Lainkiivailijat ovat adventisteja ja toraisteja.
Näistä Jumala varoittaa.
He hämmentävät väärässä hengessä ja ovat yksi lopunajan eksytys monien joukossa.
Näistä Jumala varoittaa.
He hämmentävät väärässä hengessä ja ovat yksi lopunajan eksytys monien joukossa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Näin lopun aikana pitää julistaa täysillä Jumalan kymmenenkäskyn lakia. Jarrutella ei tule !
1234567---
Kymmenen käskyn lakia ei ole kukaan kyennyt pitämään ja täyttämään. Jos sen aika tulee takaisin niin se on suurehko hidaste tiellä onnen evoluutioon. Laki tehtiin pieniä lapsia varten kasvattamaan heitä aikuisuutta kohden. Jos otamme lain takaisin on se vain todiste siitä, että emme ole vielä aikuisia ja kypsiä, vaan kuin pieniä avuttomia lapsia. Ei laista sinänsä ole haittaa, jos sitä käyttävät oikein tahot, jotka ymmärtävät sen tehdyn pahuuden voittamiseen. Laissa kuvataan Kristus eläväksi leiväksi joka on tuleva ja joka on todellinen pahuuden ja jopa kuoleman voittaja. Laki ei voinut tehdä ketään täydelliseksi, mutta Kristus voi vähitelleen muovata meitä yhä täydellisempään muottiin. Jumalan Kunniaksi Imaami Mahdi tuo lain takaisin ja hän saa haltuunsa kaiken maan ja kaikki maailman tavarat ja saamme uuden alun puhtaalta pöydältä. Sillä olemme laittomuuden tähden pahoin turmelleet maata ja kadottaneet rakkauden. Laki ei kykene edelleenkään tekemään ketään täydelliseksi, vaan siihen tarvitaan yhä Kristusta.
Imaami Mahdi on tuleva Jumalan sijainen maan päällä, joka tuo Totuuden, Rauhan, Oikeuden ja Vaurauden ja lopettaa kaiken sorron ja sortamisen.
Eräs tekijä sorron lopettamiseen on lain saattaminen voimaan. Ne jotka lakia rikkovat sortavat muita ainakin pienessä määrin. Toki on olemassa sellaistakin, että sorretaan suuressa määrin lakia sorron välineenä käyttäen niin kuin Jeesus nuhteli fariseuksia: Te viette leskiltä talon. Kristus on laissa ennalta ennustettu elävä leipä joka on lakia suurempi sillä hänestä laki sanoo: Joka ei kuuntele tätä profeettaa se hävitettäköön kansastansa.
Lakia ei saa käytää vääryyteen ja sen takaa Imaami Mahdin tulemus, että sitä ei myöskään vääryyteen tulla käyttämään. Hän saa kaiken maan maailmassa haltuunsa sekä kaikki esineet eli tavarat, joita maailman asukkailla on tai joita tuotetaan. Itse asiassa loppuu yksityisomaisuus ja tulee uusi pappeus, jossa kaikki palvelevat yksin Jumalaa. Kenelläkään ei ole enää varastettua omaisuutta, vaan yksin oma kehonsa ja ruumiinsa sekä anomusmahdollisuus Imaami Mahdilta anoa se minkä kukin tarvitsee elääkseen.
Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja.
( Ef. 2:8)
Armo on autuudenopin tärkeä sana. Tutkikaamme sen tähden sitä. Se on helposti ymmärretty, niin kauan kuin vaan ajattelemme tai puhumme siitä. Mutta kun meidän on se sovitettava oleviin oloihin, kun ikuinen autuutemme tai kadotuksemme siitä riippuu, silloin mikään sana ei ole vaikeammin tajuttavissa kuin tämä lyhyt sana »armo». Armo-oppi on tärkeä osa jumaluusopista. Oikein tuntiessamme Jumalan hänen armossaan elämme iäistä elämää.
Ensin koko maailma on kuin tietämättömyyden usvassa, kun on puhe Jumalan armosta. Ajatellaan, että ei Jumala niin tarkoin välitä tuomita ihmistä, kun hän tuntee hänet heikoksi eikä hän voi olla täydellinen. »Mutta Jumala on armollinen», sanotaan, »hän ei ole niin turhan tarkka.»
Tällaisella armojulistuksella käärme koettaa nukuttaa ja pettää maailmaa. Jumalan armo tuntuu tällä tavoin selitettynä velttoudelta, joka kokonaan tekee tyhjäksi hänen tuomioittensa vanhurskauden ja totuuden.
