä
siisi sodan jälkeen. I-kolleilla ei ollut enää paikkaa 1960-luvulla, pitsi SKDL:n nyrkkiryhmässä,
e-kollit tai i-kollit oli IKL: riehujia, liittyivät SKDL:ään
Vanha juoppo rakensi vain pahoinvointia!
”Viime+aikoina+ei+ole+puhuttu+Brezhnevistä”
Onneksi+niin!
”e-kollit+tai+i-kollit+oli+IKL:+riehujia,+liittyivät+SKDL:ään”
Ilmeisesti+vain+HE,+koska+SKDL+katosi+kokonaan+ja+kommunistien+kannatus+om+0,1+%!
Ystävyys ja yhteistyö. Leonid Brezhnevin tavoite oli avunanto.
Pelasti Suomenkin talouden
”Ystävyys ja yhteistyö. Leonid Brezhnevin tavoite oli avunanto.”
Ja annettuna apuna Leonid odotti aina litran vodkapulloa! Toki hän sen aina sai!
” Pelasti Suomenkin talouden”
Ei asunut Suomessa, joten tyri vain neukussa ja pohjusti maan romahduksen 1991!
Kekkonen ja Karjalainen oli kännissä ja Leonid nuhteli poikia
Tietenkään hän ei asunut mitättömässä Suomessa. Hän kehitti Kuubaa , Afganistania, Vietnamia, , monia Itä-Euroopan, Aaasian, Eyelä-Amerikan, Afrikan valtioita. Elintaso nousi ennennäkemättömästi ja ihmiset hymyilivät. Myös Suomi sai apua.
” Kekkonen ja Karjalainen oli kännissä ja Leonid nuhteli poikia”
Leonidin kulutukseen verrettuna oli UKK ja Ahti raivoraittiita! Usein he saivat raahata välissää sammunutta Leonidia, joka oli jo sammuneena laskenut alleen.
Tarvittaisiin meillekin Leonod, jotta Suomen talous pelastuisi. Se on 5-vuotis suunnitelma, joka nyt tarvitaan.
Kun Leonidromautti suurvallan niin pienen romauttaminen oli helppo nakki!
Neuvostoliiton tuhosi Gorbatchov
Breznev todellisuudessa pohjusti pskatunkion romahduksen!
Leonod antaisi Suomelle Suuren Harppauksen.
Miten?
” Leonod antaisi Suomelle Suuren Harppauksen.”
Leonid harppasi itse tunkion pohjalle ja maansa romahdukseen!
Hyvä huomio. Breshnev todellakin oli lähes Putinin veroinen johtaja mitä tulee maan orastavan kehityksen pysäyttämiseen. Venäjän historian tuntien on aina parempi että maa vajoaa apatiaan.
Hirvittävän ihailtu hän oli Suomessakin ja on yhä. Nurille pitää opettaa hänen elämäntyöstään koulussa. Voisikohan opetusministeri Andersson perehtyä asiaan.
” Nurille pitää opettaa hänen elämäntyöstään koulussa. Voisikohan opetusministeri Andersson perehtyä asiaan.”
Nuri voi opiskella itsekseen! Ei täällä kukaan enää muista vanhaa juoppoa yli 30:nen vuoden takaa!
Suomikin kukoisti ja kasvoi breznevin aikaan. ja marionetti kekkonen hoiteli asioita breznevin mieliksi.
Mutta 1990 alkaen kun kokoomus sdp vihreät kepy rkp alkoi suomea alasajaa, niin massa työttömyys ja turvattomuus ja köyhyys alkoi lisääntyä.
nyt lapsetkin raiskataan, silvotaan, ympärileikataan , puukotetaan jne... suomesta on itse tehty turvaton taantuva pohjolan kongo.
Suomi hakeutuu vain omalle luonnolliselle paikalleen maailman kansojen joukossa!
Toisin oli toveri Breznevin aikaan!
Neuvostokansojen imu veti mukanaan myös ystävällismielisen Suomemme maamme!
Taloudellista,sosiaalista ynnä kulttuurillista nousua riitti!
” Neuvostokansojen imu veti mukanaan myös ystävällismielisen Suomemme maamme!
Taloudellista,sosiaalista ynnä kulttuurillista nousua riitti!”
ONNEKSI EI VETÄNYT! Neuvostoliitto romahti 1991!
Eikös Brezneviä vedetty joukolla viikseen? Ei kun Stalinhan se oli.
