Tulipa mieleeni, kun ilmassa on ollut kovasti keskustelua naisten johtajapaikoista, kysäistä täällä, kuinka feminismi ilmenee kunkin feministinaisen omassa elämässä uran ja johtajan paikkojen suhteen.
Haluaisin vastauksia - ihan subjektiivisiakin, tutkimuksetkin toki ovat mielenkiintoista luettavaa - seuraaviin kysymyksiin:
Oletko itse saavuttanut johtajan paikan feminististä jämäkkyyttä toteuttamalla työelämässäsi?
Tunnetko feministejä, jotka ovat saavuttaneet johtajan paikan toteuttamalla feminismiään käytännössä?
Tunnetko feministejä, jotka ovat feminismiään toteuttavina yksityisyrittäjiä?
Haluaisin vastauksia - ihan subjektiivisiakin, tutkimuksetkin toki ovat mielenkiintoista luettavaa - seuraaviin kysymyksiin:
Oletko itse saavuttanut johtajan paikan feminististä jämäkkyyttä toteuttamalla työelämässäsi?
Tunnetko feministejä, jotka ovat saavuttaneet johtajan paikan toteuttamalla feminismiään käytännössä?
Tunnetko feministejä, jotka ovat feminismiään toteuttavina yksityisyrittäjiä?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Miten määrittelet feministisen jämäkkyyden? Jos ajatellaan feministien peruslähtökohtaa, naiset ovat yhtä päteviä myös johtaviin asemiin, kuin miehet, niin kaikki johtavissa asemissa olevat naiset ovat tämän feministisen ajattelun kannattajia. Perinteisesti naisille on tarjolla tietty asema yhteiskunnassa, en määritele sitä tässä tarkemmin, haluamalla tähän asetelmaan muutosta, toteuttaa feminististä ajattelumallia ja tietenkin myös omia tarpeitaan.
En ole kiinnostunut johtajan paikasta, tämä ei ole sukupuolisidonnainen juttu, vaan lähinnä persoonaani liittyvä. En halua työn sitovan minua liikaa.
Tunnen feministejä jotka toimivat johtavissa asemissa. Asemaan pääseminen on vaatinut määrätietoisuutta ja myös ennakkoluulotonta asenetta. Työelämässä on vieläkin naisten uraa estäviä rakenteita. Feministi on oman ideologiansa mukaisesti valmiinpi kyseenalaistamaan yleisiä aseinteita, näin työelämässä eteneminen on helpompaa, koska omat sisäiset esteet ovat poissa.
Kyllä, tunnen erään rouvan joka on jo nyt eläkkeellä, aikoinaan kuitenkin kuljetusyrityksen omistajajohtajana oli hyvinkin feministinen, hänen oli toisaalta pakkokin, ennakkoluulot olivat kovia. Julkisuudesta tuttuja feministisesti ajattelevia johtajanaisia on paljonkin.
Feministinen jämäkkyys -termi on muotoutunut palstalle joskus kurkistettuani muutamien feministikirjoittajien "mainostettua" jämäkkyyttä yhtenä feministisinä ominaisuuksinaan. Sen tarkemmin lienen tuskin oikea henkilö määrittämään "feminististä jämäkkyyttä" sinällään kun en itseäni laske feministiksi. (Ettei tule vääristelty kuva..) Sinä osannet paremminkin määrittelyn tehdä aatteen sisältä käsin. Jämäkkyys sinälläänhän ei ole mitenkään sukupuolijaotteinen ominaisuus.
Mielenkiinnosta peräänkuulutan reaalielämän esimerkkejä feministien jämäkkyyden tuloksista uran ja johtajuuden alueella.
Palstalla on enemmänkin keskitytty ns. epäkohtiin ja niiden puimiseen kuin nykyfeminismin tuloksiin erityisesti yksittäisen feministin omassa elämässä. Siksi asia kiinnostaa tästä näkökulmasta.
Jos naiset ovat yhtä päteviä johtaviin asemiin kuin miehet, niin se ei sano vielä mitään. Eivät kaikki miehet ole päteviä johtaviin asemiin, ja vain harva mies sellaiseen asemaan päätyy. Karsinta on kova ja valmiuksia täytyy kehittää. Naisen ei pidä kuvitella, että johtajan asema tulee ilmaiseksi.
Joku voi Tanja Karpelan tavoin saada aseman melko varhaisessa vaiheessa. Tällöin kuitenkin unohdetaan se, mikä Karpelan kohdalla on ilmeistä: johtavaan asemaan kohonnut nainen on etukäteen valmistautunut tuleviin tehtäviinsä ja pyrkii jatkuvasti kehittämään itseään voidakseen selvitä uusista haasteista. Kritiikkiä on siedettävä - naiset ovat armottomia toisilleen - ja johtamistyyli on sopeutettava oman persoonan mukaiseksi. Johtajan on omaksuttava ideoita, omiaan tai muiden tarjoamia, ja saatava muut toteuttamaan nämä ajatukset. Se miten muut saadan toimimaan halutulla tavalla, on johtajan päänsärky. Ei siinä -ismit auta, jos sosiaalisia taitoja, päättäväisyyttä ja lujaa tahtoa puuttuu.
Mielenkiintoinen kysymys sinäsnsä, kuinka ideologinen arvopohja yleensäkin näkyy työelämässä ja sallitaanko sen näkyä? Kuinka uskonnollinen vakaumus työelämään vaikuttaa? Tuleeko arvovalintoja tehtyä siltä pohjalta? Onko esim jotku ammatit poissuljettuja.
Feminismi on vaikuttanut työelämään merkittävästi. Tasa-arvolaki ja syrjinnän kieltävät käytännöt ovat osaltaan feministien työn tulosta. Lasikatto-ongelman esiin nostaminen on omalta osaltaan myös muuttanut käytäntöjä sekä asennetasolla että työyhteisöissä laajenminkin. Naiset pyrkivät helpommin johtotehtäviin, kun siihen on muitakin kuin teoreettisia mahdollisuuksia.
Yksittäisen feministin valintoihin feministinen jämäkkyys voi vaikuttaa peräänantamottomuutena ja -miksi ei- myös aktiivisena valittamisena jos syrjintää on kohdannut.
Suomessa on radikaalia feminismia aika vähän, kuitenkin feminismiin liitetään jostain syystä vasemistolaisuus. Feminismi on kuitenkin poliittisista aatesuunnista riippumaton järjestö. Osaltaan feminismin peittäminen voi johtua yleisistä asenteista, ei haluta leimautua vasemistoon kuuluviksi, etenkin jos haetaan johtajan paikkaa.
Määrittelisin jämäkkyyden, sinnikkyydeksi ja lisäksi siihen kuuluu arvojensa kunnioittaminen, käykö sinulle tämä määrittely?
Kyllä, määrittely käy minullekin.
Tähän haluaisin käytännön esimerkkejä:
Miten feministinen arvopohja näkyy yksittäisen feministin työelämässä. Ja pyrkiikö feministi arvopohjansa pohjalta toimimaan esimerkkinä muillekin mm. konkreettisina tiennäyttäjinä johtaviin asemiin pääsemisestä?
Ideologinen arvopohjamme, siten kuin itse sen näen vaikuttaa kaikkeen toimintaamme, myös työelämässä. Toimintamme ja päätöksemme perustana on aina jokin "arvo", tiedostimmepa sitä tai emme.
Ideologia, arvopohja ei ole välttämättä aina yhtenäinen vaan voi olla pirstaloitunut eri elämänalojemme mukaan. Oma arvopohjani on sama huolimatta siitä mitä teen. Se viekin välillä hyvin mielenkiintoisiin pohdintoihin, kuinka toimia eri tilanteissa, jotta voisi elää omat arvonsa todeksi käytännössä.
Mielestäni arvopohjan näkyminen työelämässä ei ole negatiivista, kun se tapahtuu tekemisen ja kannanottojen kautta. En jaksa kuunnella paatoksellisia saarnoja työelämässäkään, mutta voidaanko ihmisiltä "kieltää" arvojensa todeksi eläminen työkuvioissa edellyttäen tietysti, että työt tulee kunnolla hoidettua?
Voin hyvin ajatella, että jotkut ammatit ovat poissuljettuja arvopohjan perusteella. Mutta silloinhan on kyse yksilön omasta valinnasta, ei edes rakenteellisesta sorrosta. Kukin yksilöhän on henkilökohtaisesti vastuussa myös omasta arvopohjastaan.
Feminismi on mielestäni aate, jolla on järjestöjä. Ja silloinhan feminismi on verrattavissa esim. poliittisiin aatteisiin vallankin, koska feminismin useimmat kannanotot ovat myös yhteiskunnallisia. Feminismi kentässään on osittain hyvinkin radikaalia, ja emmehän tiedä kuinka suuressa määrin ns. maltilliset feministit ammentavat radikaaleista lähteistä.. Jolloin ns. maltillisesta feminismistä tuleekin piiloradikaalia.
Henkilökohtaisesti miksi en ole feminimin äänenkannattaja on syynä se, että feminismi pitää sisällään niin monia ja niin radikaalejakin suuntauksia, joista olen täydellisenkin eri mieltä. Kyse ei siis ole pelkästään vasemistolaisuuden välttämisestä vaan laajemmasta yhteensopimattomuudesta.
Vasemmistolainen maine saattaisi tulla feminismin käytännön "politiikan" yhteensopivuudesta vasemistolaisen politiikan kanssa?
Varmaan on feministejä jotka haluavat olla tiennäyttäjinä, he yrittävät johtaviin asemiin naisten edustajina, politiikoissa on varmaan tunnetumpia esimerkkejä.
Olen samaa mieltä, arvopohjamme näkyy ja toisaalta täytyykin näkyä myös työelämässämme. Olisi vasrin hämmästyttävää, jos ihminen voi unohtaa ideologiansa "hyllylle" työhön astuessaan. Minä työskentelen laajemmin tasa-arvokysymysten parissa. Vammaisten kohtaama syrjintä lähtee samoista perusteista, kuin naistenkin kokema. Syrjäytyneet tai siinä riskissä olevat, kokevat myös sananlaista torjuntaa yhteisöjensä taholta. Olen käytännössä pystynyt toteuttamaan arvojani myös työelämässä, kuitenkin valintoja on tämäkin tilanne vaatinut.
Arvopohjan näkyminen työelämässä on positiivinen asia, mielestäni. Absurdi on nykyinen tilanne, laaditaan eettisiä ohjesääntöjä ja kuitenkin yksittäisten ihmisten arvopohjaa pyritään vähättelemään yritysten sisällä.
Feminismi on lähinnä yhteiskunnaliseen vaikuttamiseen pyrkivä liike. Kannanotot ovat poliittisia ja myös yksityisten asenteisiin vaikuttamaan pyrkivää. Feminismin radikaalit suuntaukset ovat saman tyyppistä toimintaa, kuin minkä tahansa ideologian radikalisoituminen. Kenelläkään ei ole oikeutta kieltää ihmisiä, teorian tasolla, kehitelemästä hyvinkin huimia visioita. Lapsellista on toisaalta leimata koko järjestön toiminta näiden visionäärien vuoksi. Käytänössä merkitystä on sillä, mitä liike on aikaan saanut käytännön tasolla.
Vasemmisto on ajanut kautta aikain tasa-arvoa yhteiskunnallisten ryhmien välille, feminismin liittäminen tähän arvomaailmaan tuntuu luontevalta.
.. miten feministinen jämäkkyys eroaa muusta jämäkkyydestä. Tai mikä merkitys jämäkkyydellä yleensä on ihmisten uratiellä. Ehkä jokin merkitys. Mielestäni oleellista on, mitä päättää tehdä, ja tekeekö sen. Ihan vain päätös ilman suurempaa eetosta. Useimmat asiat eivät ole vaikeita, on vain valinnan vaikeus: mitä todella haluaa. Esim. minä en ole halunnut koskaan ns. henkilövastuiseksi esimieheksi, sen sijaan halusin olla asiantuntija. Olinkin. Mutta suomalainen työelämä on sitä, että nimitykset ja palkankorotukset edellyttävät hierarkista ylenemistä, "alaisia" (mikä ilmaisu!), uppoutumista kaikenlaisiin "keskusteluihin" (tavoite-/tulos-, sopimus-, integraatio-, koordinointi- ym ym), palavereihin, agendoihin, raportointiin, muistioihin .. osaamisen mielekkyys katoaa, tilalle tulee sälää aamusta iltaan. Vaatii todella jämäkkyyttä pitää työ mielekkäänä, vaikka kohoaa uralla. Tällaisessä vyyhdessä on tullut mähkittyä.
Edellytyksistä oleellisin ei muuten mielestäni ole jämäkkyys, vaan ainakin minun työssäni ammattiosaaminen, aikataulujen ja budjettien pitävyys, tulokset, hyvähenkinen yhteistoiminta.
Feminismiäni en ole salaillut, en myöskään kailottanut, kaikki työkaverit silti tietävät, mitä ajattelen, ei vain feminismistä, vaan yleispolitiikasta, yhteiskuntapolitiikasta, talouspolitiikasta .. jopa ufoista (Sanelma: avaruudessa on älyllistä elämää, mä olen varma ;)). Työn ohessa puhutaan paljon. Työkaverit ovat samaa maata, naiset itsenäisiä, osaavia. Sanoisin, että tyypillisiä feministejä, en ole heidän ismejään kysellyt, mutta linjat meillä tuntuvat olevat yhteneväiset.
Mukavaa, kun proffan rouva pitkästä aikaa kirjoittelee.
kiitos vaan - meinaa pidellä "kiireitä", kun en ole vielä saavuttanut sitä kuuluisaa akateemista vapautta.
jes. Lopultakin kokreettinen esimerkki. Niistä onkin ollut melkoinen pula. Kiitos Sohvi!
Esimerkkien puute vahvistaa näkemystäni siitä, että feminismi aatteena on pelkästään negatiivisesti värittynyt osoittamaan vain sen mikä on feministien mielestä huonosti, "valittamaan epäkohdista". Ei nähdä tarpeelliseksi toimia MYÖNTEISINÄ konkreettisina esimerkkeinä. Puhetta (paatostakin) ilman tekoja? Muksujen kanssa on tullut ihan selväksi, että oma esimerkki painaa melkeinpä eniten. Vaikka puhut, mutta et itse toimi sen mukaan, ei tulos ole kovinkaan hääppöinen. Se toisaalta myös haastaa pohtimaan kuinka ideaalejaan saisi käytännön tasolle, kokreettisiksi toimiksi. Ja mitä ideaaleja ylipäätään kannattaa pyrkiä levittämään.
Itse asiassa esimerkkisi on kuvaava, samansuuntaisia olen kuullut ja lukenut monia. Eivät kaikki naisetkaan kuin eivät miehetkään halua johtajiksi. Väittäisin: jopa yllättävän harvat haluavat. Julkinen keskustelu rummuttaa kuitenkin sanomaa, että naisia on saatava johtajiksi/johtokuntiin. Pakollako? Kuka määrää ja kenet? Väittäisin olevan todennäköistä, että suurin osa naisista, myös ei-feministeistä, kulkee valitsemallaan tiellä haluten työskennellä ilman sinunkin mainitsemaa johtajavastuuta.
Rohkenisin väittää näiden rummuttelujen olevan usein aika turhia. Paljon puhetta, mutta missä ovat feministijohtajat esimerkeiksi? (Enkä tarkoita nyt "perin feministisiä periaatteita" (lainattu jöröjukka-kukkaselta) työelämässään noudattavia ei-feministejä, vaan naisia, jotka ovat feminismin äänenkannattajia). Itse tiedän yhden julkisuudessakin sukkien väreistä opettaneen ladyn.
Feministisellä politiikalla luodaan paineita elinkeinoelämälle lainkin keinoin muuttaa asioita suuntaan, joka on suorastaan epärealistinen. Esim.naiskiintiöt johtokuntiin voivat tulla todelliseksi ongelmaksi, koska naiset itse eivät välttämättä ollenkaan halua ko. hommiin vaan keskittyä itseään kiinnostaviin töihin.
Tällainen politiikkahan voi lopulta ampua feministiäkin omaan nilkkaan - joutuu pian väkisin johtokuntaan tm. jotta kiintiöt saadaan täytettyä. :)
Henkilökohtasesti, tunnen yhteiskuntapolitiikkaa paremmin, kun käytännön liike-elämää. Feministejä poliitikoissa on paljon. Tarja Halonen on sekä tasa-arvo kysymyksiin laajemminkin perehtynyt että feministi. Kirsi Piha ei halua kiintiöpaikoille, vaikka on feministi. Ministereistä Mönkäre toimii aktiivisesti naisasianliikkeessä. Arja Alho on feministi. Vihreistä löytyy feministejä enemmänkin Satu Hassi on jopa kirjoittanut ainakin yhden feministisen kirjan. Tässä on eräitä tiennäyttäjiä ja feminisminsä julkisesti tunnastaneita naisia.
Naiskiintiöiden saaminen johtokuntiin on myös yhteiskuntapoliittinen asia, naisnäkökulmaa tarvitaa jo kilpailukyvyn vuoksi. Kuluttajissa alkaa enemmistönä olla naiset, on tärkeää nähdä myös heidän näkökulmastaan asioita, sillon kun päätöksiä on tehtävä.
Siinä olen samaa mieltä, varsin harvat haluavat johtajiksi. Johtajan hommat ovat sitovia ja vastuullisia. Helpompaa on todellakin toimia asiantuntija tehtävissä, palkkauskaan ei ole paljoakaan pienenpi jos ajatellaan kokonaistyöaikaa.
Kiitos selkeistä esimerkeistä Tittelityy!
Politiikan piiristä feministejä olen tiennytkin, bisneksestä en niinkään. Esim. mieleeni on jäänyt Mönkäreen kommentti takavuosina eräässä haastattelussa, jossa hän painotti ajavansa naisten asiaa: "On sairasta, että terve äiti hoitaa kotona terveitä lapsiaan." Suoraan sanottuna haukoin henkeäni järkytyksestä. Feministi, joka paasaa naisen oikeuksista ja valinnan vapaudesta päästelee suustaan moisia kukkasia. Työelämä ei todellakaan ole Se Ainoa Naisen Autuaaksi Tekijä. Kuitenkaan.
Olen kanssasi aivan samaa mieltä kilpailukyvyn ja laajemman näkemyksen suhteen. Se on periaatteessa mahdollista tavoittaa naisia hyödyntämällä. Mutta tullaan taas kompetansseihin ja persooniin. Pelkkä naiseus sinällään ei takaa bisnesnäkemysten laajenemista / muuttumista tai kilpailukyvyn kasvua. Kompetanssia on myös muilla elämän alueilla hankittu tietotaito. Toisaalta taas bisnekselle tai muuten uralleen täysin vihkiytynyt nainen saattaa hyvinkin toimia bisneksen perinteisten "sääntöjen" ja lainalaisuuksien mukaan niitä lainkaan kyseenalaistamatta pyrkien itse etenemään mahd. nopeasti. Tämän vuoksi en näe naisistamista sinällään mitenkään idealististen silmälasien läpi.
Se on ihan jees, että naisia kannustetaan ottamaan uusia haasteita, pyytämään lisää palkkaa ja lähtemään reippaammin kantamaan vastuuta (vrt. asiantuntijatehtävät). Esim. väittäisin, että naiset ovat todennäköisesti kasvatuksellisista syistä arempia pyytämään lisää liksaa ja töitä tehdään myös velvollisuudentunnosta.
Miksi nainen ei ota vastaan tarjottua johtajan paikkaa? Esim. taannoin norjalaisen Statoil yhtiön pääjohtajan hommiin kysyttiin kahtakin naista. Molemmat kieltäytyivät kunniasta. Nyt paikka on miehellä. Onko kyseessä "patriarkkaalin sorto"? Tilastoissahan tämä näyttää taas johtopaikkoja "miesten eduksi"..
Kiitos selkeistä esimerkeistä Tittelityy!
Politiikan piiristä feministejä olen tiennytkin, bisneksestä en niinkään. Esim. mieleeni on jäänyt Mönkäreen kommentti takavuosina eräässä haastattelussa, jossa hän painotti ajavansa naisten asiaa: "On sairasta, että terve äiti hoitaa kotona terveitä lapsiaan." Suoraan sanottuna haukoin henkeäni järkytyksestä. Feministi, joka paasaa naisen oikeuksista ja valinnan vapaudesta päästelee suustaan moisia kukkasia. Työelämä ei todellakaan ole Se Ainoa Naisen Autuaaksi Tekijä. Kuitenkaan.
Olen kanssasi aivan samaa mieltä kilpailukyvyn ja laajemman näkemyksen suhteen. Se on periaatteessa mahdollista tavoittaa naisia hyödyntämällä. Mutta tullaan taas kompetansseihin ja persooniin. Pelkkä naiseus sinällään ei takaa bisnesnäkemysten laajenemista / muuttumista tai kilpailukyvyn kasvua. Kompetanssia on myös muilla elämän alueilla hankittu tietotaito. Toisaalta taas bisnekselle tai muuten uralleen täysin vihkiytynyt nainen saattaa hyvinkin toimia bisneksen perinteisten "sääntöjen" ja lainalaisuuksien mukaan niitä lainkaan kyseenalaistamatta pyrkien itse etenemään mahd. nopeasti. Tämän vuoksi en näe naisistamista sinällään mitenkään idealististen silmälasien läpi.
Se on ihan jees, että naisia kannustetaan ottamaan uusia haasteita, pyytämään lisää palkkaa ja lähtemään reippaammin kantamaan vastuuta (vrt. asiantuntijatehtävät). Esim. väittäisin, että naiset ovat todennäköisesti kasvatuksellisista syistä arempia pyytämään lisää liksaa ja töitä tehdään myös velvollisuudentunnosta.
Miksi nainen ei ota vastaan tarjottua johtajan paikkaa? Esim. taannoin norjalaisen Statoil yhtiön pääjohtajan hommiin kysyttiin kahtakin naista. Molemmat kieltäytyivät kunniasta. Nyt paikka on miehellä. Onko kyseessä "patriarkkaalin sorto"? Tilastoissahan tämä näyttää taas johtopaikkoja "miesten eduksi"..
Mönkäreen lausuntoa selitti sen hetkinen työllisyystilanne, pyrkimyksenä oli paimentaa naiset kotiin, etenkin Keskustalainen ajattelutapa oli tämän suuntainen. Työllisyystilastot olisivat tietenkin kaunistuneet. Kotona lapsiaan hoitavan äidin ratkaisua täytyy toki kunnioittaa.
Naiset päättävillä paikoilla eivät välttämättä tuo lisäarvoa päätöksen tekoon, mutta he voivat myös tuoda. Kokeileminen on toki kannattavaa. Tottaka personallisuus, kyky ja tietotaito täytyy olla hommaan sopiva.
Naisten on vaikeampaa pyytää palkankorotusta, kuin miesten. Naisten työtä ylipäätänsäkin vähätellään, tähän toimintaa syyllistyvät myös naiset itse. Onko se kuitenkaan mikään peruste sortaa naisia työelämässä?
Naiset ovat toisaalta myös arempia lisäämään työn sitovuutta. Perhevastuiden levätessä pääosin naisten leveillä hartioilla, työelämän vaatimat lisärasitteet saattavat tuntua turhankin raskailta. Etenkin lastenhoidon näkeminen pääosin naisten projektina, vaikuttaa kaksisuuntaisesti. Osa naisista kieltäytyy lapsien tekemisestä tykkänään. Osalla naisista on sitten työelämässä selkeä hidaste etenemiselle.
Naisilla on myöskin hieman väljemmät mahdollisuudet valintoihin. Miehet usein ajattelevat olevansa perheidensä pääasiallisia huoltajia. Heillä on suurempi "velvollisuus" hakeutua parenpi palkkaisiin töihin. Naiset voivat valita hieman vapaammin. Meidänkin perin tasa-arvoisessa liitossa, huomaan mieheni kokevan tärkeäksi perheenelättäjän statuksen. Paineitahan se selvästi miehillä lisää, sekä ammatin valinassa, että työttömyyden kohdatessa. Minulla on paljon vapaammat kädet tehdä kaikkea kivaa ja eettisesti oikeaa, että näin.
.. panen. Ts. kritisoin joitain väitteitäsi.
1. Feminismin negatiivisuus. Eri mieltä, on valtaosin positiivinen aate. Vai pidätkö negatiivisina pyrkimyksiä, joilla koetetaan rohkaista naisia kouluttautumaan monipuolisesti (ei vain perinteisille naisaloille), ottamaan vastuuta yhteiskunnassa (yleispolitiikka, sosiaalipolitiikka, järjestöt ym), työelämässä (ei vain työntöä vaan myös pyrkyä)? Ovatko negatiivisia yritykset kääntää vanhoillisia, "pikkunaisten" kykyjä epäileviä tuomaita tajuamaan, että naiselle sopii muukin kuin essu, vaihteeksi vaikka haalarit tai liituraita?
TÄTÄ feminismi on, silmien avaamista, ymmärryksen laajentamista niin, että mahdollisuuksia realisoitaisiin nykyistä tasapuolisemmin (tasapuolisuus ei tarkoita tasajakoa).
2. Epäkohdista valittaminen. Oletko sitä mieltä, että epäkohtia ei ole sukupuolten välisissä rooleissa, arvostuksissa tai mahdollisuuksissa? Älä nyt mieti syitä, vaan niitä epäkohtia. Onko vai ei? Jos ei mitään, ei kenelläkään (ei puhuta vain sinusta ja sinun perheestäsi), niin sitten olet sitä mieltä. Jos on, niin eikö epäkohtiin pitäisi puuttua? Keskustella keinoista, hakea laajempaa yhteisymmärrystä, toteuttaa oikeiksi katsottuja tavoitteita?
3. Ei nähdä myönteistä kehitystä. Väite ei pidä paikkaansa, tälläkin palstalla usein verrataan aikaa 100, 50 tai 20 vuotta sitten nykyiseen, ja nähdään työn positiiviset tulokset. Tai verrataan globaalin väestöenemmistön tilaan länsimaiden ulkopuolella. Olen varma, että 99% suomipojistakaan ei haluaisi takaisin entistä meininkiä, vaikka isät sattoivat aikoinaan kitkutella muutoksia vastaan.
Pitääkö mielestäsi jäädä tähän tilaan ja hyristä tyytyväisyyttä? Nyt on tehty kaikki mitä voi, ollaan päätepysäkillä?
4. Johtajuus. Ei aina ole kysymys siitä, mitä haluaa ja mitä ei. On tehtävä, mitä annetaan, näin ainakin työelämässä yleensä tapahtuu. Pitemmällä sihdillä voi sitten suunnitella muutoksia henkilökohtaisen hyvinvointinsa eteen.
Niinpä myös naisten on mielestäni otettava vastuuta, tykkää siitä kovasti tai ei juuri yhtään. Pyrittävä itse eteenpäin, ei vain suostuteltuna. Eikä aviomies tai muu perhe saa olla esteenä, tätähän palstan antifeministit eivät tunnu millään hyväksyvän, ei, vaan naisten on heidän mielestään "uhrattava itsekkäät pyyteensä" suuremman hyveen alttarille, muuten lapset ajautuvat hourulaan, miehet alkoholisoituvat ja syrjäytyvät ja elämänonni kaikkoaa, yhteiskunta disintegroituu.
Jos viittaat minuun omalla huonolla esimerkillä, erehdyt. Minulla on osastonjohtajan titteli, ei se sinänsä kovin kummoinen ole. Ja työ sisältää vuosi vuodelta enemmän tylsiä rutiineja kuin ennen, vastapainoksi on jotain mukavaakin (saa päättää - ei hassumpaa). Tasaisemmat sp.jakaumat päätöksenteon eri portailla ovat jo nykyisin vaikuttaneet sp.neutraalimpaan kehitykseen, ja antifeministien yllätykseksi: perhetilanteiden parempaan ymmärtämiseen ja joustoihin työpaikoilla.
Moitit feministejä ohjelmallisesta negatiivisuudesta, olisikohan sinunkin aika tarkistaa käsityksiäsi feminismistä, et näe muuta kuin torjuttavaa meidän toiminnassamme? Pata kattilaa soimaa.
Ja mitä akateemiseen vapauteen tulee, niin jos työpaikan aiot joskus hakea, niin unohda akateeminen vapaus. Ellet sitten rekrytoidu yliopistoon, siellä taitaa vielä vapaus vallita.