Mutta Raamattu selittää Jumalan armon toisella tavalla. Kristuksen, verihikoilu, ruoskinta ja kärsivät huudot todistavat toista. Toista osoittaa myös Jerusalemin hävitys, jolloin Jumalan omat joutuivat mitä kovimman kohtalon kärsimään, vaikka ei lintukaan putoa maahan Jumalan tietämättä.
Ei Jumalan armo ole velttoutta tai välinpitämättömyyttä. Jumalan sydämessä vallitsee kyllä meille käsittämätön rakkaus ja armeliaisuus. Mutta se ei sentään ole ristiriidassa hänen yhtä suuren ja täydellisen vanhurskautensa kanssa. »Vanhurskaus ja oikeus ovat valtaistuimesi perustus, armo ja totuus käyvät kasvojesi edellä.»
Ei kukaan voi saada Jumalan armoa ilman hänen vanhurskauttaan. Kristus voi surra Jerusalemin kohtaloa, mutta hän ei voi pelastaa sitä, kun se ei kuule hänen ääntänsä.
Meidän oli tiedettävä, että Jumalan anteeksiantava armo ei tule osaksemme, ilman että Kristuksella on asiassa osansa. Mutta jos ihminen on hänessä omistaen kaiken, mitä hän on hänen hyväkseen tehnyt, niin saa hän osakseen täydellisen armon ja suuren rakkauden.
Sillä samoin kuin meitä tuomittaisiin ansion mukaan, jos ei Kristus olisi syntejämme sovittanut, niin samoin ei mikään kelvoton tekomme tai syntimme jää meidän hartioillemme, jos uskomme Kristukseen. Sitä on armo.
Armo on työn ja ansion vastakohta. On tärkeätä, että sen muistamme, jos tahdomme ymmärtää, mitä armo on. Apostoli sanoo: »Jos valinta on tapahtunut armosta, niin se ei ole tapahtunut tekojen nojalla, sillä silloin armo ei enää olisikaan armoa. Mutta jos se on tapahtunut tekojen nojalla, niin ei se ole tapahtunut armosta, koska teko silloin ei enää olisi tekoa.»
Ja taas hän sanoo: »Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan velvollisuudesta.» Siinä armo velvollisuus ovat asetetut vastakkain toistensa vastakohtana. Ja taas: »Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta- se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, jottei kukaan kerskaisi.»
Kaikesta tämänkaltaisesta Raamatun paikoista huomaamme, että armo ja teot, armo ja ansio ovat toistensa vastakohtia, niin että jompikumpi vain on mahdollinen. Kun Raamattu opettaa, että ihminen tulee vanhurskaaksi ja autuaaksi vain armosta, sisältää se, että ihminen, joka tällaisen armon osakseen saa, oikeastaan ansaitsisi osakseen Jumalan tuomion ja vihan ja maan päällä vielä eläessään ei muuta kohtaloa tarvitse. Sillä täydellinen vanhurskaus edellyttää täydellistä pyhyyttä, ja me teemme alituisesti syntiä.
Kun on kysymys vain armo-opista, on meidän se helppo ymmärtää. Mutta silloin meidän on vaikeaa ymmärtää armon suuruutta ja täydellisyyttä, kun olemme kuin unesta heränneet ja Jumala on antanut meidän tajuta, miten sielumme syvyydessä synti on voimakas, miten sydämemme aina pyrkii väärälle tielle, ja liha alituiseen tuntee synnillisiä himoja.
Sillä, kun laki on ihmisen olemukseen kirjoitettu ja Jumalan suuri todistettu armo tekee sen vaatimukset tärkeiksi sielulle, niin sisäinen synnintuntomme tulee yhä voimakkaammaksi.
Mitä armollisempi Jumala on, sen raskaammin meitä tietoisuus syntisyydestämme painaa. Ja kun vihollinen nyt ei enää voi pitää ihmistä varmuuden unessa, niin se kuitenkin koko ajan koettaa pitää häntä epätoivossa ja levottomuudessa.
Ja siihen se käyttää kaikki mahdolliset keinot: se herättää alituiseen unestaan nukkuneen synnin, se pelottaa ihmistä kaikkialla Jumalan uhkaavilla sanoilla ja kiusaa sielua, pimentää järjen ymmärtämästä Jumalan armoa ja toistaa tavan takaa, miten Jumala pyhyydessään vihaa syntiä kaikissa muodoissa.
Siksi ei ihmisen järki saata tajuta armo-käsitettä sen koko laajuudessa. Opettakoon Jumala jokaisen kristityn ymmärtämään, että hän ei tätä asiaa itse voi tajuta! Kaikki pyhätkin ovat tässä asiassa olleet vain oppilaan kannalla. sen todistaa meille se valitus, kauhu, hätä ja murhe, joka soi Daavidin psalmeissa ja kaikkien pyhien historiassa.
