Kootaanpa niitä tähän. Voit itse miettiä mitä ajattelet näistä. Joskus nämä eivät ole totta, eri mieltä olevat voivat tietysti korjata väittämät.
1. Suomeen pitää saada laki, joka sallii abortin vain silloin, mikäli nainen on hengenvaarassa raskauden jatkuessa. Mitään merkitystä siis ei ole esim. sillä onko raskaana olija raiskattu tai alaikäinen. Sosiaalisilla syillä ei ole merkitystä.
2. Jos esimerkiksi alakouluikäinen raiskataan, abortille pitää olla samanlaiset syyt kuin aikuisella. Sillä ei ole väliä, onko kyseinen tyttö esim. kehitysmaan asukas.
3. Raskaus ja synnytys ovat muutaman kuukauden pikku juttu. Ne selvittää helposti. Samoin, lapsen antaminen adoptioon on läpihuutojuttu. Se ei tietenkään traumatisoi ketään.
4. Abortin vastustamisen syyt ovat aina muualla kuin uskonnossa. Toisin sanoen, abortin vastustajat perustelevat aina ajatuksensa puhtaan älyllisesti.
5. Jos ei vastusta aborttia joka tilanteessa ankarasti, on agitaattori, feminatsi ja suosija.
6. Jokainen, jolle ei ole tehty aborttia, on abortin vastustaja. Sukupuolella ja iällä ei ole väliä.
7. Abortin vastustajia on valtavasti Suomessa. Vaikka heitä ei näy eikä kuulu oikein missään kuin vain uskovaisten piireissä, he ovat hiljainen enemmistö.
8. Suomen eduskunta on vaihtelevasti täynnä joko suosijoita tai abortin vastustajia tilanteesta riippuen.
9. Jos edes mainitsee sanan "aborttioikeus", se on perustelu lopettaa keskustelu. Vain vastustajat hallitsevat oikeat käsitteet.
10. Abortin vastustajien ei tarvitse ikinä perustella mitään. Heillä on oikea käsitys siitä, mitä kansan enemmistön täytyy ajatella. He ovat perillä ihmisten todellisista tuntemuksista. Kun vastustaja jotakin sanoo, asia on niin.
11. Vain abortin vastustajille on oikea käsitys historiasta, nykyisyydestä ja tulevasta. Muiden käsitykset ovat vääriä ja agitaatiota.
12. Abortin vastustajat keskustelevat asiallisesti. Muut kirjoittavat törkeyksiä. Muut trollaavat.
Tuleeko mieleen vielä muuta?
Abortin vastustajan teesit
34
77
Vastaukset
- Anonyymi
Unohdin vielä pari.
13. Vain abortin vastustaja osaa lukea YK:n ja Lääkäriliiton tekstejä. Hän osaa lukea ne olennaisimmat lauseet väärän sivuasioiden massan joukosta. Vain vastustaja käsittää oikein uutisvirtaa ja löytää ne oikeat tulkinnat.
14. Vain abortteja vastustava ymmärtää tiedettä ja tutkimuksia. Hän pystyy kevyesti tarvittaessa kumoamaan jopa tutkijan itsensä näkemykset tutkimustuloksista ja toteutuksesta. Lisäksi hän on se taho, joka yksin määrittelee sen, onko jokin tutkimus luotettava vaiko ei.
15. Asioiden lopullinen totuus tulee aina abortin vastustajalta. Muiden jutut ovat epätosia aina.- Anonyymi
Minusta tuntuu, että et ole abortin vastustaja, niin hulluja päätelmiä on kirjoituksessasi. Luulenpa, että pilailet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minusta tuntuu, että et ole abortin vastustaja, niin hulluja päätelmiä on kirjoituksessasi. Luulenpa, että pilailet.
En tietenkään ole. Tuossa vain on pelkistettyjä niitä ajatuksia, joita täällä esillä on vastustajan teksteissä. Kun ketjuja lukee, huomaa asioiden olevan pitkälti noin.
- Anonyymi
1. Myös sikiön vakavilla terveyssyillä.
"Samoin, lapsen antaminen adoptioon on läpihuutojuttu. Se ei tietenkään traumatisoi ketään."
Älä nyt jaksa taas näitä lapsellisia liioittelujasi...
"Abortin vastustamisen syyt ovat aina muualla kuin uskonnossa."
Sinähän se väität, että ne syyt on AINA uskonnollsia.
"on agitaattori, feminatsi ja suosija."
