Ote Opetushallinnon rasismi ohjeista

Nostetaan esille positiivisia esimerkkejä ja kertomuksia,KAIKKI NEGATIIVISET KERTOMUKSET SIVUUTETAAN ILMAN HUOMIOTA. Tästä syystä ei kiusaajien taustaa kerrota.
653
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kouluilta on säästetty kaikki resurssit pois,
eikä kouluista ole jäljellä muuta kuin savuavat rauniot.

Opetushallinnossa on vain liikemiehiä ja EU punaisia poliitikkoja.

saksa haluaa sulkea suomalaiset koulut

Äänestä

Kyllä tämä on mennyt jo liian pitkälle.

Äänestä

Ei saa puuttua suomalaisvastaiseen rasismiin koska se olisi rasismia

Äänestä

Matut vie koululaitosta. Matulapset valeh eiku vaikeroi jossain tutkimuksessa, etteivät saa opettajien rasismin takia hyviä numeroita koulussa. Helsingin apulaiskaupunginjohtaja käskytti sitten opettajat suvaitsevaisuuskasvatukseen. Nykyajan koiranvirka on opettajan toimi.

Äänestä
  • radismia vai
    niiltä pyydettiin ensimmäisen kerran tekemään läksyt ja olemaan kunnolla luokassa.

    Ensin ne ihailee koulua ja sitten
    ne valittaa siitä.

    Niin - koulussa pitää itse lukea, kirjoittaa ja opetella olemaan muiden kanssa.

    Äänestä

Tämän voi lukea Opetushallinnon sivuilta

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Nostetaan esille positiivisia esimerkkejä ja kertomuksia,KAIKKI NEGATIIVISET KERTOMUKSET SIVUUTETAAN ILMAN HUOMIOTA. Tästä syystä ei kiusaajien taustaa kerrota.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu