Vapaa-ajattelijoiden vinoutunut asenne ympärileikkauksiin

Tulee esille toisessa aloituksessa, jossa kirjoittajan mukaan rikoslaki riittää tyttöjen kohdalla, joten erillistä lakia ei tarvita. Poikien kohdalla kuulemma tarvitaan:

"Törkeä pahoinpitely on jo laiton teko. Siitä valittaminen, ettei Suomessa ole erikseen tyttöjen silpomisen kieltävää lakia, on yhtä järkevää kuin siitä valittaminen, ettei Suomessa ole erikseen naapurin silmän puhkaisun kieltävää lakia. Molemmat ovat jo laittomia."

Kyseinen kirjoittaja ei pidä tyttöjä suojelevaa lakia edes järkevänä ja JM komppaa häntä.

Poikien ympärileikkauksia ei tehdä julkisella puolella ilman syytä, kuten ei tyttöjenkään. Rikoslain pitäisi siis riittää kumpienkin kohdalla. Näin ei kuitenkaan ole, vaan uskonnollinen "laki" ajaa kummassakin ohi maallisen lainsäädännön. Siksi tarvitaan lakiin erillisesti oma lukunsa, joka kieltää muut kuin lääketieteellisestä syystä tehdyt operaatiot ja sen verran tarkasti, ettei epäselvyyttä jää. Kieltää tulee myös synnytyksen jälkeinen operointi, jonka kohteeksi naiset ovat joutuneet, kuin myös ulkomailla suoritetut toimenpiteet.

Yleinen ilmapiiri on ollut sallivampaa poikien ympärileikkauksille, hiukan selkaisella ajatuksella, että siitä ei olisi haittaa, vaikka tutkimukset kertovat toista ja tavoitteena tässäkin on seksuaalitoimintojen hillitseminen terveyden kustannuksella.
Vapaa-ajattelijat tekevät kuitenkin väärin ohittaessaan naisten oikeudet tässä nostamalla pelkät pojat vastapainoksi lakuehdotulselle. Samalla he tulevat kertoneeksi omista asenteistaan naisia kohtaan: naiset ja heidän oikeutensa ovat uhrattavissa vapaa-ajattelun alttarille.
15<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Miten kukaan voi tulkita noin vääristyneesti vapaa-ajattelijoiden kantaa?

Olemme siis samaa mieltä siitä, että silpomisen pitää olla kiellettyä ja kiellon pitää koskea molempia sukupuolia. Tämä on kai se pääasia.

A: Nykytilanne on se, että 1) tyttöjen silpominen on rangaistavaa nykyisen lain kirjaimen ja tulkinnan mukaan, ei ole mitään epäselvää, ja 2) poikien silpominen on rangaistavaa nykyisen lain kirjaimen mutta ei tulkinnan mukaan ja tilanne on osin epäselvä.

B: Toisaalta tiedetään, että tyttöjen silpomisen yleisimmät muodot ovat paljon haitallisempia kuin poikien silpominen.

Kohdan A nojalla olisi tarvetta erillislaille poikien vaan ei tyttöjen osalta. Kohdan B nojalla tyttöjen suojaaminen olisi vielä tärkeämpää kuin poikien. Onko erillislaki paras tai hyödyllinen keino tyttöjen suojaamiseksi?

Tietenkään mitään erillislakia ei pitäisi tarvita. Eihän meillä erikseen ole kielletty hukuttamista, ampumista ja myrkyttämistä, vaan yleisesti tapot ja murhat. Mutta kun tilanne on mikä on, kaiketi erillislaki sitten tarvitaan.

1Äänestä
  • Liian vähän liian myöhään Msalo
    Nyt lässytät myöhässä

    Näistä piti keskustella noin 20 vuotta sitten
    Nyt tsistel laanis lamin leviämistä vastaan

    Äänestä

  • Erillisellä+lailla+asiaa+selkiytettäisiin+maahanmuuttajille+maista,+joissa+tyttöjen+sukupuolielinten+silpominen+ei+ole+laitonta+ja+on+yleinen+tapa.+THL:n+mukaan+yli+80%+tytöistä+silvotaan+esim.+Egyptissä,+Somaliassa,+Malissa,+Sudanissa..."Suomessa+tyttöjen+ja+naisten+sukuelinten+silpominen+tuli+ajankohtaiseksi+1990-luvun+alussa.+Silloin+Suomeen+alkoi+saapua+pakolaisia+alueilta,+joilla+harjoitettiin+silpomisperinnettä."+"Tyttöjen+sukuelinten+silpominen+on+rikos."+(Suomessa.+Vaikka+sitä+ei+erillislailla+ole+määritelty+rikokseksi.)Onko+kyse+yleisestä+ilmapiiristä+vai+onko+tyttöjen+ja+poikien+ympärileikkaus+verrannollinen,+kun+samainen+THL+yhdessä+migrin+kanssa+ohjeistaa,+kuinka+poikien+ympärileikkaus+tulee+tehdä+jotta+se+tapahtuu+lain+puitteissa.+THL+ei+kerro+poikien+ympärileikkauksen+olevan+pahoinpitely+vaan+loukkaavan+lapsen+koskemattomuutta+ja+itsemääräämisoikeutta.+Rikokseksi+se+muuttuu+mikäli+suoritetaan+valvomattomissa+olosuhteissa.+Suomen+lain+mukaan+toimenpiteelle+tulee+olla+molempien+vanhempien+suostumus,+mutta+onko+musliminaisilla+perheessä+sananvaltaa?+Muslimien+maahanmuuton+myötä+toimenpiteen+kysyntä+on+kasvanut.+"On+kuitenkin+mahdollista,+että+kulttuurien+kohtaaminen+johtaa+päinvastaiseen+lopputulokseen,+eli+leikkaukset+kieltävään+lakiin.+Siitä+ei+seuraisi+käytännössä+muuta+kuin+muslimien+syrjäytymistä+yhteiskunnasta,+Bahmanpour+uskoo.–+Tuskinpa+perinteestä+luovuttaisiin.+Käytännössä+niitä+vain+tehtäisiin+ulkomailla,+kuten+nytkin."+++++++++++++https://yle.fi/uutiset/3-10167824

    Äänestä

  • Kyllähän se on ihan selvää, että vaparit eivät pidä tyttöjä suojelevaa lakia tarpeellisena eikä järkevänä. Vika on vapareissa, ei muissa.

    Äänestä

"Mutta kun tilanne on mikä on, kaiketi erillislaki sitten tarvitaan"

No, Msalo, mikä tilanne on mikä on? Tarttuiko sana kurkkuun? Mikä sana?

Äänestä

Hyysärijärjestö vaparit ottaisi edelleen mus ja lässyttäisi ettei mitään voi tehdä kuin lässyttää jotain myöhässä voi voi
Voimalehti
-anarkistien tahdissa

Äänestä

Olen tuon lainauksesi alkuperäinen kirjoittaja ja voisin tässä korjata pari väärinkäsitystäsi, joista ensimmäinen lienee tahaton, mutta jälkimmäistä en voi muuten selittää kuin tahallisena väärinymmärryksenä, koska korjasin sen jo aiemmin, mutta täällä olet taas väärintulkitsemassa samaa asiaa samasta kommentista.

1. Minulla ei ole mitään tekemistä vapaa-ajattelijoiden kanssa, joten minun mielipiteeni esittäminen vapaa-ajattelijoiden virallisena kantana on täysin perusteetonta. Ymmärrän, että asiayhteydestä saatoit saada käsityksen, että olisin vapaa-ajattelija, vaikken missään niin väittänytkään.

2. En pidä tyttöjen ympärileikkausta vähäisenä ongelmana enkä vähäisempänä kuin poikien ympärileikkausta. Jo alkuperäisessä kommentissani (josta tuo lainauksesi on peräisin) totesin, että poikien ympärileikkaukset ovat yleensä suhteellisen harmittomia, toisin kuin tyttöjen silpominen.
Ja kuten myöhemmin samassa keskustelussa sanoin, törkeä pahoinpitely on jo rikosnimike, joka kattaa sekä poikien tarpeettoman ympärileikkauksen että tyttöjen silpomisen. Ainoat ongelmat ovat, että lain tulkintaan on tehty poikkeus poikien ympärileikkausten kohdalla (eli se ei käytännössä ole rangaistavaa, vaikka pitäisi olla), ja se, että tietyistä kulttuureista tulevat maahanmuuttajat eivät tiedä, että tyttöjen silpominen on laitonta (vaikka se on ja siitä rangaistaan).
Näistä ongelmista ensimmäinen ratkeaa ainoastaan poistamalla selkeästi ja yksiselitteisesti tuo poikkeus lain tulkinnasta, ja jälkimmäinen sillä, että asiasta tiedotetaan niitä, joille se on epäselvää.

Jos tyttöjen silpominen kielletään erillislailla, siitä pitää joka tapauksessa tiedottaa, joten yhtä hyvin voitaisiin vain lakata tuhlaamasta aikaa erillislaista väittelyyn ja tehdä kaikille täysin selväksi, että tyttöjen silpominen on törkeä pahoinpitely ja siten rikos.
Jos tuosta säädetään erillislaki, sehän tarkoittaa että tyttöjen silpominen ei ole törkeä pahoinpitely, mutta on silti rikos tämän toisen lain nojalla.

Äänestä
  • Mitä ne sellaiset tietyt kulttuurit ovat jotka eivät tiedä?

    Mitä ne tietyt kulttuurit ovat joiden porukkaa tietämättään syötetään täällä verorahoilla?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä ne sellaiset tietyt kulttuurit ovat jotka eivät tiedä?

    Mitä ne tietyt kulttuurit ovat joiden porukkaa tietämättään syötetään täällä verorahoilla?

    Hienosti osasit tarttua keskustelun olennaisimman pointtiin. Upeata toimintaa.

    Esimerkiksi Guineassa, Somaliassa ja Malilla tyttöjen ympärileikkaukset ovat varsin yleinen käytäntö, mutta ei se asiaa muuttaisi miksikään vaikka tuo idiotismi olisi peräisin Savosta tai Norjasta. Olennaista on se, että lainsäädäntö tehdään kaikille kulttuurista riippumatta täysin selväksi, eikä se, mistä maasta kukakin sattuu olemaan lähtöisin.

    Ja se, kenen verorahoilla kukakin elää, ei liity tähän keskusteluun mitenkään. Olen aika varma, että paremmin tuohon aiheeseen sopivia keskusteluja löytyy esimerkiksi tunnisteen ”Maahanmuutto” alta.

    Äänestä

  • Olet sitten vapari tai et, niin vaparit kuitenkin pitävät esillä vain poikien ympärileikkausta. Ja tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun vapari yhteyteen ilmestyy kirjoittajia jotka ovat sitä mieltä, että jollei poikien ympärileikkausta kielletä, ei tyttöjenkään operaatiota tarvitse kieltää. Mitä mieltä itse olet tästä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet sitten vapari tai et, niin vaparit kuitenkin pitävät esillä vain poikien ympärileikkausta. Ja tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun vapari yhteyteen ilmestyy kirjoittajia jotka ovat sitä mieltä, että jollei poikien ympärileikkausta kielletä, ei tyttöjenkään operaatiota tarvitse kieltää. Mitä mieltä itse olet tästä?

    Luulisin, että vaparit pitävät esillä enemmän poikien ympärileikkauksia, koska niiden osalta laissa on epäkohta. Tyttöjen silpominen on jo yksiselitteisesti kielletty laissa, poikien tarpeettomia ympärileikkauksia ei, koska ne on ilman mitään syytä tulkittu poikkeukseksi kaikista muista pahoinpitelyistä.

    Joka tapauksessa, minä olen sitä mieltä, että vaikkei poikien tarpeettomat ympärileikkaukset sallivaa poikkeusta rikoslaista poistettaisi, tyttöjen silpomisen tulee pysyä kiellettynä.

    1Äänestä

Komusossuilijoiden vapariliitolla ei ole vaikutusta lainsäädäntöön ja Msalon kirjoitukset umpärileikkauksesta ovat vain sumua silmiin höpötystä mus - hyysännän peittämiseksi

Palstalla käytävä ns. keskustelu on hyvin heikkoa ja outo paristo kumisetä ja puppujussi käyttävät palstaa vain julistusten esittämiseen vapariem mainoksina mukatoiminnasta krematorioissa ja vauvakasteissa. Toiminta lienee täysin loppunut lukudokupiirejä baarissa lukuunottamatta

Äänestä
  • Joku palkinto pitää antaa ihmiselle, joka valittaa että keskustelu on heikkoa ja itse tunkee samaa jauhavaa viestiään kymmeniin ketjuihin niiden aiheesta riippumatta.

    Äänestä

Vinoutuneisuus näkyy siinäkin ettei vapareiden mielestä ole edistystä se että tyttöjä koskeva laki on toteutumassa. Sen sijaan vaparit kannattavat populistipersuja, jotka haluavat viivästyttää lakia.
Erillislaki on tarpeen: "Silpominen on tällä hetkellä Suomessa rikoslain vastaista, mutta aloitteessa ehdotetaan silpomisen kieltävää omaa lakia, joka kattaa myös ulkomailla tehdyt silpomiset."

Mielenkiintoista on myös se, että Tynkkynen on homoseksuaali, joten naiset eivät häntä kiinnosta muillakaan tavoin. Kenties tämä koskee homoseksuaalimiehiä yleisemminkin, joita kiinnostaa vain esinahka, naisten ei niin väliä? Tai ehkä persuna hän haluaa kohdistaa tämän maahanmuuttajiin, oikeasti kyse ei olekaan ihmisoikeuksista?

Vapareita ei ole kiinnostanut tuoda esiin sitäkään, että valiokunta mietinnössään pohti myös poikien ympärileikkausta.
Mietinnössä todetaan, että myös poikien ympärileikkauksia käsitellään Suomessa yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti lähtökohtaisesti samoin, rikoslain pahoinpitelyä koskevin kriteerein.
Korkeimmalta oikeudelta on kuitenkin kaksi erilaista ratkaisua. Toisessa "korkein oikeus piti ympärileikkausta verraten vähäisenä puuttumisena lapsen ruumiilliseen koskemattomuuteen, ...." ja toisessa "korkein oikeus päätyi katsomaan, ettei toimenpiteen ollut osoitettu olleen objektiivisesti arvioiden lapsen edun mukainen".
Näin ollen voidaan todeta selkiyttämisen olevan tarpeen myös poikien kohdalla: "... valossa lakivaliokunta katsoo, että myös poikien ei-lääketieteellisiin ympärileikkauksiin liittyy sääntelytarpeita, joita on aiheellista selvittää ja arvioida tarkemmin".

Vaparit rummuttavat vain poikien ympärileikkausasioita, naisilla ei väliä. Ehkä vaparit ovat pinnallisia populisteja, kuten persutkin.

Äänestä

Onhan se aika kiintoisaa tosiaan, että vaparit ovat persujen kannalla, jotka ovat valmiita jarruttamaan tyttöjä koskevaa lakia saadakseen omansa läpi. Persut tosian ovat kannallaan siksi, että he ajattelevat maahanmuuttajien määrän vähenevän jos poikien ympärileikkaus kielletään. Toimenpiteenä tyttöjen ja poikien ympärileikkaukset eivät ole verrannollisia, kuten STM lausunnossaan on todennut: "tyttöjen sukuelinten silpomista ja poikien ympärileikkausta ei voida pitää taustoiltaan ja vaikutuksiltaan verrannollisina tekoina".

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tulee esille toisessa aloituksessa, jossa kirjoittajan mukaan rikoslaki riittää tyttöjen kohdalla, joten erillistä lakia ei tarvita. Poikien kohdalla kuulemma tarvitaan:

"Törkeä pahoinpitely on jo laiton teko. Siitä valittaminen, ettei Suomessa ole erikseen tyttöjen silpomisen kieltävää lakia, on yhtä järkevää kuin siitä valittaminen, ettei Suomessa ole erikseen naapurin silmän puhkaisun kieltävää lakia. Molemmat ovat jo laittomia."

Kyseinen kirjoittaja ei pidä tyttöjä suojelevaa lakia edes järkevänä ja JM komppaa häntä.

Poikien ympärileikkauksia ei tehdä julkisella puolella ilman syytä, kuten ei tyttöjenkään. Rikoslain pitäisi siis riittää kumpienkin kohdalla. Näin ei kuitenkaan ole, vaan uskonnollinen "laki" ajaa kummassakin ohi maallisen lainsäädännön. Siksi tarvitaan lakiin erillisesti oma lukunsa, joka kieltää muut kuin lääketieteellisestä syystä tehdyt operaatiot ja sen verran tarkasti, ettei epäselvyyttä jää. Kieltää tulee myös synnytyksen jälkeinen operointi, jonka kohteeksi naiset ovat joutuneet, kuin myös ulkomailla suoritetut toimenpiteet.

Yleinen ilmapiiri on ollut sallivampaa poikien ympärileikkauksille, hiukan selkaisella ajatuksella, että siitä ei olisi haittaa, vaikka tutkimukset kertovat toista ja tavoitteena tässäkin on seksuaalitoimintojen hillitseminen terveyden kustannuksella.
Vapaa-ajattelijat tekevät kuitenkin väärin ohittaessaan naisten oikeudet tässä nostamalla pelkät pojat vastapainoksi lakuehdotulselle. Samalla he tulevat kertoneeksi omista asenteistaan naisia kohtaan: naiset ja heidän oikeutensa ovat uhrattavissa vapaa-ajattelun alttarille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu