Lakkoilevat sosialistit ja vasurit, kusee omaan nilkkaan

Lakkoiltiin 6 minuutin takia sekin maksoi miljardeja.
Neuvostoliiton prosesseista aina sanottiin, että "iso maa iso minuutti". Sitten on toinen sanonta, että "on tehty vennääks" tai "homma on ryssitty".
Kävi AY lakotkin kommunisti tyyliin, ei mitään hyötyä, haittaa vain työntekijöille, verraten entisiin sopimuksiin.

Siihen kommunistit ja sosialistit on opetettu ja sen he osaavat: EU:n yhteishankintana tehtäviin maskikauppoihin ilmoittautumiseen meni kuukausi. Hyvä stm! Juna meni jo!

Tämäkin tapaus vain korostaa ja lisää yhteiskunnan epätasa-arvoa, joka sosialistisessa maassa tosiasiassa on: yltäkylläisyydessä elävä ylimystö, jolla on esim. maskit ja kansa, jolla ei ole. Kaikkein eniten kärsii vähäosaiset. Puheet on puheita, jotka tyhmä kansa nielee, mutta totuus on toinen. Se on melkoinen dilemma sosialismissa, jonka hyvyyttä kirkkain silmin selitetään.

Toinen esimerkki on valmiin soten kaataminen vuosi sitten tekaistuin syin. Asiaa tahallaan palloteltiin kommunistin johtaman ja demarinaisten koheltaman perustuslakivaliokunnan ja Kiurun johtaman sotevaliokunnan välillä. Hidastelua ja tekaistuja syitä. Omamielisiä "asinatuntijoita" tuotiin kerta toisensa perään jarruttaen ja vieden aikaa. Siinä ei annettu kansalle mahdollisuutta parempaan hoivaan, vaan sen pitää seisoa jonoissa ja olla nurisematta. Se on Rinteen, sittemmin Marinin, Kiurun ja Pekosen markkinamalli!
5109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mitä vaahtoat vanhoista asioista kun uusiakin on enemmän kuin tarpeeksi?
Terveuden- ja sairaanhoitoa ei ikinä pidä tehdä markkina vetoiseksi bisnekseksi niin kuin oikeisto haaveilee, siinä mallissa saavat hoitoa vain ne joilla on rahaa. Nykyään ihan omakohtaisesti keottuna olen saanut vaativaa erkoissairaanhoitoa nopeasti aina kun olen tarvinnut, vaikka olen persaukinen eläkeläinen.
Työssä käyvillä on työterveyshuolto, jonka senkin yhteiskunta maksaa ja ihan ilman jonoja.
Neukkula se kummittelee oikeiston elämässä, vaikka se on ollut historiaa pitkän aikaa, ihan niin kuin he ikävöisivät aikaa Neuvostoliiton kanssa.

Äänestä
  • Nii, eihän hallituksen tekemiä asioita pidä muistella tulee viisikolle paha mieli.
    Ennätyksellinen rahan lapiointi on menossa, pudjettikin paisui viimehetkillä vaivaisen reilun kolmanneksen

    Äänestä

  • "ihan niin kuin he ikävöisivät aikaa Neuvostoliiton kanssa."

    Hyvin paljon yhteistä löytyy entisen Neuvostoliiton ja nykyisen Suomen Kokoomuksen ajatuksista ja toimista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nii, eihän hallituksen tekemiä asioita pidä muistella tulee viisikolle paha mieli.
    Ennätyksellinen rahan lapiointi on menossa, pudjettikin paisui viimehetkillä vaivaisen reilun kolmanneksen

    Ennätyksellinen rahan lapiointi on todellakin menossa ja sitä laipioidaan myös oman maan yrityksille ja yrittäjille, mutta kertooko siitä kukaan? No eipä ei valitetaan ja vikistään!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ennätyksellinen rahan lapiointi on todellakin menossa ja sitä laipioidaan myös oman maan yrityksille ja yrittäjille, mutta kertooko siitä kukaan? No eipä ei valitetaan ja vikistään!

    Jos korona aikana olisi Sipilä puikoissa niin Suomessa kuolisi nälkään puolet suomalaisista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


TommiTurmioIasta kirjoitti:

Lakkoiltiin 6 minuutin takia sekin maksoi miljardeja.
Neuvostoliiton prosesseista aina sanottiin, että "iso maa iso minuutti". Sitten on toinen sanonta, että "on tehty vennääks" tai "homma on ryssitty".
Kävi AY lakotkin kommunisti tyyliin, ei mitään hyötyä, haittaa vain työntekijöille, verraten entisiin sopimuksiin.

Siihen kommunistit ja sosialistit on opetettu ja sen he osaavat: EU:n yhteishankintana tehtäviin maskikauppoihin ilmoittautumiseen meni kuukausi. Hyvä stm! Juna meni jo!

Tämäkin tapaus vain korostaa ja lisää yhteiskunnan epätasa-arvoa, joka sosialistisessa maassa tosiasiassa on: yltäkylläisyydessä elävä ylimystö, jolla on esim. maskit ja kansa, jolla ei ole. Kaikkein eniten kärsii vähäosaiset. Puheet on puheita, jotka tyhmä kansa nielee, mutta totuus on toinen. Se on melkoinen dilemma sosialismissa, jonka hyvyyttä kirkkain silmin selitetään.

Toinen esimerkki on valmiin soten kaataminen vuosi sitten tekaistuin syin. Asiaa tahallaan palloteltiin kommunistin johtaman ja demarinaisten koheltaman perustuslakivaliokunnan ja Kiurun johtaman sotevaliokunnan välillä. Hidastelua ja tekaistuja syitä. Omamielisiä "asinatuntijoita" tuotiin kerta toisensa perään jarruttaen ja vieden aikaa. Siinä ei annettu kansalle mahdollisuutta parempaan hoivaan, vaan sen pitää seisoa jonoissa ja olla nurisematta. Se on Rinteen, sittemmin Marinin, Kiurun ja Pekosen markkinamalli!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu