Eräässä toisessa ketjussa nousi Kim Östmanin kirjan taso esille. Esitän tässä omat huomioni lukemastani kirjasta.
Kaikein ensimmäiseksi: Kim Östman on kyllä mormoni ( on kirkon jäsen), mutta ei ole olut kirkon toiminnassa mukana. Ja hän käyttä tätä seikkaa perustellakseen, miksi kirja täyttää puolueettomuuden kriteerit(!). Sanoo suhtautuvansa " kriitisesti" ns. viralliseen historiaan.
Itse olen sitä mieltä ettei kirja täyttä puolueettomuuden kriteeria, vaan osoittaa pikemminkin sitä, että kirjoittaja ei usko kirkon viralliseen oppiin esimerkiksi ensimäisestä näystä tai viisauden sanan alkuperään Jumalalta tulleena ilmoituksena.
Östman esimerkkiksi vihjaa, että viisauden sanan sisältämät ajatukset olisi otettu joltain raitiusseuralta. Sanojen ja ajatusten samankaltaisuus ei kuitenkaan ole mikään todiste siitä, että toinen olisi kopioinut idean toiselta. Esimerkkinä viitaan rautaesirippu-sanaan. Sitä sanaa käytivät sekä Englantilainen valtiomies ilson, että joku saksalainen johtaja ilmaisemaan NL:n valtapiirin sisäpuolella valitsevaan tilanteeseen. Joten saman sanan käytäminen ei ole todiste kopioinista ja osoittaa, että samaa sanaa voi käyttää useampi kuin yksi henkilö toisistaan tietämättä.
Toinen huomioni on epäilevän asenteen esittäminen Joseph Smithin kertomuksiin saamistaan näyistä. Totean tässä, että kaikissa islamin ja Muhamedin historiaa käsitelivissä kirjoissa Muhamedin kokemat ilmestymiset esitettään totena, niihin ei sisälly minkänlaista epäilystä kritiikiä.
Mormonien vainot Östman esittää jonkinlaisen ormonien välisenä kahakana, vaikka väkivaltaisia joukkoja johtivat usein tuomarit ja papit, jotka eivät koskaan kuuluneet kirkkoon. Miksi vääristellä selvää historiaa tältä osalta?
Endaumentin osalta Östman esittää, että Joseph Smith olisi tarkoitanut toimituksen vain kirkon johdon pienelle sisäpiirille. Perusteena hän käyttää sitä, että J. Smith antoi toimituksen asuntonsa yläkerrassa kauppahuoneessa kahdentoistan apostolin koorumin jäsenille.
Näin todella tapahtuikin, mutta selitys ei ole johdonmukainen seuravista syistä:
1. Joseph Smith itse suuniteli Nauvoon temppelin salin niin, että sihen mahtui usieta kymmeniä ihmisiä. Miksi sellainen sali oli suuniteltu, jos endaumentti olisi tarkoitettu vain pienelle osalle jäseniä?
2. Heti temppelin valmistuttua Brigham Yong ja muut apostolit antoivat endaumenttejä tavallisille jäsenille. Miksi alkuperäisestä ideasta olisi luovuttu niin nopeasti? Ei mikään traditio muuttu niin nopeasti.
Ainoa selitys on se, että Joseph Smith antoi endaumentin kahdentoistan koorumin jäsenille, jotta nämä voisivat vuorostaan antaa ne muille.
Seuraajakysymyksestä Östman antaa kuvan, että Joseph Smithin ajatukset tai toive omasta seuraajsta olisi ollut epäselvä. Kuitenkin sekä John Taylor että ilford Woodroff ovat molemmat antaneet yhdenmukaisen lausunnon siitä, että Joseph Smith antoi apostoleille papeuden avaimet talvella 1843/44 kauppahuoneessa. Se tapahtui samassa tilaisuudessa, jossa apostoli saivat endaumentinsa.
Utahin sodasta Östman sanoo mormonien ja intiaanien varastaneen halituksen armeijan hevosia. Ei kuitenkaan esitä taustaa sihen, miksi tilanteeseen oli tultu.
Tapaus oli seuravaa:
Utahista poistuneet tuomarit leivtivät vääriä tietoja mormonien toiminnasta. Siihen kuului väite, että mormonit olivat kapinassa hallitusta vastaan ja polttaneet oikeuden pöytäkirjoja ( vrt. Irakin joukkotuhoaseet ja sota Irakia vastaan sillä perusteella.) yleinen mielipide vaati armeijan lähetämistä ja sanomalehdet tukivat sitä päkirjoituksissa. Kongressi oli silloin kesälomalla, mutta molemmat puolueet ( Republikaani ja demokraatti) antoi toimenpidettä tukevan julkilausuman. Mitään tutkimusta ei tehty syytösten todenperäisyydeb selvittämiseksi.
Kun armeija matkasi länteen sen sotilaat rehvastelivat " mormonisodalla" ja iskulauseena oli: " Naisten sulous ja saalis."
Kirkon johto oli selvillä armeijan sotilaiten asenteesta ja ryhtyi sen vuoksi puolustustoimenpiteisiin. Nauvoon pataljoona herätettin henkiin ja miespuoliset jäsenet kutsuttiin aseisiin. Armeija ryhtyi varotoimiin ruoppaamalla jokien kahlauspaikat ja tukkimalla laakson johtavat solat kaadetuilla puilla. Myös linnoituksia rakennettiin.
Mikäli armeija olisi tunkeutunt laaksoon niin se olisi poltettu samalla tavalla kuten Moskova Napoleonin nenän edessä. Osoitaakseen iskukykynsä Utahin sotilaat yllätyshyökkäyksiä, jossa armeijan muonavankurit poltettiin ja hevoset pelästytettiin karkuun. Myös nurmikkoa poltettiin niin että hevosilla ei ollut syötävää.
Mormonit eivät surmaneet yhtän sotilasta eikä mormonejakaan kuollut. Yksi utahilainen hevonen kuoli kun hallituksen sotilas ampui pakevia utahilaisten perään.
Kun mormonien vastatoimet tulivat yleiseen tietoon niin hallitusta alettiin arvostella liian nopeista toimenpiteista, siitä että kongressia ei kutsuttu käsitelemään asiaa ja ettei suoritettu mitään tutkimuksia. Hallitusta vaadittiin ratkaisemaan tilanteen rauhanoaisesti.
jatkuu
Kaikein ensimmäiseksi: Kim Östman on kyllä mormoni ( on kirkon jäsen), mutta ei ole olut kirkon toiminnassa mukana. Ja hän käyttä tätä seikkaa perustellakseen, miksi kirja täyttää puolueettomuuden kriteerit(!). Sanoo suhtautuvansa " kriitisesti" ns. viralliseen historiaan.
Itse olen sitä mieltä ettei kirja täyttä puolueettomuuden kriteeria, vaan osoittaa pikemminkin sitä, että kirjoittaja ei usko kirkon viralliseen oppiin esimerkiksi ensimäisestä näystä tai viisauden sanan alkuperään Jumalalta tulleena ilmoituksena.
Östman esimerkkiksi vihjaa, että viisauden sanan sisältämät ajatukset olisi otettu joltain raitiusseuralta. Sanojen ja ajatusten samankaltaisuus ei kuitenkaan ole mikään todiste siitä, että toinen olisi kopioinut idean toiselta. Esimerkkinä viitaan rautaesirippu-sanaan. Sitä sanaa käytivät sekä Englantilainen valtiomies ilson, että joku saksalainen johtaja ilmaisemaan NL:n valtapiirin sisäpuolella valitsevaan tilanteeseen. Joten saman sanan käytäminen ei ole todiste kopioinista ja osoittaa, että samaa sanaa voi käyttää useampi kuin yksi henkilö toisistaan tietämättä.
Toinen huomioni on epäilevän asenteen esittäminen Joseph Smithin kertomuksiin saamistaan näyistä. Totean tässä, että kaikissa islamin ja Muhamedin historiaa käsitelivissä kirjoissa Muhamedin kokemat ilmestymiset esitettään totena, niihin ei sisälly minkänlaista epäilystä kritiikiä.
Mormonien vainot Östman esittää jonkinlaisen ormonien välisenä kahakana, vaikka väkivaltaisia joukkoja johtivat usein tuomarit ja papit, jotka eivät koskaan kuuluneet kirkkoon. Miksi vääristellä selvää historiaa tältä osalta?
Endaumentin osalta Östman esittää, että Joseph Smith olisi tarkoitanut toimituksen vain kirkon johdon pienelle sisäpiirille. Perusteena hän käyttää sitä, että J. Smith antoi toimituksen asuntonsa yläkerrassa kauppahuoneessa kahdentoistan apostolin koorumin jäsenille.
Näin todella tapahtuikin, mutta selitys ei ole johdonmukainen seuravista syistä:
1. Joseph Smith itse suuniteli Nauvoon temppelin salin niin, että sihen mahtui usieta kymmeniä ihmisiä. Miksi sellainen sali oli suuniteltu, jos endaumentti olisi tarkoitettu vain pienelle osalle jäseniä?