( C. O. Rosenius)
s-seutulainen
Nimimerkki Saviseutulainen hyvin usein siteeraa C. O. Roseniusta. On hyvä avata Roseniuksen kaapit, jotta näemme ne luurangot mitä siellä on, jottette lankeaisi uskomaan Roseniusta.
Roseinus oli 1800-luvulla Ruotsissa vaikuttanut umpi-luterilainen herätyssaarnaaja. Hänen isänsä oli luterilaisen kirkon apupappi Pohjois-Ruotsissa ja poikakin opiskeli papiksi, mutta ei pystynyt suorittamaan tutkintoa loppuun asti. Tämän vuoksi hänestä tuli maallikkosaarnaaja.
Ruotsissa oli silloin tapana antaa kaste lapselle, minkä Roseniuskin oli saanut, koska hän opiskeli luterilaisen kirkon papiksikin. Lapsena kastettu ei voi pelastua, koska Jeesus vaati uskovien upotuskastetta, mikä on ainoa raamatullinen kaste. Tämä on yksi syy muiden joukossa, miksi Rosenius ei ollut Kristuksen oma.
Roseniuksen vapaamieliset ja tunteisiin vetoavat saarnat vetosivat kansan syviin riveihin ja hän sai paljon seuraajia. Rosenius salli jopa naisten opettaa hänen kotikokouksissaan. Raamattu kieltää naisia opettamasta seurakunnassa, joten Rosenius antoi hyväksyntänsä sellaiseen synnin tekemiseen, mistä Raamattu säätää kadotustuomion: 1 Kor 14:37,38: "Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä."
Rosenius arvosteli Ruotsin kirkkoa mistä milloinkin, mikä suututti kirkon papiston. Eräs tällainen taho oli kirkko-herra Johan Ternströmin toimittama lehti Nordisk Kyrkotidning. Hänen esikuvanaan oli Grundvig ja hän korosti voimakkaasti kirkon tunnustuksellista luonnetta. Hän välitti mannermaista luterilaisuutta. Hän vieroi myös maallikkojulistusta ja korosti pappisviran merkitystä. Hän asennoitui mitä jyrkimmin moniin lännestä päin tuleviin virtauksiin ja niitä suosiviin ruotsalaisiin herätyksen miehiin ja siis myös Roseniukseen. Hänestä tulikin jyrkkä Roseniuksen arvostelija. Hän syytti Roseniusta siitä, että tämä oli omavaltaisesti ja kutsumatta ryhtynyt seurakunnan opettajaksi. Hänen mukaansa naisetkin saivat Roseniuksen kotikokouksissa antaa hengellisiä neuvoja ja lohduttaa. Hän syytti, että Roseniuksen opetus oli yksipuolista: ”Vain evankeliumia, ei yhtään lakia. Salaperäisen, hämärän tunteilun vallassa he uiskentelevat evankelisessa hekumassa. Suokoon Jumala, ettei evankeliumin väärinkäyttöön kätkeytyisi paljon teeskentelyä. He mestaroivat, katkovat ja vääntävät Lutherin sanoja löytääkseen tämän oppi-isän rikkaasta varastosta keppejä ja kainalosauvoja, jotta niiden varassa ontuen pääsisivät tämän elämän matkan päähän” (Saarisalo, 95).
Rosenius julisti sellaista vapautta, joka ei ollut enää evankeliumin tarkoittamaa vapautta synnin tekemisestä, vaan vapautta olla noudattamatta Jumalan käskyjä, mikä on antikristillistä.
Väärä kaste, naispappeus ja Jeesuksen armon väärinkäyttö oikeuttamaan eläminen laittomuudessa. Siihen perustui C. O. Roseniuksen herätyssaarnat.
Rosenius oli sen ajan feministi, joka tietenkin oli politikointia ja sai hyväksyntää maallistuneiden ihmisten keskuudessa. Rosenius oli myös sen ajan liberaali, joka salli kaiken synninkin tekemisen, kunhan ylistettiin Kristusta. Tätä ei edes luterilainen papisto enää sietänyt, koska Rosenius oli kokonaan hylännyt lain.
Kuten huomaamme, niin Rosenius ei ollut vanhurskas mies. Hänen kirjallista tuotantoa ei kannata lukea ollenkaan. Runollinen ja vetoava saarnaaminen ei ole mikään tae vanhurskaasta opetuksesta. Pikemminkin se on varoitus siitä, että olkaa varuillanne.