Mitä olisi tapahtunut jos Suomi ei olisi syksyllä

Ehkä isku olisi ollut Valkeasaari kertaa 10. Jo olisi ollut Marskilla aihetta painua taas Klubille lääkitsemään itseään ruokaryypyillä ja konjakilla.

Näin jälkikäteen asiaa tarkasteltaessa on mitä ilmeisintä, että Neuvostoliitto olisi tuossa tapauksessa antautunut, lakkauttanut stop tykänään kommunismidiktatuurinsa, takonut miekkansa auroiksi ja maa olisi siirtynyt demokratiaan, josta olisi seurannut se, ettei Putinin diktatuuriakaan olisi koskaan päässyt syntymään.

Onneksi valtiojohtomme ei uskonut eräitten jälkikäteisretardien kailottamaan loistavaan torjuntavoittoon. Tajusivat, että tämä oli tällä erää tässä ja paras heiluttaa valkoista lippua Kremliin päin.

Kesä 1945 olisi tuonut suuren tuhon Suomeen.

Juhani Putkinen kuulemma olisi halunnut että Suomi jatkaa sotaa. Putkinen jopa fantasioi Suomen vastahyökkäysellä loppukesästä 1944. Ohto Manninen tosin laittaa Putkisen tapaiset ojennukseen tuomalla faktat esiin siitä kuinka puna-armeijan joukot olivat lujasti linnoittaneet asemiaan Kannaksella ja Itä-Karjalassa loppukesästä lähtien. Niitä ei olisi suomalaiset miesylivoimallakaan heittäneet ulos.

Hulluja on siis edelleenkin Suomessa.

"Hulluja on siis edelleenkin Suomessa."

On. Onneksi teitä on sentään kohtalaisen vähän. Viime eduskuntavaaleissakin vain 0,1 prosenttia äänioikeutetuista antoi äänensä silloin vielä puoluerekisterissä olleelle kommunismidiktatuuripuuhastelijapuolueelle.
Se oli se sama puolue, jota johti aikoinaan muudan Otto Suomensyöjä Kuusinen, jonka mielestä Stalinin Neuvostoliittoon liittyminen oli parasta mitä Suomi voisi kokea.

"Stalin oli murheissaan tappioista: "Siellä oli paljon lunta. Joukkomme etenevät . . . reippaalla mielellä . . . Yhtäkkiä konekiväärit alkavat laulaa ja sotilaamme kaatuvat maahan". Toisinaan hän näytti avuttomalta ja masentuneelta. Hruštšov näki hänen makaavan murtuneena sohvalla - - -.
"Puna-armeijasta ei ollut mihinkään", Stalin kertoi myöhemmin Churchillille ja Rooseveltille"

Simon Sebag Montefiore, Stalin. Punaisen tsaarin hovissa, s. 338.

Jotkut äärinnäisyyshullut vaativat sotaa jatkettavaksi syksyllä -44. Onneksi ne painettiin maan rakooon. Olisivat joutaneet viedä vaikka saunan taa.

Pikkiriikkisen 0,1 prosentin kannatuksen vaaleissa saaneet kommunismidiktatuurin puuhastelijat ovat tosiaan sitä mieltä, että Terijoen hallituksen kipparin Otto Suomensyöjä Kuusisen viitoittama tie on tie paratiisiin.
Kaiken sortin tuulimyllynlämmittäjiä se leipä elättääkin.

Berliinin valtauksen jälkeen NL:kin olisi jo ollut "kylläinen" ja sotaväsynyt sekä mielenkiinto olisi jo kohdistunut kylmän sodan asetelmiin eli USA:an. Ei Suomi olisi enää kiinnostanut joten Suomen rajajokena olisi nyt Syväri. Antauduimme juurikin väärään aikaan.

Niin ne vaan jäi valmiiksi suunnitellut puna-armeijan voitonparaatit Helsingissä pitämäti, eikä koko Neuvostoliiton kommunismidiktatuuria ole enää laisinkaan.
Siinä sitä on punatulkuilla ja muilla Kremlin edessä konttaavilla kestämistä.
Jaxuhalit.

Suomen armeija oli sodan päättyessä vahvimmillaan. Railakas hyökkäys puna-armeijan selustaan kun NL luuli tilanteen Suomen rintamalla jo ratkenneen olisi pakottanut N-liiton rauhanneuvotteluun ja suuriin myönnytyksiin.

Niin, onhan se kohtuuton tilanne yrittää liittoutumattomana pienenä maana ilman mitään tukea yrittää ylläpitää demokratiaa laajentumishaluisen diktatuurin naapurissa. Niin silloin kuin nytkin. Silloin myös USA oli osin pahuuden puolella.

Jokainenhan sen tietää miten Suomen olisi käynyt. Ensin rintamilla hirveä isku ja lopuksi maan miehitys Ahvenanmaata ja Tornionjokea myöten. Onneksemme Suomi antautui kun Stalin ei halunnut enempää jostain syystä. Mikäli Molotov olisi saanut päättää olisi Suomen käynyt köpelelösti.

Suomalainen kaukopartiryhmä olis käynyt tuikkaamassa Neukun Tyynemeren laivaston tuleen Vladivostokissa ja sotkeneet siinä takaisin palaillessaan jokusen iikorin armeijakunnan suohon, niin pelihän ratkesi näillä, Neukku olisi kohtapian antautunut, mutta mitä vielä, piti mennä Stalinin neuvotteluaneluihin suostumaan, ja sehän oli tietysti vikatikki se.
Muutaman kymmenen vuotta se sitä kommunistikyhästelyään vielä yritteli, muttei siitä tullut sitten lasta eikä paskaa.
Tämmöttii mää ajattelen, mitä lie punatulkut mieltä?

Loppu ei olisi ollut mitenkään katkera. Suomi oli jo vahvasti niskan päällä loppukesällä -44, armeija oli vahvimmillaan, Puna-armeijalta oli lyöty ilmat pihalle ja moraali maahan Talin–Ihantalan, Viipurinlahden, Äyräpään–Vuosalmen ja U-aseman Nietjärven sekä Ilomantsin taisteluissa. Sota hävittiin diplomaattisella ja poliittisella tasolla. Neuvotteluihin lähetettiin täysin väärät henkilöt, mm. jo valmiiksi konttaava ja dementoituva Paasikivi, eikä mistään kyetty ja uskallettu neuvotella. Toisenlaisella politiikan toteutuksella Viipuri olisi nyt Suomen toiseksi suurin kaupunki.

Sota olisi kestänyt juuri sen ajan mikä olisi tarvittu Suomen herrojen järjestäytyneeseen perääntymiseen Pohjanlahden yli jatkamaan sinnikästä vastarintaa Uumajasta käsin.

..Mannerheim ehdotti sodasta irtautumista jo aiemmin. Hallitus esti asian viemisen eteenpäin. Yllättävää, että poliittinen johtomme ei halunnut eroon voittoisasta sodasta. Mennerheim olisi pyrkinyt sodasta pois jo 1942. Suom oli saavuttanut tavoitteensa...

Hitlerin vetäydyttyä Virosta olisi koko porukka kuollut nälkään tai anellut leipää. Oliko neukuilla voimi miehittää sekä Tallinna että Helsinki 1944? Ilmeisesti toinen valittiin, koska lisävoimia ei Govoroville Suomen suunnalle annettu.