Väyrynen perustaa uuden puolueen, alkiolaisen puolueen joka puolustaa suomalaisia ihmisiä ja Suomen itsenäisyyttä. Suomen keskusta on täysin hukassa. Se erikoisesti Annika Saarikon johdolla on lähes kopio nykyisistä vihreistä demareista ja vasemmistoliitosta. Ainoastaan Perussuomalaiset puolustaa suomalaisia ihmisiä tällä hetkellä.
Nyt on otollinen aika sille että Paavo
Anonyymi
56<50
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 56
Vanhimmat
Alkiolainen puolue voisi hyvinkin nousta suureksi. Meitä isänmaallisen kasvatuksen saaneita on paljon. Keskustan gallup kannatus voi hiukan kohota tilapäisesti nyt kun pj on vaihtunut ja ollut paljon esillä nyt mediassa mutta erittäin todennäköisesti kannatus nykymenolla putoaa pian alle 10.
Kohta+tapaavat+persut+kepu+ja+16%+kohdalla.+Kepu+siitä+jatkaa+ylöspäin,+ja+persut+voi+palata+hyvinkin+alas.+Muistetaan+että+Soini+oli+aikanaan+ainut+kansnedustaja,+sitten+nousi+kolmeen+kansanedustajaan,+josta+sitten+loi+nykysen+kaltaisen+koon+persuille.+Persuilla+kävi+kaappaus+puolueessa,+joka+ei+tule+olemaan+pysyvää..tuloksia+pitää+olla,+turha+kommunistien+kanssa+painia+samassa+sarjassa,+siinä+molemmat+on+häviäjiä.
Etkö muuta keksinyt.
Persuilla oli tähdenlento jota Soini sanoi jytkyksi. Sekin palailee...
Väyrynen on kova venäjän mies ja puolueen nimeksi sopisi Venäläinen Keskusta.
Myös Demari Erkki Tuomioja ollut Venäjä mielinen jo Neuvostoliitto aikana.
Varmaan tekevät yhteisen vaalimainoksen; JO 60 VUOTTA VENÄJÄN ASIALLA! NEUVOSTO-OHJUS RAUHAN OHJUS! JENKIT POIS AMERIKASTA! ÄÄNESTÄ VÄYRYSTÄ TAI TUOMIOJAA, VARMA ÄÄNI VENÄJÄLLE!
Voisi syntyä alkiolainen allianssi johon vaikka Sininen tulevaisuus voisi liittyä. Tämän puolueen ministerit olivat kovaa valuuttaa Sipilän hallituksessa .
Etkö tiedä, että Väyrynen perusti jo puolueen, mutta ikuinen riidankylväjä joutui lähti jopa itse perustamastaan puolueesta. Tuli häntä koipien välissä takaisin keskustaan.
Etkö tiedä että Paavo ei pystynyt vaikuttamaan ihmiskunnan Suomen ja Keskustan puolesta joten hän perusti oman puolueen. Paavo uskoi että vihdoin hän pystyy taas vaikuttamaan keskustassa ja liittyi takaisin keskustan jäseneksi
Kohta taas toteaa, ettei pysty vaikuttamaan, joten palaa jompaan kumpaan edellisistä perustamistaan puolueista tai perustaa kolmannen.
Osallistuiko Väykky muuten kepun puoluekokoukseen viikko sitten?
Loikkasivat. Yksikään lokkari ei päässyt eduskuntaan.
Alkio kannatti Euroopan Yhdysvaltoja. Lapin riitapukari tuhosi Kannuksen Kennedyn kanssa Alkion perinnön 1980-1990.
Väyrysellä asiat paskasti, vanha verivihollinen Korhonenkin on 'kunniapuheenjohtajaa' suurempi auktoriteetti puolueen asioihin. Paavon vanha aisapari Iisalmen Olvi keisari viettää mukavia eläkepäiviä. Väyrysestä on toki viihdettä, jos se jaksaa pärisyttää noitarumpua.
Kannattaisi, halla-aholle jäisi öyhöttäjät, nuo mitäänsanomattomat toljakkeet.
Kolmas kerta toden sanoo, tokaisi Väyrynen perustaessaan Suomen Sosialistisen Keskustan;-))
Minäkin voisin äänestää Väyrysen alkiolaista puoluetta
Äänestitkö Kansalaispuoluetta vai kommunistista Seitsemään Tähdettä?
Punavihreät on niitä kommunistipuolueita. Ja kepu takaa noiden puolueiden menestyksen.
Hoskonenkin voisi liittyä.
Punavihreä hallitus on pajin mahdollinen.
Kyllä sille nyt joku värikkäämpi nimi pitää keksiä, esimerkiksi 'Senioreiden ja maaseudun etupuolue Lapista Keminmaan kesämökiltä'.
Tarvimme isänmaallisen, suomalaisia puolustavan hallituksen.
Hallitus tappaa maa viljelyn.
Puolueen nimi on Turpeen Kemi.
Vihreä liike perustettiin itä Saksassa tuhoamaan läntinen talous ja sisäinen turvallisuus.
Yrittivät levittää kommunismia ympäri maailmaa.
Hyvä Väyrynen.
Lentoemäntien persepuristelijapuolue?
Nyt se on kiinalaisten tehtänä.
Väyrynen on samanlainen pelle kuin Kekkonen, Hannu Karpohan kertoi juuri miten 'lentoemäntien kauhun' opettaja ei sietänyt kuvia esimerkiksi Islannin matkastaan. Alkio olisi EU:n kannattaja, monta kertaa puhui Euroopan Yhdysvaltojen puolesta. Alkio kannatti myös Väyryselle rakkaiden venäläisten karkottamista Suomen alueelta. Väyrysen puheet 'alkiolaisuuden palusta' uppoavat toki geneettisenpullonkaulan jalostamiin aivoihin.
Mutta puolustaa kuitenkin enemmän suomalaisia kuin muut kepulaiset.
Kuvitteliko lautakasa että sillä olisi todellisuudessa minkäänlaista kannatusta koko ehdokkuus pressanvaaleissa oli tarkoitus torpata Paavon menestys
Kekkosen ja Paavon aikakausi on mennyttä, eikä takaisin tule.
Maailma muuttuu ja kepulaisuus siinä mukana.
Perussuomalaiset kiittää!
Perussuomalaiset ainoana puolustaa suomalaisia ihmisiä. Muut ovat globalisteja ja EU liittovaltion kannattajia ja haittamatu hyyssäreitä.
Kyllähän tänne puolue sopisi.
Ei Venäjälle. Ei Eu liittovaltiolle.
Kyllä itsenäiselle Suomelle.
Sekä kyllä ei-metropolikeskeiselle aluepolitiikalle.
Irti EMU:sta , EU:sta ja Naton yhteistyösopimuksesta.
Eurosta irti ainakin
Väyrynen on mukiinmenevä mies.
Ei Kekkonen enää tolkuissaan ollut Paavoa kouliessaan, Islannin matkalla dementiaa osoittanut ei edes muistanut Paavon aloittaneen 'uraansa' pahimman vihollisensa kännikala Karjalaisen sihteerinä.
Ei mennyt Väyrynen persuihin, vaikka olisi voinut. Tunki vaan itsensä taas keskustaan riitaa haastamaan, mitä tehnyt jo 50 vuotta.
Alkiolaiset ovat jo Perussuomalaisissa
Ei kommari-Paavoa tarvita !
Isänmaallinen Paavo puhui hyvin Arto Luukkasen Dosentti ohjelmassa.
Paavo on kävelevä tietosanakirja.
Allekirjoita kansanäänestys Eu tukipaketista. Mm Suomen Uutisten sivulta pääsee.
Olen jo allekirjoittanut.
Olen kyllä.
Perusta uusi puolue Paavo.
Keskusta lapioi miljardeja Italiaan meidän rahoja.
Ei taida monikaan kannattaa suvakki liberaali Saarikkoa.
Tervemenoa kepu
Paavo vain onnistuu repimään omat sinänsä kannatettavat hankkeet itse riekaleiksi kerta toisensa jälkeen...