Breznevin viikset kasvoi silmien ympäri, ne hormoni kokeilut.
Tuo on törkeää neuvostovastaista propagandaa! Kuulut vankilaan!
Nuoriso on hyvin kiinnostunut hänen elämänvaiheistaan. Suurmiesten teot kiinnostavat aina. Ja Brezhnevin saavutukset olivat niin huikeat.
”Nuoriso on hyvin kiinnostunut hänen elämänvaiheistaan”
TOtta! Nuorisorikollisia ja liimanhaistajia kiinnostaa holistin elo!
”Suurmiesten teot kiinnostavat aina. Ja Brezhnevin saavutukset olivat niin huikeat.”
Totta! Ura johtajana oli pitä ja kostea humalaputki!
Suomikin kukoisti ja kasvoi breznevin aikaan. ja marionetti kekkonen hoiteli asioita breznevin mieliksi.
Mutta 1990 alkaen kun kokoomus sdp vihreät kepy rkp alkoi suomea alasajaa, niin massa työttömyys ja turvattomuus ja köyhyys alkoi lisääntyä.
nyt lapsetkin raiskataan, silvotaan, ympärileikataan , puukotetaan jne... suomesta on itse tehty turvaton taantuva pohjolan kongo.
Brezhnev ohjasi Kekkosen paikallishallintoa taidokkaasti. Niin elintaso nousi.
” Suomikin kukoisti ja kasvoi breznevin aikaan. ja marionetti kekkonen hoiteli asioita breznevin mieliksi.”
Todellisuudessa Suomen talous kasvoi aiken aikaa samallakun se Neuvostoliitossa laski ja lopulta romahti!
Suomea johti UKK ja neukkua onneton juoppo Leonid!
” Brezhnev ohjasi Kekkosen paikallishallintoa taidokkaasti. Niin elintaso nousi.”
Onneksi Leonid sotki vain oman maansa talouden, mutta ei vaikuttanut Suomeen!
Niin,sotasankari toveri Leonid iljits Breznevin pantua kuntoon Neuvostomaan puolustuksen mannertenvälisen ohjusaseen kohdalla,hänet asetettiin Puolueen ja koko Neuvostoliiton johtoon.
Tästä alkoi ennennäkemättömän kehityksen kausi,josta maammekin pääsi nauttimaan laadukkaiden neuvostolaisten tarvikkeiden ja tuotteiden muodossa.
Maidemme välinen kauppa ja yhteistyö tahkosi hyvinvointia molemmille kansoille,1970-luvulle siirryttäessä useimmissa suomalaisissakin talouksissa oli sisävessa,jääkaappi ja televisio.
Kyvyttömän Leonidin nimittäminen valtion johtoon johti maan taantumaan ja pysähtyneisyyden aikaan eikä sitä pulasta pelastanut juopin johtajan kuolema! Maa romahti 1991 suurelta osin Breznevin myyräntyön tuloksna!
Hänen älynsä kirkkaus loisti Suomeen asti , vaikka täällä oltiin vähän takapajuisia ja jäljessä
” Hänen älynsä kirkkaus loisti Suomeen asti , vaikka täällä oltiin vähän takapajuisia ja jäljessä”
Ei oikein loistanut kun äijä makasi kaiken aikansa tukkihumalassa lepikossa!
Sotaveteraanit Suomessa olivat kyllä pahoja päihteiden käyttäjiä. Neuvostoliitossa toveri Brezhnev selätti natsit ja oli täysin selvänä kaikissa ruumiin ja sielun voimissa sodan jälkeen
Toverilla ei ollut sodassa mitään vaaraa kun hän makasi hyökkäyksen ajan sammuneena lepikossa keskellä mahtavaa hyttyspilveä!
Hän on natsismin nujertaja sekä myöhemmin laittoi kuriin revanshinismin.
Viina nujersi Breznevin perusteellisesti ja hän oli täysin vaaraton muille!
Rohkean toveri Brežnevin oma kertomus taistelusta, jossa hänen todettiin olevan lähellä kuolemaa, voitti Neuvostoliiton ylimmän kirjallisuuspalkinnon. Siitä kirjoitettu kappale oli aikoinaan Moskovan radion yleisimmin soitettu sota-aihe.
Toveri oli koko taistelun ajan sammuneena ja sai mahtavat hyttysenpuremat! Tottakai hän sai kirjallisuuspalkinnon kun myönsi sen itse itselleen! Siitä riemastuneena hän määräsi radion soittamaan onnetonta renkutusta päivät läpeensä!
höpö , höpö. Kansa suorastan janosi sitä. Suomen yleisradionkin posti täyttyi fanaattisista kuulijatoiveista. Hän oli kansainvälisesti kaikkein arvostetuin.
Kansainvälisesti Leonid oli kävelevä pila! Onnistui sentään pohjustamaan N-Liiton romahduksen 1991!
Siihen on syyllinen yksinomaan Gorbatchov
Suomikin kukoisti ja kasvoi breznevin aikaan. ja marionetti kekkonen hoiteli asioita breznevin mieliksi.
Mutta 1990 alkaen kun kokoomus sdp vihreät kepy rkp alkoi suomea alasajaa, niin massa työttömyys ja turvattomuus ja köyhyys alkoi lisääntyä.
nyt lapsetkin raiskataan, silvotaan, ympärileikataan , puukotetaan jne... suomesta on itse tehty turvaton taantuva pohjolan kongo.
HeHe! Jopas onkin synkkää:-D
Onneksi kyvytön Leonid maan romautti! Vain jämät jäi jäljelle!
Juuri niin.
Onkin jo nähtävissä aika,jolloin Suomen köyhälistö nousee samalla tavoin kuin satavuotta sitten,käyttäen tälläkertaa toveri Leonid Iljits Breznevin lujaa tulevaisuudenuskoa kilpenään,taantumuksellista kokkaresontaa vastaan!
Tosin köyhälistö ei oikein ehdimukaan Tiltun kumoukseen kun ensin on käytävä Pattayalla ja juhlittava kunnolla ottamalla täydet ’Leonidit’!
Sotasankari, natsien kukistaja toveri Leonid Brezhnev oli kansan mies. Hänessä yhdistyi kaukonäköisyys, visiot tulevaisuudesta sekä tieteellinen äly yhdistettynä läheisyys tavallisen ihmisen huolia kohtaan. Tämä voi tapahtua vain sosialismissa poikkeusyksilön aikaan.
Ja vain sosialismissa voi valtion johtoon päätyä keskitasoa huomattavasti heikkotasoisempi mies eli juoppo ketjupolttaja, jonka otsaa ei uurtanut yksikään järkevä ajatus! Toveri Leonid täytti nämä ehdot!
Miksi sitten Neuvostoliitto oli niin kehittynyt .? Missä on Suomen avaruusohjelma, henkilöautotuotanto, samovaarit elintaso? Neuvostoliitto oli kaikessa edellä toveri Brezhnevin ainutlaatuisen kyvykkyyden ja innostavuuden vuoksi.
Niin,Suomihan tuottaa henkilöautoja saksalaisille porvareille.
Suomalaisen autotehtaan työntekijä ei vuosipalkallaan saa rakentamaansa autoa itselleen,vain sitoumuksen tuottaa laatua...
Kvartaalin päätyttyä saa työntekijä kehoituksen tehdä selvästi tehokkaammin työtään,koska muuten osingot uhkaavat jäädä kasvuvauhdista,jopa hieman pienentyä!
”Miksi sitten Neuvostoliitto oli niin kehittynyt .? ”
Mikse se EI kehittynyt juuri lainkaan 60-luvun jälkeen?
”Missä on Suomen avaruusohjelma, henkilöautotuotanto, samovaarit elintaso? ”
Elintaso oli Suomessa sodan jälkeisestä ajasta lähtien aina verrattomasti parempi kuin neukuissa! Pikkuvaltion ei ole järkeä omata omaa avaruusohjelmaa eikä autotuotantoa (ainakaan kun ei Ladaa kummempaan pysty!) tai samovaaria tekniikan huipputuotteena:-D
”Neuvostoliitto oli kaikessa edellä toveri Brezhnevin ainutlaatuisen kyvykkyyden ja innostavuuden vuoksi.”
Neukku jäi kaikessa jälkeen juuri siksi, että Leonid oli juoppo vätys!
Miksei puhuta Tshernenkosta, dynaamisesta uudistajasta ja suuresta Suomen ystävästä?
Tsernenko kun nimitettiin niin eräs USA:n asiantuntijoista totesi, että se oli Amerikan näkökulmasta paras mahdollinen valinta! Kaikki vaihtoehdot huomioiden Tsernenko oli ehdottomasti kyvyttömin uudistamaan Neuvostoliittoa! Ja hän oli kieltämättäoikeassa!
Ihmetyttää Brezhnevin valtava äly
” Ihmetyttää Brezhnevin valtava äly”
Eipä juuri! Monen vuoden aikana siitä ei näkynyt merkkiäkään! Elo oli tasaista! Äijä joi aamupäivällä litran vodkaa ja sammui lepikkoon! Elo oli tasaista!
Hänen huikeat saavutuksensa näkyivät sosialismin kukoistuskautena.
Sosialismin kukoistuskausi TAPAHTUI ENNEN BREZNEVIÄ ja sen taantuminen alkoi ”jostakin syystä” jeeri Breznevin esiin loihtiman ”pysähtyneisyyden ajan” kestäessä!
"Hänen huikeat saavutuksensa näkyivät sosialismin kukoistuskautena."
Juuri näin.
Samainen sosialismin kukoistus näkyi myös maamme tasaisen varmana taloudellisena nousuna.
Toveri Leonid Breznev ja presidentti Urho Kekkonen metsästivät mielellään yhdessä.(Toveri Breznev oli erinomainen ampuja ja nautti ulkoilmaelämästä).Näilla retkillä nämä valtiomiehet keskustelivat suurista linjoista talouksiemme suhteen ja raivasivat epäluulon ja yhteisen historian aiheuttamia esteitä maidemme välisen yhteistyön edestä.
Tästä vuorineuvoksetkin heitä kiittivät.
Korkea kunnia nimille Breznev ja Kekkonen!
” Toveri Breznev oli erinomainen ampuja ja nautti ulkoilmaelämästä).”
Niin oli! Yleensä hän sammui heti aamusta lepikkoon ja viihtyi soellä öristen hyttyspilvessä tuntikausia!
Toki Urkki yritti häntä kammeta pystyyn, mutta Leonid piti päänsä ja jatkoi örinää!
Äärimmäisen kiitollinen oli Urhokin kun Leonid neuvoi talouden pdosta. Neuvostoliitossa asiat suunniteltiin Brezhnevin älyn valossa vuosiksi eteenpäin. Viisivuotiskausittain tapahtuvat jättiläisharppaukset tulivat tutuiksi.
Kehitys oli nopeaa prosentti ennätykset tulivat toistensa perään.
” Viisivuotiskausittain tapahtuvat jättiläisharppaukset tulivat tutuiksi.”
TOTTA! Kahdella peräkkäisellä viisvuotisella jättiharppauksella alaspäin oli maa konkassa 1991! Tähän pystyivain Leonid!
”Kehitys oli nopeaa prosentti ennätykset tulivat toistensa perään.”
Niinpä! Tosin pysähtyneisyyden aikana prosentit olivat negatiivisia!
Se oli Gorbatchov
Ei ollut! Putiikki oli jo ulosotossa kun hän sen sai! Breznev teki siihen pohjatyön!
Brezhneviä kutsuttiin myös Zavidovon tarkkasilmäksi ampumistaitojen takia. Voi veljet, hän oli tarkka. Mutta olihan hän maailmansodan merkittävä sankari.
” Brezhneviä kutsuttiin myös Zavidovon tarkkasilmäksi ampumistaitojen takia. Voi veljet, hän oli tarkka. Mutta olihan hän maailmansodan merkittävä sankari.”
Niin oli! Sodassa sai moni varomaton vieruskaveri kuulan takaraivoon! Juopunut Leonid kun heilui vailla holttia konepistoolin kera! Tilaa tuli ympärille!
Koko Suomen kansa kiittää toveri Brezhneviä idänkaupasta ja Suomen elintasosta
Toden totta. Aivan valtava merkitys Suomen taloudelle. Kiitos Leonid. Nyt meistäkin tuli teollisuusmaa!
Todellisuudessa kukaan ei juoppolallia enää Suomessa edes muista.
Suomen talouden pelastaja on Leonid Brezhnev
”Suomen talouden pelastaja on Leonid Brezhnev”
Romautti neukkutalouden 1991! Onneksi ei yltänyt samaan Suomessa!
Se oli Gorbatchov. Brezhnev oli nero omassa luokassaan.
Gorba sai Selkeän konkurssipesän haltuunsa juoppolallin jäljiltä!
Breznev oli ehkä juoppolallien luokan ’nero’ ? Tossin taso oli matala!
Kyllä siinä välissä oli Andropov ja Tshernenko. He olivat tosin taitavia johtajia toisin kuin romauttaja-Gorbatchov.
Pojat teki hyvää työtä, mutta Gorba muni senkin
” Kyllä siinä välissä oli Andropov ja Tshernenko. He olivat tosin taitavia johtajia toisin kuin romauttaja-Gorbatchov.”
Kumpikin oli yhtä mitättömiä miehiä johtajina kuin Leonid ja jatkoivat neukkuvaltion erikoista perinettä saada toinen toistaan mitättömämpiä johtajia! Gorba sai kolmen pellen jälkeen eteensä mahdottoman konkurssipesän!
”Pojat” olivat yhtä olemattomia miehiä johtamaan kuin juoppolalli Leonid!
Olisipa vielä Brezhnev
”Olisipa vielä Breznev”.
Toki hänet voisi lakata ja tehdä koirien kusitolpan Kauppatorille:-D
Suomikin kukoisti ja kasvoi breznevin aikaan. ja marionetti kekkonen hoiteli asioita breznevin mieliksi.
Mutta 1990 alkaen kun kokoomus sdp vihreät kepy rkp alkoi suomea alasajaa, niin massa työttömyys ja turvattomuus ja köyhyys alkoi lisääntyä.
nyt lapsetkin raiskataan, silvotaan, ympärileikataan , puukotetaan jne... suomesta on itse tehty turvaton taantuva pohjolan kongo.
”Suomikin kukoisti ja kasvoi breznevin aikaan. ja marionetti kekkonen hoiteli asioita breznevin mieliksi.”
Suomi todella kukoisti kun taas N-Liiton alamäki jyrkkeni!
”Mutta 1990 alkaen kun kokoomus sdp vihreät kepy rkp alkoi suomea alasajaa, niin massa työttömyys ja turvattomuus ja köyhyys alkoi lisääntyä.”
TODELLISUUDESSA 1991 Neuvostoliitto ROMAHTI ja Suomi kukoisti yhä!
”nyt lapsetkin raiskataan, silvotaan, ympärileikataan , puukotetaan jne... suomesta on itse tehty turvaton taantuva pohjolan kongo.”
Sinun pitäisi joskus muuttaa Suomeen niin näkisit todellisuuden! Suomi pärjää mukavasti yhä silloin kun Venäjällä neljäsosa väestä elää köyhyysrajan alapuolella!
Kyllä Suomeen tuli 90-luvun lama. Se johtui siitä, ettei ollut Leonid auttamassa ja ohjaamassa vähän hölmöjä Suomen hallituksia.
” Kyllä Suomeen tuli 90-luvun lama. Se johtui siitä, ettei ollut Leonid auttamassa ja ohjaamassa vähän hölmöjä Suomen hallituksia.”
Todellisuudessa juoppolalli Leonid uupui pahasti jo romauttaessaan Neuvostoliiton!
Toiseen myyräntyöhönheti perään hän ei olisi jaksanut!
Juoppo oli Karjalainen. Leonid sanoi soosoo, kun Karjalainen oksensi auton ikkunasta. Se oli karmeaa häpeeää Neuvostoliiton avustuksella kehittyvän Suomen kannalta.
Todellisuudessa juoppo Leonid sanoi vain harasoo ja oksensi saman auton toisesta ikkunasta! Näin se juoppolallien ystävyys vahvistui ja lujittui!
Hirvittävästi juopotteli porvari Karjalainen. Leonid yritti aina tukea häntä ja Kekkonen pitää pystyssä.
” Leonid yritti aina tukea häntä ja Kekkonen pitää pystyssä.”
Totta! Leonid tarjosi aina toisellekin jalalle, mutta sammui usin itse ensin!
Äärimmäisen juovuksissa oli suomalainen porvari. Toveri Brezhnev opasti heitä raittiusasioissa. Pikkuhiljaa hän alkoi myös koneistaa takapajuista Suomea, joka eli maataloudesta.
Johan nyt vitsin murjaisit! Leonid ei tuntenut sanaa raittius ja oli oiva veikko neuvomaan Karjalaista mistä ikkunasta oksentaa!
Kyllä se oli Karjalainen, joka imuroi aina kaiken. Kekkonenkin olisi halunnut ottaa kuppia, mutta ei ehtinyt Kun karjalainen holasi kaiken
Kumpikaan ei juuri saanut kun illan isäntä Leonid veti kuin sieni! Surkea oli Neuvostoliiton kohtalo vätyksen kynsissä!
Yleensä Leonid sammui alkuillasta ja juhlat jatkui silti! Ahti pírsi örisevälle Leonídille aina tussilla viikset!
Kekkonen kävi lukuisilla vierailuilla Neuvostoliitossa Leonid Breznevin kutsusta!
Käytiin Bolsoit,Zavidovot,tutustuttiin neuvostolaisiin tuotantolaitoksiin,ja hauskaa oli!
Puhuttiin asiat selviksi,ja ystävyys ja kauppa kukoistivat!
Nykyään Suomemme on luisumassa taloudelliseen kuiluun lähdettyään Saksan määräilemän Eurostoliiton tahdottomaksi joomieheksi!
Jos Eurostoliiton johdossa olisi Breznev,asiat kehittyisivät!
Hänen ylivertainen osaamisensa kohottaisi Euroopankin uusiin tuotantoennätyksiin. Valmistettaisiin laadukkaita autoja, samovaareja ja avaruusaluksen osia, optiikka olisi huippua. Tasa-arvo nousisi ja ihmiset juhlisivat Nnaistenpäivää. Kyllä maailma olisi toisenlainen.
Täsmälleen juuri noin!Kyllä ovat johtajamme mitättömiä mie- eh henkilöitä verrattuna Breznevin massiiviseen tietämykseen ja kokemukseen ja presidentti Kekkosen nopeaan ja terävään reagointiin maidemme välisen hyvinvoinnin ja ystävyyden tielle nousseisiin esteisiin!
Ylivertainen osaaminen ja maailman laajin valtio. Sitä suomalaisetkin kunnioittivat.
Breznevin taidoilla olisi hiekka loppunut Saharasta ja jää Grönlannista!
Leonid romautto Neuvostoliiton 1991! Myös EU olisi loppunut alkuunsa ukon taidoilla!
Kuka hiton preesnev???
heh hee,, -onko kova juttu uskoa, että tavallisen duunarin elintaso olikin korkeampi kekkos-suomessa ?? -Ja näin oli!!
Ollaan keskusteltu asiasta, ja tässä on usean kymmenen ihmisen henkilökohtainen näkökulma. - Että ne aiemmat sukupolvet , tavalliset duunarit, sai töitä, palkkaa, rakensi kesämökit, ok talot, ajoi autoilla halvalla... Perus elämä oli turvallista, lapsia ei raiskattu ei puukotettu ihmisiä toreilla, jne... Terv. hoito maksut oli alhaiset, jne.
Turvallisuus ja elintaso oli korkeampi duunarilla, kuin nykyään pätkätyö eu-aikaan !!
Nykyään moni on pätkätöissä ja työttöminä, ei saa edes asuntovelkaa maksettua, tai joutuu köyhyyteen. vaikka olisi opiskellut ja tehnyt muuta massa-työttömyyttä peittelevää yhteiskuntapalvelusta parhaan työikänsä !! Ja Tilastoista näemme myös, että perheet jää perustamatta, lapsia syntyy vähän, juuri tämän vallitsevan epävarmuuden vuoksi... Ollaan kuin pelinappuloita, jossain eu-pelissä.. Ja maa on turvaton terrorin ja raiskausten maa.. ja kehitys suunta on huono ! Pakko murjaani landia projekti alkaa jo näyttää turvattomalta, veronmaksajalle kalliilta, ikävältä... kakikinpuolin elintasoa alentavalta.
Tietysti poikkeuksina huonoon työelämään ovat nykyäänkin, ne hyvään elintasoon johtavat erikois-ammatit, joissa on hyvä palkat nyt, ja oli aiemminkin... Mutta ns. suuren kansan ja duunarin asema on selvästi heikentynyt... esim lääkäri ja terv.kesk maksut on korkeat, vanhoja ei hoideta,, ahne kaupallinen riisto on tullut vanhojen hoitoon,, ihmisillä pelataan.. keinotellaan mummojen eläkkeitä bisneksiin ahneesti...
Auton omistaminen ja käyttämien on tehty köyhille kalliiksi, ja rikkaille halvaksi, tasa-vero ajatus on rikkaille halpaa...
Tulot eriytyvät , rikkailla ylisuuria palkkoja, etuja ja vero-aleja,, ja köyhillä toimeentulo ongelmia.. ja työttömiä kykytetään, simputetaan, jne..
Ollaan rosvo-markkinataloudessa.