EIHÄN KUKAAN HALUA OIKEASTI KUOLLA

Tiedän masennuksen, väsymyksen ja muut ongelmat mutta olen sitä mieltä että itseään ei saa ajatella taakkana.

Lapsesikaan eivät varmasti ajattele sinua taakkana, olethan heidätkin maailmaan saattanut, siitä ei voi olla kuin ylpeä.

Minullakin muisti vähän heittelee ja on fyysisiä sairauksia mutta kun niille ei voi mitään, niiden kanssa on vain elettävä.

Olen kyllä joskus miettinyt kuinka paljon helpompaa olisi ehkä päästää irti mutta en ajattele sitä niinpäin että se olisi muille helpotus, että olisin taakka.
Se olisi helpotus minulle itselleni siinä mielessä kun olen väsynyt olemaan sairas ja taistelemaan päivästä toiseen voimieni ja jaksamisen kanssa.

En kuitenkaan tule ikinä tekemään itselleni mitään ikävää, siten en halua kaiken päättyvän.

Minullakin on edelleen elämäniloa kaikesta huolimatta, vaikeina päivinä vähemmän mutta taas kun on parempi päivä että on voimia enemmän niin jo heti tuntuu taas paremmalta.

Tämä on vähän kuin nuoralla kävelisi, välillä horjahtaa ja ajoittain menee paremmin.
Mutta kun on tähänkin asti kestänyt niin katsotaan nyt loppuun saakka.

Silloin kun oikein masentaa tulee usein ikäviäkin ajatuksia mieleen mutta jossain vaiheessa ne ajatuksetkin taas vähän helpottavat.