2. Heti temppelin valmistuttua Brigham Yong ja muut apostolit antoivat endaumenttejä tavallisille jäsenille. Miksi alkuperäisestä ideasta olisi luovuttu niin nopeasti? Ei mikään traditio muuttu niin nopeasti.
Ainoa selitys on se, että Joseph Smith antoi endaumentin kahdentoistan koorumin jäsenille, jotta nämä voisivat vuorostaan antaa ne muille.
Seuraajakysymyksestä Östman antaa kuvan, että Joseph Smithin ajatukset tai toive omasta seuraajsta olisi ollut epäselvä. Kuitenkin sekä John Taylor että ilford Woodroff ovat molemmat antaneet yhdenmukaisen lausunnon siitä, että Joseph Smith antoi apostoleille papeuden avaimet talvella 1843/44 kauppahuoneessa. Se tapahtui samassa tilaisuudessa, jossa apostoli saivat endaumentinsa.
Utahin sodasta Östman sanoo mormonien ja intiaanien varastaneen halituksen armeijan hevosia. Ei kuitenkaan esitä taustaa sihen, miksi tilanteeseen oli tultu.
Tapaus oli seuravaa:
Utahista poistuneet tuomarit leivtivät vääriä tietoja mormonien toiminnasta. Siihen kuului väite, että mormonit olivat kapinassa hallitusta vastaan ja polttaneet oikeuden pöytäkirjoja ( vrt. Irakin joukkotuhoaseet ja sota Irakia vastaan sillä perusteella.) yleinen mielipide vaati armeijan lähetämistä ja sanomalehdet tukivat sitä päkirjoituksissa. Kongressi oli silloin kesälomalla, mutta molemmat puolueet ( Republikaani ja demokraatti) antoi toimenpidettä tukevan julkilausuman. Mitään tutkimusta ei tehty syytösten todenperäisyydeb selvittämiseksi.
Kun armeija matkasi länteen sen sotilaat rehvastelivat " mormonisodalla" ja iskulauseena oli: " Naisten sulous ja saalis."
Kirkon johto oli selvillä armeijan sotilaiten asenteesta ja ryhtyi sen vuoksi puolustustoimenpiteisiin. Nauvoon pataljoona herätettin henkiin ja miespuoliset jäsenet kutsuttiin aseisiin. Armeija ryhtyi varotoimiin ruoppaamalla jokien kahlauspaikat ja tukkimalla laakson johtavat solat kaadetuilla puilla. Myös linnoituksia rakennettiin.
Mikäli armeija olisi tunkeutunt laaksoon niin se olisi poltettu samalla tavalla kuten Moskova Napoleonin nenän edessä. Osoitaakseen iskukykynsä Utahin sotilaat yllätyshyökkäyksiä, jossa armeijan muonavankurit poltettiin ja hevoset pelästytettiin karkuun. Myös nurmikkoa poltettiin niin että hevosilla ei ollut syötävää.
Mormonit eivät surmaneet yhtän sotilasta eikä mormonejakaan kuollut. Yksi utahilainen hevonen kuoli kun hallituksen sotilas ampui pakevia utahilaisten perään.
Kun mormonien vastatoimet tulivat yleiseen tietoon niin hallitusta alettiin arvostella liian nopeista toimenpiteista, siitä että kongressia ei kutsuttu käsitelemään asiaa ja ettei suoritettu mitään tutkimuksia. Hallitusta vaadittiin ratkaisemaan tilanteen rauhanoaisesti.
jatkuu
Vastaukset 1
Vanhimmat
jatkuu
Halitsuta vaadittin siis ratkaisemaan tilanne rauhanomaisesti. Peittäkseen tapahtuneen kömmähdyksen halitus tarjosi mormoneille anteeksianon ja vaati armeijalle oikeuden marssia tiedyn etäisyyden pähän Salt Lake Citystä sotilastukikohtaan. Brigham Yong suostui ehtoihin, mutta varoitti, että jos armeija levitäyttyy alueella niin koko paikka poltetaan. Yksikään hevonen ei saanut poiketa reidiltä.
Brigham Yong määräsi siviiliväestön poistumaan armeijan marssin ajaksi kaupungilta ja rakenteilla ollen temppelin peruskivi peitetteein mullalla ja tontti naamioittin kynetyksi pelloksi. Sen jälkeen kun armeija oli marssinut tukikohtaansa väestö sai palata takaisin.
Tämä Utahin sotana tunnettu konflikti tapahtui vuosina 1857-58.