Se tarokoittaa kaltaisiasi, jatkuvasti abortin ihanuutta ja autuutta julistavaa, valhepropagandaa levittelevää viekoittelijaa.
"Jokainen, jolle ei ole tehty aborttia, on abortin vastustaja."
Mistä nämä h.arhasi taas kumpuaa?
"Vaikka heitä ei näy eikä kuulu oikein missään kuin vain uskovaisten piireissä, he ovat hiljainen enemmistö."
He ovat "hiljaisia" ja "näkymättömiä" koska sinä et halua mitään epämieluisaa nähdä.
"Abortin vastustajien ei tarvitse ikinä perustella mitään.""
"Kun vastustaja jotakin sanoo, asia on niin."
Harmittaa varmaan, kun et vaan millään niitä liian tyhjentäviä perusteita kykene kumoamaan. Joten kyllä, asiat on siten niin kauan, kun et tähän pysty.
"Abortin vastustajat keskustelevat asiallisesti. Muut kirjoittavat törkeyksiä. Muut trollaavat. "
Sinähän et koskaan syyllisty mihinkään, ethän?
"Vain abortin vastustaja osaa lukea YK:n ja Lääkäriliiton tekstejä."
Siltä vaikuttaa. Siellä lukee mitä lukee, ja jokainen voi itse todeta, kuka niitä omia tulkintojaan joutuu vääntelemään.
"Vain abortteja vastustava ymmärtää tiedettä ja tutkimuksia."
Muutakaan ei ole osoitettu niillä tutkijoiden lausuntojen mututulkinnoilla, joka muka kumoaisi tutkimustuloksen, ja virheellisillä johtopäätelmillä, joiden mielipuolisuuden näkee sokea reettakin. Muttei suosijafanaatikko, joka toitottaa vimmaisessa hurmoksessaan vain The Tutkimustulosta.
"Asioiden lopullinen totuus tulee aina abortin vastustajalta. Muiden jutut ovat epätosia aina."
Oodotellaan yhä todisteitasi muusta.- Anonyymi
Kuten huomaamme, todistit tekstilläsi väitteet oikeiksi. Juuri noin sinä toimit keskustelussa. Useisiin kohtiin et ottanut kantaa lainkaan, joten ne menivät siis kohdilleen.
Arvoisat lukijat: siinäpä teille abortin vastustajan maailmankuva koko komeudessaan. Kertoo kaiken olennaisen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuten huomaamme, todistit tekstilläsi väitteet oikeiksi. Juuri noin sinä toimit keskustelussa. Useisiin kohtiin et ottanut kantaa lainkaan, joten ne menivät siis kohdilleen.
Arvoisat lukijat: siinäpä teille abortin vastustajan maailmankuva koko komeudessaan. Kertoo kaiken olennaisen.Juurikin niin, mutta vain sinun päässäsi ja propagandassasi. Tuossa on niin paljon mutuja, että ei kannata edes muuta kommentoida
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juurikin niin, mutta vain sinun päässäsi ja propagandassasi. Tuossa on niin paljon mutuja, että ei kannata edes muuta kommentoida
Katsos kun aikuinen ihminen ja normaali keskustelija kertoo sen mitkä asiat eivät pidä paikkaansa ja miksi. Sinä et siihen ikinä suostu. Niin kauan kuin et kerro miten asiat oikeasti ovat sinun mielestäsi, emme voi edes puhua keskustelemisesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katsos kun aikuinen ihminen ja normaali keskustelija kertoo sen mitkä asiat eivät pidä paikkaansa ja miksi. Sinä et siihen ikinä suostu. Niin kauan kuin et kerro miten asiat oikeasti ovat sinun mielestäsi, emme voi edes puhua keskustelemisesta.
Mutta kas kun aikuinen ihminen, vielä opettaja ja lastenlääkärikin, ei trollaa vuosikymmeniä ja kerro toisista ihan omia mutujaan toisista syyllä, että saisi dissata toisia. Siksi tuollaisiin mutuihin ei kannata edes vastata.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta kas kun aikuinen ihminen, vielä opettaja ja lastenlääkärikin, ei trollaa vuosikymmeniä ja kerro toisista ihan omia mutujaan toisista syyllä, että saisi dissata toisia. Siksi tuollaisiin mutuihin ei kannata edes vastata.
Mitkä jutut avauksessa sitten ovat sellaisia, että olet niistä eri mieltä? Kertoisitko?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta kas kun aikuinen ihminen, vielä opettaja ja lastenlääkärikin, ei trollaa vuosikymmeniä ja kerro toisista ihan omia mutujaan toisista syyllä, että saisi dissata toisia. Siksi tuollaisiin mutuihin ei kannata edes vastata.
Odottelen edelleenkin, että kerrot mitkä avauksen asioista ovat sinusta valheellisia, eli mistä olet eri mieltä.
Abortinvastustajilla on vain yksi perusteesi: erään fiktiivisen fantasiakirjan (Raamatun) luomiskertomus.
- Anonyymi
Sieltäkö se sinun biologian oppisi löytyy?
Ei ole uskovaisten vika, että jopa Raamattu kertoo tieteellisiä faktoja enemmän kuin sinä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sieltäkö se sinun biologian oppisi löytyy?
Ei ole uskovaisten vika, että jopa Raamattu kertoo tieteellisiä faktoja enemmän kuin sinä."Sieltäkö" = Tarkoitin nimenomaan manitsemiasi 'fiktiivisiä fantasiakirjoja', en toki (ainakaan ensisijaisesti) Raamattua.
Anonyymi kirjoitti:
Sieltäkö se sinun biologian oppisi löytyy?
Ei ole uskovaisten vika, että jopa Raamattu kertoo tieteellisiä faktoja enemmän kuin sinä.Raamatusta ei kyllä pahemmin löydy mitään tieteellistä. Epätieteellisyyksiä sen sijaan löytyy läjäpäin.
pitkätukka-68 kirjoitti:
Raamatusta ei kyllä pahemmin löydy mitään tieteellistä. Epätieteellisyyksiä sen sijaan löytyy läjäpäin.
Minusta on aina niin hauskaa, kun abortivastustaja väittää nojaavansa faktoihin ja samaan hengenvetoon ottaa otteita sekä Raamatusta että uudemmasta fiktiivisestä kirjallisuudesta kuten Danten Jumalaisesta näytelmästä. Sitäkin on tänne joskus esitetty faktana.
- Anonyymi
tieteilijä kirjoitti:

Kerropa esimerkkejä, kenen kirjoituksissa abortivastustaja väittää nojaavansa faktoihin ja samaan hengenvetoon ottaa otteita sekä Raamatusta että uudemmasta fiktiivisestä kirjallisuudesta kuten Danten Jumalaisesta näytelmästä. Saa vapaasti esittää!

Tässäpä keskusteluita.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/9808611/abortti-raamattu-usko
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14876192/saanko-tahan-perusteet-raamatusta-aborttikiellolle
https://keskustelu.suomi24.fi/t/10502616/kohtalon-ennustus-on-naemma-sietamaton-tabu!
"Mielenkiintoinen jako tässä Danten helvetissä.. useiden piirien tunnusmerkeistä voi löytää palstalla mellastavan sakin päämäärän. Murhaajat ovat tämän mukaan matkalla syvimpään helvettiin!"
"Danten teos edustaa keskiaikaista maalimankuvaa. Siinä on muutamia mielenkiintoisia yksityiskohtia, jotka luonnontiede on paljon myöhemmin osoittanut tosiasioiksi. Se, vastaako Danten ontologia yleensä jotakin tilaa ja aikaa on tietysti arvailujen varassa."
:)
Siis tällä forumilla on juurikin ennustaminen yleistä, ja ennustellaan (ts. toivotaan) ongelmia, traumoja ja vaikeuksia sieltä kristallipallosta ja sitten toisaalla väitetään että abortinvastustajien mölinät on faktoja mutta Lääkäriliiton puheenjohtajan kannanotto ja HY:n lääketieteellisen tdk:n näkemys elämän alkamisesta pelkkä mielipide. :)
Tuo Dante-asia jäi mieleeni sen takia koska olen italian historiaa ja kirjalllisuutta opiskellut yliopistossa ja Dante kuului opetukseen.- Anonyymi
tieteilijä kirjoitti:
Tässäpä keskusteluita.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/9808611/abortti-raamattu-usko
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14876192/saanko-tahan-perusteet-raamatusta-aborttikiellolle
https://keskustelu.suomi24.fi/t/10502616/kohtalon-ennustus-on-naemma-sietamaton-tabu!
"Mielenkiintoinen jako tässä Danten helvetissä.. useiden piirien tunnusmerkeistä voi löytää palstalla mellastavan sakin päämäärän. Murhaajat ovat tämän mukaan matkalla syvimpään helvettiin!"
