Hallituksen politiikka katastrofi

Seuraavaan hallitukseen ei minkää
puolueen kannattaisi mennä, kun nykyisen hallituksen 2020 politiikka
on että parempi valtion velkaantua kuin vähentää ihmisten sosiaalietuuksia ja elintasoa.
Hallituksen 2023 tehtävänä on kiristää valtion taloutta.
Sauomella ei ole enää varaa totuttuun
elintasoon.
Valtion olisi nyt heti karsittava kaikki tarpeettomat menot, kehitysavusta lähtien.
Perussuomalaiset, kokoomus, kristilliset ovat oikeassa, muut nykyiset hallituspuolueet tuhlareina
väärässä. Naisministeriviisikko tullaan
muistamaan täysin holtittomasta ja älyttömästä valtion velkaantumisesta ja asoiden huonosta hoidosta.
Kansalaiset ovat huolestuneita Suomen valtion velkaantumisesta.
Hallitus vain lisävelkaannuttamalla
ei suinkaan lisää suomalaisten turvallisuuden tunnetta vaan päinvastoin.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Seuraavaan hallitukseen ei minkää
puolueen kannattaisi mennä, kun nykyisen hallituksen 2020 politiikka
on että parempi valtion velkaantua kuin vähentää ihmisten sosiaalietuuksia ja elintasoa.
Hallituksen 2023 tehtävänä on kiristää valtion taloutta.
Sauomella ei ole enää varaa totuttuun
elintasoon.
Valtion olisi nyt heti karsittava kaikki tarpeettomat menot, kehitysavusta lähtien.
Perussuomalaiset, kokoomus, kristilliset ovat oikeassa, muut nykyiset hallituspuolueet tuhlareina
väärässä. Naisministeriviisikko tullaan
muistamaan täysin holtittomasta ja älyttömästä valtion velkaantumisesta ja asoiden huonosta hoidosta.
Kansalaiset ovat huolestuneita Suomen valtion velkaantumisesta.
Hallitus vain lisävelkaannuttamalla
ei suinkaan lisää suomalaisten turvallisuuden tunnetta vaan päinvastoin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu