mitä tekee antifa:häiriköi ja häpäisee tilaisuuden kuolleen arkun vierellä mölyämällä Trumpille,Mitä tekee Ylen uutiset:Uutisoit että YLEISÖ buuasi Trumpille.Sairas antifa, sairas Yle
Trump kunnioittaa kuollutta tuomaria
Anonyymi
54<50
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 54
Vanhimmat
Länsimainen media on läpeensä korruptoitunut ja paha, valheellinen ydintään myöten. Vasemmalla se pahuuden ydin asuu ja media toimii kilpenä.
Mitä jos presidentti Niinistöä buuattaisiin vastaavassa tilanteessa?No poliisit ja turvamiehet poistaisivat häiriköt välittömästi.Ei uutisissa silloin hehkutettaisi buuaajia
Niinistö ei ole Trump.
Tuo "kunnioitus" oli yhtä tekopyhää kuin esiintyminen Raamattu kädessä babtistikirkon edessä.
USA on äärimmäisen jakautunut maa, sisällissota ei olisi mikään ihme. Jos tällainen tulisi, niin Yle on jo puolensa valinnut.
Kumma+juttu.+Sanasta+"tekopyhyys"+tulee+ensisijaisesti+mieleen+Niinistö.+Siinä+on+sellainen+taktinen+kauhistuja,+jonka+esiintymisessä+on+100%+teatteria.
Varmaan+samaa+vikaa+on+trumpissakin,+kuten+kaikissa+yhdysvaltojen+presidenteissä.+Mutta+eipä+taida+olla+lajissaan+pahimmasta+päästä.
Hän oli presidenttinä virkatehtävissä.väärä aika ja paikka anfifalla ruveta poliittiseen mielenosoitukseen.
Ei se ole sen jakautuneempi kuin ennenkään.Jo vuosikymmeniä demokraatit ja rebublikaanit ovat olleet tasaväkisiä ja vuorotelleet vallassa.Mutta Trumpin voitettua valtalehdistön tyrmistykseksi ovat demokraatit lietsoneet ja tavoitelleet sitä "jakautumista" koettaen sabotoida kaikin tavoin Trumpin hallintoa.Esimerkkeinä Trump vastaiset syytteet joita aina keksitään uusia kun edelliset kaatuu oikeusasteissa , BLM , sytetyt tulipalot ,antifan kaupunkien tuhoamisyritykset jne.Demokraatit ennemmin tuhoavat kuin rakentavat yhteiskuntaansa koska eivät voi vieläkään niellä häviötä Trumpille.Ja sen seurauksena järki-ihmisten mielipide (joita amerikkalaiset enimmäkseen ovat) on kääntynyt Trumpin uudelleenvalinnan puolelle.Trump on tehnyt sitä minkä lupasi ja lisäksi kunnostautunut rauhanpoliitikkona kotiuttaen sotavoimia .Oikaeaa kehitystä siis maailmanrauhan kannalta.
Täytyy muistuttaa yhdestä korneimmista kirjoituksista, mitä kukaan poliittinen johtaja on viime vuosien aikana saanut aikaiseksi: Trump laittoi nettiin videon, johon oli kerätty viimeaikaisista levottomuuksista otettuja pätkiä. Korniksi videoon liitetyn viestin teki se, että, kuten sanottu, viimeaikaisista = tämän kesän levottomuuksista koottu video kuvasi Trumpin mukaan Bidenin Amerikkaa?! Varmistin asian, ja toden totta: USAN presidentti on kuin onkin Donald Trump!
Ilmeisesti jokin näppäilyvirhe. Videopätkät kuvattiin Trumpin, ei Bidenin Amerikassa.
Jees,+teetkö+pienen+yhteenvedon+toteutuneista+lupauksista?+Näihinhän+kuului+Meksikon+muurin+rakentaminen+Meksikon+kustannuksella.+miten+etenee?+Varsinkin+maksupuoli?
Donald+lupasi+hävittää+USAn+kohtuuttoman+suuren+valtionvelan?+Joku+kuiskutteli,+että+velka+päinvastoin+on+kasvanut+noin+30%!+Talouden+hyvää+tilannetta+kehuttiin+ahkerasti+vielä+ennen+Koronaa.+Työttömyys+vallanvaihdon+aikaan+n.+4,7%+Trumpin+ennätys+3,7%.+Voidaan+perustelusti+sanoa,+että+tuo+prosentti+saatiin+aikaan+"velaksi"+Kun+jälleen+kerran+hyväosaisten+ja+teollisuuden++verotusta+kevennettiin,+ei+rahnaa+enää+kassassa+riittänyt,+vaan+velalla+eläminen+jatkui.+
Sotavoimien+kotiuttaminen+taisi+olla+enemmänkin+säästötoimenpide+kuin+rauhan+miehen+ele.+Tosin+Donald+oli+rauhan+asialla+jo+1960-luvulla.+Ainakaan+häntä+ei+näy+missään+Vietnamin+sotaan+liittyvissä+dokumenteissa.+"Fortunate+son"?
Ja näiden masinoitujen levottomuuksien takia Trump määräsi kaartin suojelemaan amerikkalaisia ei suinkaan omaa kansaa vastaan niinkuin täällä yle uutisoi.
No eikö se oli hyvä niinkin jos sodat loppuisivat vaikka rahapulan takia.
Trump kunnioitti intituutiota, ei henkilöä. Sivistyneisiin tapoihin kuuluu että muistotilaisuudessa ei mölistä.
BLM, Antifa ym. Jotka polttavat Amerikkaa, ovat Bidenin kannattajia. Tätä Trump tarkoitti. Tiesit varmaan tämän tai olet vähäjärkinen kuin Antifan kannattaja.
Ei. Tarkkoitin nimenomaan sitä, että levottomuudet tapahtuivat nimenomaan Trumpin USAssa.
Ketä vastaan protestit kohdistuivat? Trumpin hallintoa ja sen "yhteiskuntalääkkeitä" kohtaan. Eivät taatusti Bdenin puolesta.
On vaikeaa, ellei peräti mahdotonta selittää kaltaisellesi vajaalla ymmärryksellä ja ylikorostetulla fanaattisuudella varustetulle yksilölle yleensäkään mitään saatika sitten
jenkkiyhteiskunnan kohtuutonta eriarvoisuutta ja sen seurauksia. En tiedä ikääsi, mutta eräänlainen huippu oli takavuosina muistaakseni elintarviketeollisuudessa esiintullut työnantajatahon vaatimus, että työntekijät eivät saisi käydä vessassa työaikan! Jotenkin yhdistän samaisen vaatimuksen myös Walmartiin. Sinusta tällainenkin on vain kohtuullista? Meni ehkä hieman yli, mutta kuvaa kuitenkin ääritapauksena ihmisarvon yhtä rajaa. Tätäkin vaatimusta vastustavat olivat kommunisteja ja äärivasemmsitolaisia, vapaan kilpailun vastustajia. Toisaalta Trumpin kaltaiset "liikemiehet" huijaavat niin asiakkaitaan kuin verotoimistoa kaikin käytettävissä olevin, mieluummin lain rajoja hipovin konstein. Mitä kertookaan käynnissä oleva hässäkkä, jonka lähtökohtana on Trumpin kaikin voimin ja konstein käymä taistelu hänen verotietojensa julkaisemista vastaan. Mikä on tällaisessa asemassa olevan yksilön moraali ja mikähän mahtaa olla motiivi? Ei vaikuta ihan väärintäytetyltä matkalaskulta, jota T. ujostelee?
Mailman yhdessä rikollisimmista maista on lisäksi koulutukseltaan onnettomat poliisivoimat. Mitenhän on verotoimistojen henkilöstön koulutuksen laita? Trump kun edustaa tyypillisimmillään amerikkalaista "bisnesmiestä", joka mielummin maksaa lakimiehilleen miljoonan vuodessa kuin maksaa puoli milliä veroja vuodessa.
Ja: logiikkasi on kyllä yhtä vinksallaan kuin elämänarvosi ja maailmankuvasi. Kaiva edes yksi kuva, jossa ikkunoita ja autoja rikkovilla on Bidenin nimellä varustettuja banderolleja ja/tai he muulla tavoin syyttäisivät muita kuin hallitusta esim poliisiväkivallasta.
YLEn uutisoinnista saa sen käsityksen että se on hienoa asia kun Trumpille buuataan
Luulisi uutisen keskittyvän siihen mikä näillä buuaajilla viiraa päässä
Ylen toiminnasta pitäisi valittaa Euroopan neuvostoon
Todennäköisimmin ongelma on katsojan silmissä ja korvien välissä. Asiat näkee millaisena ne haluaa. En katsonut uutisia, joten olen jäävi asiasta kommentoimaan syvällisemmin mutta ongelma on mielestäni ennen kaikkea siinä, että muutama päivä takaperin Trumpia syytettiin vainajien muiston häpäisemisestä ja tuolloin riensi suuri joukko aateveljiäsi kieltämään koko uutisen. Eikä Trumpin puheita McCainista voi kovin kunnioittaviksi sanoa.
