Uskovaiset puolustavat tuomittua

KD-puolueen poliitikko ja helluntailaisien KAN-kotien ohjaaja Keijo Laukkanen sai viiden vuoden tuomion huumekaupasta ja ampuma-aserikoksesta.

Helluntailaisen Anssi Tiittasen artikkelissa Seurakuntalaisen sivulla puolustetaan tuomittua Laukkasta ja myös haastateltavana ollut "nimetön" helluntailainen työkaveri puolustaa Laukkasta.

Samalla syytä Laukkasen rikoksista vieritetään ihan muille syyttömille tahoille.
Laukkasen huumekaupan syynä pidetään esim "huumekaupan lisääntymistä"
Oikeastihan Laukkasen huumekauppa on lisännyt huumekauppaa.

Rajojen kiinni laittamista myös pidetääm Laukkasen huumekaupan syynä.
Oikeasti Laukkanen oli jo pidätetty ennen rajojen kiinnimenoa.

Haastateltava helluntailainen työkaveri on vielä tiennyt koko ajan Laukkasen olevan mukana rikollispiireissä:
– Keke oli tunnettu kaveri myös rikollispiireissä koko ajan."

Helluntailainen työkaveri myös kehuu huumekauppias Laukkasta vuolaasti ja uskoo että huumekauppa ei ole vaikuttanut hänen työhönsä.
(Huumeiden vastainen taistelu ja uhrien auttaminen piti olla se Laukkasen työ)

"– Hänen työnsä syrjäytyneiden ja päihdeongelmaisten kanssa oli todella hienoa. Puhelin saattoi soida mihin vuorokauden aikaan tahansa, ja aina Keke oli valmiina lähtemään auttamaan. Toisaalta siinä saattoi koko ajan olla mukana ajan ja työn hallinnan puutetta.
Haastateltava sanoo uskovansa, että Laukkanen on ”pitänyt työn ja bisneksen erillään”."
ttps://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kuntoutusohjaajalle-yli-viiden-vuoden-tuomio-huumausainerikoksista/

20

318

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Puhelin saattoi soida mihin vuorokauden aikaan tahansa, ja aina Keke oli valmiina lähtemään auttamaan."

      Diilaamaan ?

      "Haastateltava sanoo uskovansa, että Laukkanen on ”pitänyt työn ja bisneksen erillään"

      Saa nauraa?

    • Anonyymi

      Helluntaipalstalla väitettiin kun mies oli pidätetty ettei tuo millään mitään pahaa tee. Joku ilkeä on vain laittanut amfetamiinia poliisille syötiksi muutaman milligramman.

      Oikeudessa kävi ilmi että mies oli jakanut 3 kg amfetamiinia rahan puutteessa. Se siitä.

      • Tiittasen artikkeli seurakuntalaisen sivulla on ihan järkyttävä, mutta nopeasti luettuna ilman ajattelukykyä se voi olla päivastainen.

        Tiittanen kertoo kertoo KAN-koteja ravistelevan kriisin.
        Artikkelissa kriisin syynä ei kuitenkaan ole huumekauppa, vaan se että heidän arvostettu työntekijä on jäänyt kiinni huumekaupasta ja saanut tuomion.

        "Helluntaiseurakuntien päihdekuntoutusjärjestö KAN ry:tä ravistelee kriisi. Yksi sen pitkäaikaisista työntekijöistä tuomittiin Pohjois-Savon käräjäoikeudessa elokuun lopulla viideksi vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen törkeästä huumausainerikoksesta ja ampuma-aserikoksesta."

        Tiittaselta on joskus kyllä tullut hyväkin artikkeli, jossa oli alle lainaamani kommentti joka sai AA-väen pasmat sekaisin.
        "Onko Aito avioliitto -hankkeessa sittenkin käynyt niin, ettei pelin ymmärretä päättyneen? Onko tilanne kuin jääkiekko-ottelussa, jossa loppusummeri on soinut, yleisö on poistunut ja hallin valoja jo sammutellaan?
        Hävinnyt joukkue on jäänyt silti kentälle pelailemaan ja toivoo, että voisi vielä vaikuttaa tulostaululla näkyviin numeroihin."


    • Huumeidenvastainen taistelu ei hevin lopu, kun itse työllistää itseään siinä kamppailussa. Tämän ikiliikkujan keksi tosin jo Jari Aarnio.

      • a-teisti

        Eihän tämä tavatonta ole, että työssään keksii hyvän liikeidean, kun huomaa kuinka asiakkaiden ja työnantajan kaikki tarpeet eivät kohtaakaan. Näin tässä ja Aarnion tapauksessa on kai käynyt.


    • Anonyymi

      "Laukkasen huumekaupan syynä pidetään esim "huumekaupan lisääntymistä""

      HehHeh!
      Miten tuo kelpaa syyksi huumekaupan tekemiselle.

      Ihan ymmärrettävä että Laukkasen on pakko myydä huumeita, koska huumekauppa on lisääntynyt ):

      • Anonyymi

        Ja kyseessä on hellari mies. Saa enemmän ymmärrystä kuin jos nainen olisi tehnyt samoin. Nainen saisi Iisebelin tittelin ja muuta mukavaa. Onko ko henkilö edes pyytänyt anteeksi ja myöntänyt tehneensä väärin? Vai onko niin, että syyn saa ne kuntoutettavat?


      • Anonyymi

        Kävin lukemassa jutun. Enkä kaikilta osin tunnista sitä näistä kommenteista. Kaikki Tiittasen haastattelemat henkilöt tuomitsivat Laukkasen teon ja pitivät sitä erityisen vakavana juuri hänen päihdekuntoutustaustansa vuoksi. KAN-kotien työntekijät ovat suostuneet sen seurauksena vapaaehtoisiin huumetesteihin. Työntekijöiden jaksamiseen ja mentorointiin kiinnitetään jatkossa enemmän huomiota.

        Päihdekuntoutus on raskas ala. Vain riippuvuuden itse kokenut tietää miten vaikea sieltä on nousta ja kuinka helppo on repsahtaa uudelleen, jos tulee stressiä tai kriisejä. Vankilataustasta uskoon tulleet haluavat kertoa mielenmuutoksestaan vanhoille kavereille, mutta vanhoissa ympyröissä hengailussa on omat riskinsä.

        En ole ikinä käyttänyt huumeita, enkä juuri alkoholiakaan. Siitä huolimatta en näe syytä ilkkua Laukkaselle. Hän vastaa valinnoistaan niin yhteiskunnan kuin Jumalansa edessä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kävin lukemassa jutun. Enkä kaikilta osin tunnista sitä näistä kommenteista. Kaikki Tiittasen haastattelemat henkilöt tuomitsivat Laukkasen teon ja pitivät sitä erityisen vakavana juuri hänen päihdekuntoutustaustansa vuoksi. KAN-kotien työntekijät ovat suostuneet sen seurauksena vapaaehtoisiin huumetesteihin. Työntekijöiden jaksamiseen ja mentorointiin kiinnitetään jatkossa enemmän huomiota.

        Päihdekuntoutus on raskas ala. Vain riippuvuuden itse kokenut tietää miten vaikea sieltä on nousta ja kuinka helppo on repsahtaa uudelleen, jos tulee stressiä tai kriisejä. Vankilataustasta uskoon tulleet haluavat kertoa mielenmuutoksestaan vanhoille kavereille, mutta vanhoissa ympyröissä hengailussa on omat riskinsä.

        En ole ikinä käyttänyt huumeita, enkä juuri alkoholiakaan. Siitä huolimatta en näe syytä ilkkua Laukkaselle. Hän vastaa valinnoistaan niin yhteiskunnan kuin Jumalansa edessä.

        Sulla on täytynyt olla väärät lasit päässä.
        Tuon takia moni on uskova, kun ei ymmärrä kirjoitettua tekstiä


    • Näyttää edelleenkin olevan helluntailaisten KAN-kotien edustaja Päihdepalvelusäätiön hallintoneuvostossa.

      "KRISTILLINEN ALKOHOLISTI- JA NARKOMAANITYÖ RY
      Keijo Laukkanen"

      ttps://www.ksps.fi/39621

    • Anonyymi

      Kyllä me kaikki virheitä teemme kukaan meistä ei ole synnitön. Mediaa kiinnostaa vain ihmisten lankeemukset, ketään ei kiinnosta mitä hyvää tämä kaveri on tehnyt, ,heti kun tulee virhe ihmiset hyökkäävät kuin hyeenat..

      • Anonyymi

        "Kyllä me kaikki virheitä teemme"

        Ei pidä paikkaansa.
        Hyvin harva tekee noin karmeita rikoksia, joista lätkähtää vuosien tuomio.
        Mikä pahinta, tekee työssä, jossa pitäisi estää tuo touhu.


      • Virhe on punaista päin ajaminen tai vaikkapa ylinopeus.

        Tässä on kyse suunnitelmallisesta rikollisuudesta, ei suinkaan virheestä.


      • he-ma kirjoitti:

        Virhe on punaista päin ajaminen tai vaikkapa ylinopeus.

        Tässä on kyse suunnitelmallisesta rikollisuudesta, ei suinkaan virheestä.

        Kerrankin he-man kanssa samaa mieltä.


    • Anonyymi

      Laukkasen touhut ja häntä puolustelevat kirjoitukset eivät ole muuta kuin yksi osoitus lisää siitä kuinka jeesus usko mädättää ihmisen moraalin.

      • Anonyymi

        Niin ”uskovaisuudessa” on se ongelma että teet mitä tahansa niin aina rukoilemalla saat kaiken anteeksi. Se on melko ihmeellinen moraalikäsitys. Oli teko kuinka hirvittävä tahansa niin aina napsahtaa vapauttava päätös kun vain panet kädet ristiin.

        Hihuliporukoissa jopa pedofiilit ovat - kuten tunnettua- saaneet tekonsa anteeksi. Kaikkein järkyttävintä on sitten se että näissä tapauksissa syyllistetään jopa uhria ja uhkaillaan häntä jos hän aikoo viedä asian eteenpäin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin ”uskovaisuudessa” on se ongelma että teet mitä tahansa niin aina rukoilemalla saat kaiken anteeksi. Se on melko ihmeellinen moraalikäsitys. Oli teko kuinka hirvittävä tahansa niin aina napsahtaa vapauttava päätös kun vain panet kädet ristiin.

        Hihuliporukoissa jopa pedofiilit ovat - kuten tunnettua- saaneet tekonsa anteeksi. Kaikkein järkyttävintä on sitten se että näissä tapauksissa syyllistetään jopa uhria ja uhkaillaan häntä jos hän aikoo viedä asian eteenpäin.

        Miksi kukaan hihhuli ei ole millään tavalla kommentoinut tätä kirjoitusta?


    • Anonyymi

      Auttoi piikittämään mihin vuorokauden aikaan tahansa, sitä se valehtelijoiden apu on.

    • Anonyymi

      Eiköhän Laukkanen tästä opiksi ota. Laki on sama ateisteille ja uskoville, kuinka paljon ateisteja , tai ei uskovia on vankiloissa? Ja Jeesus kyllä armahtaa jos kadumme, Hän on laupias!

      • Ei ota opikseen, eikä ota opikseen helluntaiherätyskään.
        Sama meno jatkuu helluntailaisissa KAN-kodeissakin.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2900
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1676
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1547
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1391
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1374
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      398
      1292
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1079
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1037
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      874
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      855
    Aihe