"Danten teos edustaa keskiaikaista maalimankuvaa. Siinä on muutamia mielenkiintoisia yksityiskohtia, jotka luonnontiede on paljon myöhemmin osoittanut tosiasioiksi. Se, vastaako Danten ontologia yleensä jotakin tilaa ja aikaa on tietysti arvailujen varassa."
:)
Siis tällä forumilla on juurikin ennustaminen yleistä, ja ennustellaan (ts. toivotaan) ongelmia, traumoja ja vaikeuksia sieltä kristallipallosta ja sitten toisaalla väitetään että abortinvastustajien mölinät on faktoja mutta Lääkäriliiton puheenjohtajan kannanotto ja HY:n lääketieteellisen tdk:n näkemys elämän alkamisesta pelkkä mielipide. :)
Tuo Dante-asia jäi mieleeni sen takia koska olen italian historiaa ja kirjalllisuutta opiskellut yliopistossa ja Dante kuului opetukseen.Juuri siksi nuo teesit aloitukseen laitoin. Meidän muiden pitäisi ilmeisesti aina vain hyväksyä se, että tuo yksi ihminen lausuu lopulliset totuudet kaikesta.
- Anonyymi
tieteilijä kirjoitti:
Minusta on aina niin hauskaa, kun abortivastustaja väittää nojaavansa faktoihin ja samaan hengenvetoon ottaa otteita sekä Raamatusta että uudemmasta fiktiivisestä kirjallisuudesta kuten Danten Jumalaisesta näytelmästä. Sitäkin on tänne joskus esitetty faktana.
"Sitäkin on tänne joskus esitetty faktana."
Olisi edes joskus kiva nähdä jotain todisteita jollekin väitteillesi mutta sellaisia ei vain koslaan näytä tulevan.
"Siinä on muutamia mielenkiintoisia yksityiskohtia, jotka luonnontiede on paljon myöhemmin osoittanut tosiasioiksi. "
Osoititko jotenkin vääriksi ne yksityiskohdat?
"abortinvastustajien mölinät on faktoja mutta Lääkäriliiton puheenjohtajan kannanotto ja HY:n lääketieteellisen tdk:n näkemys elämän alkamisesta pelkkä mielipide. :)"
Niin, ethän sinäkään kykene erottamaan yksittäisten henkilöiden näkemyksiä yleisesti tunnetuista faktoista, joille vastustajat tai kukaan muukaan ei voi mitään. Mutta siis ne jotka kertovat sinulle epämieluisia faktoja, ovat "mölisijöitä". :) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Sitäkin on tänne joskus esitetty faktana."
Olisi edes joskus kiva nähdä jotain todisteita jollekin väitteillesi mutta sellaisia ei vain koslaan näytä tulevan.
"Siinä on muutamia mielenkiintoisia yksityiskohtia, jotka luonnontiede on paljon myöhemmin osoittanut tosiasioiksi. "
Osoititko jotenkin vääriksi ne yksityiskohdat?
"abortinvastustajien mölinät on faktoja mutta Lääkäriliiton puheenjohtajan kannanotto ja HY:n lääketieteellisen tdk:n näkemys elämän alkamisesta pelkkä mielipide. :)"
Niin, ethän sinäkään kykene erottamaan yksittäisten henkilöiden näkemyksiä yleisesti tunnetuista faktoista, joille vastustajat tai kukaan muukaan ei voi mitään. Mutta siis ne jotka kertovat sinulle epämieluisia faktoja, ovat "mölisijöitä". :)Kyllä sinä ainakin lähinnä möliset joutavia.
Lähtökohtasi tuntuu olevan se, että sinun jutuissasi sivulauseetkin ovat tärkeitä, mutta perustelivatpa muut juttunsa miten tahansa, vain sinä olet oikeassa.
Kerrohan: jos nyt sitten kerran esimerkiksi Lääkäriliiton nimissä puhuvat sen edustajat aborttioikeuden puolesta, miksi mielestäsi eri linjoilla oleva Lääkäriliitto ei kumoa noita ajatuksia? Kuka tarkalleen ottaen sinusta edes puhuu liiton puolesta, jos ei sen johto? Onko olemassa jokin mystinen Lääkäriliiton oikea tahto, joka näkyy vain muutamissa eettisten ohjeiden lauseessa eikä muualla? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä sinä ainakin lähinnä möliset joutavia.
Lähtökohtasi tuntuu olevan se, että sinun jutuissasi sivulauseetkin ovat tärkeitä, mutta perustelivatpa muut juttunsa miten tahansa, vain sinä olet oikeassa.
Kerrohan: jos nyt sitten kerran esimerkiksi Lääkäriliiton nimissä puhuvat sen edustajat aborttioikeuden puolesta, miksi mielestäsi eri linjoilla oleva Lääkäriliitto ei kumoa noita ajatuksia? Kuka tarkalleen ottaen sinusta edes puhuu liiton puolesta, jos ei sen johto? Onko olemassa jokin mystinen Lääkäriliiton oikea tahto, joka näkyy vain muutamissa eettisten ohjeiden lauseessa eikä muualla?Mikä tuolla oli joutavien mölisemistä? Vai onko sellaisia vain mutuissasi.
Vaikea mitään perusteluja ainakaan sinun mölinöistäsi on löytää.
"miksi mielestäsi eri linjoilla oleva Lääkäriliitto ei kumoa noita ajatuksia?"
Miksi niin pitäisi tehdä? Kai nyt lääkäreilläkin on sananvapaus olla sitä mieltä kuin on. Paitsi tietenkään sinun mielestäsi, jos ovat "väärää" mieltä.
Kuka Lääkäriliiton yleistekstit laatii? Ehkä useamman lääkärin ryhmä jotka edustaa sen enemmistön arvoja? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä tuolla oli joutavien mölisemistä? Vai onko sellaisia vain mutuissasi.
Vaikea mitään perusteluja ainakaan sinun mölinöistäsi on löytää.
"miksi mielestäsi eri linjoilla oleva Lääkäriliitto ei kumoa noita ajatuksia?"
Miksi niin pitäisi tehdä? Kai nyt lääkäreilläkin on sananvapaus olla sitä mieltä kuin on. Paitsi tietenkään sinun mielestäsi, jos ovat "väärää" mieltä.
Kuka Lääkäriliiton yleistekstit laatii? Ehkä useamman lääkärin ryhmä jotka edustaa sen enemmistön arvoja?Lääkäriliiton eettisestä ohjeistuksesta muistaakseni löytyvät kirjoittajat. Kenenkään muun eettisiä arvoja teksti ei kuvasta. Kyseessä ovat yleisluontoiset ohjeet, koska kullakin lääkärillä on tietysti oma arvomaailmansa. Lääkäriliitto on etujärjestö ja ajaa ensisijaisesti jäsentensä etua. Ohjeiden idea on vain olla eräänlainen yleinen tuki silloin, kun haluaa tukea omille ajatuksilleen. Eivät lääkärit käytännön työssään ohjeita tutki.
Jos joku Lääkäriliiton nimissä puhuu, hänen kantansa edustaa Lääkäriliiton kantaa. Olisi hullua ajatella, että minkään organisaation edustaja nimellään ja taustaryhmän mainiten edustaisi vain omaa mielipidettään. Ei tietenkään edusta. Käytännössä ne ihmiset ovat Lääkäriliiton ääni. Ei ole mitään salaperäistä todellista Lääkäriliiton kantaa, joka olisi piilotettu vain sinne ohjeistuksen yhteen lauseeseen.
Liiton kannan esittävät ihmiset eli käytännön toimijat. Täälläkin on ollut esillä video Lääkäriliiton johtajasta, joka on selvästi ilmaissut ettei halua kireämpiä aborttilakeja ja kannattaa aborttioikeutta. Kovasti kiire oli abortin vastustajille vaieta sekin asia.
Toimintasi on lapsellista. Sinulle jokin yleisluontoinen lausunto on vähän asiassa kuin asiassa lopullinen ja ainoa totuus. Sinulle ilmeisesti ihmisten käytännön mielipiteet ja linjaukset eivät sitten merkitsekään yhtään mitään? Kun jossakin on vaikkapa yksi lause, jonka voit mielipidettäsi tukevaksi tulkita, vain sillä on merkitystä? Niinkö? Päteekö tuo logiikka joka asiaan? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lääkäriliiton eettisestä ohjeistuksesta muistaakseni löytyvät kirjoittajat. Kenenkään muun eettisiä arvoja teksti ei kuvasta. Kyseessä ovat yleisluontoiset ohjeet, koska kullakin lääkärillä on tietysti oma arvomaailmansa. Lääkäriliitto on etujärjestö ja ajaa ensisijaisesti jäsentensä etua. Ohjeiden idea on vain olla eräänlainen yleinen tuki silloin, kun haluaa tukea omille ajatuksilleen. Eivät lääkärit käytännön työssään ohjeita tutki.
Jos joku Lääkäriliiton nimissä puhuu, hänen kantansa edustaa Lääkäriliiton kantaa. Olisi hullua ajatella, että minkään organisaation edustaja nimellään ja taustaryhmän mainiten edustaisi vain omaa mielipidettään. Ei tietenkään edusta. Käytännössä ne ihmiset ovat Lääkäriliiton ääni. Ei ole mitään salaperäistä todellista Lääkäriliiton kantaa, joka olisi piilotettu vain sinne ohjeistuksen yhteen lauseeseen.
Liiton kannan esittävät ihmiset eli käytännön toimijat. Täälläkin on ollut esillä video Lääkäriliiton johtajasta, joka on selvästi ilmaissut ettei halua kireämpiä aborttilakeja ja kannattaa aborttioikeutta. Kovasti kiire oli abortin vastustajille vaieta sekin asia.
Toimintasi on lapsellista. Sinulle jokin yleisluontoinen lausunto on vähän asiassa kuin asiassa lopullinen ja ainoa totuus. Sinulle ilmeisesti ihmisten käytännön mielipiteet ja linjaukset eivät sitten merkitsekään yhtään mitään? Kun jossakin on vaikkapa yksi lause, jonka voit mielipidettäsi tukevaksi tulkita, vain sillä on merkitystä? Niinkö? Päteekö tuo logiikka joka asiaan?"Jos joku Lääkäriliiton nimissä puhuu, hänen kantansa edustaa Lääkäriliiton kantaa."
Sinäkö niin olet päättänyt, ettei lääkäreillä saa olla omia näkemyksiä?
Muut kyllä erottaa toisistaan näkemysten varaiset ja tieteellis faktalliset asiat. Sinulle se näyttää tuottavan ylipääsemättömiä vaikeuksia.
"Ei ole mitään salaperäistä todellista Lääkäriliiton kantaa,"
Niin, koska normaaleille lukijoille on kyllä yleisesti tunnetut faktat muutenkin selviä. Toisin kuin sinulle.
"on selvästi ilmaissut ettei halua kireämpiä aborttilakeja ja kannattaa aborttioikeutta. Kovasti kiire oli abortin vastustajille vaieta sekin asia. "
Ja koko lääkärikunta pakotetaan sitten olemaan sama mieltä?
Sinun valheellista julisustasihan tässäkin taas vain on jouduttu oikomaan.
Sinulle ilmeisesti Lääkäriliiton yleisluontoiset lausunnot on sitten lapsellisia.
"Kun jossakin on vaikkapa yksi lause, jonka voit mielipidettäsi tukevaksi tulkita, vain sillä on merkitystä? Niinkö?"
Osaat varmaan itse vastata tähän parhaiten. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jos joku Lääkäriliiton nimissä puhuu, hänen kantansa edustaa Lääkäriliiton kantaa."
Sinäkö niin olet päättänyt, ettei lääkäreillä saa olla omia näkemyksiä?
Muut kyllä erottaa toisistaan näkemysten varaiset ja tieteellis faktalliset asiat. Sinulle se näyttää tuottavan ylipääsemättömiä vaikeuksia.
"Ei ole mitään salaperäistä todellista Lääkäriliiton kantaa,"
Niin, koska normaaleille lukijoille on kyllä yleisesti tunnetut faktat muutenkin selviä. Toisin kuin sinulle.
"on selvästi ilmaissut ettei halua kireämpiä aborttilakeja ja kannattaa aborttioikeutta. Kovasti kiire oli abortin vastustajille vaieta sekin asia. "
Ja koko lääkärikunta pakotetaan sitten olemaan sama mieltä?
Sinun valheellista julisustasihan tässäkin taas vain on jouduttu oikomaan.
Sinulle ilmeisesti Lääkäriliiton yleisluontoiset lausunnot on sitten lapsellisia.
"Kun jossakin on vaikkapa yksi lause, jonka voit mielipidettäsi tukevaksi tulkita, vain sillä on merkitystä? Niinkö?"
Osaat varmaan itse vastata tähän parhaiten.Ihan ihmeellistä loilotusta taas sinulla. Ihan kuin et ymmärtäisi mistä puhutaan. Puhut täysin sivussa itse asiasta. Etkö ymmärrä lukemaasi?
Kuka kumma ensiksikin olisi kieltänyt lääkärien oman kannan? Minä puhuin Lääkäriliiton kannasta. Minä puhuin siitä, että kun Lääkäriliiton edustaja puhuu asioista, hän edustaa liittoa -varsnkin kun selkeästi kerran esiintyy liiton nimissä. Liiton kanta on tietenkin liiton kanta - ei kaikkien jäsenten henkilökohtainen. Sinä itsekin puhut liiton kannasta.
"Normaalien lukijoiden ymmärtämät kannat"? Mitä ihmettä tuo kuuluu asiaan, josta keskustelimme?
Kukaan ei kiellä lääkäreiltä mielipidettä, mutta kuvitelmasi lääkärien mielipiteestä on vain päässäsi. Me olemme puhumassa liiton kannasta, emme yksittäisten lääkärien. Lisäksi, sinä et tiedä lääkärien kantoja aiheeseen.
Sinä takerrut sivulauseisiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan ihmeellistä loilotusta taas sinulla. Ihan kuin et ymmärtäisi mistä puhutaan. Puhut täysin sivussa itse asiasta. Etkö ymmärrä lukemaasi?
Kuka kumma ensiksikin olisi kieltänyt lääkärien oman kannan? Minä puhuin Lääkäriliiton kannasta. Minä puhuin siitä, että kun Lääkäriliiton edustaja puhuu asioista, hän edustaa liittoa -varsnkin kun selkeästi kerran esiintyy liiton nimissä. Liiton kanta on tietenkin liiton kanta - ei kaikkien jäsenten henkilökohtainen. Sinä itsekin puhut liiton kannasta.
"Normaalien lukijoiden ymmärtämät kannat"? Mitä ihmettä tuo kuuluu asiaan, josta keskustelimme?
Kukaan ei kiellä lääkäreiltä mielipidettä, mutta kuvitelmasi lääkärien mielipiteestä on vain päässäsi. Me olemme puhumassa liiton kannasta, emme yksittäisten lääkärien. Lisäksi, sinä et tiedä lääkärien kantoja aiheeseen.
Sinä takerrut sivulauseisiin."Kuka kumma ensiksikin olisi kieltänyt lääkärien oman kannan? "
Sinä kuvittelet että muiden lääkärien kannat on kielletty, kun yksi kertoo näkemyksillään "totuuden" niin kaikki muutkin on pakotettuja sen taakse.
Mistä se Lääkäriliitto mielestäsi muodostuu, jollei juurikin lääkäreistä?
""Normaalien lukijoiden ymmärtämät kannat"? Mitä ihmettä tuo kuuluu asiaan, josta keskustelimme? "
Mistä tuollainen lainaus oli? Tarkoititko
"normaaleille lukijoille on kyllä yleisesti tunnetut faktat"?
"kuvitelmasi lääkärien mielipiteestä on vain päässäsi."
Eli tässäkin taas kiellät lääkäreillä olevankaan (erilaisia) mielipiteitä?
Sinähän tässä yrität vääntää jonkun yksittäisen lääkärin kannan koko Liiton (kaikkien loppujenkin lääkärien) kannaksi!
"Sinä takerrut sivulauseisiin."
Kuten?
Saat mitä tilaat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kuka kumma ensiksikin olisi kieltänyt lääkärien oman kannan? "
Sinä kuvittelet että muiden lääkärien kannat on kielletty, kun yksi kertoo näkemyksillään "totuuden" niin kaikki muutkin on pakotettuja sen taakse.
Mistä se Lääkäriliitto mielestäsi muodostuu, jollei juurikin lääkäreistä?
""Normaalien lukijoiden ymmärtämät kannat"? Mitä ihmettä tuo kuuluu asiaan, josta keskustelimme? "
Mistä tuollainen lainaus oli? Tarkoititko
"normaaleille lukijoille on kyllä yleisesti tunnetut faktat"?
"kuvitelmasi lääkärien mielipiteestä on vain päässäsi."
Eli tässäkin taas kiellät lääkäreillä olevankaan (erilaisia) mielipiteitä?
Sinähän tässä yrität vääntää jonkun yksittäisen lääkärin kannan koko Liiton (kaikkien loppujenkin lääkärien) kannaksi!
"Sinä takerrut sivulauseisiin."
Kuten?
Saat mitä tilaat.Puhumme liiton kannasta, emme yksittäisten lääkärien.
Koeta palata ketjun aiheeseen. Venkoilusi on noloa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhumme liiton kannasta, emme yksittäisten lääkärien.
Koeta palata ketjun aiheeseen. Venkoilusi on noloa.Kerro nyt MISTÄ se Liitto muodostuu, jollei lääkäriestä?? Onko taas noin vaikeaa? :D Noloa..
Anonyymi kirjoitti:
Kerro nyt MISTÄ se Liitto muodostuu, jollei lääkäriestä?? Onko taas noin vaikeaa? :D Noloa..
Lääkäriliitto muodostuu tietenkin lääkäreistä, ja jos liiton jäsenten enemmistö (tai edes merkittävä osa vähemmistöstä) olisi isosti eri mieltä liiton johdon kanssa, siitä nostettaisiin kyllä meteli.
Tietysti liittoon kuuluu myös päiviräsäsiä ja pellereinikaisia jotka ovat eri mieltä.
He ovat kuitenkin todella mitättömässä marginaalissa.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerro nyt MISTÄ se Liitto muodostuu, jollei lääkäriestä?? Onko taas noin vaikeaa? :D Noloa..
Mitä sitten? Puhu aiheesta.
- Anonyymi
pitkätukka-68 kirjoitti:
Lääkäriliitto muodostuu tietenkin lääkäreistä, ja jos liiton jäsenten enemmistö (tai edes merkittävä osa vähemmistöstä) olisi isosti eri mieltä liiton johdon kanssa, siitä nostettaisiin kyllä meteli.
Tietysti liittoon kuuluu myös päiviräsäsiä ja pellereinikaisia jotka ovat eri mieltä.
He ovat kuitenkin todella mitättömässä marginaalissa.Lääkärit osaa kyllä erottaa näkemykset faktoista. Toisin kuin sinä.
Niin, turha yrittää jatkuvasti livetä aiheesta, vaikka kuinka vaikeaa sinulle onkin. Anonyymi kirjoitti:
Lääkärit osaa kyllä erottaa näkemykset faktoista. Toisin kuin sinä.
Niin, turha yrittää jatkuvasti livetä aiheesta, vaikka kuinka vaikeaa sinulle onkin.Mistäköhän aiheesta mahdoin livetä?
"Lääkärit osaa kyllä erottaa näkemykset faktoista."
Useimmat (lähes kaikki) kyllä, mutta sitten löytyy näitä pellereinikaisiakin.
- Anonyymi
On se todella hauskaa, että nämä aborttiprovokaattorit jaksavatkin nähädä suuren vaivan keksiä mutujansa ja sitten mustamaalata niitä, jotka arvostavat syntymättömienkin ihmisten elämää ja oikein listojaan tehden. Tämäkin aloittajatyyppi lienee vuosikymmenen ellei ihan vuosikymmenien ajan riehunut palstalla kuten niin moni muukin agitaattori selittelemässä omiaan ja riehumassa niitä vastaan, jotka eivät tee abortteja eivätkä suosittele niitä koskaan toisillekaan. On tämä joukko sitten surkuhupaisan mainiota peräkammarin sakkia, kun eivät julkisesti uskalla sanoa mitään, mutta sitten nimettömänä riehuvat yöt ja päivät naputeleen herjojaan netissä.
Sehän on tietysti heidän mielenterveyshoitojaan, mutta varsin noloa tuollainen.- Anonyymi
Kerrohan: jos nyt sitten kerran esimerkiksi Lääkäriliiton nimissä puhuvat sen edustajat aborttioikeuden puolesta, miksi mielestäsi eri linjoilla oleva Lääkäriliitto ei kumoa noita ajatuksia? Kuka tarkalleen ottaen sinusta edes puhuu liiton puolesta, jos ei sen johto? Onko olemassa jokin mystinen Lääkäriliiton oikea tahto, joka näkyy vain muutamissa eettisten ohjeiden lauseessa eikä muualla?
- Anonyymi
Etpä ole edelleenkään kertonut pyynnöistä huolimatta, mistä aloituksen asioista olet eri mieltä. Onhan se noloa, kun liioitellut väitteet ovat sellaisia, että käytännössä et voi niitä kumota: joutuisit kieltämään omat juttusi ja kyllähän se varmasti korpeaa.
Koomista tuo puhe yöstä, kun lähinnä abortin vastustajat täällä yöllä mesovat. Tai siis se yksi. One and only.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.33381331 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12501Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill672255- 1771906
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161482Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91321- 1121317
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181741264RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601250Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421157