Miksi muuten sinun tulkintasi buuaajien päiden tilasta on oikea. Pitäisikö sinunkin miettiä sitä, että voisiko buuaajien motiivana olla joitain todellisiakin syitä? Tuo aatetoverisi näkyy tulkinneen buuaksien kohteen olleen vainaja? Kuulisin mielelläni, mistä hän näin päätteli?
Onko aloittaja Pietarissa muka terve? No ei ole.
Korjattu: Onko aloittaja Pietarissa? No ei ole. Onko edellisen kirjoittaja terve? No ei ole.
Hän on mutta Pietarin trollilla on Hivin lisäksi päävika. Lie vasaralla aiheutettu?
Haista P.Olen Suomalainen .Usko jo että Suomessa on niitäkin jotka ei vihaa ketään ei edes Trumppia vaikka meidän omat "pravdat" siihen yrittää sinnikkäästi aivopestä.Luit oikein siis aivopestä.Mitä muutakaan tuo valtalehdistön vuosia kestänyt lähes päivittäinen Trump mollaus on.
Miksi sitten asut Pietarissa?
Mitä hourit? Älä levitä valhetta siinätoivossa että joku uskoisi.Aika väsynyt yritys tuo Venäjäntrolli kortti on.
Tämä on jälleen yksi monista hienoista esimerkeistä siitä, että pelkän YLE-propagandan varassa ihmisistä tulee yhtä harhaanjohdettuja kuin vaikkapa Pohjois-korealainen Suuren johtajan palvoja.
Nämä samat buuajaat potkivat ihmisiä päähän, kun nämä yrittävät suojella omaisuuttaan,hajottavat kaupunkeja ja yrittävät polttaa poliiseja elävältä. Tämä on Ylen mielestä hieno asia, kuten myös pääministerimme, joka kannattaa BLM liikehdintää.
Trump on kuulema kussut arkun päälle?
En ihmettelisi, vaikka YLE julkaisisi tällaisenkin valheen. Siellä käytetään toimituksessa kaikenlaisia aineita, joiden vaikutuksesta tuokin vaikuttaisi hyvältä idealta.
Ja tällainenkin uutinen uppoaisi vassareihin kuin lämmin kusi lumeen. Ei nämä kyseenalaista mitään, edes selviä valheita jos se tukee omaa narratiivia.
Ylen aamun uutisissa oli muutakin juttua, sivukorvalla kuulin että "Trump on saanut niin paljon pahaa aikaan" ? Siis mitä pahaa se on saanut aikaan? Minä en vain ymmärrä? Siis pistetään vain tuommonen heitto, eikä mitään selityksiä että niin mitä se sisältää?
trump kunnoittaa? Joo, oli valitsemassa jo uutta tuomaria ennekuin edellisen ruumis oli kylmennyt.
Miksi ei saisi, jos molemmat puolueet haluavat oman valintansa? Pitäisikö tekopyhästi jättää valinta vaalien jälkeen jotta demokraateilla olisi mahdollisuus saada oma kulttuurimarxisti valtaan? Ihan kuin demokraatit olisivat tekemättä samoin.
pitäisikö tekopyhästi järjestää kansanäänestys? siinäpä miettimistä persulle. Persujen nuorisojärjestö kuitenkin teki kansalaisaloitteen eräästä tapauksesta Suomessa, kuulostaako tutulle?
Trumppihan ei kunnioittanut kuolevan tuomarin viimeistä toivetta olla valitsematta uutta tuomaria hänen tilalleen ennenkuin pressanvaalit on käyty joten hänen läsnäolonsa on tässä tilaisuudessa lähinnä irvokasta kuolleen muiston häpäisyä.
Joten hän käytöksellään buuaukset ansainnut.
Tuomari ei nimitä uutta tuomaria vaan pressa
YLE:n aivopesun uhri. Näin demokraattien levittämät valeuutiset muuttuvat totuudeksi. Sitten valeuutisten järkyttämät ihmiset ryntäävät kadulle ampumaan poliiseja ja rikkomaan paikkoja. Kenen päässä tässä viiraa?
Tietysti äärisuvakki kuoleva tuomari halusi että uusi nimitetään vasta vaalien jälkeen, hän tietysti toivoi Bidenin voittoa!
Joo melkoisia hurskastelijoita nämä demokraatit ja vassarit ylipäätään. Ihan kuin olisivat itse toimineet toisin, varsinkin kun valinta on poliittinen.
muistamme kommenttisi sitten kun eduskunta on hylännyt persujen tekemän kansalaisaloitteen. Persut leimataan melkoisiksi hurskastelijoiksi.
Buuaajat häpäisivät vainajaa.Trumpille saa buuata mutta nyt oli väärä aika ja paikka.Uuden tuomarin valinta on presidentin virkatehtävä ja siihen on varmaan monta avustavaa mielipidettä ja neuvoa saatavilla mutta presidentti lain mukaan päättää.
"Arvostettua tuomaria ei ehditä edes haudata, kun Trump jo julkaisee oman suosikkinsa seuraajaksi"
Näin tehdessään Trump osoittaa kunnioituksensa edesmenneelle tuomarille. Että korkein oikeus tarvitsee pian uuden tuomarin. Se kertoo Trumpin arvostavan myös korkeinta oikeutta. Ettei ole ihan sama onko siellä tuomaria vai ei.
Kuollut tuomari oli ilmeisen hyvä luonne ja upea persoonallisuus. On suuri suru tietenkin hänen poismenostaan. Siinä meni samalla valtava määrä osaamista ja ehkä myös hyväntahtoisuutta. En ole seurannut enkä tiedä. Mutta kun sille ei voi mitään, on selvää, että uusi tuomari pitää saada hänen tilalleen. Ne, jotka kunnioittavat presidentin valtaoikeuksia valita uusi tuomari, kunnioittaa myös vallitsevaa valtajärjestelmää.
Trump voi voittaa vaalit. Mutta Biden lyö kovasti kamppoihin ja voi myös voittaa. Siihen eivät suomalaiset voi vaikuttaa. Olen kuullut useiden ennustavan, että lopulta Trump voittaa. Mutta kumpikin ovat erinomaisia ehdokkaita. Kysymys on siitä, kumpi painaa vaa-assa enemmän, kokemus presidenttiydestä ja talousasioista vai kansainväliset suhteet ja korporaatioiden hallitsema sosiaalisuus.
Onko kysymyksessä vastakkainasettelu vapaan markkinatalouden ja sääntöpohjainen kaikenkattavan korporatiivisen valvontakoneiston kesken. Olen havainnut, että suomalaiset ovat mielipiteineen niin vasemmalla, että Trumpin tyyli kommunikoida suoraan kansalaisten kanssa valvotun ja ohjaillun median mm. tiedottamisen ja lehdistön sijaan ärsyttää monia, joille tarkoitus pyhittää keinot. Jos mielivalta kanavoidaan valtainstituutioiden , instanssien ja monopolien ja valvotun tiedonvälityksen kautta
poliittisen vasemmistoväritteisen johdon tai ylimielisen oikeiston kautta, se on hyväksyttävää meillä. Trump on valinnut suoran kommunikaation, jotta kansalaiset saavat oikeaa suoraa, eikä manipulatiivista välitettyä valtakoneiston valvomaa tietoa.
Mutta valittiin sitten kumpi hyvistä ehdokkaista tahansa, Trump tai Biden, on tärkeää pitää hyvät välit meidän ja heidän kesken.
Ruip Elo
Olipas selkeä analyysi josta ei voi olla kuin samaa mieltä.Tv ketjun aloittaja
Meinasin just sanoa että olipa harvinaisen huono kirjoitus. Se että vaan laittaa mielestään hienolta kuulostavia sanoja peräkkäin ei vielä tee hyvää, järkevää ja ymmärrettävää tekstiä.
Trump ja Biden ovat molemmat huonoja ehdokkaita, molemmat turhan vanhoja ja varsinkin Trump muutenkin kelvoton tuohon virkaan. USA:ssa on ehtinyt olla monenlaista presidenttiä joita kaikkia en edes tiedä, mutta silti epäilen että Trump on yksi epäpätevimmistä. Oliko hänellä edes mitään kokemusta politiikasta ja diplomatiasta ennen valintaansa?
Mitä tarkoittaa että Trump on valinnut suoran kommunikoinnin kansalle? Kampanjatilaisuuksia omalle kiihkeälle kannattajakunnalleen, joka uskoo kaiken mitä heidän johtajansa sanoo? Pitäähän Trump myös tiedotustilaisuuksia medialle, mutta nämäkö ovat sitten median kavalasti vääristelemiä ja "valtakoneiston valvomia"? Eikö Trump itse ole juuri osa valtakoneistoa? Trump jää jatkuvasti kiinni valehtelusta, joissain laskureissa hän on päästellyt jopa kymmeniä tuhansia harhaanjohtavia tai suorastaan valheellisia tietoja lausunnoissaan.
En tiedä miten vaaleissa käy, mutta todella toivon USA:n ja koko muun pallon takia että voittaja ei ole Trump.
On selvää että ns valemediaa (Trumpin kannalta) ottaa patiin kun Trump voi uutisoida ja korjata heti pahimmat häntä koskevat valheet Twitterissä.Ja siellä twitterissä on myös Trumpin puheet kokonaisuudessaan eikä vaan esim ylen valikoimia pätkiä joita sitten ylen toimittelijat selittävät pahansuopaisesti asiayhteydestään irrotettuna.
Öö... Siis tätä "valemediaa" ei ota ollenkaan "patiin"(?), koska he voivat näppärästi napata suoraan uutisiinsa Trumpin itsensä twitteriin joka päivä suoltamia kummallisuuksia ja loukkauksia. Näitä hänenkin on paha kiistää kun on ne itse sinne postannut. Pahimpia lipsautuksia on tosin jälkikäteen pitänyt poistella. Oli videoita Trumpin puheista sitten pätkitty tai ei, niin kaikista kyllä käy ilmi kuinka stabiilista nerosta on kyse, ihan ilman ylen toimittajiakin.
Vaikea ymmärtää miten joku suomalainen voi puolustella Trumpia, ellei ole tähän jotenkin kytköksissä...
'Kuollut tuomari oli ilmeisen hyvä luonne ja upea persoonallisuus.'
Kulttuurimarxismia ajanut saatanan juutalainen korppikotka!
Toivon koko ihmiskunnan vuoksi että Trump voittaa.
No siinäpä oli hyvin perusteltu kannanotto.
Kirjoittahan myönsi ettei ole seurannut eikä tiedä. Mutta sinä nähtävästi tunnet vainajan henkilökohtaisesti kun noinkin tarkan (ja vihamielisen) luonnehdinnan jaat. Mistähän moinen antipatia juuri kuolleelle?
Toisille se ymmärtäminen on vaikeaa.Harjoitustehtävä ymmärtämiseen.Kumpi on onnistunut ajatellen kokonaisvaltaisesti ihmiskuntaa.A) Obama joka aloitti uusia sotia. B) Trump joka kotiuttaa sotaväkeä ja pyrkii lopettamaan iänikuiset vihanpidot tuomalla johtajia rauhanneuvotteluihin,
Kumpi on saanut Nobelin rauhanpalkinnon:
A) Barack Obama
vai
B) Donald J. Trump?
Tähän Trump tietää kiusallisen hyvin oikean vastauksen, ja onpa sen vuoksi tainnut jopa itsekin ehdottaa itseään palkinnon saajaksi, vaatimaton mies kun on. Onhan hän hienoin tuloksin neuvotellut mm. Pohjois-Korean johtajan kanssa. Maailmantilanne on ollut hieman erilainen näiden presidenttien aikana.
Kuvastaa hyvin tuota suvakkien petospalkintoa, koska Obama aloitti heti palkinnon jälkeen kymmenien tuhansien siviilien pommitukset kuoliaaksi ja soti oikein urakalla. Trump ei ole aloittanut yhtään sotaa, päin vastoin, vetää joukkoja pois ja on saanut aikaan merkittävän Lähi-idän rauhansopimuksen. Pohjois-Koreakin jätti uhittelun vähemmälle.
Obama sai palkinnon koska oli musta, ei tekojen ansiosta. Vähänkö noloa.
"Obama sai palkinnon koska oli musta, ei tekojen ansiosta. Vähänkö noloa."
Trump ei saa palkintoa koska on kusta, tekojensa ansiosta. Vähänkö noloa.
Kun kirjoittaja puhuu "suvakkien petospalkinnosta" niin tietää heti odottaa että loppuosakin tekstistä on samaa korkeaa tasoa. Enkä pettynyt.
Ja pimpeli pompeli jatkuu. Siinäpä ihmiskunta haukkoo viime metreillä henkeään, kun Trump nappia painaa innostuksissaan.